Eikö 8-vuotiaalta edellytetä vielä peruskohteliaan käytöksen hallintaa?
Lapsella oli kaveri kylässä. Sitten tupsahti myös minun ystäväni siihen. Lapset tuli häntä eteiseen moikkaamaan.
Hän huomasi joukossa uuden kasvon. Ojensi kätensä kätelläkseen. Sanoi iloisesti hymyillen etunimensä ja totesi, että me ei olla ennen nähtykään, mikäs sun nimi on?
Lapsen ystävä pisti kädet taskuun eikä sanonut mitään. 8-vuotias ei osaa edes nimeään sanoa kysyttäessä!
Opetatteko te lapsenne tervehtimään ihmisiä?
Toivottavasti oma lapsi ei käyttäydy noin kylässä.
Kommentit (66)
kuin opettaa se oikeesti empaatiseksi.
Mutta en kyllä missään sanonut etteikö joku oikein jaksava vanhempi vois panostaa sekä aitouteen että hyviin käytöstapoihin.
Me jaksetaan panostaa enempi vaan tuohon aitouteen.Ja olen tavannut usean erittäin kauniilla käytöstavoilla kasvatetun lapsukaisen joka kyllä "pokkuroi", mutta on ilkeä kavereilleen.
Kuten myös huonot käytöstavat omaavan ilkimyksen...
Ja hyvät käytöstavat omaavan sydämellisen lapsen...
Ja huonot käytöstavat omaavan sydämelisen lapsen...Mä en vaan voi sietää ihmisiä jotka ovat olevinaan niin hyviä kun lapsensa käyttäytyvät niin korrektisti, mutta joiden mielestä on ok haukkua muita ihmisiä ja lapsia! ja niiden vanhempia jonkun kättelemättömyyden vuoksi. Ja samalla opettavat että ne ihmiset ovat moukkia jotka ei tajua katsoa silmiin ja "mielistellä".
Varoita niitä, etteivät vaan koskaan mene ja kättele ketään. Ja nimeä nyt ei ainakaan kannata sanoa. Etteivät vaan mielistelisi ketään.
Haloo?
Ja hymyileminen silloin kun ei hymyilytä on tekohymy. Toki on ystävällistä hymyillä kun tervehtii, mutta jos se ei tule luonnostaan se on pikemminkin ärsyttävä irvistys.
Ja lämpöä jaksan ottaa. Olen temperamenttinen ihminen enkä sitä peitä? Missä esimerkissäni sai sellaisen kuvan ettenkö näyttäisi tunteitani?
Itseasiassa olisin tekopyhä jos vain hymyilisin sun typerille kommenteilles.
Miks sä suljit noi pois??? Etkö osaa lukea? Tajuta lukemaasi???
menis kans hämilleen eikä kättelis tai vastais.
Meille ns. etikettikäytöstavat ovat ei niin tärkeitä asioita. Me panostetaan kasvatuksessa siihen että lapset oppivat empaatisiksi ja ajatteleviksi ihmisiksi.
Kättelyt ja muut "tekososiaaliset" tavat ovat meille toissijaiset.
Anteeksi täytyy osata pyytää ja kiitos ja ole hyvä sanoa, mutta kättely? Turhat halit? Tekoreippaus? "Kaunis ilma" small talk? Tuntemattomien tervehtiminen hymmyssäsuin? jne. Eivät ole meillä tärkeitä juttuja vaan jopa teeskentelyä.Jos jonkun mielestä ollaan koko perhe urpoja tämän takia löytyy multa kyllä mielipide tälläisistä "ylikasvtetuista" lapsista ja heidän perheistään :D
Hei haloo. Kyllä lapsen aivokapasiteetti riittää siihen, että opettaa sekä empaattiseksi ja ystävälliseksi, että kättelemään ja keskustelemaan. Miten nuo on muka toisensa poissulkevia asioita?
Että "tekososiaaliset" tavat on heille toissijaisia.
Ihmettelen vaan, mitä ne sellaiset tekososiaaliset tavat on. Vuosisatojen ja tuhansien ajan muotoutunut sosiaalinen käytös ei minusta ole kovin "teko" mitään.
Ja hymy - eikös se ole jo geeneissä ihmisellä, että hymy ilmaisee ystävyyttä, ei-uhkaa, jne? Miten se on "teko"?
