9-vuotias ei innostu mistään muusta kun pelaamisesta :(

Käydään lenkillä, hiihtämässä, tapahtumissa, keilaamassa, elokuvissa, tehdään pihahommia ym. Lomalla matkustetaan aina jonnekin, jossa tehdään aktiivisesti kaikenlaista. Viikolla on töiden takia enemmän kotipainotteista. Joten vanhempien passiivisuudesta ei löydy syytä. Lasta vaan ei kiinnosta mikään. ap

on "se juttu".



Itse ottaisin pelikoneen pois niin pitkäksi aikaa että muut asiat alkaa innostamaan. Tietenkään tämä ei ole mikään helppo ratkaisu kenenkään kannalta mutta mielestäni se on ainoa oikea.



Eli peliriippuvainen vertaa pelaamista kaikkeen muuhun ja mikään ei vedä sille vertoja. Pelatessa ei tarvitse harjoittaa sosiaalisia taitoja ja saa luvan vetäytyä.



Joillakin ihmisillä on jo valmiiksi erakoituva luonne mutta se ei tarkoita sitä etteikö sitä voisi varsinkin lapsena harjoittaa. Ei meillä ihmisillä ole mitään peligeeniä että joidenkin on vain PAKKO pelata...



Ja ihmisten kanssa on tultava tässä maailmassa toimeen, ikävä tosiasia. Ei sitä niin innostunut tarvitse olla harrastuksista tai muusta kunhan on kuitenkin mukana. Ja jos kuitenkin vertaa kaikkea siihen pelaamiseen niin mikään ei olekkaan mielekästä.



Eli piuhat irti seinästä ja eiköhän jossain vaiheessa keksi jotain mikä kiinnostaa, ei se varmaan viikossa tai kahdessakaan selviä mutta ajna mittaan kyllä kun ei ole vaihtoehtoja. EI sitä viitsi sängyssäkään montaa viikkoa maata.

Jos lapsella ei oikein ole kavereita ja on ujo ja arka, ehkä lapsi kokee yksinäisyyttä, eikä saa iloa irti itsestään...

ja on myös syytä miettiä onko lapsi masentunut tms muuta terveydellistä vikaa jos mikään ei kiinnosta.

On luokkansa parhaimpia opplaita. ap

Kyse onkin tulevaisuudesta. Sosiaaliset kontaktit vähenevät väistämättä kun ei tee muuta kuin pelaa.

ja on myös syytä miettiä onko lapsi masentunut tms muuta terveydellistä vikaa jos mikään ei kiinnosta.

eikä innostu mistään.... eli mene vaikkapa lasten ja nuorten polille juttelemaan. kannattaa puuttua asiaan ennenkuin teini-ikä alkaa ja se on vaikemapaa.

"Ala-asteikäisillä masennus ilmenee väsyneisyytenä, voimattomuutena, keskittymiskyvyttömyytenä ja omiin oloihin vetäytymisenä tai erilaisina somaattisina vaivoina, joille ei löydy syytä. Myös epätoivoa sisältäviä puheita esiintyy: ”kukaan ei välitä”, ”mikään ei kiinnosta”, ”minusta ei ole mihinkään”. Välinpitämättömyys omasta itsestä ja tulevaisuudesta, ympäristöstä tai muista ihmisistä, jaksamattomuus, huonommuuden tunteet, hällä väliä –asenne ja itsetuhoinen käytös lisääntyvät nuoruus- ja aikuisikää kohti edetessä"

Vai?

Katse peiliin.

Lapselle on annettu mahdollisuudet mihin vain. Pelata saa vain rajoitetusti ja valvotusti. Kyse on siitä, ettei mikään muu saa aikaan innostusta. Miten ihmeessä vanhemmat voi vaikuttaa siihen, mistä lapsi innostuu? Siihen kun löytäisin vastauksen. ap

Millaista esimerkkiä annat hänelle?

Pelaaminen on ok? Ei pitäisi olla.

Oletko itsekin sohvaperuna vai saako lapsi aktiivisen elämän mallia?

Oletko lähtenyt hänen mukaansa ja innostanut uusiin harrastuksiin?

Oletko koskaa oikeasti kannustanut häntä?

Kehunut?

Opastanut?

"Ala-asteikäisillä masennus ilmenee väsyneisyytenä, voimattomuutena, keskittymiskyvyttömyytenä ja omiin oloihin vetäytymisenä tai erilaisina somaattisina vaivoina, joille ei löydy syytä. Myös epätoivoa sisältäviä puheita esiintyy: ”kukaan ei välitä”, ”mikään ei kiinnosta”, ”minusta ei ole mihinkään”. Välinpitämättömyys omasta itsestä ja tulevaisuudesta, ympäristöstä tai muista ihmisistä, jaksamattomuus, huonommuuden tunteet, hällä väliä –asenne ja itsetuhoinen käytös lisääntyvät nuoruus- ja aikuisikää kohti edetessä"

