G: Onko miehesi koskaan tapellut fyysisesti kenenkään kanssa

Han melkein tappelee. Nayttaa alahampaita ja tonii.

Nostaa leuan pystyyn ja tonii vastapuolta. Usein leuan nostoon kuuluu myos tuo alahampaiden nayttaminen.

mies lisäksi kynsii

ei olis mies eikä mikään jos ei fyysisesti kävis kiinni esim yliopisto opiskelioihin

huohahahhahahaahahahhaah, anteeksi.

Näyttääkö sinunkin miehesi alahampaita naama irvessä ja nostelee leukaansa samalla, kun tuuppii toisia esim niitä yliopisto-opiskelijoita o_0 ? :D

En arvosta kovin korkealle väkivaltaisia ihmisiä, mutta jollain tavalla en myöskään voisi olla miehen kanssa, joka ei ole koskaan tapellut nyrkein.

Että pidän siis nynnyinä niitä miehiä, jotka eivät ole tapelleet - mutten myöskään arvosta vähääkään miehiä, jotka ovat niin lussukoita, että ovat aina elämässään paenneet pelätessään tappeluun joutumista.

muutaman kerran humalassa, tosin viimeisestä kerrasta on jo monta vuotta. Provosoituu helposti, jos joku käy soittamaan suuta... En yhtään arvosta humalassa tappelua, mutta toisaalta en kyllä sen seikan perusteella lähtisi vetämään johtopäätöksiä ihmisestä kokonaisuutenakaan. Eipä tuo mies muuten ole tippaakaan väkivaltainen, vaikka kännipäissään on joskus hölmöillytkin.



Totta puhuen en itse haluaisi sellaista miestä, joka ei hätätilanteessa osaisi puolustaa minua, vaikka olenkin aika pasifisti.

On puolustautunut, kun kimppuun on käyty, mm. metrossa iltapäiväruuhkassa. Ulkomaalaistaustalla lienee merkitystä. Useimmiten mies on lähtenyt vetämään paikalta, mutta aina se ei ole ollut mahdollista.



En voisi kuvitellakaan, että sen takia jättäisin miehen. Mieheni ei ole aloittanut tappeluita eikä ole esim. minua tai lapsia kohtaan koskaan ikinä käyttäytynyt uhkaavasti.

miehen nenä on vähemmän arvokas kuin naisen? Miksi miehen kuuluu uhrautua fyysisesti naisen sijaan?

Ei väkivalta ole mikään velvollisuus, edes miehelle. Kannatat varmaan aseiden hankkimistakin perheen turvaamiseksi, jos mies on esimerkiksi liian pienikokoinen velvollisuuksiensa täyttämiseen neljää ryöstäjää vastaan?

olimme lomalla Lontoossa ja kimppuumme kävi nuorisojengi. Mies pakeni puhelinkoppiin ja minut pahoinpideltiin lievästi ja laukkuni vietiin. Mies soitti apua puhelinkopista. Olisin ehkä toivonut että mieheni olisi puolustanut minua jotenkin. Nenä murtui ja sain ruhjeita kylkiini. Eihän silti mieheltä voi odottaa mitään supersankarin tekoa. Nuoria oli noin neljä ja mieheni on vain tavallinen herkkä humanisti.

"Sellasta läksin soitteleen, että emäntä on tossa hakattavana mun silmieni alla, ite olen tässä turvassa puhelinkopissa. Viittisittekö lähettää jonkun, kun sen nenä alkaa näyttää pahalta..."

Jos mies olisi käynyt puolustamaan vaimoaan niin se olisi otettu provosaationa. Sitten olisi tullut kenties veitsestä. Ehkä mies tosiaan laskelmoi oikein tilanteen ja soitti oikein. Harva mies tuossa tilanteessa olisi kyennyt auttamaan tai edes estämään tapahtumaa mitenkään muuten. Ne on elokuvat jossa yksi päihittää viisi.

Ai ei olisi mies voinut tehdä mitään!?!?!? Ymmärrän vielä jos joku lammas itse on tuota mieltä, mutta että sitten tuollainen kaveri saa täällä päänsilitystä naisilta...ihme meininkiä!