Jaksatpa ottaa lämpöä. Ei, kun esimerkkisi mukaan pitäisi olla... Tai !!! :D
hitaasti lämpiävä tai ei, niin käytöstavat pitäisi tuonikäisenä jo osata. Saa olla ujo ja arka ja vaikka mitä. Silti ei ole kovin hankalaa saada lasta oppimaan, että miten aikuisia ihmisiä tervehditään. Voi ojentaa käden, kätellä reippaasti, sanoa oman nimensä ja vaikka moi, terve, huomenta, päivää, hauska tavata tms.
Kaiken tämän voi harjoitella etukäteen, niin että sitten tietää miten tulee toimia, eikä tarvitse itse tilanteessa miettiä mitään.
Itsellä on ujoja ja arkoja lapsia ja yksi hyvin reipas ja ulospäinsuuntautunut lapsi. Kaikille on käytöstavat opetettu. Arempien kanssa piti enemmän harjoitella ja etukäteen asiasta keskustella, reippaampi lapsi oppi nopeasti ja rupesi juttelemaan ihan oma-aloitteisesti. Tätä en tietenkään ujolta lapselta oleta.
Niin, ja me olemme kyllä tervehtineet kädestä toisia ihmisiä jo pienestä vauvasta alkaen. ei ole siis tullut yllätyksenä lapsille tällainen tapa.
Minusta monet eivät vain pidä tärkeänä erilaisten tapojen opetusta lapsilleen. Osa tuttavapiiristänikin pitää kättelyä tai itsensä esittelyä teennäisenä ja pikkumaisena. Toiset taas pitävät epäkohteliaana jos ei tervehdi. Siksi haluan opettaa käytöstapoja lapsille, niin on joku johon tukeutua uudessa tilanteessa.
Ja hymyileminen silloin kun ei hymyilytä on tekohymy. Toki on ystävällistä hymyillä kun tervehtii, mutta jos se ei tule luonnostaan se on pikemminkin ärsyttävä irvistys.
Ja lämpöä jaksan ottaa. Olen temperamenttinen ihminen enkä sitä peitä? Missä esimerkissäni sai sellaisen kuvan ettenkö näyttäisi tunteitani?
Itseasiassa olisin tekopyhä jos vain hymyilisin sun typerille kommenteilles.Miks sä suljit noi pois??? Etkö osaa lukea? Tajuta lukemaasi???
menis kans hämilleen eikä kättelis tai vastais.
Meille ns. etikettikäytöstavat ovat ei niin tärkeitä asioita. Me panostetaan kasvatuksessa siihen että lapset oppivat empaatisiksi ja ajatteleviksi ihmisiksi.
Kättelyt ja muut "tekososiaaliset" tavat ovat meille toissijaiset.
Anteeksi täytyy osata pyytää ja kiitos ja ole hyvä sanoa, mutta kättely? Turhat halit? Tekoreippaus? "Kaunis ilma" small talk? Tuntemattomien tervehtiminen hymmyssäsuin? jne. Eivät ole meillä tärkeitä juttuja vaan jopa teeskentelyä.Jos jonkun mielestä ollaan koko perhe urpoja tämän takia löytyy multa kyllä mielipide tälläisistä "ylikasvtetuista" lapsista ja heidän perheistään :D
Hei haloo. Kyllä lapsen aivokapasiteetti riittää siihen, että opettaa sekä empaattiseksi ja ystävälliseksi, että kättelemään ja keskustelemaan. Miten nuo on muka toisensa poissulkevia asioita?
Että "tekososiaaliset" tavat on heille toissijaisia.
Ihmettelen vaan, mitä ne sellaiset tekososiaaliset tavat on. Vuosisatojen ja tuhansien ajan muotoutunut sosiaalinen käytös ei minusta ole kovin "teko" mitään.
Ja hymy - eikös se ole jo geeneissä ihmisellä, että hymy ilmaisee ystävyyttä, ei-uhkaa, jne? Miten se on "teko"?
Jaksatpa ottaa lämpöä. Ei, kun esimerkkisi mukaan pitäisi olla... Tai !!! :D
Ja otan lämpöä, jos lasten kaverit on niin onnettomista perheistä, etteivät osaa edes tervehtiä.
Mutta kaikkienhan pitäisi olla kuten te. Muuten on väärin.
Ja mä tervehdin kyllä aina lasteni kavereita, mutta en tunge kättelemään. Jotkut tervehtivät takaisin jotkut ei -en vedä siitä herneitä nenääni.
Jotkut lapset tulevat juttelemaan niitä näitä, toisille on riittävän "vaikeeta" sanoa se hei.
Voitit! Ethän sinä mistään voi tietääkään, onko lapsi ujo vai ei. Turha tätä on sinulle selventää. Tämä on vapaa maa ja sinä olet vapaa kättelemään ketä tahansa ujoa lasta. Voithan tapakasvattaa kaikki tapaamasi lapsukaiset.
