Lasten vuoksi yhdessä? - Isän tilitys

voi olla että ymmärsin väärin, mutta vanhempien seksielämähän ei kuulu lapsille millään tavalla, eikä heidän kuulu tietää, harrastetaanko sitä liian vähän, sopivasti vai liikaa. Joten sen takia he eivät outoa kuvaa voi saada. Eri asia on sitten, jos riidellään tai ollaan ilkeitä. Ja sellaisenkaan eteenpäin siirtyminen ei ole automaatio, kyllähän kaikki vanhemmat ovat epätäydellisiä, ja lapset sitten pohtivat omalla kohdallaan, millaisia vanhempia ja puolisoita haluavat olla ja mitä siirtää eteenpäin. Kuitenkin on parempi, että lapsilla on epätäydelliset vanhemmat mallina, kuin ei ollenkaan isää tai äitiä arkielämässä normaalisti läsnä. Ja erosta vasta pahaa mieltä ja ilmapiiriä seuraakin, ja se myös rasittaa isän ja äidin mielenterveyttä, joten ei siitä lapsille kyllä mitään hyvää yleensä seuraa, jos noinkin normaali avioliitto ja perhe muuten on. Väkivaltatapaukset ovat asia erikseen.



Seksi on itselleni valtavan tärkeää, ja ero on mielessä täälläkin. Ymmärrän kyllä sinua ja sitä että seksi kuuluu avioliittoon.

Harmittaa myös lasten puolesta, saavat kummallisen kuvan avioliitosta ja miehen ja naisen suhteessa, jota sitten tietysti siirtävät eteenpäin :-(

Tehdään liian iso ongelma?! Eikös se ole aika iso ongelma, jos seksi on loppu ja jopa rakkaus on loppu! Mutta seksi ei ole yhtäkuin rakkaus. Rakkaus pitää sisällään paljon enemmän! Avioliittolupauksessa ei vissiin suotta puhuta rakkaudesta myötä- ja vastamäessä. Entä jos itse halvaantuisit, etkä ikinä enää pystyisi seksiin - toivoisitko puolisosi pysyvän silti rinnallasi?



Kannattaa ajatella asioita muutenkin kuin itsekkäästi ja yksisilmäisesti!



Kannattaa ehkä myöntää että rakkaus on loppu kun seksi ei kiinnosta ja silloin on tehtävä valinta haluaako elää rakkaudettomassa liitossa. Rakkaus ilman fyysistä halua on toveruutta eikä mitään naisen ja miehen välistä intohimoista rakkautta. 3 kertaa puolessa vuodessa on aivan liian vähän eikä yksikään mies voi olla siihen tyytyväinen, enkä minä olisi naisena.

[/quote]

menestystä ja siunausta tavalla tai toisella. (Niin, sanotaan kyllä, että erotaan paljon, ja eihän lapset siitä kärsi - ei miljoona kärpästä voi olla väärässä - mutta mietitäänpä vaan, mitä vauhtia lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi lisääntyy, niin asia kyllä voidaan todeta, miten se on.) Uskon, että jo tuon vaimoasi ja periaatteitasi kunnioittavan ajattelutapasi ansiosta asiat kyllä jollain tavalla selkiävät, ehkä se vain vaatii työtä, vaivannäköä ja aikaa. Ja niinhän avioliiton onnistuminen muutenkin vaatii, ei ne usein itsestään onnellisina pysy.



äiti-vaimo-nainen



Ero tosiaan on se viimeinen vaihtoehto, eniten lasten vuoksi. Vaikka tuossa joku kirjoitti lasten kyllä pärjäävän ja eroamisen olevan ihan tavallista, niin silti olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että nykypäivänä erotaan liian helposti. Totta kai silloin kun suhteessa on vaikkapa väkivaltaa, niin ero on mielestäni välitön vaihtoehto, mutta meidän tilanteessa se viimeinen. Isyys on minulle elämän tärkein asia, eikä lasten "pärjääminen" ole se mitä haluan. Haluan, että heillä on isä läsnä arjessa ja että heillä on hyvä olla.

