Kun ystävällä (?) on aina kiire...

Onko aamulääkkeet ottamatta?

mutta kyllä mua joskus loukkaa kun aikaa ei tältä ystävältä enää löydy koskaan. Samalla mietin, onko kiire vain tekosyy ettei enää halua viettää aikaa kanssani. Enää mä en uskalla edes tungetella seuraan kun tuntuu, että olen kolmas pyörä. Viimeksi kun nähtiin lapsensa syntymäpäivillä, totesi hän että kun aina on niin kiire ettei ystäviäkään ehdi näkemään kuin syntymäpäivillä, saati että ehtis muuta. Ymmärrän toki työssäkäyvänä ihmisenä itsekin, mutta joskus vaan ihmettelen, kun kyllä aikaa löytyy tälle toiselle ihmiselle. ap

Ehkä kyse on todella siitä, että kyseinen ystävä kokee, että tällä hetkellä priorisoi jotain toista ystävää ja hänen seuraansa enemmän. Kyllä itselläkin on siten, että jos on kova kiire asioiden suhteen, niin saatan viettään enemmän aikaa jonkun toisen ystävän kanssa kuin toisen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että en pitäisi isommassa mittakaavasta siitä toisesta ystävästä. Ystävyyssuhteissa ja elämässä on vain eri aikoja ja suhteet myös muuuttuvat. Ei siis syytä huoleen.

Vaikka sen pihalla seisoskelun.



Mulla on kaveri joka selittää suu vaahdossa usein miten hän on niin kiireinen. On käynyt töissä, sen jälkeen salilla, kävi miestuttua tapaamassa, kaverin kanssa ostoksilla ja illalla vielä kävelyllä. Sitten pitäisi vielä kohta leipoa kakku.



Mua jotenkin huvittaa. Mä itse koen että se hakemalla haettua kiirettä. Ehkä toisten mielestä on vaan hienoa kun on tekemistä kokoajan ja sitten ne sanoo että se on kiirettä. "mä oon niin kiireinen, tosi kiireinen"

En minäkään löydä aikaa sellaisille ihmisille, joiden seurassa en aidosti viihdy. Ei ole kyse siitä, että haluaisi olla ilkeä tai kohdella toista huonosti, vaan että muutokset myös ihmissuhteissa pitäisi hyväksyä. Ihmisten kiinnostuksenkohteet ja arvot muuttuvat, ja nämä kaikki heijastuvat myös ihmissuhteisiin. On luonnollista, että ihmiset viihtyvät samanhenkisten seurassa, koska se ruokkii niitä asioita ja arvoja, joita haluaa itsessään vahvistaa.

Vasta ihan viime aikoina (lähes 40) olen ymmärtänyt että usein toisen ihmisen "kiire" olisi pitänyt ymmärtää viestiksi minulle. Eli että hänellä ei ole aikaa minulle, ainakaan tässä elämänvaiheessa.



En vääitä että aina olisi asia näin. Mutta joissain tapauksissa on.



Erään ystävän kanssa hämäsi kauheasti hänen ristiriitainen viestintänsä. Hänellä oli tapana näytellä mukavaa naamaa ja ihanaa ystävää ja puhua kaikesta mitä voisi tehdä yhdessä, kutsua kylään jne. Kuitenkaan aikaa ei oikein koskaan löytynyt. Hirveästi sitten yritin löytää aikaa eri raoista, peruutin omat menoni ja niin edelleen, vuosikausia.



Vasta paaaaljonb myöhemmin katsoin totuutta silmiin ja tajusin, että tällä "ystävällä" ei ikinä tule olemaan minulle aikaa. Saattaa olla että hänellä ei ollut juuri muillekaan aikaa, veikkaan näin. Hänestä oli kiva puhua kaikkea, mutta oikeasti hänen aikansa meni opintoihin, töihin ja perheeseen siinä määrin, että aikaa ystävyyssuhteille ei jäänyt.

oltiin 10 vuotta kuin paita ja peppu, sitten kaveri meni uuteen työpaikkaan ja löysi sieltä uuden parhaan kaverin, kaveri joka oli lapseton ja käyttäytyi kuin teini ja taas minä en ole ollenkaan sellainen.



En tiedä mikä uusi teinikausi kaveriileni tuli mutta sen jälkeen ei olla oltu pahemmin tekemisissä, mulla sen asian käsittelyyn meni melkein kaksi vuotta kunnes pääsin yli siitä ja sitten alkoikin kaveri yllättäen pitää yhteyttä mutta en enää oikein osannut hänen kanssaan mistään puhua kun tuntui että mun jutut leviää hänen työpaikalleen...



Aina jos minä pyysin häntä kahville tai jonnekin niin ei ollut aikaa mutta sitten sain facebookista lukea että oli toisen kaverin kanssa jossain tms...

Tai sopi mun kanssa jotain ja kun jotain parempaa tuli jostain muualta perui mun kanssa menot yms...