Mieheni poika 8v viihtyisi vaan yksin kotona. Jos ei ole pelipäivä niin omassa huoneessaan lukee. käy Harrastuksessa kerran viikossa mutta luulen että käy siellä vaan sen takia että isi haluaa. Äitinsä luona on joka toinen viikko ja siellä ei kavereita käy eikä äiti sitä uloskaan pakota. (On itse myös omissa oloissaan viihtyvä eikä hänella ole paljoa kavereita) Joten nyt on mieheni ottanut sen linjan että pari kertaa viikossa on jollekkin koulukavereista soitettava ja lähdettävä vähäksi aikaa ulos jotta sosiaaliset kontaktit säilyvät myös koulun ulkopuolella eikä erakoidu kokonaan. Kyllä varmasti sinukin pojallasi on kavereita koulussa vai onko sielläkin ihan yksi ja jos on niin opettajan pitäisi jo asiaan puuttua. Varmasti löytyisi samanhenkinen kaveri jonka kanssa vähän ulkoilla ja sen jälkeen vaikka pelata yhdessä. Lapsesi tarvitsee nyt rohkaisua siinä että astuisi ulos ja itsenäistyisi, ota itse yhteyttä jonkun koulukaverin äitiin jonka kanssa poikasi on välituntisin ja sopikaa te ensimmäiset treffit jos pojat siitä rohkaistuisivat viettämään aikaa keskenään....

eli Viikonloput ja lomat vietetään tiiviisti perheenä.



Käydään lenkillä, hiihtämässä, tapahtumissa, keilaamassa, elokuvissa, tehdään pihahommia ym. Lomalla matkustetaan aina jonnekin, jossa tehdään aktiivisesti kaikenlaista. Viikolla on töiden takia enemmän kotipainotteista. Joten vanhempien passiivisuudesta ei löydy syytä. Lasta vaan ei kiinnosta mikään. ap





Millaista esimerkkiä annat hänelle?

Pelaaminen on ok? Ei pitäisi olla.

Oletko itsekin sohvaperuna vai saako lapsi aktiivisen elämän mallia?

Oletko lähtenyt hänen mukaansa ja innostanut uusiin harrastuksiin?

Oletko koskaa oikeasti kannustanut häntä?

Kehunut?

Opastanut?

[/quote]

30v. Ei minuakaan lapsena futikset ja jäkikset kiinnostanu. Aivan. Vitun. Tylsiä. Lajeja. Puhumattakaan siitä fyysisestä puolesta. En tarkoita hengästymistä tai rasitusta vaan niitä pieniä alituisia töyssyjä ja kaatumisia. Epämiellyttäviä kokemuksia. Joukkueurheilulajit eivät myöskään tuota minkäänlaista palkitsevuudentunnetta, sillä tiimi on se joka voittaa, ei yksilö, ja tiimi koostuu 90-prosenttisesti muista kuin itsestä. Kokeile laittaa lapsi harrastamaan jotain yksilölajia. Hitto, aseta kunnon palkkio ja vaatimukset palkkiolle. Lapsi täytyy motivoida. Esim. 500 euroa on minusta pieni hinta maksaa jos sillä summalla saa oman lapsen motivoitua liikkumaan vuodeksi, mahdollisesti elinikäisesti.



Paljon virikkeellisempää on löytää kunnon peli. Oikeanlaatuinen tietokonepeli haastaa älyllisesti, ja se tekee sen monta kertaa, jopa montakymmentä kertaa, läpipeluukerran aikana. Toiset pelit ovat vain pakottavia, enkä halua asiaa tässä tarkemmin määritellä (voisin kirjoittaa paksun kirjan aiheesta). Myöhemmässä vaiheessa elämää lapsesi ottaa vanhan pelin esiin ihan nostalgian nimissä ja pelaa sen uudelleen läpi. Tässä vaiheessa hän katsoo peliä uudella tavalla ja löytää uusia puolia siitä koska hänen mieli on kehittynyt, kasvanut. Vähän kuten poimisi vanhan lapsuudenaikaisen kirjan uudeelleenluettavaksi. Kirjoilla ja joillain tietokonepeleillä on yhtäläisyyksiä mutta minusta ratkaisevin ero on se että joissain tietokonepeleissä vaaditaan refleksejä tai nopeaa päätöksentekokykyä. Samaa kai haetaan useista urheilulajeista.



Ymmärrän että sinulla on toiveita, jopa vaatimuksia, lapsen tulevaisuuden suhteen mutta loppupelissä et voi hallita häntä tai sitä mitä hän haluaa ja tulee haluamaan. Hänellä on oma sisäinen tahto, taottuna geeneihin. Luulen että lapsesi on vain enemmän luontaista lukijatyyppiä kuin tekijätyyppiä. Älä yritä kasvattaa kissanpennusta koiraa. Lapsesi on 9v. Tuon ikäiselle riittää liikunnaksi kun hänet heittää kerran viikonloppuna pihalle pariksi tunniksi. Kyllä hän sinä aikana tekemistä keksii, tai vähintään kaveriksi hakee jonkun. Pidä vain huoli ettei hän tuona aikana pakene kaverin luo pelaamaan :)

pikkusisaruksensa olisi paljon innostuneempi maailmasta mutta kun isoveli sanoo että ei tehdä eikä kiinnosta, niin se pienempikin sitten on vaan. Pelit on se mitä tekisi vaikka kuinka kauan.



