Kokemuksia: 3 lasta kahden vuoden välein

..omilla tekeleillään. Onko sun geenit niin ylivertaiset? Mikä vimma tuollaiseen lisääntymeen on taustalla?

4 lasta, viides tulossa. Ikäerot ovat (tulevat olemaan) 1v6kk, 2v2kk, 3v10kk ja 2v6kk.

Laita herran nimissä jo tulppa...sinne.

ihan hyvin on minusta mennyt. En tiedä, onko joku jäänyt jalkoihin tms. Mutta toki koittavat parhaansa mukaan antaa huomiota kaikille.



Katselevat paljon dvd:tä ja lisäksi saavt hoitoapua molempien vanhemmilta. Ovat perhekeskeisiä, joten töiden lisäksi eivät koskaan käy juuri missään.



Ihan tasapainoisen ja onnellisen oloisia lapset on, nyt ovat 2, 4 ja 6.

Meillä 1,5 vuoden ikäerolla 2 ja jo sekin on ollut kauhea raskasta. Molemmat lapset tosin todella huonosti nukkuvia, joten se unenpuute on varmaan pahin. Samoin mulle henkisesti on ollut vaikeaa se, että joka mun hereilläolohetki joku vaatii jotakin. Ja öisin heräillään. Viime yö esim. 8 kertaa. Nyt pienempi jo reilusti yli vuoden ja ajattelin, että kolmas voisi olla kiva, jos varmasti saisin terveen ja hyvinnukkuvan lapsen. Mutta sellaisia tilauksiahan ei voi tehdä, joten tyytynemme kahteen tai odotamme vielä hiukan.

nämä toisia haukkuvat mammat ovat yleensä niitä jotka tosiaan

-syystä tai toisesta eivät ole saaneet lapsia niin paljon kuin olisivat halunneet (ja sitten pitää alleviivata sitä kuinka tärkeä päätös oli se että päätettiin pitäytyä vain yhdessä)

-ne joilla on omassa elämässä murheita ja sitten pitää purkaa niitä haukkumalla toisia

-ne äidit jotka ovat itse syystä tai toisesta väsyneitä.



On ihan eri asia puhua siitä että lapset ovat heitteillä ettei ole ruokaa, vaatteita eikä kotona rajoja kuin tulla avoimesta haukkumaan jotain äitiä joka uskaltaa kysyä apua ja pyytää tukea! Kukaan ei valitse suoraan tilannettaan, sitä on ulkopuolisten turha jossitella (ja usein kertoo ettei muuta tekemistä ole kun toisten ratkaisut niin kovasti kiinnostaa) tarkoittaen sitä että jo yksi lapsi voi olla vakavasti sairas tai vammautua tai kuten joku totesikin voi itse päätyä leskeksi tai mitä nyt elämässä sattuukaan.



Toiset selviävät näistä helposti, toisilla jo yhdessäkin lapsessa on voimavarat tiukilla, jotkut ei halua sitä yhtäkään.

Aika harva varmaan sanoo että olisi pitänyt jättää lapset tekemättä.

Aika harva osaa ennustaa tulevaisuuttaan, sitä millaista elämä tulee olemaan kaikilta osin.



Elämä voi olla tosi rankkaa tai sitten yllättävän helppoa, riippuen monista tekijöistä kuten äidin omasta persoonasta ja lapsista ja elämäntilanteesta sekä erilaisista yllätyksistä. Ainoita faktoja ovat kenties ne että lapsia ei nainen voi saada loputtomiin ja kaikille ne eivät tule automaattisesti.



Ja vielä ne jotka ovat katkeria siitä etteivät saaneet huomiota lapsena niin olisiko aika alkaa ottaa vastuuta ihan omasta elämästä ja antaa anteeksi omille vanhemmille? Jossain vaiheessa on pakko alkaa kasvaa aikuiseksi eikä roikkua kiinni siinä miten asiat ovat menneet, jos ei muuta niin ainoa tie on ylöspäin ja se on itsestä kiinni.



Vähän solidaarisuutta nyt naiset, jos joku on väsynyt niin tapana voisi ennemmin olla tukea kuin haukkua. Syitä sille miksi ei jaksa kyllä riittää mutta siinä tilanteessa auttaa enemmän tuki kuin haukku. Ja tässä nyt ei tainnut kuitenkaan mistään lapsitehtaasta olla kyse...



Lapset on ihania ja monia muita asioita ehtii tehdä myöhemminkin elämässä.

