Ensimmäiset tunnit synnytyslaitoksella tärkeimpiä isän ja lapsen suhteen kehittymisessä!

eikä meinannut monen tunnin jälkeen syntymästä kotiin lähteä kun pelkäsin että minä pudotan. Mutta, meidän kohdallamme tuon teorian voi heittää romukoppaan..isä ei meinaan enää välitä käydä edes lasta katsomassa..nähty viimeksi 3 vuotta sitten

Hän kun ei edes HALUA että isä muodostaisi tasavertaisen suhteen lapseen. AV mammalle on tärkein tehtävä olla äiti -huonokin sellainen vaikka- mutta äiti isolla Ä:llä. Ei siihen suhteeseen isä saa tulla väliin.



Ap:n sinänsä hyvä neuvo kaikuu kuuroille korville, kun tällä porukalla ei ole tilausta asialle.



Mutta olisipa aiheena ollut vaikkapa imetys, niin sitä jaksetaan jauhaa. Samoin pikkujouluja ja pettämistä, mutta ei todellakaan tällaista oikeasti tärkeää asiaa. Se menee äitiyden vaaravyöhykkeelle.

Meillä myös mahtava suhde isällä ja tytöllä. Meillä oli tässä pari kuukautta niin, että isä hoiti päivisin ja minä iltaisin reilu vuoden ikäistä ja hyvin meni. Ja varmaan osittain siksi, että olen todellakin antanut miehelle tilaa olla isä ja luottanut häneen.

Tuttavapiirissäni on monta, jotka ovat ottaneet äidin roolin niin tosissaan, että isä on jäänyt syrjään. He pakenevat sitten autotalliin puuhastelemaan (jos sellainen on) tai sitten baariin tai harrastusten pariin.



Ja lähes poikkeuksetta löytävät jonkun naisen, jolle purkaa tuntojaan jossain vaiheessa liittoa. Tämä on hämmästyttävän yleistä.



Perheyhteys todellakin lähtee laitokselta jo. Muistakaa se äidit ja äideiksi tulevat. Useimmille palstalaisista se vaihe on jo ohi, mutta yrittäkää ottaa muulla tavoin kiinni ja antakaa sen isänkin osallistua älkääkä jäkätyksellä ja " oikeilla" ohjeillanne karkoittako häntä.

mutta tuskin niiden ihan ensimmäisten tuntien aikana kovin peruuttamattomia asioita ehtii tapahtua.

Kaikilla ihan ne ensimmäiset tunnit nimittäin ei ole ihan noin ihanteellisia :-/

Meilläkin lapselle on aina kelvannut kumpi vaan hyvin ilman mitään äiti- tai isäkausia. Meillä oli niin, että pelkästään isä hoiti lasta sairaalassa ja pari päivää kotonakin imetystä lukuunottamatta. Itse olin niin huonossa kunnossa.

Meillä on kolme lasta ja keskimmäisen synnyttyä olimme perhehuoneessa ja isä hoiteli vauvaa enemmän kuin minä. Esikoinen oli hoidossa.

Esikoista ja kuopusta isä taas näki parin ekan päivän aikana vain pari tuntia kerrallaan eikä vaihtanut kummallekkaan ainuttakaan vaippaa ennen kuin kotona. Esikoisen synnyttyä ei pitänyt edes isyyslomaa.

Silti kaikki lapset ovat jotakuinkin yhtä läheisiä isänsä kanssa. Mielellään viettävät aikaa keskenään ja isällä ja esikoispojalla on yhteinen rakas harrastus.

ja hyvin läheiset välit on, toki isä on saanut muutenkin tilaa toteuttaa itseään ja osaa sen ottaa (myös pahassa). Ehkä tuo sektio ylipäätään antoi isälle enemmän mahiksia, itse otin rauhallisemmin (olisin ehkä muutenkin ottanut) koko touhun..

.. aloituksessa särähti korvaan: " Minä päätin" . kait siinä isälläkin on osansa, ei äiti kaikkea voi määrätä.



mut osittain varman asiaakin tämä viesti.

Tämä on siis esikoinen, jonka synnytykseen isä ei tahdostaan huolimatta päässyt mukaan. Muiden lasten synnytyksessä mies on ollut mukana, mutta vahvin side hänellä on ehdottomasti tuohon esikoiseen. Eli meidän perheessä nuo ensimmäiset tunnit eivät ole ratkaisseet yhtään mitään.

jos miehellä on helvetin kiire varpajaisiin heti sairaalasta, tai jos auton rassaus tai ryyppääminen kiinnostaa enemmän kuin vaipanvaihto tai imetyksen töllistely.



Ja, jos mies saa joskus vierasta pillua, niin sekin on oman naisen vika.

että kyllähän sillä on vielä enemmän vaikutusta, miten seuraavat kuukaudet kotona menee. jos isä jää siinä vaiheessa jotenkin pahasti sivuun tai uppoutuu vaikka työhön niin kyllähän se side sitten heikompi on. toki näitäkin voi myöhemmin korjailla, mutta aika kierteessähän siinä on, kun itse on epävarma, lapsi tarrautuu ja tukeutuu yhä kovemmin äitiin ja tätä kierrettä ei katkaista, vaan lapsi laitetaan takaisin äidille

Mies siellä oli vauvan kanssa, syötteli ja hoisi. ja vauva sai nukkua isän sylissä ekana vuorokautena tosi paljon. minä tutustuin vauvaan vasta päivien päästä kun aloin toipua leikkauksesta. pelkään tosin että tämä ei ole ollut hyväksi vauvalle. onneksi oli isä siinä

Olen sitä mieltä, että asia pitää todellakin äidin ensin päättää itsensä kanssa, en usko että miehet huomaavat edes ajatella tällaista. Se on tahdon asia, sillä ei se helppoakaan aina ole, hormoonit ovat niin vahvat ja äidin vaisto herää nopeasti synnytyksen aikana viimeistään.



