Te joilla mielikuvitusta. Auttakaa
Tarvitsen blogille nimen. Haluaisin kokeilla blogin kirjoittamista, mulla tämä vain on jäänyt tähän nimeen jota olen jo puolivuotta yrittänyt keksiä.
Blogin sisältö tulisi olemaan aikapaljon arkisia juttuja. Todella vähän sisustusta, jonkin verran käsitöitä. Osaksi myös terveyteen. Pohjalla olisi myös ekologinen elämäntapa ja kierrätys ideoita. Lapsiperhejuttuja ja reseptikirjaa. Jotain tällaista olisin ajatellut.
Maalaisromantiikka-tyylinen, tai mikä se suuntaus on kun on oikein vanhaa ja pirttihenkistä, Taitaa todellisuudessa olla romantiikasta kaukana. Ei sellaista valkeaa. Enkä tykkää että nimikään olisi mikään kliseinen vaan se pitäisi olla arkinen.
Blogini nimi ei voisi olla mikään tyyliin Valkeaa Unelmaa. Ei mikään noin steriili vain todella paljon karumpi.
Niin ja sitten kumpaa näistä kahdesta suosittelisitte ja miksi. Blogger vai vuodatus?
Kommentit (39)
Eihän niitä alkuperäisiä pohjia pysty edes muokkaamaan kuten bloggerissa pystyy html:ää rakentamaan vaikka kuinka itse ja ihan ilmaiseksi!
En keksi mitään mikä wordpressissä olisi parempaa, ainoa iso ero on kategoriat mutta saahan bloggerissakin sivupalkkiin aseteltua labelit vaikka minkälaisiksi kategorioiksi jos haluaa.
...kun joku on kehdannut ilmaista mielipiteen joka ei ollutkaan synkassa tän volisijan kanssa. Uijuiui, kaikki ei tykkää samasta kun mä mutsiiii sä et kertonu et tällastakin voi olla.
Mitä vittua! NO, jos sulle joku muu on parempi niin sen kun, ole uskossa autuas, mä oon omassani. Sosiaalinen äösi vaikuttaa sen verran matalalta, etten lähde väittelemään. Sovitaan että olet oikeassa ja kaikki muut väärine mielipiteineen väärässä. Joko helpotti paine
kun neuvomasi ei edes pidä paikkaansa (muokattavuus). Ja sun lähteminen mun haukkumislinjalle kertoo sun sosiaalisesta äostasi ihan tarpeeksi.
Pienen pirtin portailla
Pirtin kulma
Muistaakseni Huvikumpu on jo blogina olemassa.
jos et edes nimeä pysty saamaan aikaiseksi
... hyvän nimen keksiminen on just helvetin vaikeaa. Ja jos ei ole heti hyvä, niin joutuu elää sen paskan kanssa. MÄ ymmärän ap.n ongelman täysin.Mistä näitä paskapäitä tänne sikiää,
Muuttaa sitä nimeä koko ajan : D . Ihmiset tykkää ja löytää helposti perille? Hakukoneetkin löytää mitä useammin vaihdat nimeä?
palikka
kun se sisällön myötä alkaa tuntua omalta, voi nimeä muuttaa vaikkapa ennen julkaisua.
Huusholli, Karua arkea, Hankin elämän, Tavisten valtakunta, Pirtissä ja pihassa, Tää on tätä, Ollaan meillä...
Tässä oli todella paljon hyviä juttuja, jotain tämän tyylistä haenkin.
Karua arkea kuulostaa kuitenkin liian karulta. Tavisten valtakunta kuulostaa hauskalta ja tää vois ollakin aika hyvä. En vain oo varma onko liian juntti? :D
Pirtti sana on kiva, siitä tykkään. Pirtissä ja pihassa voisi oikeastaan olla todella hyvä.
Tää on tätä. Jokin tämän tyylinenkin mutta ei näin tylsähkö.
Ollaan meillä. Hmm.. Ei hullumpi
Huusholli sanakin on jokseenkin kiva, tarvisi vain jotain glamouria tekemään tuosta kuitenkin pikkaisen hienomman.
Ap
Maijan pirtti
Mutta minun nimelläni kuulostaa kamalalta. Enkä välttämättä halua nimeäni blogin nimeen.
Ap
Oy Arki Ab
Tää on aivan kamala :P
Ap
Mikä esine tai asia symboloi sinua ja arvojasi? Valitsisin sen blogin nimeksi.
Huusholli, Karua arkea, Hankin elämän, Tavisten valtakunta, Pirtissä ja pihassa, Tää on tätä, Ollaan meillä...
Tässä oli todella paljon hyviä juttuja, jotain tämän tyylistä haenkin.
Karua arkea kuulostaa kuitenkin liian karulta. Tavisten valtakunta kuulostaa hauskalta ja tää vois ollakin aika hyvä. En vain oo varma onko liian juntti? :D
Pirtti sana on kiva, siitä tykkään. Pirtissä ja pihassa voisi oikeastaan olla todella hyvä.
Tää on tätä. Jokin tämän tyylinenkin mutta ei näin tylsähkö.
