Jaahas, se olisi sitten taas miehen lapsi tulossa viikonlopuksi.
Mikähän tänä viikonloppuna on pielessä? Kuinka naama nutturassa sitä tullaan?
Joka jumalan kerta sama juttu; mikään ei ole koskaan hyvin ja mielenosoitukset enemmän tai vähemmän päällä koko ajan.
Kommentit (33)
Henkisesti raskasta kun saa jokaista sanaa varoa ja miettiä ettei vaan tulisi raivareita tai muita mielenilmauksia.
Ollaan taas ihka puhki kun sunnuntai-ilta tulee.
ap
Ja sinä voit silti olla hyväntuulinen ja tyytyväinen. Pakkoko on antaa hänen pilata sinun viikonloppua?
Henkisesti raskasta kun saa jokaista sanaa varoa ja miettiä ettei vaan tulisi raivareita tai muita mielenilmauksia.
Ollaan taas ihka puhki kun sunnuntai-ilta tulee.
ap
mutta yritä jaksaa, muistele vaikka omia teini-aikojasi, etkö itsekin näyttänyt vanhemmillesi aina pitkää naamaa? Teinit kasvaa, ja joskus se tyttö on aikuinen ja ehkä ihan mukavakin ihminen.
Oma tytärpuoleni (jonka käytöksestä kärsin tytön ollessa teini-ikäinen) on nyt jo aikuinen ja pienen lapsen äiti. Hän on tulossa perheineen viikonlopuksi meille, ja nykyään nautin ihan tosissani vierailuista (varsinkin pikku-vaavista :)), joten onneksi pystyin pitämään pahimman kiukkuni sisällä silloin teini-aikoina.
BTW, oma tytär on tällä hetkellä teini ja vähintään yhtä ärysttävä kuin tytärpuoli teini-iässä, oikeastaan ärsyttävämpikin, koska on vaikea sietää oman rakkaan lapsen teini-typeryyttä(onneksi tiedä, että se menee ohi::::)
Kun lapsi tulee niin, ei tervehdi, ei puhu eikä pukahda, menee huoneeseensa ja laittaa oven kiinni.
Kykenee olemaan puhumatta vaikka hänelle kuinka iloisesti puhuisi ja yrittäisi ottaa huomioon.
Tulee ruokapöytään murjottamaan ja tökkii ruokaa haarukalla naama nutturalla.
Sen jälkeen menee sohvalle avaa telkan ja yrittää passuuttaa isäänsä; tuo limua, tuo sitä, tuo tätä. Isänsä ei tuo, koska ei ole palvelija.
Lapsi katsoo telkkaa koko illan, läppäri sylissä eikä juurikaan puhu kenellekään.
Tätä rataa se sitten menee koko viikonloppu. Ihan sama, mitä isänsä yrittää hänen kanssaan tehdä.
Jos on ottanut kaverin mukaan, on tilanne vielä raskaampi.
Kyllä koko kodin ilmapiiri on niin jäätävä ettei paljoa hyvmyilytä ja hyvä tuuli on tipotiessään aika nopeasti hänen saavuttua vaikka kujinka yrittäisin
Olemme miehen kanssa pohtineet pariin otteeseen, miksi lapsi tulee, kun kerran täällä olo on pelkkää kiukuttelua ja mielenilmaisua. Luulisi hänelläkin olevan paha olla.
ap
Äidille tuo on arkipäivää et yrittäkää nyt vaan jaksaa sen teinin murjotukset ja ajatelkaa vaan ohimenevänä vaiheena joka loppuu sitten aikanaan.
jos se vaan on sellainen molemmissa kodeissa. Antakaa olla omissa oloissa. Helpottaa kaikkia kun ei liikaa yritä mitään.
Mies väitti että vika on minussa ja minun lapsissa. Poika keksi että arvostelemalla minua saa iskän kääntymään minua vastaan.
Aloin boikotoida näitä viikonloppuja. Menin kavereille ja tein lasteni kanssa mitä lystäsin. Mieheni vei poikansa äidilleen ja jätti sinne. En tiedä teinkö väärin kun lähdin muualle.
Olemme miehen kanssa pohtineet pariin otteeseen, miksi lapsi tulee, kun kerran täällä olo on pelkkää kiukuttelua ja mielenilmaisua. Luulisi hänelläkin olevan paha olla.ap
Te siis ette haluaisi ollenkaan sitä oikeaa elämää teinin kanssa, pelkät rusinat pullasta, laatuaikaa ja särkänniemeä ja hymyä vaan?
Se on sillä tavalla, että tuollaista teinin kanssa eläminen usein on ja koskateidän koti on myös teinin koti - vaikka vain muutamana viionloppuna - sitä se on teilläkin. Sinun pitäisi olla kiitollinen siitä, että lapsi ei ole teillä vieraskorea, että ette ole vieraita ihmisiä. Ja sitten sun pitää iloita miehesi kanssa kaikista niistä pikkuhetkistä, jolloin isä pääsee teininsä teiniangsti läpi ja pystyy helpottamaan tämän elämää jotenkin.
Jos se on sulle liikaa, niin ehkä SUN pitäisi olla teinin teillä ollessa jossain muualla?
sukulaisten tai kavereitten luo. En ollenkaan katselisi tuollaista menoa.
Kolmen teinin äiti
Sitä vituttaa lähteä pois kotoa kavereiden luota. Aivan varmasti tilanne olisi sama, jos joutuisi esim. viikonlopuksi mummolaan tms. Vaikka kyse onkin teinin omasta isästä, niin tuon ikäisten on tosi vaikea irtaantua hetkeksikin sieltä omista jutuista ja kavereista.