Minä tosiaankin päätin, että annan tilaa miehelleni olla isä heti alussa. Mutta tottakai asiaa pohdittiin paljonkin isän kanssa eikä se olisi onnistunut yksin minun päätöksellä.



ap

ei varmaan ollut tarkoitus syyllistää?

Ja hyvä aihe pohdittavaksi. Kuulosti suloiselta tuo " vauva isän paidan sisällä" juttu. Saakohan niin tehdä kaikissa sairaaloissa?



T: Sektioon menijä

kuitenkaan jos olisi isä mennyt ehdottelemaan että voisin ottaa ton vauvani tänne paidan sisään ;D vaikka ihanaa se vauvasta olisi ollut

ja on se äidin päätös siinä mielessä, että moni (ainakin esikoisensa juuri saanut) isä on aika arka hoitamaan sitä vauvaa. Isät usein tarvitsevat rohkaisua ja pientä patistusta. Niin ainakin meillä. Mies halusi opastusta alkumetreillä mutta sitten ei ole tarvinnut pyytää lapsenhoitoapua. Me puolitettiin isän kanssa hoitovapaa ja koti-isänä mies viihtyi todella hyvin. Aikoo jäädä uudestaan toisen lapsen kanssa.

Tämä siis jo vuonna 1997. Vauva oli 6 viikkoa etuajassa syntynyt, happi meni viiksillä, päässä oli sokeritippa ja kämmenessä saturaatiomittari. Tästä huolimatta vauva annettiin paidan alle pesiytymään. :) Varmasti tämäkin on vauvakohtaista.



Mitä tähän ensimmäisiin tunteihin tulee, se ei ole mikään välttämätön sääntö. Usein synnytykseen mukaan tulevat isät ovat jo raskausaikana kiintyneet tulokkaaseen ja ovat " kasvaneet" isyyteen. Se luo jo hyvän perustan isä-lapsisuhteelle. Lasteni isä oli mukana esikoisen synnytyksessä. Hän hoiti pientä lastamme keskolassa ja hoidimme häntä yhdessä ensimmäisen puoli vuotta. Toisen lapsemme synnytykseen isä ei päässyt mukaan ja tapasi lapsensa ensi kerran vuorokauden synnytyksestä. Häntä mies ei hoitanut lainkaan. Nyt 8 vuotta myöhemmin isä ja esikoinen ovat täysin vieraantuneet toisistaan, olleet jo monta vuotta. Sitä vastoin nuoremmalla ja isällä on erittäin läheiset suhteet, vaikka mies ei häntä hoitanutkaan. Heidän isä-lapsisuhteensa on kypsynyt vuosien varrella. Joskus siis näinkin.

Siinä vähätellään sitä työn määrää, jota molemmat vanhemmat tekevät kotiin tultuaan lapsen ensimmäisinä elinvuosina. Ei äidiksikään (ainakaan hyväksi) itsestään tulla sen takia, että lapsi on saatu rinnalle heti synnytyksen jälkeen. Hyvä vanhemmuus vaatii vuosien työtä ja kasvamista lapsen mukana. Se vaatii sitä, että on lapsen tukena silloin, kun lapsi sitä tarvitsee, ja antaa hänen tarvittaessa kokea ja mennä itsekseen. Se on sitä, että kun lapsi tulee kotiin itkien veristä kyynärpäätään, isä tai äiti muistaa ottaa aikaa ja puhaltaa pipiin.



Ap:n väite perustuukin luultavasti siihen, että ne isät, jotka ovat motivoituneimpia tasa-arvoisiksi vanehmmiksi, ovat lapsen kanssa tiiviisti jo laitoksella. Muut ehtivät kyllä tulla perästä.

Vierailija:

Tämä siis jo vuonna 1997. Vauva oli 6 viikkoa etuajassa syntynyt, happi meni viiksillä, päässä oli sokeritippa ja kämmenessä saturaatiomittari. Tästä huolimatta vauva annettiin paidan alle pesiytymään. :) Varmasti tämäkin on vauvakohtaista.

Jos vauvan vointi sen sallii ei ole mitään estettä. Ei ole enää sairaalan asia päättää mitä äiti tai isä tekee vauvansa kanssa, saako pitää sylissä/paidan alla vai ei.

Mulle oli tärkeää, että mies oli paikalla ja sanoinkin, että jos jotain sattuu hän saa huolehtia vauvasta. Jos olisin joutunut esim. sektioon olisin halunnut, että vauvalla on heti tuttu ja läheinen ihminen turvana. Vaikka tietysti pakko on pakko jos jotain erityishoitoa tms. tarvitsee.

Nyt en tiedä pääseekö mies seuraavaan synnytykseen mukaan ollenkaan :-(