Minkä ikänen sulla vaimo on?

Ehkä hieman parempaan suuntaan on kesän aikana menty. Halumme eivät edelleenkään kohtaa usein, mutta kyllä kesällä on seksiä sentään useita kertoja harrastettu ja käsittääkseni ihan nautinnollistakin sellaista. Hyviä asioita on tapahtunut ja saatu tapahtumaan niin parisuhteessa yleisesti kuin vähän seksinkin saralla. Puhuttu on aika paljon enkä enää oikein tiedä mistä uudesta asiasta puhetta saisin aikaiseksi.



Ehkä jotenkin tuntuu vain, että seksuaalisuutemme ja tarpeemme ovat eri tasoilla. Ihan niin kuin tuolla aiemmin kirjoitin: minulle seksi on tärkeysjärjestyksen yläpäässä, kun taas vaimon kohdalla seksittömyys ei tunnu olevan mikään ongelma, minkä hän on joskus sanonutkin. Sen verran olen lueskellut ja kokenut, etten valitettavasti usko, että vaimo on kovinkaan ainutlaatuinen nainen tässä suhteessa. Toinen ääripää on sitten av:n säännölliset avaukset puutteessa elävien naisten taholta, millä on frigidi mies. Ihan yhtä ikävää kumpikin, vaikka tuo jälkimmäinen kai huomattavasti harvinaisempaa.



Vastauksia joihinkin kysymyksiin, mitä noista yläpuolne viesteistä muistan.

- Joo, lapset ovat pieniä, muttei mitään vauvoja, joten mistään synnytyksen jälkeisestä asiasta ei ole kyse. Tietenkin kun lapset ovat pienehköjä, on elämässä jonkinmoinen kiire koko ajan, mikä vaikuttaa omalta osaltaan.

- Iältämme ollaan siinä 30-40:n välissä.



Mutta kuten kirjoitin, hieman on edistystä tapahtunut, joten en eivät ajatukset enää yhtä kurjat ole kuin kesän alkupuolella. Optimistina haluaisin uskoa, että kesän jälkeen voisi edistys jatkua, vaikken olekaan ihan varma olenko niin optimisti.



Ap

että asioissa on tapahtunut edistystä ja etenkin että niistä on puhuttu. Ja kun lapset tuosta vielä kasvaa niin jospa ne asiat paranis entisestään.



Ole vain optimistinen :) mutta toki sä itse tiedät parhaiten missä teidän parisuhteessa mennään.



tsemppiä!

Voi olla että sua lohduttaa ajatus "että melkein kaikki naiset ovat tuollaisia". Se vaan ei pidä paikkaansa. Minun ystäväpiirissäni on 5 eronnutta naista ja olemme kaikki sitä mieltä että seksi ja parisuhde on elämän hienointa antia. Lapset ja kodinhoito ei voisi koskaan sitä syrjäyttää. Avioliitossa toinen joskus lakkaa kiinnostamasta. Nyt kun olen "sinkku", seksiä tekee mieli koko ajan ja jos joskus olen uudessa suhteessa, tulee se perustumaan kahden ihmisen väliselle kemialle ja yhteenkuuluvuudelle jossa molemmat haluavat ja nauttivat seksistä. Tsemppiä silti jatkoon.

...tarkoittanut sitä, että "melkein kaikki naiset ovat tuollaisia", en tietenkään ja onneksi näin.



Kuten varmaan huomaat, jos luet tekstini uudestaan, että kirjoitin vain etten usko vaimoni olevan kovin ainutlaatuinen asiassa. Siis lyhyesti sanottuna; uskoisin, että parisuhteessa mies on useammin se puutteessa oleva kuin nainen. Johtuen ihan puhtaasti miehen fyysisistä säännöllisistä "purkautumistarpeista", jos asian rumasti sanoo.



