Miten voi kasvattaa pinnaa?

Harjoittele tunnistamaan tilanteet joissa pinna todennäköisesti katkeaa. Sitten mene tuohon tilanteeseen jo etukäteen valmistautuneena hallitsemaan reaktiosi. Pura ärsyynnystä omassa rauhassa, vaikka yksin jossain huoneessa sadattelemalla ja kiukuttelemalla. Tule takaisin muiden pariin kun olet rauhoittunut tai saanut pahimmat paineet purettua...

Harjoittele tunnistamaan tilanteet joissa pinna todennäköisesti katkeaa. Sitten mene tuohon tilanteeseen jo etukäteen valmistautuneena hallitsemaan reaktiosi. Pura ärsyynnystä omassa rauhassa, vaikka yksin jossain huoneessa sadattelemalla ja kiukuttelemalla. Tule takaisin muiden pariin kun olet rauhoittunut tai saanut pahimmat paineet purettua...

jolla ei ole ikinä ollut tätä ongelmaa. Voi vittu ärsyttää tällaiset. Oisit lisännyt vielä perään, että opettele rakastamaan luontoa, käy halaa puita metsässä.

Ongelma on paha eikä siihen ole ratkaisua. Jos olet onnekas, kyse on josta ohimenevästä hormonaalisesa jutusta tai kilpirauhasesta. Jos tällaisia vikoja ei ole, olet aika yksin. Toisaalta omat suuttumiset ei ulospäin aina näytä niin vakavilta kuin itsestä tuntuu

Itse ajattelen, että viha pursuu yli silloin, kun sitä ei ole ilmaistu aikanaan ja asiallisesti.



Vihan tunne, kuten muutkin tunteet, ovat tarkoituksenmukaisia, hyviä ja sallittuja. Vihan tunne on yläotsikko isolle kirjolle tunteita (pettymys, harmi, kiukku, ärtymys, jne). Jos voisit ilmaista aikuiselle sen, milta sinusta tuntuu, sinun ei tarvitsisi tipahtaa primitiivitasolle. Vihan tunteen tarkoitus on olla vääryyden vihollinen ja puolustaa rajojamme vartiosotilaan tavoin. Se on kuin laumaeläimillä reviiriään vahtivat, jotka vartioivat, ettei ylityksiä tapahdu.



Mitä loppujen lopuksi tunnet ja mitä sinun pitäisi ilmaista ja kelle (aikuiselle)? ESIM: jos olet väsynyt ja teet enemmän kuin jaksat, rajasi ylittyvät ja vartiosotilaat ärähtävät. Tämä pitäisi puhua siten, että ilmaiset esim. puolisollesi olevasi väsynyt ja tarvitsevasi enemmän lepoaikaa. Kun puhuisit tunteesi ajoissa ja suoraan, saisit apua, ja näitä ylilyöntejä ei tulisi. Mitä tarvitset? Mitkä rajasi ylittyvät? Mitä tunnet? Mistä oikeastaan olet vihainen?

Näitä kysymyksiä tarkastelemalla saatat päästä oikeille lähteille.

joka on kärsinyt hyvinkin paljon lyhytpinnaisuudestaan, ja opetellut juuri tuolla tavalla hallitsemaan kiivasta luonnettaan. On näköjään oppi mennyt perille kun ihan zen masterina luin äskeisen viestinkin, eikä alkanut ärsyttää juuri ollenkaan :)



AP:lle onnea matkaan, usein pystyy itseään kehittämään kun siihen on tosiaan halua!



T: ensimmäisen vastauksen lähettänyt henkilö

Harjoittele tunnistamaan tilanteet joissa pinna todennäköisesti katkeaa. Sitten mene tuohon tilanteeseen jo etukäteen valmistautuneena hallitsemaan reaktiosi. Pura ärsyynnystä omassa rauhassa, vaikka yksin jossain huoneessa sadattelemalla ja kiukuttelemalla. Tule takaisin muiden pariin kun olet rauhoittunut tai saanut pahimmat paineet purettua...

Tietää itse, mikä ärsyttää eikä anna sen ärsyttää. Asettaa itsensä tilanteen yläpuolelle.

Toinen, mikä auttaa, on huumori, katsoo, voiko ne tilanteet nähdä huumorin kautta. Joillekin tutuille tilanteille voi nauraakin.

Sitten auttaa myös se, että ajattelet, että on tärkeää, ettet kiukuttele muille ihmisille, koska on arvokasta osoittaa, että kunnioittaa muita ja pitkäjänteisyydestä seuraa se hyvä, että muut jaksavat itseä ja lopulta kaikilla on kivaa.

Mutta jos on tosi väsynyt, räjähdysherkkä ja stressaantunut, ei siihen auta kuin loma..

