Lue keskustelun säännöt.
Miksi en muista lähes mitään lapsuudestani - muistatteko te omastanne?
18.03.2012 |
Täällä on nyt lähipäivinä keskustelu mm. siitä että "minkä tuoksun muistatte lapsuutenne kesistä", "mitä pahaa ruokaa äitinne teki lapsuudessanne", "mikä oli kivointa lapsuutenne kesissä" jne jne.
Minä tajuan että en osaa vastata mihinkään näistä enkä oikeastaan muista lapsuuttani lainkaan. Mitä tein vanhempieni kanssa? Mitä leikin? Missä lomailtiin? Mitä ruokia inhosin? Jne. En minä muista. Aivan muutamia välähdyksiä muistan. Iltapalat keittiön pöydän ääressä. Kävelylenkit isoisäni kanssa. Siinäpä se. Ei oikeastaan muuta.
Mistä tämä kertoo? Muistatteko kaikki todella paljon lapsuudestanne?
Kommentit (22)
Googlaile kiintymyssuhteesta ja sen vaikutuksesta aikuisuuteen. Löysin kerran tosi hyvin valaisevan tutkimuksen aiheesta, mutta nyt ei äkkiseltään etisttynä löytynyt juuri sitä minkä olisin halunnut linkittää.
Pääpiirteissään oli niin, että jos on hyvä kiintymyssuhde muistaa asiat, samoin jos on traumaattinen ja jos on välttelevä kiintymyssuhde ei välttämättä muista lapsuuttaan. Hieman oli käytetty eri termejä, mutta suurinpirtein noin. Välttelevässä kiintymyssuhteessa elämä oli päällisinpuolin normaalia ja "onnellista", mutta ei saanut kunnolla huomiota vanhemmiltaan eikä riittävästi läheisyyttä.
Kiintymyssuhteista lueskellessa löytyi paljon muitakin selityksiä omalle tavalleni käyttäytyä. Samalla päätin, että keskityn kunnolla omaan käytökseeni, etten tee samaa lapsilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon aina pitäny itteäni neitsyenä, mut yks kaks toissapäivänä tuli muistiin ku päiväkodissa (PÄIVÄKODISSA) päiväunien aikana mun kaveri sormetti mua. Nyt on vähän häiriintynyt fiilis.
Muistan että kesät oli kuumia. Istuin isän kyydissä kuumassa traktorissa kun se ajeli ympäri peltoja. Välillä käytiin kyläkaupasta jätskit kesken heinänteon ja silloin autossa söi irwin. Se oli ihanaa aikaa. Nyt isä on vakavasti sairas:(
Tiedän, että mulla on ollut onnellinen lapsuus.
(Joku kerran väitti, että jos ei muista, olisi tapahtunut jotain kauheeta)
No jaa muistan kyllä jotain päiväkodista eli vaikkapa siellä leikkimistä sisällä ja ulkona. Mutta en oikeasti muista tehneeni oikeastaan mitään vanhempieni kanssa.
Outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla oli todella surkea väkivaltainen lapsuus ja todellinen psykopaatti isänä, joka nautti sadistisesta lastensa rääkkäämisestä ja pelottelemisesta. Olen käynyt terapiassa, ja siellä tuli ilmi että monesti jos on järkyttävän traumaattinen lapsuus niin siitä ei muista mitään. Monesti voi olla myös päinvastoin että jos on ollut turvallinen lapsuus niin siitäkään ei muista mitään. Parhaiten siis käsittäkseni muistaa sellaisen lapsuuden jossa on jonkinverran vaihtelua, eli paljon hyvää ja ehkä jotain muutostilanteita siinä mukana.
Sinuna en olisi huolissasi ellei sitten ala tulemaan takaumia (esim unia, mielikuvia, pelkotiloja).
Alle kouluiän moni unohtaa, harva muistaa alle 3-vuotiaana tapahtuneita asioita. Kyllä siinä on taustalla jotain muistijärjestelmien integraatioon liittyviä ongelmia, joiden taustalla saattaa olla ristiriitoja tai sitten vaan kypsyminen on ollut hidasta tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan pari juttua muistan, kun olen ollut alle kouluikäinen. Siinä kaikki. ja eipä ala-asteen ajoiltakaan hirveesti ole muistikuvia.