Enää ei mulla ole mielenkiintoa hänen kaveruuttaan kohtaan enkä usko että meistä koskaan tulee enää ystäviä uudestaan, ollaan jotenkin niin eriluonteisiksi muututtu. =(

Vasta ihan viime aikoina (lähes 40) olen ymmärtänyt että usein toisen ihmisen "kiire" olisi pitänyt ymmärtää viestiksi minulle. Eli että hänellä ei ole aikaa minulle, ainakaan tässä elämänvaiheessa.

En vääitä että aina olisi asia näin. Mutta joissain tapauksissa on.

Erään ystävän kanssa hämäsi kauheasti hänen ristiriitainen viestintänsä. Hänellä oli tapana näytellä mukavaa naamaa ja ihanaa ystävää ja puhua kaikesta mitä voisi tehdä yhdessä, kutsua kylään jne. Kuitenkaan aikaa ei oikein koskaan löytynyt. Hirveästi sitten yritin löytää aikaa eri raoista, peruutin omat menoni ja niin edelleen, vuosikausia.

Vasta paaaaljonb myöhemmin katsoin totuutta silmiin ja tajusin, että tällä "ystävällä" ei ikinä tule olemaan minulle aikaa. Saattaa olla että hänellä ei ollut juuri muillekaan aikaa, veikkaan näin. Hänestä oli kiva puhua kaikkea, mutta oikeasti hänen aikansa meni opintoihin, töihin ja perheeseen siinä määrin, että aikaa ystävyyssuhteille ei jäänyt.

Siis tuollaistahan elämä on..? Varsinkin työssäkäyvälle/opiskelevalle perheelliselle voi olla mahdoton ajatus löytää sopiva ajankohta ystävien kanssa oleiluun. Ja sitten kun olisi semmoinen ajankohta ettei ole kiirettä, niin silloin on monesti sata muutakin asiaa mitä pitäisi tehdä tai hoitaa tai jopa ihan vaan olla ja nauttia rauhasta, ei silloin välttämättä jaksa olla täyttämässä sitä vapaahetkeä kaverin kanssa treffaamiseen. Mun mielestä tuo on ihan normaalia, eikä siitä pidä loukkaantua.

Mulla on vähän sama tilanne, että ystävällä on aina vaan kiire ja aina "on pitänyt soittaa" ja "on pitänyt jotain" mut ikinä vaan ei oikeasti tee mitään :(

Hänestä oli kiva puhua kaikkea, mutta oikeasti hänen aikansa meni opintoihin, töihin ja perheeseen siinä määrin, että aikaa ystävyyssuhteille ei jäänyt.

Kannattaa sen ystävän vaan rauhassa odotella että tilanne rauhoittuu. Ei se ystävyys siitä miksikään katoa vaikka vähän pitäisi taukoakin.

Minun ex-ystäväni teki minusta varmaan tuollaisen johtopäätöksen että "koskaan ei oo aikaa". Hän soitti minulle aina samaan aikaan päivästä, silloin kun olimme juuri tulleet kotiin työ- ja hoitopäivän jälkeen ja oltiin tekemässä ruokaa tai syömässä ja lapsilla tietysti paljon asiaa äidille. Tottakai hän sai sen kuvan että ikinä ei ole sitä aikaa. Joo, tuohon aikaan päivästä ei ole.

Tai sitten hän soitti siihen aikaan kun satuin olemaan lukemassa iltasatua ja kun en vastannut niin hernetti että "mikään ei käy". Sain niin vittumaista palautetta että enää en soittele vaikka nyt sitä aikaa olisi.

Et sitten itse voinut koskaan soitella?? Mua ärsyttää just toi, että aina oletetaan että se toinen kyllä soittaa..

Hänestä oli kiva puhua kaikkea, mutta oikeasti hänen aikansa meni opintoihin, töihin ja perheeseen siinä määrin, että aikaa ystävyyssuhteille ei jäänyt.

Kannattaa sen ystävän vaan rauhassa odotella että tilanne rauhoittuu. Ei se ystävyys siitä miksikään katoa vaikka vähän pitäisi taukoakin.

Minun ex-ystäväni teki minusta varmaan tuollaisen johtopäätöksen että "koskaan ei oo aikaa". Hän soitti minulle aina samaan aikaan päivästä, silloin kun olimme juuri tulleet kotiin työ- ja hoitopäivän jälkeen ja oltiin tekemässä ruokaa tai syömässä ja lapsilla tietysti paljon asiaa äidille. Tottakai hän sai sen kuvan että ikinä ei ole sitä aikaa. Joo, tuohon aikaan päivästä ei ole.

Tai sitten hän soitti siihen aikaan kun satuin olemaan lukemassa iltasatua ja kun en vastannut niin hernetti että "mikään ei käy". Sain niin vittumaista palautetta että enää en soittele vaikka nyt sitä aikaa olisi.

Et sitten itse voinut koskaan soitella?? Mua ärsyttää just toi, että aina oletetaan että se toinen kyllä soittaa..

Hänellä oli vaan niin kiire, ettei esim päivällä voinut koskaan soittaa. Ainut aika hänelle oli se kun minulle ei käynyt. jostain syystä hänen kiireensä oli eriarvoista.