Luuletko, että ujon lapsen erottaa, missä hän seisoo. Olisiko kehonkieli ja katse. JOS aikuisella on sosiaalisia taitoja, niin hän kyllä näkee näistä.
Jos se lapsi tulee siihen viereen nenä pitkänä pällistelemään. Niin mistä sitä voi tietää, että se on ujo?
Ujo kai pysyisi piilossa jossain nurkan takana?
Ja silloin tietäisit, että toiset ovat yksinkertaisesti hitaasti lämpeneviä. On aikuiselta pelisilmän puutetta, jos hyökkää heti kättelemään ujoa lasta. Silloin hän toimii täysin omasta maailmastaan käsin. Aikuinen, jos omaa sosiaalisia taitoja, voi esitellä itsensä muutenkin. Antaa lapselle hetki aikaa katsella ja jossakin välissä todeta, että "emme ole aikaisemmin tavanneet. Minun nimi on XX, mikäs sinun on?" Aikuinen on tässä tapauksessa käyttäytynyt omalla mukavuusalueellaan. Kun ei tunne toista, esittäytydään, että epämukavuus poistuu. Mitäs siitä vaikka lapsi tarvitsisi hetken aikaa...
kun ihminen ottaa takkia pois päältä. Ja tuijottaa. Niin ei voi arvata epäsosiaaliseksi ja ujoksi.
Ehkä se sitten oli vaan vähän jälkeenjäänyt, raasu parka. yritetään ymmärtää.
Kyllä kotona koitettiin opettaa, mutta minkäs teet kun halvautuu pelosta nähdessään uuden ihmisen.
Pienestä pitäen opetettu tervehtimään ja vaadittu sitä. Vaikka kuinka ujostuttaa pitää osata sanoa edes "hei". Sukulaislapsia tavatessani minä kättelen heitä. Tosin teen sen leikkimielellä, se ei ole vakavaa kättelyä.
Joudumme välillä käymään paikassa missä lapset eivät suostu tervehtimään meitä, näyttävät hapanta naamaa ja haukkuvat tuomamme tuliaiset heti ne saatuaan. Vanhemmat eivät puutu käytökseen.
jos pitää tosiaan valita, että kasvattaisinko lapsesta sellaisen, joka on oma itsensä vai muiden miellyttäjä, ei tarvitse edes miettiä.
jos pitää tosiaan valita, että kasvattaisinko lapsesta sellaisen, joka on oma itsensä vai muiden miellyttäjä, ei tarvitse edes miettiä.
En tajua tätä ajattelumallia. No ehkä haluat kasvattaa lapsistasi joitain Linkola-tyyppisiä otka katoavat metsään erakoiksi.
Täällä ei edes turvallisesti kätellä vaan poskisuudelmat pitää olla hallussa jo taaperoikäisestä lähtien. Kyllä siihen tottuu kun pienestä asti opetellaan.
Lapset ovatkin sitten tosi avoimia ja sanavalmiita, Suomessa luokiteltaisiin yliaktiivisiksi. Tosin taas suomalaislapsi täällä olis aika epänormaali.
Itse kannustan lapsiani siten että olen laittanut heidät ihan pienestä asti esim. leipäkauppaan ostamaan sen joka päiväisen patongin. Annan rahan käteen ja tarvittaessa muistutan miten pyydetään kauniisti, miten kiitetään ja sanotaan hyvästi. Itse jään ovelle vahtimaan ja tietty oikaisen jos esim. kiitos-sana unohtuu. Kaksivuotiaanikin osaa jo tosi hienosti ja uskon että se rohkaisee häntä vastaisuuden varalle. Niin ja tietty kohteliaisuus iskostuu alitajuntaan kuin itsestään.
Ja ennenkuin joku ehtii huomauttaa mitään, kyseessä on n.20m2 kokoinen kivijalkaputiikki ja mulla näköyhteys koko ajan. Henkilökunta ja muut asiakkaat ovat mukana pikkuista kannustamassa, lapsirakkaassa maassa kun asutaan. Niin, ja lapset osallistuvat ihan vapaaehtoisesti. En pakota jos ei just sillä hetkellä nappaa.