Johtuuko se sitten siitä, että avioliitossa toinen lakkaa kiinnostamasta, kuten kirjoitat vai siitä, ettei mies hoida osuuttaan kotona, huomioi naista oikealla tavalla vai mistä, en tiedä.



Ja kyllä, tiedän valitettavan hyvin myös sen, että on olemassa iso joukko naisia, jotka eivät saa kotonaan seksiä syystä tai toisesta, mikä on ihan yhtä ikävää kuin miehen puutteessa olo.



Ap

Kirjoituksistasi luin niin paljon tuttuja asioita että haluan välttämättä kertoa oman mielipiteeni.



Meillä oli mieheni kanssa hyvin pitkälle samanlainen tilanne kuin teillä; avioliitto jossa seksiä oli aikaisemmin ihan kohtuullisesti. Sitten syntyi lapsi ja kumpikin keskittyi tähän uuteen tulokkaaseen niin vahvasti että toinen unohtui. Tämä oli varmasti tasapuolisesti molempien "syy" - jos syyllistä nyt ylipäätään on tarve etsiä. Hellyys ja seksi väheni pikkuhiljaa ja lopulta ne jäivät pois kokonaan. Itse olin kyllä halukas (ja kai toinen osapuolikin olisi ollut) mutta kun olimme jo niin harvakseltaan "tavanneet" se ei tuntunut jossain kohtaa enää luonnolliselta. Elimme kuin sisko ja veli, tai kuin kämppikset.



Lopulta tilanne johti siihen että minä en enää kestänyt; aloitin avioliiton ulkpuoisen suhteen. En ole teostani lainkaan ylpeä mutta jotenkin oli päästettävä se kupla puhkeamaan. Ajattelin silloin samoin kuin sinä; en halua erota. Ajan myötä tajusin yhä selvemmin että tämä on vain tekohengitystä, jotenkin oma avioliittomme täytyy liikahtaa suuntaan tai toiseen. Keskustelimme mieheni kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen että eroamme. Olimme jo niin "vieraat" toisillemme ettemme halunneet enää alkaa tutustua uudelleen. Joku saattaa ajatella että me(kin) olemme eronneet liian helposti mutta itse näimme asian toisin. Yhteiselo oli meille hyvin piinallista ajoittain. Käytännön asiat esim. kotiin ja lapseen liittyen sujuivat kyllä hyvin. Mutta meidän kahden välinen yhteys oli melkoisen viileä. Vaikka asiat olivat sinänsä hyvin emme kukaan voineet riittävän hyvin.



Nyt kun erosta alkaa olemaan hieman aikaa ja asiat alkavat saada toisenlaista perspektiiviä, olen erittäin tyytyväinen että uskalsimme erota. Mielestäni se on rohkeudesta hyvin pitkälle kiinni. Voimme kaikki paljon paremmin ja ratkaisu on ehdottomasti ollut oikea. Lapsemmekin alkoi liiton aikana oireilemaan kotioloistamme ja nyt näen kuinka hänellä on parempi olla. Tästä syystä en allekirjoita lausahdusta että lasten takia ei voi erota. Olen vakaasti sitä mieltä että jos tilanne on pääsemätön, lasten takia täytyy erota!



Ps. Olen mahdollisesti antanut tilanteestamme ja mielipiteistäni yksipuolisen tai vajavaisen käsityksen. En kuitenkan tähän kaikkia ajatuksiani kirjoittanut, jos jokin asia jotakuta mietitytti niin siitä saa kysyä, vastaan mielelläni. En halunnut kasvattaa lapselleni sellaista todellisuutta jossa aikuiset saatikka omat vanhemmat eivät koske toisiaan, eivätkä aina puhu toisilleen. Olen aina ollut lapseni kanssa hyvin "fyysinen"; olen pitänyt häntä sylissä, halaillut, suukotellut jne. Hän tietää että lapsen ja vanhemman välillä se on normaalia ja hän kaipaa tätä läheisyyttä. En halunnut että hänen käsitysmaailmassaan tuon tarpeen täytyy hävitä kun kasvaa aikuiseksi. Sellaista malliahan me ex-mieheni kanssa hänelle opetimme.