Kesällä vietiin mukanamme pihapeli jota yritettiin pelata porukalla, mutta tämä yksi karkasi koko ajan sisälle pelaamaan omiaan. Ja se pienempi sitten perässä. Ei siitä tullut mitään eikä mistään muustakaan leikkimisestä tai yhtään mistään. Se niitten oleminen oli semmoista ihmeellistä sohvilla vanumista ja ulos sai pakottaa vartiksi. joten ap, et ole ainut tuon ongelman kanssa. Lapsi ei myöskään ole kiinnostunut mistään harrastamisesta vaan kaikki on ehdoton EI.

Meillä on kokeiltu myös täysin pelittömiä aikoja, pisin oli 2 kk, mutta tuona aikanakaan poika ei innostunut yhtään mistään. Jos hän joskus on ollut masentunut niin juuri silloin kun ei saanut olla koneella. Sitäkään ei hirvennyt pidempään katsella. Pojan päivät sujuvat muuten ihan hyvin, aamulla nousee ja syö aamupalan ja joutuu hyvin kouluun. Tekee koulusta tultuaan läksyt, syö ja käy koiran kanssa lenkillä. Tokarin numerot 8-9, ihan hyvä yläkoululaiselle mun mielestä.



Illat kuluu pelatessa ja joka ilta on riita kun pitää kone sulkea. Kaverit saa pelata puoleen yöhön. Nämä on niitä jotka harrastaa paljon ja liikkuu, he menevät koneelle vasta kun meillä klo 20 koneet suljetaan.



Alakoululaisena poika vielä kävi kavereilla ja aina välillä innostui jostain harrastuksesta, mutta yläkouluun kun meni loppui kaikki kiinnostus harrastuksiin. Tekee kaiken vain siksi, että saa sitten pelata. Minua jo vähän huolestuttaa. Mies sanoo, että oli ihan samanlainen nörtti itsekin. Hän on tietokonealalla, mutta ei kyllä vapaa-ajalla ole enää koneella. Nuorempana olin kyllä joskus mustasukkainen tietokoneelle! Ihan normaali mies mieheni on, mutta eihän hänen aikanaan ihan tällaista ollut, pelit, meset, facet yms. mitä nyt on. Ei enää tarvitse lähteä minnekään, kun kaikki on koneella! Kavereitakin voi "tavata" koneella.



Toisaalta näen tietokoneilun hyödytkin, poika on todella taitava koneen kanssa, englannista on kymppi ja eipä ole tuolla kaduilla juopottelemassa, niinkuin monet ikäisensä.

peliaika EI toimi. Ihan sama onko 30 min, tunti, kaksi vai kolme. Ellet sitten ole valmis huomauttelemaan ja jankuttamaan siitä, että peliaika loppui jo. Ja jos lapsi on koulun jälkeen yksin kotona, niin mitenkäs sen peliajan kulumista voi kontrolloida.



Meillä tepsi se, että viikolla ei pelata ollenkaan eikä käytetä koneita. 9-vuotias kun ei tarvitse vielä koulunkaan takia päästä nettiin. Eli otin pleikkarin ohjaimet jemmaan ja tietokone on salasanan takana. Lauantaisin, joka on pelipäivä, saa sitten istua vaikka koko päivän pelaten jos haluaa.



Ja kummasti sitä vain tylsyyksissä alkoi lasta kaverit ja muut touhut kiinnostaa, kun oli ensin viikon ruikuttanut pelaamisesta ja "eioomitääntekemistä" (sinä ET saa antaa periksi tässä vaiheessa, yhtään. EI edes puolta minuuttia!).



'Nälkä on paras kokki' -periaate toimi siis tässä talossa, onneksi!

varhaislapsuus. Se ohjaamien alkaa sieltä työllä ja vaivalla!

Meillä sama juttu,mikään ei kiinnosta.kaikkea kokeiltu,ja lopettaa kesken.tukihenklö syyllisti epäonnistumisista,ettei yritä.ei menny sekään putkeen.nyr ei halua tukihenkilöäkään tavata.

Uhkailu, lahjonta, kiristys. Lahjontaa joku jo ehdottikin. Mä oon lähtenyt ihan kiristyslinjalle. Peliaikaa ei tipu ellei joka päivä myös lue kirjaa vähintään 30 minuuttia, ulkoile vähintään saman verran viikolla ja viikonloppuna tuplasti, ja yksi ohjattu harrastuskin pitää olla. Tehokasta on ollut.

Jos lapsi pärjää koulussa hyvin, pelaaminen ei selvästikään ole ongelma. Älkää ahdistelkoa poikianne tyrkyttämällä mitään turhia sählyharrastuksia. Lapsi voi hieman vanhempana etsiä mielenkiintoisen harrastuksen, jos itse haluaa.