Miten joku ei pääse keskenmenon yli?
Mä en enää jaksa kuunnella sitä itkua ja asian käsittelyä. Akalla on kaksi lasta ja saa yhden keskenmenon niin sitä suree viikko tolkulla. Luulis että aikuinen pääsee sen yli. Ymmärtäisin jos olisi lapseton, useita keskenmenoja tai että olisi ollut tosi pitkällä raskaudessa, mutta ei!
Eiks se ole jo vähän sairasta että miettii miksi ja minkä takia?
Kommentit (29)
ihmisten tapaa toimia jne. Mutta olkaa hyvät ja jättäkää ihmisten tunteiden arvostelu sivuun! Se on julminta mahdollista väkivaltaa, todellista kiusaamista.
Mitä te olette sanomaan, miltä jokin tuntuu tai saa tuntua??!
ihmisten tapaa toimia jne. Mutta olkaa hyvät ja jättäkää ihmisten tunteiden arvostelu sivuun! Se on julminta mahdollista väkivaltaa, todellista kiusaamista.
Mitä te olette sanomaan, miltä jokin tuntuu tai saa tuntua??!
Vois silti antaa vähän armoa kavereille. Alkoholisti sairastuttaa myös lähimmäiset, sama koskee "märehtijöitä". Ei vaan jaksa!
ihmisten tapaa toimia jne. Mutta olkaa hyvät ja jättäkää ihmisten tunteiden arvostelu sivuun! Se on julminta mahdollista väkivaltaa, todellista kiusaamista.
Mitä te olette sanomaan, miltä jokin tuntuu tai saa tuntua??!
Älkää märehtijät purkako sitä muille. Minä en jaksa vuodesta toiseen kuunnella jaaritusta keskenmenoista. Armahtakaa meidät! Se vasta julmaa onkin jos joutuu jatkuvastu kuuntelemaan jotakin jonninjoutavaa ja sitten se menee siihen että en jaksa enää vastata puhelimeen.
ja varsinkin jos se sattuu esim viikolla 4 tai jotain sellasta...
Eihän kaikki edes tiedä olevansa raskaana, voihan ne menkat olla vaan myöhässä jos ei oo vaikka säännölliset...
Pitäskö munkin itkeä kun yritettiin lasta ja syksyllä mulla oli menkat 5 päivää myöhässä, oli varmaan keskenmeno...
vaivaa, jos joku suree? Jokaisen suru on ainutlaatuinen ja sitä ei kukaan ulkopuolinen voi tuomita vääräksi.
vaivaa, jos joku suree? Jokaisen suru on ainutlaatuinen ja sitä ei kukaan ulkopuolinen voi tuomita vääräksi.
Ihan sen takia että toinen puhuu siitä kokoajan. Mä en ole nyt vastannut puhelimeen kun on soittanut. Ei mua huvita kuunnella ja jutella taas sitä samaa.
miten voi jollekkin olla niin suuri pala.
Nyt en tarkoita lapsettomuudesta kärsineitä vaan ihan sellasia äitejä joilla on ennestäänkin lapsia.
Mulla on yks tuttu jolla oli 6 lasta ja 7 meni kesken.
Tää rouva kävi psykologin juttusilla pari kertaa.
Ei ihan kaikki näköjään ollut kohdillaan kun niin paljon suri sitä.
T: viiden äiti jolla on yksi keskenmeno vuosien takaa. ajattelin sen silloin ihan normaalina juttuna.
ystävä... Toki oikeat ystävät jaksavat tukea. Mistä tiedät, koska itse tarvitset tukea, vaikka johonkin ihan muuhun asiaan, jota et voisi ennalta mitenkään arvata? Tuntuuko sitten hyvältä, kun olet itsekkydelläsi karkottanut ystäväsi pois.
ja p.s., mulla on 3 keskenmenoa, mutta silti ymmärrän, että yksikin voi olla tosi kova paikka. Ei kaikille, mutta joillekin on.
ja kolme keskenmenoa. Ajattelen, että ne ovat normaalia elämää ja jos tähän lastenhankintahommaan lähtee niin voi varautua myös keskenmenoihin. Ja mielestäni luonto on säästänyt minut paljolta lopettamalla alkuunsa elämän, millä ei ollut mahdollisuuksia.
Jos tulee alussa tai jos paljastuu vaikkapa rv13 ultrassa, se on silloin aivan eri asia.
silloin olin vielä lapseton. Itkua ja surua kesti 1-2 viikkoa. Pettymys oli suuri, kun lasta kuitenkin oli jo jonkun aikaa yritetty. Sen jälkeen en asiaa ole sen kummemmin surkutellut.
