Onko nämä hyviä artisteja?
Kommentit (25)
Koko artisti sana on vastenmielinen.
Veikko Huovinen sanoi aikoinaan jotain sellaista että hänestä on huvittavaa että suomalaista iskelmälaulajaa kutsutaan artistiksi.
Kaupalisen musiikkiteollisuuden tuototkset lähinnä oksettavat jos eivät onnistu huvittamaan.
Olen nähnyt noista livenä Jesse Markinin ja Jenni Vartiaisen, kumpikin ok, en erityinen fani. Onko tuo jonkun festarin ohjelmasta?
Sävellykset ja sanoitukset näillä ovat aika vaatimattomia, monihan ei noista niitäkään tee itse.
Hyvin nuo on sovitettu ja tuotettu mutta siinä asiassa ei näillä "artisteilla" ole useinkaan osaa eikä arpaa.
Ja hyvin äänitetty juu, mutta senkin hoitaa lähes aina joku muu (ja digitaalista konetta on aika helppo äänittää).
Jos nämä maalaisi tauluja, ne olisi sellaisia kivoja kuvia mökeistä ja laivoista mutta sitten on niitä ihmisiä, jotka tekee taidetta, niin kuin nämä Van Gogh, Monet, Picasso ja kumppanit. Rock-bändeistä tällaiseen "Picasso" tasoon yltää esimerkiksi kanadalainen Rush.
En tiedä. Nevahööd joka ikinen paitsi sanni ja vartiainen. Kummastaan en erityisemmin pidä.
Jokainen artisti, joka elättää itsensä tekemällään työllä on hyvä. Suomeen ei kaivata enää yhtäkään tukien varassa elävää enempää.
Kun olin pieni, äitini lauloi minulle ja rakastin sitä. Menin tai pääsin koulussa musiikkiluokalle ja viimeistään silloin tajusin äitini laulaa ihan väärin.
Kun laulu koskettaa, se on parasta. Ja äitini laulu kosketti, vaikka lauloi laadullisesti huonosti
Siis ovatko. Puhelin syöttää onko. Ap