Itse olin jotenkin kuvitellut, että jokainen mies itsestäänselvästi puolustaa vaimoaan/perhettään/lapsiaan eikä nyt ainakaan luiki pakoon! Jos miehen pitää valita kumman nenä murtuu hänen vai vaimon, niin kyllä se vaan niin on että se oma nenä pitää valita.

Eikä tuossa mainitussa tilanteessa olisi miksikään supermieheksi kannattanut yrittää ryhtyä. Tavarat kuten vaimon laukku, oma lompakko olisi varmaan ollut ihan viisasta antaa samoin tein, mutta samalla olisi ainakin pitänyt yrittää suojella vaimoa.

Pitäkäähän mammat huolta ettette ainakaan tuollaista miehen mallia opeta pojillenne!

Ja huom.! Itsensä ja perheensä puolustaminen tuollaisessa tilanteessa on vain ja ainoastaan miehen velvollisuus. Se EI ole mitään väkivaltaa, sen ihannointia tai muuta vaan välttämättömyys.

todellakin on. Ja olen myös itse.



Tappeluita kumpikaan meistä ei ole ikinä aloittanut, mutta jos joku päälle käy, niin en ole niin idiootti että turpaan ottaisin.



Yhden tappelun aloitti muuten "tasokkaammat yliopisto opiskelijat".. Että niitä juntteja löytyy kyllä sieltäkin.

todellakin on. Ja olen myös itse.

Tappeluita kumpikaan meistä ei ole ikinä aloittanut, mutta jos joku päälle käy, niin en ole niin idiootti että turpaan ottaisin.

Yhden tappelun aloitti muuten "tasokkaammat yliopisto opiskelijat".. Että niitä juntteja löytyy kyllä sieltäkin.

Voi todeta sen että ei se maailmanloppu ole. Monesti pahoinpitelijä lopettaa, kun huomaa ettei uhri tee vastarintaa vaan seisoo suorassa kädet ristissä. Aina voi myös kävellä pois tilanteesta, jolloin toisen hyökkäykset vaativat enemmän aktiivisuutta. Harvemmin tappelupukari yrittää tappaa.

Oman ylpeytensä luopumisesta olisi hyötyä. Et sinä ole niin hyvä ihminen että saisit puolustautua lyöjää vastaan. Tämä on se fakta jonka varassa elämme planeetallamme.

Kosto voi myös olla kova, jos hävinnyt osapuoli päättääkin kostaa vaikka veitsellä silloin, kun et ole varuillaan. Tämä koston epävarmuus aiheuttaa levottomuutta ja nollaa sen onnistumisen tunteen, joka tulee onnistuneesta puolustautumisesta.

Edes hyökkääjän hengen riistäminen ei tuo rauhaa, sillä hyökkääjällä voi olla läheisiä, jotka vaativat kostoa.

Eli jättäisin puolustautumatta myös sielä yliopistolla ja toreilla.

Sinä olisit voinut ottaa sen yhden ja kynsiä sitä yhtä naamaan. Sillä välin miehesi olisi moukannut ihmemies manooverilla viimeisen. Ja lopuksi kolkannut judo-iskulla sen jonka kimpussa sinä olet.

Näin av-mammojen miehet ja av-mammat toimii.

Näin ne mammojen sankarit tekevät ja mammat perässä. Näin siis todellisuudessa.

nuorena (16-17v?) humalaspäissään kerran niin että hammas halkesi.

Ehkä ammatinvalinta vaikuttaa tuohon jonkin verran

Siihen kohteiden joukkoon kuuluu täysin tuntematon ohikulkija, oma poika, minä, ravintolatuttavuus, portsari. Ja kyllä, mies on täysi juntti sanan varsinaisessa merkityksessä. Kärsii itse tunne-elämänsä ongelmistaja mm. edellä mainituist syistä ei uskalla enää käydä missään. Pelkää omaa aggressiivisuuttaan, pelkää mokaavansa ne ainoat kaverisuhteet. Tukeutuu minuun, ettei sanoisi väärää sanaa rakkaille ihmisilleen.



