Lue keskustelun säännöt.
Olen kotiäiti ja itken tunteja päivässä, odotan iltaa
14.03.2012 |
Ystäviä mulla ei ole. Just kävin puhelinta läpi niin siellä on vaan ihan muutama kaveri, joille en voi kuitenkaan soittaa ja vuodattaa tunteita.
Olen niin yksinäinen, kai yritin omalla perheellä jotain paikata.
Olen kotona kolmen pienen kanssa ja alan olla uupunut. Päivät kuluu itkien ja ihan sumussa. lapset leikkii vieressä, istun lattialla, itken enkä jaksa välittää enää vaikka sotkevat kaikki paikat tai syövät jäätelöä lounaaksi.
En tiedä mistä voin saada apua, mieheni on rekkakuski ja pitkiä aikoja poissa, isovanhemmat ei halua auttaa (ovat sanoneet että ne haluaa nauttia nyt eläkkeestä ja ovat omat lapset hoitaneet), kummit asuu kaukana.
En tiedä mikä minua vaivaa mutta jokainen päivä tuntuu sietämättömältä ja ulos lähteminenkin tuntuu älyttömän suurelta ponnistukselta :`( . Aiemmin sentään tein ruuat ja jaksoin olla iloinen mutta nyt vaan istun hiljaa suurimman osan ajasta ja itkeskelen.
Kommentit (54)
ja toisia arvosteleva, tilannetajuton ihminen. En ole ap. Ehkä on fiksumpaa tarjota apua / neuvoa avun saamisessa kun alkaa uhkailla lastensuojelulla. Oksettaa tuollaiset ihmiset, olen muuten ammattikasvattaja enkä lastensuojeluilmoitusta ensimmäisenä tarjoaisi tälle äidille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sieltä saat apua ja neuvoja, miten lähdet tuosta selviytymään. Saat ajan lääkärille, lastenhoitoapua ja itsellesi juttukaverin, joka kuuntelee, kyselee ja neuvoo. Lapsia ei sinulta viedä, etkä joudu vaikeuksiin. Ole vastuullinen, huolehdi itsestäsi ja lapsistasi ja ota yhteyttä sinne neuvolaan.
No huh,hakeudu todellakin hoitoon... Oot pelottava
Minusta AP vaikuttaa oikeastaan aika terveeltä, vaikka onkin väsynyt ja masentunut. Nämä lastensuojeluhuutelijat ja muut ääliöt täällä tarvitsisivat apua empatian puutteeseen.
Miten voisi uhatakaan, kun ap:n henkilöllisyys ei ole tiedossa.
En ole se joka mainitsi tuon lastensuojelun, mutta kieltämättä itseänikin ärsyttää se, että ap valittaa täällä ja epäilee etteivät lääkkeet auta, mutta ei lupaa yrittää hakea apua, viedä lapsia hoitoon tai mennä töihin. Eivät ne asiat muutu vain täällä ratkuttamalla, pitää tehdä jotain muutakin.
Ei paljon auta että lapsilla on isä, jos hän on päivät poissa ja lapset yksin itkeskelevän äidin kanssa.
Tukinet-sivustolla on mahdollisuus keskustella sähköpostitse tukihenkilön kanssa! Sekin voisi olla yksi keino lisää, mutta mene silti ehdottomasti lääkäriin. Elämäsi voisi olla NIIN paljon parempaa, ja lastesi myös :)
Paljon voimia, ja valoisampaa kevättä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua kannattaa todellakin hakea, vaikka sitten yksityiseltä tai terveyskeskuslääkäriltä, Itse olen nyt pitkään syönyt masennukseen lääkkeitä ja kyllä ne auttavat. Minulla on kaksi pientä lasta. Asun pääkaupunkiseudulla ja olen myös yksinäinen, joten jos jonkun anonyymin sähköpostisoitteen pysytyt tekemään, niin voisin kirjoitella.
mulle tossa sähköpostirinki-ketjussa on mun osoite
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa jossain määrin tutulta ja minua auttoi:
- liikkeelle lähteminen, joka päivä jotain kalenterissa, perhekahvila, muskari, tapaaminen kaverin kanssa jne.
- päivärytmi ja viikkorytmi
- töihin palaaminen!!!
Hae heti päiväkotipaikkaa kaikille kolmelle!
tämä ei varmaan auta mutta ymmärrän sinua. Olin itse tuollaisessa kuopassa vuonna 2010. Olen laittanut vuosiluvun mieleeni, koska tuolloin luulin, että romahdan.
Muistan erityisesti kauniin kesäpäivän, jolloin katselin pientä poikaani leikkimässä hiekkalaatikolla ja kiikuin keinussa. Luulen, että tuolloin oli todella lähellä etten naksahtanut. En oikein osaa kuvitella tuota tunnetta. Olin ihan siinä rajalla, järjen ja hulluuden rajalla. Ajattelin, että olen ihan lähellä psykoosia.
Se oli inhottava tunne. Enkä voi sitä sanoin kuvailla. Se oli samaan aikaan sekä henkistä että fyysistä pahoinvointia.
Onneksi osasin järkeillä itseni ulos tuosta tunteesta. Katsoin pientä poikaani ja ajattelin, että hänen takiaan minun täytyy taistella. Hänen takiaan en voi vaipua psykoosiin.
voin sanoa, että jos hulluus oli lähellä niin se oli tuolloin.
Järkeile itsesi ulos. Elämässä on ylä ja alamäkiä. Nyyt olet ehkä alhaalla, mutta pääset vielä ylös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saitte mut myös tajuamaan että tilanteeni on jo aika paha. Ja ne jotka ihmettelette että miksen ole jo hakenut apua, niin ei kai kukaan nyt parin itkupäivän takia jo soita psykiatriselle? En ainakaan itse tajunnut tilannetta ennen kuin tänään "havahduin" ihan kunnolla.
Mun tilanne on mennyt vähitellen tähän. Vielä pari viikkoa sitten olin ihan erilainen. Nyt on mennyt muutamia päiviä näin huonosti. Ja nyt tuntuu myös että tämä ei itsestään parane, mulla on joku vialla.
Mies tuli kotiin ja on nyt kotona pari päivää. Tilanne siis helpottuu hetkeksi. Varasin ajan terveystalon nettiajanvarauksesta, se on ylihuomenna. Se nyt on ainakin eka askel. Ajattelin myös pakottaa itseni noihin kerhoihin mitä on.
ap
- neuvolalta saat psykolgin apua 0 e ja
- neuvolan kautta masentuneet äidit kuten sinä saavat lapsiperheiden kotipalvelua kunnallista-edullisinta mitä saa
ps ikävää, ettei neuvola ole huomannut itse tilaasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin ne kaksi isompaa. Tarvitset hengähdystaukoa ja aikaa hoitaa itsesi kuntoon.
Hienoa, että sait varattua ajan!
Viesteistäsi ei ensin käynyt ilmi, että tuota pahempaa vaihetta on kestänyt vain parI päivää.
Tsemppiä!
"No huh,hakeudu todellakin hoitoon... Oot pelottava
Vierailija - 14.03.12 " -tyypille