Meidä 5veellä on tarpeeksi pelisilmää siihen, että jos kaveria ujostuttaa niin voi itse esitellä kaverinsa vieraalle. Itse on myös kovin ujo enkä aina vaadi kättelyä, vastaavassa tilanteessa pelkkä moi olisi riittänyt. Tilanteet joissa on KÄTELTÄVÄ tietää sanomatta ja silloin yksinkertaisesti rohkaisee itseään siihen, usein myös keskustelen näistä etukäteen tai sitten muistutan ystävällisesti tilanteessa. Annan tilaa kun siihen on mahdollisuus ja vaadin tapoja kun ne ovat tilanteessa ainoa korrekti tapa toimia.
Himassa meillä kyllä harvoin on tilanteita joissa on käyttäydyttävä etiketin mukaan.
varjolla todella törkeästi käyttäytyviä lapsia. Eli 11- vuotias on niin "ujo", ettei voi sanoa päivää. Mutta kyllä sitten voi pyöriä äitinsä ympärillä ja naukua koko vierailun ajan jotain "mulla on nälkä, tuu auttaa tietsikan kanssa, millon toi (eli minä) lähtee kotiinsa". Ja minuun suhtautuu kuin olisin ilmaa.
Ujous ei valitettavasti useinkaan merkitsi mitään upeaa "empaattisuutta ja herkkyyttä toisten tunteille" vaan on osoitus totaalisesta itsekeskeisyydestä, jossa sosiaalisissakin tilanteissa se kaikki huomio pyörii siinä oman navan ympärillä. "MINUSTA tuntuu nyt vaivaannuttavalle".
Ja koska "ujous" on Suomessa pyhä asia, niin siihen ei sitten kasvatuksellakaan puututa.
Itse olen havainnut kolmea eri suhtautumistapaa käytöstapoihin, kärjistettynä:
a) ne jotka opettavat pienestä asti lapselle käytöstapoja ja uskovat että sitkeä toistaminen ja harjoittelu tuottaa tulosta
b)ne joiden mielestä lapsi ei osaa koska se on "niin ja niin nuori, eihän ne nyt vielä tuossa iässä", ts oletetaan karttuvan iän opettavan lapselle ne käytöstavat
c) ne joilla ei itselläänkään ole käytöstapoja, eivätkä siksi tule ajatelleeksi että ne voisivat olla lapselle elämässä hyödyksi
Miksi ihmeessä pitäisi jäykistellä ja kätellä. Lapset osaa tervehtiä ja nimensä kertoa, mutta miksi ihmeessä pitää mennä vielä koskemaankin.
Ei minullakaan ole tapana mennä käsi ojossa vierasta lasta kohti ja olettaa, että hän siihen muitta mutkitta tarttuu. Sanon kyllä lapselle kohteliaasti nimeni ja saatan kysyä myös hänen nimeään, mutta jos hän ei sitä sano, niin en ala kyllä urpoksi ja tökeröksi av:lla haukkumaan.
Kyllä se ensivaikutelma tulee ihan jostakin muusta kun käteen kiinni käymisestä.
Tuossa ap:n tilanteessa kättely ja nimen kertominen täysin turhaa.
Urpoa sen sijaan on haukkua täällä lapsia ja heidän perheitään epäolennaisten asioiden takia.
Tämän av-ketjunhan voisi monistaa oikein koulun opetusmateriaaliksi siitä, miten käyttäydytään kauniisti. Arvostan kauniita tapoja, toisaalta ymmärrän ujoutta ja vaikkapa ihan lapsen huonoa mielialaa pitkälle. Mutta sitä ei voi mitenkään puolustella, että kauniita tapoja vaativat aikuiset haukkuvat täällä muita aivan estottomasti. Se on paljon rumempaa kuin jättää vaikka kiittämättä.
vuorovaikutus väsymys yksinäisyys ystävyys
Arkikielessä ujoutta kuvataan sekä tunteena että käytöksenä. Ujoudeksi nimetään usein sosiaalisessa tilanteessa syntyvää kiusaantumista ja epämukavuutta. Myös nolostuminen ja häpeä ovat aikuisella ujouteen liittyviä tunteita.
Ujous on arkuutta uusien ihmisten edessä tai yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa. Ujous ei liity haluttomuuteen olla muiden ihmisten kanssa. Se viittaa emotionaaliseen reaktioon ja siitä seuraavaan varautuneisuuteen vieraiden ihmisten seurassa.
Ujouden on osoitettu usein olevan yhteydessä kykyyn havaita toisen tunteita ja emotionaaliseen herkkyyteen, mikä on puolestaan tärkeä taito sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ujojen ihmisten joukossa on kuitenkin myös niitä, jotka ovat vähemmän sosiaalisia ja viihtyvät hyvin yksinään.