Väkivallattomuutta on kestänyt jo vuosia, mutta mies on itsensä vanki. Ei uskaltausu kotoa kuin töihin ja kanssani yhdessä, mihin sitten mennäänkin.



Tiedän ja arvaan, että suurin syy tuohon kaikkeen on hänen oma lapsuutensa, johon kuului hakkaamista ja äidin tunnekylmyyttä. En voi häntä parantaa enkä muuttaa. En edes yritä. Rakastan hänen sieluaan, vioista huolimatta.

parveketupakoinnista ja metelöinnistä.

Mutta on semmoinen mörkö ettei sen tarvitse lyödä, uskovat heti kun se nostaa seinälle:-)

parveketupakoinnista ja metelöinnistä.

Mutta on semmoinen mörkö ettei sen tarvitse lyödä, uskovat heti kun se nostaa seinälle:-)

Just just.

mutta ei omasta tahdosta, vaan ammatinvalintakysymys

tehneen yhtä sun toista kun entisen naisystävän eksä aiheittu harmaita hiuksia. jostain syystä en halunnu edes tietää enempää...kyllä välillä pelkäsin häntä kun se suuttui vaikka ei tehnytkään mulle mitään

puolustanut tappelemalla kun mua haukuttiin (eri kulttuurista olen) ja musta ei oo miehen mitta jos ei tappele, mutta puolustautua saa. on siis tapellut parikin kertaa (ihan nyrkein) vaikka luonteeltaan rauhallinen onkin, mutta kyllä jos hänet sitten joku suututtaa saa kuulla kunniansa 3

Ei ainakaan yhdessäoloaikanamme, eikä ole tullut puheeksi, että olisi sitä aiemminkaan. On niin vaikea kuvitellakin tuosta! =D On sellainen rauhallisuuden perikuva, ottaa kyllä alkoholiakin, mutta ei silti jotenkin ikinä ajaudu tilanteisiin, joissa tapellaan. Ehkä osaa vetäytyä ajoissa, ehkä häneen ei vaan kiinnitetä huomiota, kun ei provosoi/-du.



Eksä sen sijaan oli tappelussa aika useinkin. Joo, joskus kohteena olin minäkin... Tai sitten päätyi putkaan, ja selitys oli aina sama: "en mä tehnyt mitään, poket vaan selätti mut, ne varmaan vaan vihaa mua", tai joku oli vaan käynyt kimppuun tai jahdannut sitä tai jotain... Jossain vaiheessa lakkasin kyllä uskomasta. =p

Minun ei ole, enkä voisi kuvitellakaan eläväni sellaisen miehen kanssa.

Mies on nuorena harrastanut nyrkkeilyä ja ollut siinä ihan hyväkin. Tätä jotenkin karsastin suhteen alkuaikoina, kunnes tajusin ettei mies ole väkivaltainen tai todellakaan ihannoi sitä. Nyrkkeilykin on hänelle puhtaasti urheilumuoto, ja itsekin olen hänen myötään tajunnut, miten paljon kurinalaisuutta se vaatii!

eli ei ole ikinä lyönyt ketään. Tämä on mielestäni hyvä piirre.



Itse sen sijaan olen joutunut puolustamaan itseäni väkivallalla, eritoten kotona, jossa isäni pahoinpiteli minua vuosikaudet. Loppui vasta kun aloin joskus 15v iässä harrastamaan taistelulajeja ja pistämään hanttiin. Olen koko aikuisikäni jatkanut näitä kamppailuharrastuksia joten olen hyvässä kunnossa ja pystyn suojelemaan perhettäni esim. teoriassa tapahtuvilta hyökkäyksiltä. En koe että oma "tappelukykyni" on junttiuden merkki (olen akateemisesti koulutettu joten en ehkä perinteistä junttikategoriaa) mutta SEN myönnän että väkivalta jättää aina jäljet. Se jättää jäljet erityisesti uhriin mutta kyllä myös sen väkivallan käyttäjään.

nuorena miehenä useinkin.



sitten löi minua.



on nyt ex-mies.