Ja kakkosen tapaan olen päätynyt näihin ajatuksiin omassa elämässäni, ne eivät ole poimittuja jostain naistenlehtiartikkelista.:) Ihan vain jos epäilit.:)

Nukkumalla, elämällä terveellisesti, liikkumalla, lukemalla kehittävää kirjallisuutta, opettelemalla rentoutumis- ja mielenhallintatekniikoita. Pienten lasten vanhemmilla saattaa unenpuute olla mahdottoman suuri ongelma kyllä. Voit tietoisesti ohjata ajatteluasi positiivisempaan suuntaan.

kuvittele tyyppillisiä raivostuttavia tilanteita ja sitten ihan rauhassa suunnittele asiallinen tapa selvittää tilanne. Toistoa ja erilaisia tilanteita ja hyviä ratkaisuja.



Perusluonnettaan ei voi vaihtaa, mutta toimintatapoja voi oppia ja kehitää.



Tietysti voi aina vain todeta, että kun mä nyt vaan oon niin spontaani ja tunteikas luonnonlapsi, että ei millään voi mitään ja onneksi mä muuten oon niin ihana.

Jos perussyy on se, että haluaisit toisten toimivan kuten sinä haluat, lopeta tuollainen ajattelu. Se ei tule IKINÄ toimimaan.

Pidä verensokeri ylhäällä.

Nuku tarpeeksi.

Nyt mun siis täytyy alkaa todella huolehtimaan itsestäni. Ensin opettelen pitämään kiinni siitä, että saan nukuttua ja levättyä tarpeeksi. Ulkopuolista apua siis lastenhoitoon. Myös tuo säännöllinen ruokailu on muistettava, alhaisella verensokerilla on vaikeampaa ajatella järkevästi. Liikuntaa lisää myös.



Sitten täytyy alkaa tunnistaa ilmeisesti negatiivisia tunteita. Milloin ja miksi raivostuttaa? Tilanteiden käyminen etukäteen läpi oli hyvä neuvo. Jospa silloin tilanteessa osaisi käyttäytyä paremmin.



Asia on oikeasti mulle haasteellinen, sillä lapsuudenkodissani vanhemmillani oli tapana ilmaista kiukku tai vastoinkäymiset juurikin huutamalla ja toisia sättimällä. Myös negatiivisia tunteita vähäteltiin ja jopa mitätöitiin. Olen siis oppinut tuon mallin ja sen muuttaminen on yllättävän vaikeaa.



Haluaisin lastenikin oppivat ilmaisemaan itseään järkevästi sanallisesti, eikä riehumalla ja karjumalla. Huoh, miten tunnenkaan olevani kehittymätön tässä!

Kun kuous oli ihan vauva, olin hirveä raivopää. Pelotin itseänikin. Iso osa siitä johtui unenpuutteesta, siitä että oli niin jumissa kotona ja siitä että pienten lasten kanssa elämä on sellaista pikkutarkkaa säätämistä, jota mun on vaikea suurpiirteisenä ihmisenä muutenkaan sietää.



Omalla kohdallani auttoi eniten aika. Jotenkin multa paloi päreet niin perusteellisesti että enää ei iske edes kipinää ne asiat, jotka ennen saivat minut aivan pois tolaltani. Kuopus on nyt 10 kk ja kyllä tää tästä.



Täällä on hyviä vinkkejä tullutkin. Omani ovat:

- varaan kaikkiin siirtymävaiheisiin puolet enemmän aikaa kuin oikeasti arvelen niihin kuluvan. Kun sitten tulee lähdön hetkellä jotain hässäkkää (ja aina tulee), en menetä hermojani, koska aikaa on vielä. Meillä nyt vaan menee kolme varttia sadan metrin matkaan bussipysäkille, yritän hyväksyä sen.



- minulla on pari kertaa viikossa kuntonyrkkeily, jossa saan päästellä pois kaiken sen turhauman jota kotona oleminen kerryttää. On mahtavaa pistää musiikki täysille ja tykittää käsivarsista pois kaikki paha mieli, ärsytys ja kiukku jota niihin on ehtinyt kertyä.



- Mä olen oikeasti usein kiukkuinen siksi, että tuntuu että minä en saa mitään ja olen aina muita varten. Tämä ei ole totta, musta vaan tuntuu siltä. Aina jos mulla on epämääräisen ärtynty olo, kysyn että tuntuuko minusta taas siltä, että odotan ja odotan, milloin tulee minun vuoroni saada jotain? Aika usein tuntuu. Sitten taas hoksaan, että mulla on kaikki niin hyvin kuin voi olla, ja että joka tilanteessa on mahdollisuuksia toimia niin että itsekin tuntee saaansa niistä jotain.



- Kun se tilanne tulee, jossa olen suuttumassa, sanon vaan itselleni monta kertaa, että "anna olla, odota viisi minuuttia". Ja kun mä olen odottanut sen viisi minuuttia ilman että alan riehumaan, mulla ei ole enää tarvetta sille riehumiselle. Yleensähän noi tilanteet on jo silloin ohi, lapset lopettaneet kiukuttelut jne. Kun mä en jää itse niihin kiinni, ne on helpompi sietää.

kiukuttelemalla itsekseen, vahan polkemalla jalkaa, jopa sadattelemallakin. tama taytyy tehda kaapissa, ensi alkuun se viisi minuuttia siella, sitten aikaa voi pidentaa vahitellen. paitsi jos on deadline ja ei aikaa istua kaapissa.