Ujoutta saatetaan käyttää persoonallisuuden selittäjänä välillä myös harhaanjohtavalla tavalla. Esimerkiksi ujous ja rohkeus saatetaan esittää toistensa vastakohtina, vaikka näin ei ole. Ujous ei siis ole yleistä rohkeuden puutetta, pelkuruutta ja jännittyneisyyttä, vaan epämiellyttävää tunnetta sosiaalisissa tilanteissa. Siihen liittyy vaikeus toimia uusien ihmisten kanssa ja ilmaista tunteitaan – joskus jopa läheisissä ihmissuhteissa.
Ujoudessa on kyse nimenomaan ensireaktiosta uusien ihmisten seurassa. Ujona pidetty ihminen saattaa olla tuttujen seurassa hyvinkin toisenlainen, vilkas ja puhelias.
Mitä on ujouden taustalla?
Estyneisyydellä ja ujoudella on todettu olevan fysiologinen tausta. Ujous ei sinänsä tarkoita heikkoa itsetuntoa tai kyvyttömyyttä elämänhallintaan – joillakin vain yksinkertaisesti on synnynnäinen alttius ujouteen ja varautuneisuuteen. Ympäristö puolestaan määrää, mihin saakka tämä taipumus pääsee toteutumaan.
Joskus ujous voi olla myös sosiaalisten kokemusten tulos. Ujoilta ihmisiltä puuttuu usein kyky uskoa itseensä. Tämä ei ole niinkään seurausta synnynnäisestä ujoudesta, vaan kokemuksista, joita ujoilla ihmisillä on ympäristöstään. Ujouden sijasta tätä tunnetta voidaan kutsua sosiaalisen itseluottamuksen puutteeksi ja se on kasvatuksen tulosta. Tällöin ongelmana on usein jatkuva itsetarkkailu ja luulo siitä, että on ainoa ujo porukassa. Tällöin mielessä pyörii koko ajan kysymys: ”Mitä muut minusta ajattelevat?”
Täällä ei edes turvallisesti kätellä vaan poskisuudelmat pitää olla hallussa jo taaperoikäisestä lähtien. Kyllä siihen tottuu kun pienestä asti opetellaan.
Lapset ovatkin sitten tosi avoimia ja sanavalmiita, Suomessa luokiteltaisiin yliaktiivisiksi. Tosin taas suomalaislapsi täällä olis aika epänormaali.
Itse kannustan lapsiani siten että olen laittanut heidät ihan pienestä asti esim. leipäkauppaan ostamaan sen joka päiväisen patongin. Annan rahan käteen ja tarvittaessa muistutan miten pyydetään kauniisti, miten kiitetään ja sanotaan hyvästi. Itse jään ovelle vahtimaan ja tietty oikaisen jos esim. kiitos-sana unohtuu. Kaksivuotiaanikin osaa jo tosi hienosti ja uskon että se rohkaisee häntä vastaisuuden varalle. Niin ja tietty kohteliaisuus iskostuu alitajuntaan kuin itsestään.
Ja ennenkuin joku ehtii huomauttaa mitään, kyseessä on n.20m2 kokoinen kivijalkaputiikki ja mulla näköyhteys koko ajan. Henkilökunta ja muut asiakkaat ovat mukana pikkuista kannustamassa, lapsirakkaassa maassa kun asutaan. Niin, ja lapset osallistuvat ihan vapaaehtoisesti. En pakota jos ei just sillä hetkellä nappaa.
Esim. ulkomaanmatkoilla vanhemmat opetti mua kommunikoimaan ihmisten kanssa. Opetettiin sanomaan päivää, kiitos ja näkemiin maan kielellä. Ja esim. kaupoissa ja hotelleissa piti sitten myös sanoa mun jotain, kun astuttiin sisään tai lähdettiin.
Samoin opettivat ostamaan myymälöistä vaikka leipää tai jätskiä. Jos halusin jäätelön, kehottivat ostamaan itse. Sain rahan ja treenauksen: tervehdi näin, näin sanot yksi suklaajäätelö, olkaa hyvä. Näin sanot, kun annat rahan. Näin kiität, kun saat jätskin.
Ensin jännitti. Mutta oli se hauskaa myös! Ja aina suhtauduttiin ystävyydellä noissa liikkeissä.
Voi elämä. Mitä ihmeen mielistelyä se on, että osaa katsoa ihmisiä silmiin, ojentaa kätensä ja sanoa nimensä? Ja ehkä jopa hei?
Kyllä, ihminen joka ei osaa tätä tehdä, on moukka. Vaikka olisi kuinka empaattinen ja sympaattinen.