Yksi tuttavani oli saanut samoihin aikoihin pari keskenmenoa ja jauhoi jossakin yhteisessä ryyppäjäisessä aiheesta kyllästymiseen. Oli tehnyt jonkun haudantapaisenkin noille kesken menneille alkioille.
Hyvää vertaistukea sain netistä itse aikoinaan, en ois jaksanut kavereilleni asiasta jauhaa.
tuulimunaraskautta joka meni tietenkin kesken?
Olen jo uudestaan raskaana, alanko viettämään vuosipäivää ja surujuhlaa aina huhtikun 10 päivä?
Kyllähän minuakin asia suretti jonkin aikaa mutta en ymmärrä sellaisia jotka vuodesta toiseen suree keskenmenoa ja sen jälkeen on kuitenkin syntynyt lapsia.
Mulla on aika rankkakeskeenotausta ja mun keskenmenoista toinen oli vaikea käsitellä. Mä surin siinä myös ihan muita juttuja kuin sitä keskenmenoa. Tajusin vasta vuosia jälkeenpäin. Veikkaan, että ystävälläsi on sama tilanne.
Tuon toisen keskenmenon jälkeiset keskenmenot meni melko helpolla.
Miksi pitää ylipäätään jäädä johonkin draamaan roikkumaan iankaiken!
Jotkut vielä oikein lietsoo itseään hysteriaan ja epätoivoon, en ymmärrä!
Juu ja olen kokenut menetyksiä elämässä: mm kaksi keskenmenoa (vk 6 sekä vk 13), isän äkillinen kuolema 5-kymppisenä, hautajaisjärjestelyt yms. minulle: tottakai se sillä hetkellä sattuu, muttei niihin tunnetiloihin pidä koteloitua!
kolme keskenmenoa ja itselläni ensimmäinen oli rankka viikolla 13 ja sen jälkeen raskautuminen kesti kauan. Kaksi seuraavaa meni suht helposti, mutta ette te voi arvioida, mikä on oikea tapa kullekin käsitellä asiaa ja kuten joku edellä sanoi, keskenmeno on sellainen kriisi, joka usein nostaa pintaan aiempia pettymyksiä ja epäonnistumisia elämässä. Ne moninkertaistavat surun, vihan ja muut oireet. Et voi tietää kaikkea toisen elämästä. Älä siis tuomitse ymmärtämättömällä ja suorastaan naiivilla tavalla.
Jos tulee alussa tai jos paljastuu vaikkapa rv13 ultrassa, se on silloin aivan eri asia.
jotka tapahtuu ennen viikkoa 6...
Koska todellakaan kaikki ei tee edes testiä vielä tuossa vaiheessa... raskausviikothan aletaan laskemaan viimeisten kuukautisten alkamispäivästä eli esim viikolla 3 tai 4 ei ole vielä edes kunnolla hedelmöittynyt... mikä silloin muka on mennyt kesken?
Ja myöskin puhutaan ihmisistä joilla jo lapsia ennen tai jälkeen keskenmenon, kyllähän sen jokainen tietää kun lähtee lapsia hankkimaan että niin voi käydä ja niin minä sen ainakin olen ajatellut että kaikkeen pitää varautua.
toisen ihmisen surua ei voi määritellä, jokainen kokee asiat eri tavalla. Musta se että arvostelet toisen surua, kertoo susta enemmänkin. Sinä lienet sellainen tunteiden koteloija joka suhtautuu kylmän rauhallisesti kaikkiin asioihin. Kun sitten aikanasi dementoidut vanhana, voin luvata, sieltä ne suremattomat surut iskevät pintaan.
Musta se on uskomattoman karmeaa suvaitsemattomuutta että arvostelee toisten tapaa surra.
Kahden lapsen äiti, kolme raskautta takana.
Mä koin menetyksen. Olin surullinen "luvalla" päivän ja sitten vaan jatkoin eteenpäin.
Ajattelin että mulla on jo kaksi ihanaa lasta, olen kiitollinen niistä.
Mulle lääkäri sanoi että älä mieti miksi? Eka keskenmeno, kaksi tervettä lasta jo on. Syy voi olla ihan mikä vaan ja niitä ei tutkita yhden keskenmenon takia, älä mieti mikä oli syy!
Enkä ole miettinyt, se voi olla ihan mikä vaan, enkä mä tule siihen ikinä vastausta saamaan.