Ollaan meillä. Hmm.. Ei hullumpi
Huusholli sanakin on jokseenkin kiva, tarvisi vain jotain glamouria tekemään tuosta kuitenkin pikkaisen hienomman.
Ap
kannattaa tehdä muutama postaus ihan vain itselleen ja sitten harjoitella sitä muokkailua jos haluaa yms ennen kuin julkistaa blogia minnekään esim. blogilistalle tai linkkeinä muihin blogeihin.
Siinä vaiheessa bloggerissa siis ainakin voi vaihtaa nimeä ja osoitettakin ihan silmänräpäyksessä jos se alkuperäinen nimi ei jostain syystä istukaan blogiisi.
Maijan pirtti
Mutta minun nimelläni kuulostaa kamalalta. Enkä välttämättä halua nimeäni blogin nimeen.
Ap
Mites olisi Prinsessan pirtti - vähän glamouriakin sen kaiken kotikutoisuuden seassa?
Huvikumpu
Tästä tulee mieleen häpykumpu. :P En tiedä miksi tuokin tuli mieleen? :D
Ap
"Villakoiran ydin"
"Tomua ja tähtipölyä"
"Piilossa onnenhileet"
"Riemunkirjava räsymatto"
Eihän niitä alkuperäisiä pohjia pysty edes muokkaamaan kuten bloggerissa pystyy html:ää rakentamaan vaikka kuinka itse ja ihan ilmaiseksi!
En keksi mitään mikä wordpressissä olisi parempaa, ainoa iso ero on kategoriat mutta saahan bloggerissakin sivupalkkiin aseteltua labelit vaikka minkälaisiksi kategorioiksi jos haluaa.
...kun joku on kehdannut ilmaista mielipiteen joka ei ollutkaan synkassa tän volisijan kanssa. Uijuiui, kaikki ei tykkää samasta kun mä mutsiiii sä et kertonu et tällastakin voi olla.
Mitä vittua! NO, jos sulle joku muu on parempi niin sen kun, ole uskossa autuas, mä oon omassani. Sosiaalinen äösi vaikuttaa sen verran matalalta, etten lähde väittelemään. Sovitaan että olet oikeassa ja kaikki muut väärine mielipiteineen väärässä. Joko helpotti paine
kun neuvomasi ei edes pidä paikkaansa (muokattavuus). Ja sun lähteminen mun haukkumislinjalle kertoo sun sosiaalisesta äostasi ihan tarpeeksi.
No joo, sori, olin kielätmättä tyly. Mut mun tuttu oli laittaa blogia pystyyn ja me etsittiin kuukausikaupalla tietoa, mikä on paras alusta. WOrdpress on selvästi, mutta en muista mitkä oli syyt. Luultavasti liitty SEO-juttuihin ja johki korkeemman tason ominaisuuksiin.
Ihmettelen tota näkemystä, ettei voi muokata worpress-pohjaa. Ei niitä perussettejä voikaan mutta on niitä muita. Mut alussa kai haluaa vain nopeasti pystyyn hyvännököisen sivun? WP:llä saa heti kliinin,fiksun ulkoasun. Bloggerpohjat on jotenkin rumia.
Tosin en seuraa niin paljon asiaa, että osaisin varmaksi sanoa. Mutta vakuutan, että sille et kehun wp:tä on syynsä. Mut turha keskustelu, täsäs oli vuodatus ja blogger se juttu. B on niistä parempi, siitä kai kaikki on samaa mieltä.
kannattaa tehdä muutama postaus ihan vain itselleen ja sitten harjoitella sitä muokkailua jos haluaa yms ennen kuin julkistaa blogia minnekään esim. blogilistalle tai linkkeinä muihin blogeihin.Siinä vaiheessa bloggerissa siis ainakin voi vaihtaa nimeä ja osoitettakin ihan silmänräpäyksessä jos se alkuperäinen nimi ei jostain syystä istukaan blogiisi.
Tämä on muuten hyvä vinkki. Ja näin taidan myös tehdä.
Ap
Eihän niitä alkuperäisiä pohjia pysty edes muokkaamaan kuten bloggerissa pystyy html:ää rakentamaan vaikka kuinka itse ja ihan ilmaiseksi!
En keksi mitään mikä wordpressissä olisi parempaa, ainoa iso ero on kategoriat mutta saahan bloggerissakin sivupalkkiin aseteltua labelit vaikka minkälaisiksi kategorioiksi jos haluaa.
...kun joku on kehdannut ilmaista mielipiteen joka ei ollutkaan synkassa tän volisijan kanssa. Uijuiui, kaikki ei tykkää samasta kun mä mutsiiii sä et kertonu et tällastakin voi olla.