Olen ollut kiltti, rauhallinen lapsi eikä tosiaankaan mitään järisyttävää ole tapahtunut.
Omia lapsia on 4, ja täytyy sanoa etten nyt aivan hirveästi muista jo aikuisten lasten lapsuusajoista. Tietty jotain matkoja, tapahtumia yms. muistan. Mulla nyt vaan on huono muisti... Onneks on valokuvia ja vauvakirjat yms. :)
Mistä asti ap sitten muistaa elämänsä? Alle kouluiän moni unohtaa, harva muistaa alle 3-vuotiaana tapahtuneita asioita.
Muistan aika lailla hyvin jostain ylä-aste iästä asti. Eli jostain 13-14v iästä. Mutta ala-asteeltakin ihan vain pikku asioita sieltä sun täältä. Enkä tosiaankaan mitään mitä vanhempien kanssa olisi tehty. Nämä vanhempien kanssa tehdyt asiat muistuvat mieleen vasta tuolta 13-14v lähtien.
Muistan siis kyllä muutamia asioita sieltä täältä ihan alle kouluikäisestä mutta en vanhemmistani oikeastaan mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisko muistelee vaikka millaisia yksityiskohtia ja minä olen aina yhtä ymmälläni, että jaa, oliko se noin. Meillä on ikäeroa 1v2kk.
Koemmekin lapsuutemme ihan eri tavoin, siskon mielestä se oli kohtuullisen onnellinen, minusta kohtuullisen onneton. Minulla ei esimerkiksi ole muistikuvia istumisestä isän tai äidin sylissä, kerran muistan istuneeni fafan sylissä.
Vanhempamme erosivat riitaisissa merkeissä ollessani 3 ja äiti oli opiskeleva yksinhuoltaja. Itsekeskeinen ja helposti hermonsa menettävä. Ja minä olin se lapsi, joka yritti miellyttää äitiä, että hän pysyisi tasapainossa.
minulla on ollut surkea lapsuus, mutta siitä huolimatta minulla on loistava muisti. Usein sanotaan ettei alle 3v iästä muista mitään, mutta minä muistan paljon asioita jo puolen vuoden ikäisenä ja siitä eteenpäin. Syy on se että minulla on kuvamuisti, eli ns. valokuvamuisti (onko se virallinen nimi eideettinen muisti?). Muistan siis täydellisiä näkymiä eri paikoista ja tilanteista. Esim. minut laitettiin jo 2kk iässä hoitoon perheeseen jossa olin 9kk ikään asti, sen jälkeen laitettiin tarhaan. Muistan todella tarkkaan nämä molemmat paikat ja sellaisia "tilannekuvia", kuin kameralla otettuja on paljon. Vaikken ole osannut siis puhua tai kommunikoida. Muistot ovat myös oikeita, sillä olen käynyt joskus jälkikäteen tsekkaamassa paikat ihan mielenkiinnosta :)
Toiset taas muistavat puhetta, toiset ääniä, toiset hajuja, joten se tapa millä aivot muistoja varastoivat vaikuttaa niihin muistikuviin.
Itse muistan siis täydellisen tarkasti ihmisten kasvot, vaatteet ja muut visuaaliset havainnot, mutta en muista taas välttämättä nimeä tai sitä että kuka ihminen olikaan (opettaja, tuttu, naapuri?).
Omasta muistamistyylistä saa parhaiten osviittaa siitä että kuvittelee istuvansa luennolla ja menevänsä tenttiin: muistatko tentissä ne asiat mitä luit kirjasta, vai ne mitä kuulit luennoijalta, vai ne mitä kirjoitit muistiin vihkoosi, vai ne kuvat mitä oli oppikirjassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni lapsuuteni oli onnellinen ja tavallinen. Kuitenkin muistamani asiat ovat usein negatiivisia. Minusta tämä on luonnollista, koska ne negatiiviset asiat poikkeavat arjesta.
Esim. muistan kun satutin jalkani, muistan kuinka isäni oli kerran iloisessa huppelissa (=outo), muistan kuinka äiti kerran huusi minulle jne.
Olin isin tyttö ja erityisesti en muista äidistä juuri mitään. Ehkä äiti laittoi ruokaa ja siivosi sisällä kun me isän kanssa rassattiin autoa ja leikattiin nurmikkoa.
Kyllä minä siis jotain muistan, mutta varsinkin se tavallinen arki on unohtunut.