Esikoinen oli 3v2kk kun kuopus syntyi. Missään nimessä en ole ollut niin hyvä äiti esikoiselle jos hän olisi ollut ainoa lapsi. Mutta en nyt tiedä onko se niin merkittävää ettei äiti ikinä huutaisi tai sanoisi, että täytyy odottaa omaa vuoroa, että mahtuu syliin. Onhan se valitettavaa, mutta ei hyvän ja onnellisen lapsuuden este. Lapset ovat myös toisilleen läheiset ja tukevat toisiaan vaikeissa tilanteissa kuten pk:n aloittamisessa.



Tärkeintä on ollut välillä pysähtyä miettimään jokaista lasta ja hänen kasvuaan. Usein tulee juteltua miehen kanssa viikottain jokaisen lapsen kuulumiset ja mihinä hänen kohdallaan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota (tarviiko erityisesti äidin aikaa, hellyyttä, rajoja, keskustelua, isona poikana oloa, onko liikaa vastuuta, kotitöiden sujuminen jne.). Pyrimme myös viikottain antamaan kaikille lapsille pari tuntia laatuaikaa jomman kumman aikuisen seurassa. Tämän lisäksi hyödynnetään kauppareissut yms. tilanteet.



Raskainta on ollut raskausajat, jolloin olen ollut todella kipeä ja liikkuminen vaikeaa. Meillä on kaikki myös enemmän ja vähemmän allergisia, mikä on tehnyt yöunista huonoja. Kuopuksen ollessa vauva, vielä kaikki kolme heräilivät lähes joka ainoa yö useamman kerran. Myös sisarusten välisen suhteen hoitaminen on ollut rankkaa (eli tappelut) ja yksin on kolmen pienen kanssa paljon vaikeampaa liikkua kuin kahden.



Kaiken kaikkiaan nautin kotiäitivuosistani eniten kuopuksen syntymän jälkeen. Kukaan lapsista ei ollut virikehoidossa, joten kotona oli sekä ihana vauva, uhmaikäinen että leikki-ikäinen. Päivät kuluivat joutuisasti ja oli ihana nauttia eri ikäisten lasten seurasta ja siitä, että jokaisen kanssa sai tehdä vähän erilaisia asioita eikä kotiäitiys enää ollut pelkkää vaipan vaihtoa tai syöttämistä.

Tuntuu että näissä perheissä äidit on kun viulunkieliä ja jatkuvasti huutaa ja karjuu kunnes pieninkin on noin 5v. Suurin eron tuntuu olevan juuri siinä 2 ja 3 lapsen välillä.

Jokin siinä kolmannessa on, mikä laittaa jaksamisen koetukselle. Vaikka meilläkin kolmonen on mitä ihanin tapaus, jaksaminen on koetuksella koko köörin kanssa; se huomion tarve ja riittämättömyyden tunne. Tilanne on aina hanskassa, kun paikalla on vain kaksi, kolmas synnyttää kaaoksen tunteen.

T. Kolmen pienen äiti

P.S. Yhdestäkään en kuitenkaan luopuisi ja mitään en kadu. Odottelen välillä vain päiviä helpompia...

Onko muita?

lapsillani ikäeroa ekalla ja tokalla vajaa 11kk sekä tokalla ja kolmannella lapsella 1v7kk. :) Ihanaa kun on lähekkäin syntyneet sisarukset. iloa pelkästään :)

Tuntuu että näissä perheissä äidit on kun viulunkieliä ja jatkuvasti huutaa ja karjuu kunnes pieninkin on noin 5v. Suurin eron tuntuu olevan juuri siinä 2 ja 3 lapsen välillä. Itse en jaksaisi sitä jatkuvaa hullunmyllyä ja meillä jokaisen lapsen välissä 3 v ja silti tulevat ihan hyvin toimeen ja on seuraa. Kukin omien voimavarojensa mukaan mutta kannatta varmastinmiettiä myös saako jokainen lapsi olla lapsi ja yksilö vai meneekö aina laumana?

Rankkoja. Ei yksikään äiti voi jaksaa venyä kolmelle niin, että muut kuin välttämättömät perustarpeet tulee tyydytettyä. Toinen juttu, jos on hyvä tukiverkko ja säännöllistä apua, hienosti osallistuva mies jne. Mutta jos on yksin lasten kanssa, hädintuskin raskauteen saa valmistautua, kolme vaipoissa parhaimmillaan - ei ole herkkua. Varsinkin jos perheeseen tulee sairautta (allergia, astma, korvakierre), helvetin portit aukeaa. Ainakin lapsille. Aikuiset voi toki joskus sulkea lasten tarpeilta silmät ja ajatella, että riittää kun äiti on fyysisesti läsnä, koti edes suht siisti ja lapsilla jotain vaatetta.