Nyt olen onnellinen :o) Elän parisuhteessa jossa kosketellaan paljon ja seksiä on!! Nyt näen enstistä selvemmin että eromme oli välttämätön, muuten olisin jäänyt tätä onnea paitsi!

Viestisi luettuani tuntuu, ettei meillä olla noin pitkällä kuin teillä oltiin. Ei ainakaan vielä ja toivottavasti ei koskaan, vaikkei sitä koskaan tiedä. Seksin kohdalla meillä on todella paljon parannettavaa, mikä etenkin minun osaltani kyllä vaikuttaa omaan hyvinvointiini sitä heikentävästi.



Mutta sen verran on sanottava, että meidän kohdalla ei missään nimessä olla lähelläkään sitä tilannetta, että erota kannattaisi lasten edun nimissä. Olen erittäin vankasti sitä mieltä, että liitossa pitää olla todella paljon pielessä, että ero lasten kannalta olisi hyväksi. Väittäisin, että aika moni asiantuntija olisi kanssani samaa mieltä. Lapselle isä on isä ja äiti on äiti, ja jos jompikumpi lähtee on lapsen pienessä mielessä hänen hylkäämistään tietyssä mielessä. Se vain on inhimillistä lapsen omalta näkökannalta. Äidin ja isän suhde on kuitenkin toissijainen lapselle, jos sitä vertaa siihen, että toinen lähtisi arjesta kokonaan pois. Tarkoitan siis sitä, että jos äiti ja isä ovat kumpikin hyviä vanhempia lapsille, niin heidän suhteensta täytyy olla aivan hirveä, että ero lapsen kannalta olisi paras ratkaisu. "Hirveällä" tarkoitan jotain muuta kuin suhteen "koskemattomuutta" tai viileyttä, kuten jonkinasteista fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa.



Kokonaan toinen juttu sitten onkin, että mikä olisi parasta isälle/äidille/molemmille. Uskon ihan täysin, että sinulle ero oli hyvästä, sitä en epäile hetkeäkään.



Ap

Suhteessa täytyy minunkin mielestäni olla paljon pielessä jotta ero on ainoa ratkaisu. Meillä olikin paljon pielessä . Lapselle se näkyi juuri tuona koskemattomuutena ja puhumattomuutena eikä vanhemmat muutenkaan silloin kovin hyvällä tuulella olleet. Menimme aikanamme rakkaudesta naimisiin emmekä tietenkään sen vuoksi että voisimme erota. Silloin halusin että vanhenemme yhdessä. Jotenkin elämän virta oli jonkin aikaa liian voimakas ja vei meidät mennessään eri reiteille.



Tällä hetkellä olemme hyvissä väleissä ja lapsemmekin voi hyvin. Olemme kiinnostuneita toistemme kuulumisista ja nyt voin allekirjoittaa lehdistä tutun lausahduksen: "Olemme nyt parempia ystäväviä kuin koskaan aiemmin".



Kun teillä on vielä toivo tallella, pitäkää ihmeessä siitä kiinni ja puhaltakaa yhteen hiileen. Ero on aina piinallinen kokemus kaikille vaikka se tuottaisikin paremman lopputuloksen. Olen itkenyt monet itkut ja tuntenut monet sielun tuskat etenkin lapsemme vuoksi kun olen katsellut hänen pahaa oloaan. Nyt kun asiat alkavat (toivottavasti) olemaan paremmin ja tasaisemmin, voin hiukan hellittää ja huokaista - tosin olo on kuin maratonin juosseena. Koskaanhan ei tulevasta tiedä ja nyt nautinkin tämän hetken onnesta :o)



Mahdollisimman hyvää ja lohdullista syksynalkua :o)

Olisin voinut itse kirjoittaa nuo ajatukset. Paitsi että olen nainen. Tiedän kyllä mitä tarkoitat totaalisella seksittyömyydellä - itselläni viime kerrasta on puolisen vuotta, sitä ennen puolisen vuotta jne...



