Te jotka muutitte lapsuuskodista omillenne ennen nettiaikakautta:

Opin kotona ja lainasin kirjastosta keittokirjoja, niistä opettelin lisää.

opin lukemalla keittokirjoja ja ennen kaikkea laittamalla ruokaa.

Ekoissa omissa asunnoissani ei ollut nettiä, yläasteelta saamani köksänkirja oli aika kullanarvoinen apu. Nykyään katson kaikkeen ruuanlaittoon vähintään ideoita netistä.

Ekoissa omissa asunnoissani ei ollut nettiä, yläasteelta saamani köksänkirja oli aika kullanarvoinen apu. Nykyään katson kaikkeen ruuanlaittoon vähintään ideoita netistä.

Sellasia perusjuttuja, siis keittoja, ruskeeta kastiketta, uuniruokia jne..Äidiltä opin ja köksäntunneilta.

Kokeilemalla olen oppinut lisää, mutta en mä edelleenkään mitään ylihienoja ruokia tee.

Perusjutut, siis perunankaeitot ja makaronin keitot jne. (Mulla on ystäviä jotka ei osanneet näitäkään.)

Kotona meillä oli niin vanhanaikaista perusruokaa, ettei sieltä mitään oppia saanut. Siis perunaa ja ruskeaa kastiketta JOKA päivä. Kastikkeessa sitten välillä makkaraa ja välillä kyljyksiä.



Yläasteen kotitalouskirjoita opettelin.

Ja hyvin osaan nykyään perusruokia tehdä. Mutta sitä ruskeeta kastiketta en osaa vieläkään. Vaikka sen olisi luullut verissä olevan.

ja mitä sitten vaikka olisin osannut, ei olisi ollut varaa.



Olin silloin lukiolainen ja söin iltaisin koulusta evääksi otettuja näkkileipiä, makaronia ja pakastevihanneksia. Muuhun ei rahat riittäneet eivätkä vanhemmat auttaneet.



Onneksi myös Pelastusarmeijalta sai vanhaa leipää, samoin sossun päivystyksestä muutaman kerran antoivat ruokakassin jossa oli mm. eineksiä (pakasteessa säilytettyjä). Mitään rahallista tukea sossusta en saanut, kun vanhempani olivat kieltäytyneet toimittamasta tulotietojansa. Jutun käsittely kuivui sitten siihen.



Köyhäily jäi sikäli päälle, että vaikka tuosta alkaa olla jo 20-vuotta aikaa niin syön ja laitan hyvin askeettisesti ruokaa. Puuro voisilmällä tuntuu minusta todella juhlalta. Samoin hedelmät.

ja opettelin itse :) oli muuten aika mukavaa aikaa

onneksi poikaystävä oli asunut omillaan jo monta vuotta ja opetti minulle kaikenlaista.

alkuun ja sitten opettelin ostamalla keittokirjoja ja tekemellä lehtien resepteistä. Nykyään olen hyvä kokki ja rakastan ruoanlaittoa ja leipomista. Nytkin hellalla tulossa lohimedaljonkeja, bataatti-perunamuusia ja korvasienimuhennosta.

ja mitä sitten vaikka olisin osannut, ei olisi ollut varaa.

Olin silloin lukiolainen ja söin iltaisin koulusta evääksi otettuja näkkileipiä, makaronia ja pakastevihanneksia. Muuhun ei rahat riittäneet eivätkä vanhemmat auttaneet.

Onneksi myös Pelastusarmeijalta sai vanhaa leipää, samoin sossun päivystyksestä muutaman kerran antoivat ruokakassin jossa oli mm. eineksiä (pakasteessa säilytettyjä). Mitään rahallista tukea sossusta en saanut, kun vanhempani olivat kieltäytyneet toimittamasta tulotietojansa. Jutun käsittely kuivui sitten siihen.

Köyhäily jäi sikäli päälle, että vaikka tuosta alkaa olla jo 20-vuotta aikaa niin syön ja laitan hyvin askeettisesti ruokaa. Puuro voisilmällä tuntuu minusta todella juhlalta. Samoin hedelmät.

Et kai nyt omille la

Et kai nyt omille lapsillesi oo yhtä ankeaa elämää tarjonnut kuin minkä itse kotoa sait?

Muuttokuormassa oli yläasteen Keitämme ja leivomme ja joku toinen vähän vanhanaikainen peruskeittokirja. Lisäksi saksin ohjeita elintarvikepakkauksista ja pirkka-lehdestä.

alkuun ja sitten opettelin ostamalla keittokirjoja ja tekemellä lehtien resepteistä. Nykyään olen hyvä kokki ja rakastan ruoanlaittoa ja leipomista. Nytkin hellalla tulossa lohimedaljonkeja, bataatti-perunamuusia ja korvasienimuhennosta.

viikonloppuna ulkona. Tai sit en syönyt, kun syöminen ei ollut nuorena niin tärkeää.



Mä aloin tehdä ruokaa vasta kun sain ekan lapseni.

aika hyvin. Opettelin itsekseni kotona kokeiluperiaatteella ja sitten niin että isän kanssa tehtiin usein yhdessä ruokaa ja siinä oppi samalla. Äiti ei niinkään opettanut tai ei tehty yhdessä.



Lisää opin ihan keittokirjoista.

Opin kotona (äidiltä) ja kotitaloustunnilla koulussa. Käytin sellaisia antiikkisia laitoksia apuna kuin KEITTOKIRJOJA.

En osannut, ei mun äitikään tehnyt mitään. Hurahdin joskus -05 karppaukseen ja opettelin silloin tekemään ruokaa. En karppaa enää, mutta ruokaa laitan yhä. :)

ja mitä sitten vaikka olisin osannut, ei olisi ollut varaa.

Olin silloin lukiolainen ja söin iltaisin koulusta evääksi otettuja näkkileipiä, makaronia ja pakastevihanneksia. Muuhun ei rahat riittäneet eivätkä vanhemmat auttaneet.

Onneksi myös Pelastusarmeijalta sai vanhaa leipää, samoin sossun päivystyksestä muutaman kerran antoivat ruokakassin jossa oli mm. eineksiä (pakasteessa säilytettyjä). Mitään rahallista tukea sossusta en saanut, kun vanhempani olivat kieltäytyneet toimittamasta tulotietojansa. Jutun käsittely kuivui sitten siihen.

Köyhäily jäi sikäli päälle, että vaikka tuosta alkaa olla jo 20-vuotta aikaa niin syön ja laitan hyvin askeettisesti ruokaa. Puuro voisilmällä tuntuu minusta todella juhlalta. Samoin hedelmät.

Et kai nyt omille lapsillesi oo yhtä ankeaa elämää tarjonnut kuin minkä itse kotoa sait?

No en sentään. Meillä tuetaan ja kannustetaan lapsia, nähdään heidät omina ainutlaatuisina ja arvokkaina ihmisinä.

Eikä me olla köyhiä. Vaikka ei tosin omat vahempanikaan olleet vaikka niin olisi ehkä voinut kuvitella :D

Se täytyy myöntää että ruuanlaitossa olen käsi. Kyllähän reseptin mukaan tekee mitä tahansa, mutta mielikuvitukseni ei taivu muuta kuin perusruokaan. Mies tekee huomattavasti monipuolisemmat sapuskat, hän yleensä sen laitatakin.

Vaikka itse tykkään puurosta voisilmällä, lapset ja mies eivät moista suostu syömään. Keitän sitten puuron vain itselleni.

Ala-asteella jo tehtiin pari vuotta vanhemman siskon kanssa ruokaa. Lisää olen opetellu resepteistä. vm 80.