En muista juuri mitään, ihan jotain välähdyksiä tyyliin: "isällä oli moottoripyörä autotallin nurkassa ja sain istua sen päällä" tai ala-aste ajalta vaikkapa: "ruoka tuotiin luokkaan sellaisissa peltilaatikoissa".
En muista mitä olen ajatellut, ketkä ovat olleet kavereitani, mitä tehtiin perheen kanssa, mitä leikin veljeni kanssa, millainen mummi oli (kuoli kun olin 13), mitä pelkäsin, mistä pidin...
Muistan huonosti myöhempiäkään aikoja, esimerkiksi lukioikäisiä luokkatovereita en juuri muista, enkä myöhemmin yliopistoajoilta tavoita sellaista tunnetta "millaista elämä oli silloin". Saatan unohtaa että olen ollut jossain kesätöissä ja kun joku ottaa puheeksi niin olen ihan että "ai niin!".
Minulla on huono kasvomuisti ja nimimuisti. Sen sijaan imen asiatietoa itseeni kuin sieni.
Luulen, että lapsuuteni on ollut onnellinen - mutta toisaalta saatuani oman lapsen on tullut niin hirveitä tunnetiloja joita olen setvinyt terapiassa vuosia, että jotain siellä on ollut pakko olla pinnan alla... Asia ei ole koskaan selvinnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitä mieltä, että johtuu keskustelusta vanhempien kanssa! Muistoihin on palattu, on katsottu valokuvia, juteltu paljon ja jaettu lapsuusmuistoja yhä uudelleen. Sellaiset painuvat unholaan, joista ei niin olla juteltu tai ei ole valokuvia.
ollut vähän kommunikaatiota lapsena? Itse ajattelisin että muistaminen liittyy paljon (ainakin omalta kohdaltani) siihen, että asioista on puhuttu paljon silloin kun ne ovat tapahtuneet ja myöhemmin on sitten niitä jo tapahtuneita asioita kertailtu juttelemalla vanhempien, sisarusten ja kavereiden kanssa. Eivät siis ole päässeet unohtumaan,
jostain 2 vuotiaasta lähtien muistan tunnetiloja ja tapahtumia.
esimekiksi muistan oven joka erotti meidän puolen ja mummon puolen kun vielä asuttiin samassa talossa. olin alle 3 vuotias kun sieltä muutettiin pois. näen selvästi kun seison illalla oven edessä enkä päässyt mummolle kun mummo oli jo nukkumassa. ovi oli iso ja ripa korkealla kun olin niin pieni.
Kaikkia muistoja en osaa ajoittaa, mutta kun pikkusisarus syntyi kun olin noin 2,5v, niin häneen liittyviä muistoja esimerkiksi ristiäisistä jo sitten onkin.
Minulla ainakin on niin, että kun alan muistelemalla muistella, muistoja tulee paljonkin, kavereista ja leikeistä, telkkariohjelmista, kirjoista, vaatteista, ruuista ja muista arkisista asioista, matkoista, muutoista, sukulaisista, tunnetiloista yms, jopa unista. Kouluajasta muistan jo tosi paljon kaikenlaisia tapahtumia. Mutta ei ne ihan heti nouse pintaan. Ensimmäisenä mieleen tulevat muistot on sellaisia, joita olen kerrannut mielessäni monesti. Ehkä aloittaja koittaa kaivella muistiaan väärällä tavalla? Eri ihmiset kai voivat palauttaa asioita mieleen eri tavoin.
niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Lapsuus on kuitenkin voinut olla monista syistä tunneköyhää, esim:
- vanhemmat ovat suorittaneet vanhemmuuttaan, mutta eivät ole olleet henkisesti läsnä
- lapsuus on voinut olla niin traumaattinen, että aivot suojaavat lasta "muistamattomuudella".
- lapsuus on voinut olla niin ohjelmoitua ja ylivirikkeellistä, ettei lapsi ole kyennyt käsittelemään kaikkea tunnetasolla
mutta muistan tilanteita, joissa olen pelännyt (mm. ukkosta) tai ollut hämmentynyt (isä oli joskus humalassa). Yleensä elämä oli lapsena aika tylsää ja tapahtumaköyhää, joten ihmekös tuo jos se enimmäkseen vaipuu unohduksiin.
up