Meillä on ollut kymmenvuotisessa parisuhteessa omat ongelmamme, mutta olemme palanneet yhteen. Nyt mietin todella, teinkö virheen kun palasin kolmisen vuotta yhteiselämään ja saimme lapsen. Lasta en kadu, tietenkään, hän on tärkein asia elämässäni. Ja juuri siksi roikun tässä suhteessa. Meilläkään ei ole muuten mitään "vikaa", meillä on hauskaa perheenä, hän on hyvä isä ja yleensä mukavaa ja turvallista seuraa. Kaikesta huolimatta minä en ole nainen. Haluaisin niin kovasti että seksikin suhteessamme toimisi, vaan ei. Siitä on kyllä puhuttu, sitä on selvitelty jopa terapiassa (aikoinaan), mutta mitään ei tapahdu. En tiedä voisiko olla niin että kahden muuten seksuaalisen ihmisen kemiat eivät vaan jostain syystä osu yhteen. Ja jos niin on, onko turha yrittääkään?



Saan kyllä ihailua osakseni muualta, tarvitsen sitä elääkseni ja hengittääkseni, jotten kuihtuisi kokonaan. En ole toistaiseksi fyysisesti pettänyt, mutta ajatuksissani olen monta kertaa. Juuri nyt olen kynnyksellä, ratkaisuja on tehtävä suuntaan tai toiseen. Flirttisuhde alkaa saada piirteitä, joista ei ole enää paluuta. Niin helppo olisi kaatua toiseen sänkyyn ja tuntea itsensä naiseksi, mutta en tiedä kykenisinkö elämään sen kanssa, katsomaan miestäni ja lastani silmiin.



Olen ajatellut pitkään, ettei seksi loppujen lopuksi ole niin tärkeää - vaan turvallinen parisuhde ja perhe-elämä. Pikku hiljaa alan kuitenkin tajuta, että kyllä se on. Se tai sen puute vaikuttavat ihan kaikkeen.



Huomaan että meitä kohtalotovereita löytyy näköjään enemmänkin. Toisaalta helpotuksekseni, mutta tosi asiassa tietenkin valitettavasti. Tällaista tilannetta kun en toivoisi kenellekään. Tsemppiä sinulle ja meille muille!

Olen paininut samanlaisen ongelman kanssa jo pitkään. Rakastan vaimoani ja kahta lastamme suunnattomasti. Olen myös mielestäni huolehtiva, rakastava ja kaikinpuolin "kunnollinen" mies (jos näin voisi sanoa). Seksi on minulle todella tärkeä ja suuri osa parisuhdetta. Alkuaikoina, kun aloitimme seurustelun, seksiä oli riittävästi ja se sujui ongelmitta. En osaa sanoa milloin tilanne muuttui mutta sanotaan, että ainakin viimeiset 2-3 vuotta on mennyt niin, että seksiä ei ole suhteessamme lähellekkään riittävästi (ehkä kerran 1-3 kk). Minusta on tullut kärttyinen, masentunut ja väsynyt ihminen. Aiemmin olin pirteä ja iloinen ja osasin nauttia normaalista arkielämästä.

Olen myös aikamoisessa umpikujassa, kun seksi on päivittäin mielessä ja se heijastuu KAIKKEEN tekemiseen. Olen yrittänyt löytää "tilalle" jotain muuta mutta seksi on seksiä eikä sitä voi korvata. Punttisali "auttaa" ehkä jonkinverran kun päätä puristaa liikaa. Siitä on tullutkin erittäin tärkeä osa elämääni. En voisi koskaan pettää vaimoani joten vieras nainen ei ole missään tilanteessa vaihtoehto.



AP, kerroit että tilanteesi on jo parantunut. Voisitko vastata miten olette saaneet tilannetta korjattua? Tarvitsitteko enemmän yhteistä aikaa ilman lapsia? Teittekö yhteisen lomareissun tms.?