Yritä olle oma itsesi, jutella mukavia, äläkä välitä murjotuksista. Toi on ihan normaalia käytöstä teiniltä ja tekee sitä todennäköisesti kotonakin. Ehkä teillä on vielä extra murjotus, teihithän usein ovat "uskollisia" omille vanhemmilleen ja sinä voit olla hänelle punainen vaate. Älä provosoidu :-)
Tsemppiä!
samanlainen, viikonlopun vois hyvin viettää sohvalla tv:n ja läppärin kera... Niin, ja tää teini on täällä aina, isäänsä tapaa vain muutaman kerran vuodessa. Onneksi teini-ikä ei kestä ikuisesti.
samanlainen, viikonlopun vois hyvin viettää sohvalla tv:n ja läppärin kera... Niin, ja tää teini on täällä aina, isäänsä tapaa vain muutaman kerran vuodessa. Onneksi teini-ikä ei kestä ikuisesti.
älä todellakaan ala rajoittaa tapaamisia.
Eräs tuntemani teini-ikäinen tyttö suhtautuu hyvin vihamielisesti isänsä luona vierailuihin, mutta käy siellä silti. Taustalla on se, että isä aloitti suhteen pettämällä tytön äitiä, ja lapsi joutui seuraamaan perheen hajoamista. Teinillä on oikeus vihan tunteisiinsa, ja ilman, että isä hylkää. Isä teki tässä tuntemassani tapauksessa väärin, joten itse ymmärrän kyllä tuota tyttöä.
voivat olla erittäin rasittavia välillä, oli ne sitten omia tai ei. Meillä onneksi tuo aika mennyt jo ohi ja poikapuoli on nykyään mukavaa seuraa. Tänäänkin tyttökaverinsa tulee meille viikonlopuksi ja ajateltiin syödä vähän paremmin :) Kyl se siitä
Kun lapsi tulee niin, ei tervehdi, ei puhu eikä pukahda, menee huoneeseensa ja laittaa oven kiinni. Kykenee olemaan puhumatta vaikka hänelle kuinka iloisesti puhuisi ja yrittäisi ottaa huomioon. Tulee ruokapöytään murjottamaan ja tökkii ruokaa haarukalla naama nutturalla. Sen jälkeen menee sohvalle avaa telkan ja yrittää passuuttaa isäänsä; tuo limua, tuo sitä, tuo tätä. Isänsä ei tuo, koska ei ole palvelija. Lapsi katsoo telkkaa koko illan, läppäri sylissä eikä juurikaan puhu kenellekään. Tätä rataa se sitten menee koko viikonloppu. Ihan sama, mitä isänsä yrittää hänen kanssaan tehdä. Jos on ottanut kaverin mukaan, on tilanne vielä raskaampi. Kyllä koko kodin ilmapiiri on niin jäätävä ettei paljoa hyvmyilytä ja hyvä tuuli on tipotiessään aika nopeasti hänen saavuttua vaikka kujinka yrittäisin Olemme miehen kanssa pohtineet pariin otteeseen, miksi lapsi tulee, kun kerran täällä olo on pelkkää kiukuttelua ja mielenilmaisua. Luulisi hänelläkin olevan paha olla. ap
Vai oletteko niinkuin ei mitään... puhutte pakotetun hilpeästi, vaikka toinen ei vastaa ja kiukuttelee vaan. Jutelkaa sille kuin ihmiselle. Koputa joskus oveen ja mene juttelemaan. Älä teeskentele.
teinillä on aihettakin osoittaa mieltään isälleen.Onko jättänyt lapsensa ja hänen äitinsä sinun vuoksesi?Oletko siis vampannut itsellesi lapsen isän ja rikkonut heidän perheensä?Kyllä minäkin kiukuttelisin sellaisille itsekkäille paskiaisille.Rikkonaisesta perheestä helposti tulee rikkonaisia lapsia.YMMÄRRYSTÄ LAPSELLE!
Isänsä kävi aikakin pitkän keskustelun siitä, että tervehtiminen, puhuminen ja kiitoksen sanominen kuuluvat hyviin käytöstapoihin ja me odotamme, että tervehditään kun tullaan ja kiitetään kun noustaan ruokapöydästä. Pari kuukautta keskustelun jälkeen tuli ensimmäinen tervehdys ja kiitos :)
Kun kaverinsa oli viimeksi mukana, käytös oli todella nollatasoa. Isänsä sanoi, että nyt kaverivierailut saa hetkeksi riittää, koska tapaamisviikonloppujen tarkoitus on, että isä ja lapsi viettävät aikaa yhdessä ja pitävät suhdettaan yllä. Tästähän nyt ei tullut kuin lisää mielenilmausta.
Tuosta palveluttamisesta puhuttiin samaan hengenvetoon; mielenilmausta lopputuloksena.
Itse puhuin lapselle siitä, että toivoisimme hänellä olevan hyvän olon meillä ollessaan ja esitin toiveen, että puhuisi kanssamme avoimesti jos esim. jokin asia painaa mieltä. Kerroin, että meidän kanssa saa olla eri mieltä ja tästä mielipide/näkemyserosta voidaan jutella. Lapsi nyökytteli vastaukseksi.
ap
Mikähän tänä viikonloppuna on pielessä? Kuinka naama nutturassa sitä tullaan?
Joka jumalan kerta sama juttu; mikään ei ole koskaan hyvin ja mielenosoitukset enemmän tai vähemmän päällä koko ajan.
etkä mene sen lapsen tasolle!