Mitä vittua! NO, jos sulle joku muu on parempi niin sen kun, ole uskossa autuas, mä oon omassani. Sosiaalinen äösi vaikuttaa sen verran matalalta, etten lähde väittelemään. Sovitaan että olet oikeassa ja kaikki muut väärine mielipiteineen väärässä. Joko helpotti paine
kun neuvomasi ei edes pidä paikkaansa (muokattavuus). Ja sun lähteminen mun haukkumislinjalle kertoo sun sosiaalisesta äostasi ihan tarpeeksi.No joo, sori, olin kielätmättä tyly. Mut mun tuttu oli laittaa blogia pystyyn ja me etsittiin kuukausikaupalla tietoa, mikä on paras alusta. WOrdpress on selvästi, mutta en muista mitkä oli syyt. Luultavasti liitty SEO-juttuihin ja johki korkeemman tason ominaisuuksiin.
Ihmettelen tota näkemystä, ettei voi muokata worpress-pohjaa. Ei niitä perussettejä voikaan mutta on niitä muita. Mut alussa kai haluaa vain nopeasti pystyyn hyvännököisen sivun? WP:llä saa heti kliinin,fiksun ulkoasun. Bloggerpohjat on jotenkin rumia.
Tosin en seuraa niin paljon asiaa, että osaisin varmaksi sanoa. Mutta vakuutan, että sille et kehun wp:tä on syynsä. Mut turha keskustelu, täsäs oli vuodatus ja blogger se juttu. B on niistä parempi, siitä kai kaikki on samaa mieltä.
Olen itse blogannut bloggerissa viitisen vuotta ja kokeillut tässä välillä worpressiä ja vuodatustakin, joten tiedän mistä puhun.
Se wordpress joka ladataan koneelle on ihan eri asia kuin blogi wordpressissä, näin olen itse ymmärtänyt ja aloittelijalle suosittelen ilman muuta helpompaa, kun mitään ei tarvi latailla koneille ja silti pienet, yksinkertaiset muutokset ovat helppoja tehdä.
Worpress-blogia (se mikä toimii verkossa siis) kokeilin, ja pohjia ei pysty muuttamaan ollenkaan kun alusta alkaa vaatia fyffeä jos haluat vaikka html-koodiin edes koskea vaihtaaksesi fontin väriä! Että juu, kiitos ei.
Bloggerissa ei ole mikään pakko tyytyä niihin bloggerin valmiisiin pohiin, vaan netti on täynnä ilmaisia pohjia vaikka millä mitalla. Kuten sanoin, googlaa vaikka! Joka lähtöön löytyy erilaisia vaihtoehtoja tyylikkäistä ja simppeleistä sitten vähemmän tyylikkäisiin.
Jollain tietoteknisellä professionaalisella blogilla varmaan se koneelle ladattava wordpress on varmaan parhain että saa vähän katu-uskottavuuttakin, mutta en näe että kotikutoista blogia pyörittävä perheenäiti välttämättä tarvitsisi sellaista kalua. Joten siksi suosittelen bloggeria.
Vuodatuksen voi nyt joka tapauksessa unohtaa.
tomua ja tähtipölyä on jotenkin ihana. Mä tykkään!
Tuo tomu sana on kyllä kiva. Siitä myöskin tykkään.
Mutta oon saanut kyllä todella paljon apua tästä ketjusta joten kiitos paljon teille joilla mielikuvitusta. Sitä itse pyörittelee niin noita perinteisiä ja jää jotenkin lukkoon tuon nimen kanssa.
Ja sinulle joka aiemmin sanoit että miten voin kirjoittaa blogia jos en edes nimeä keksi. Tämä on mielestäni todella reilusti se vaikein aihe. Jutun juurta aina keksii eikä minulla päälimmäisenä lähtökohtana ole kerätä lukijoita tai kävijöitä vaan yritän kaikessa rauhassa saada tuota blogia toimimaan. Voi se tietenkin olla ettei ole minun juttu mutta nyt on pakottava tarve kokeilla. Tuntuu että olisi niin paljon asiaa! :P
Mutta ehdotelkaa vain lisää. Täältä näyttää saavan todella lennokkaita ideoita.
Ap
Samuli Edelmann - “Tähtipölyä” Lyrics
Tyttö ja poika suutelee
Puiston penkillä elämä aukee
Tytön hiuksilla on tähtipölyä
Kulkuri muovikasseineen
Kulkee heidän ohitseen
On takin hartioilla tähtipölyä.
Hiekkalaatikon reunalla
Isä katsoo pientä lastaan
Lapsen ämpärissä tähtipölyä
Nuori mies tuli huoneeseen
Ei tahtois olla yksikseen
On hotellin lasipöydällä tähtipölyä.
Mummo pyyhkii hihallaan
Kuvaa nuoren sotilaan
Jäi vuosikymmenistä tähtipölyä
Kirkko ja kesälauantai
Kaksi sormuksensa sai
Riisiin sekoittuu tähtipölyä
Nainen kulkee yksinään
Kantaa miestä sylissään
On uurnan kannen alla tähtipölyä.
Äiti ottaa rinnoilleen
Lapsen vastasyntyneen
Silmissään on vielä tähtipölyä.
Hetken elämää kaikki kellot soittaa
Hetken elämää kaikki kunnioittaa
Hetken elämää tähtipölyä...
Muuttaa sitä nimeä koko ajan : D . Ihmiset tykkää ja löytää helposti perille? Hakukoneetkin löytää mitä useammin vaihdat nimeä?
palikka