Ahdistaa...



- Hopeless

oli aikaa tehdä kaikenlaista ja silloin lapsille järjestyi hoitopaikkojakin helposti. Tosiaan sanoin, että tilanne on hieman parantunut, vaikken mitenkään tyytyväinen voi sanoa olevani.

Keskinäinen aika ja yhteiset erilaiset tekemiset, puhuminen mahdollisimman avoimesti (ei mikään uusi juttu, puhuttu on aiemminkin) ja ylipäänsä lomailun aikaansaama relaaminen kenties saivat sentään pientä vipinää aikaiseksi.



Mutta kyllä minusta edelleen tuntuu, että perustava ongelma on, että seksuaaliset tarpeemme ovat kovin erilaiset (tai tietenkin vika voi olla vain miehessäkin, mikä ei sekään paljon lohduttaisi). En minäkään mikään seksihirmu ole, en missään nimessä tarvitse/vaadi seksiä edes kovin montaa kertaa viikossa ja ainahan sitä voi omaa kättäkin käyttää jos ahdistaa. Silti haluaisin seksiä vaimon kanssa useammin kuin kerran kuussa tai kahdessa...

Tämä vain selvyyden vuoksi todettakoon, ettei ongelma ole siinä, että minä "vaatisin" seksiä kerran kaksi joka päivä, vaan ihan silloin tällöinkin riittäisi...



Ap

Mailia voi laittaa osoitteeseen



my_belvedere@yahoo.com



t. "Koskelan Ville"

Olen 26v nainen. 2 lasta ja ei seksiä. Olen aikaisemmin ollut hyvin aktiivinen seksin saralla. Mieheni kanssa seksi oli ihanaa.. Alussa. Ja nyt ymmärrän että jo silloin minä määräsin tahdin ja miestäni ahdisti se.



Nyt kun minulla on hormonaalinen ehkäisy, haluan harvemmin. Ilman tätä, haluan jokainen päivä. Helpottaa kun tiedän etten aiheuta jokapäiväistä painetta miehelleni. Olen varmasti ollut todella päälle käyvä. Mieheni on ollut hyvin stressaantunut tämän vuoden. Ja se osaltaan selittää ettei häntä kiinnosta.



Mutta yli vuoteen en ole saanut kuin 4 kertaa. Ja jokainen niistä on humalassa.



Mieheni ei halua olla kanssani kahden. Emme ole olleet kertaakaan kaksin missään reissulla.



Meillä se eroaminen on ilmeisempää.

se on toisinpäin..

Monelle naiselle käy niin, että kun tulee lapsia niin ei puoliso enää kiinnostakaan, vaan elämä alkaa pyöriä lasten ympärillä. Unohtuu, että pitäisi olla myös vaimo, eikä pelkkä äiti.

Tuntuu, että olen vaimolle kiva kaveri ja hyvä lasten isä.

Monelle naiselle käy niin, että kun tulee lapsia niin ei puoliso enää kiinnostakaan, vaan elämä alkaa pyöriä lasten ympärillä. Unohtuu, että pitäisi olla myös vaimo, eikä pelkkä äiti.

Tuntuu, että olen vaimolle kiva kaveri ja hyvä lasten isä.

Kun on eronnut osaa ehkä arvostaa asioita. Jos minulla olisi mies vieressä joka yö niin olisin onnellinen. Ja kun sanotte että teillä on rakkautta niin mikä perkele sitten on se ongelma tässä? Näin uusiosinkkuna kun tapaa ihmisiä niin suurin ongelma tuntuu olevan se ettei aitoa tunnetta kehkeydy. Jos on rakkautta niin sanotte sille puolisolle että "rakas, haluan seksiä enemmän".No olenhan mäkin ollut naimisissa mutta mielestäni se rakkaus ja kiinnostus seksiin kulkevat käsikädessä. Pakko sanoa naisena että jos ei seksi sun kanssasi kiinnosta, et kiinnosta enää muutenkaan.