On kokemusta

Tarkoitan yksin olemisella sitä, että mies tekee vaikka yhtään pidempää päivää kuin 8-16 ja/tai työmatkoihin menee aikaa, on harrastuksia ja niin edelleen.

vanhemmista ja siitä millasia lapsista tulee.osaako kasvattaa. jos vanhemmilla jotakin adhd:ta niin voi jo suoraan sanoa että ei niitä kovin montaa kannata peräkanaa pykätä jos ollenkaan.Yleensä nämä jotka tekee monta putkeen ei oo kovin järkeviä ihmisiä ja niistä tulee sit noita huutavia kauhuvanhempia.

sellaiset jotka syntyivät 2v välein. Olen eri mieltä siitä riittääkö äidin rakkaus tai huomio. Kyllä se riittää, kun elämä on aika hyvin strukturoitua. Isompien lasten kanssa ehtii sylitellä, lukea ja askarrella kun vauva nukkuu. Kylpytouhut tehdään yhtäaikaa. Ulkoillaan koko porukalla. Lapset otetaan mukaan ihan tavallisiin arkitouhuihin ja heidän kanssaan jutellaan paljon. Tähtihetket muodotuvat pikkujutuista kuten saunapäivä kerran viikossa tai retket uimarannalle. Lapseni ovat jo niin isoja, että osaavat kertoa muistoja lapsuusvuosistaan ja he pitävät yh-aikojan elämänsä onnellisimpina vuosina, vaikka rahaa ei ollut.

hyvin olen riittänyt kaikille kolmelle lapselleni. kaiken ovat saaneet, siinä missä lapsi joka olisi perheensä ainut. ja meillä ollut korvakierre tokalla ja kolmannella lapsella. kolmannella myös vaikea astma.

Meillä myös kaikki lapset olivat samaa aikaa vaipoissa.

En ymmärrä miten voit edes epäillä, ettei kolmen pienen lapsen äiti voi riittää lapsilleen. ehkä sinä et kykene, mutta onneksi meitä on monia jotka kykenevät olemaan äiti kaikille lapsilleen tasavertoisesti ja riittävästi.

t. äiti jolla ne lapset 11kk ja 1v7kk ikäerolla. (olemme myöskin tukiperheenä pienelle lapselle)

Ikäerot 1v. 2kk,

2v. 2kk,

3v.

ja 3v. 1kk.



Helpoin ikäero sen kannalta, että edellinen lapsi olisi osannut olla mustasukkainen, oli tuo lyhin ikäero (1v. 2kk).

lapsista yksi on kehitysvammainen ja toinen on tarvinnut paljon sairaalareissujaja leikkauksia. Ei vaikka lapset eivät olisi terveitäkään, elämävoi olla onnellista kolmen lapsen kanssa.

Havaittua näin aikusena: esikoiset kapinoivat ja kokevat ettei äiti riittänyt heille, kakkoset ovat välittäjä-suorittajia joilla etäisin suhde äitiin, kuopus on edelleen hiukan vauva mutta tukeutuu vanhempiin sisaruksiin. Moni keskilapsi on aika katkera että äidin aika ei riittänytkään ja kokevat jääneensä väliin ja esikoisten odotettiin suoriutumaan yksin liian aikaisin. Kannattaa miettiä miksi haluaa lapsen, on se sitten eka, toka tai viides. Jos vastaus on että "on niistä sitten seuraa ja menee vaippavuodet samalla" niin miettisin vielä tuleeko aika todella riittämään kaikille niin ettei se pikkulapsivaihe ole suorittamista vaan.

tai voi itse sairastua. Mitä jos pitävätkin ihan mummoäitinä, kun välivuosia on esim. viisi jokaisen lapsen välillä. Ainokaisista kasvaa hedonistisia ja narsistisia ja suurperheellisistä köyhiä ja tyhmiä. Kyllä on niin, että syyllistyä voi ihan kaikista vaihtoehdoista, äitinä voi ainoastaan epäonnistua. Lapsia ei kannata ehkä hankkia ollenkaan.