Ovatko ei-uskovaiset ajatuksiltaan rajoittuneempia kuin uskovaiset?

Minä jotenkiin ajattelen, että Jumala tekee valinnan näissä asioissa (ei sillä perusteella, että valitsee parhaat vaan jollain perusteelle, mitä en ymmärrä). Eli olen ajatellut, että se asia ei ole minun käsissäni. Ja meidät hän on saattanut yhteen, jotta oppisimme molemmat toisiltamme jotain, ei siksi, että minun tulisi pelkästään opettaa miehelleni jotain. Isäni ei kuulu kirkkoon ja on ateisti, eli olen jo lapsuudessani tottunut siihen, että ihmiset ajattelevat näistä asioista eri tavalla. Taivaaseen pääsyä en ajattele kovinkaan paljon (juuri ollenkaan). Minusta uskoni tärkein pointti on se, että sen ansiosta minulla on taivas maan päällä. On niin paljon armollisempaa :-).

Olen agnostikko, mutta kyllä ärsyttää tuollainen ' olen uskovainen, mutta en usko kirkon opetukseen jos ei se minua miellytä' -asenne. Kyllä ihminen minun mielestäni joko uskoo tai sitten ei. Vai sanotaanko Raamatussa jossain kohtaa, että ' tämä on Jumalan sanaa, mutta älä nyt ota sitä kovin vakavasti ja usko siitä ne jutut jotka haluat' ? Jos olisin uskossa, enpä usko että haluaisin kuulua tuollaisten yltiöpragmaattisten ihmisten yhteisöön. Ilmeisesti oikeat uskovaiset kuuluvatkin herätysliikkeisiin.



BTW, oletteko muutenkin elämässä tällä usko light-dieetillä? Eli että kyllähän tarkoitus pyhittää keinot ja säännöt ja lait koskevat muita ihmisiä, eivät minua.

Eli mitä ev.lut. kirkko mielestäsi opettaa esim. eroamisesta? Minun käsitykseni ei omasta mielestäni poikkea kirkon kannasta: eli avioliitto on sallittu, ei tavoiteltava asia, mutta hyväksytty. Kirkko ei käsittääkseni myöskään tuomitse avoliittoa.

Minusta on vaikea ajatella, että taivaaseen pääsemisellä ei olisi suurtakaan merkitystä tai siis että sitä ei ajattelisi juuri lainkaan. Sehän se juuri on kristinuskon idea. Maanpäälinen aika on lyhyt, taivas tai kadotus ikuinen. Toki tästä maanpäälisestä ajasta pitää nauttia ja elämä on arvokas lahja, mutta silti ikuisuus on ikuisuus ja mieluusti haluan myös mieheni viettämään sen sinne " paremmalle puolelle" .



t.12

Ja koska minä en voi taivaspaikkoja jakaa itselleni enkä muille rakkailleni, niin sitä asiaa minun on turha liikoja miettiä. Yritän tehdä elämästä maan päällä sellaisen, että teen enemmän hyvää kuin pahaa, rakastan ehdoitta jne. Näin uskon saavani palan taivaasta maan päälle. Usko on myös minulle sitä, että tunnustan vajavaisuuteni kaikissa pyrkimyksissäni. Miten hyvä tahtoisinkin olla, niin olen kuitenkin vain ihminen. Se on armollista. Tämä ei tarkoita sitä, että voin tehdä mitä tahansa ja Jumala armahtaa. Vaikka Jumala armahtaisikin, niin se ei olisi MINUSTA oikein, en voisi armahtaa itseäni. Usko on siis minulle jonkinlaista sisäistä vuoropuhelua Jumalan ja itseni kanssa.

Itse en näe mitään muuta syytä uskoa kuin taivaaseen pääsemisen takia :) Siis voihan tämän elämän elää hyvin ilman uskoakin, tehdä hyvää enemmän kuin pahaa jne. Ei hyvään elämään tarvita uskoa.



Elämän jälkeen on se tilanne, jossa usko tai uskon puute ratkaisee. Siis jos uskon Jeesukseen omana Vapahtajanani, niin saan elää vaikka kuolen! Oikeasti, et voi Pismanenä väittää, etteikö tämä olisi kristinuskon perussanoma, evankeliumi, ilosanoma! Koko usko pähkinän kuoressa. Jos uskot, niin voit olla varma pelastumisesta, ei siinä ole muita ehtoja.



Itse en siis voi ymmärtää, että uskoa pitää vain elämänfilosofiana, jonakin joka auttaa tässä hetkessä.



t.12

Eli ajattelen, että Jumala päättää sen asian puolestani. Turhaan minä rimpuilen sellaisen asian edessä, joka ei ole minun päätettävissäni. Sen sijaan minun päätettävissäni on, miten tämän maanpäällisen elämäni elän ja siinä minua auttaa usko. Toki, joku voi elää paljon " oikeammanlaista" elämää ilman uskoakin. Tai voi elää elämänsä kivittäen muita ihmisiä ja sanoa olevansa uskovainen. Itse kuitenkin uskon Jumalaan ja uskon, että se usko auttaa minua täällä maan päällä.

Siksi siis olen vähän ihmeissäni ja rajoittunut ajatuksiltani ;)



t.12

Eli sellaista keskustelua, jossa tutustutaan toisen tapaan ajatella, eikä ajatella että ajatustenvaihto tarkoittaa sitä, että toinen vaihtaisi ajatuksensa minun omiini. :-)

Uskoa muokataan sen mukaiseksi mikä nyt itsestä tuntuu hyvältä.

Sitten ihmetellään kun elämään tulee vaikeuksia! Elämään

kuuluvat negatiivisetkin asiat ja Jumala ei toimi mittatilaustyönä..

Meillä uskovaisilla on paljon mietittävää tuon ns. liberaalisuutemme

suhteen. Kyse ei ole siitä, etteikö hyväksyttäisi maailmassa tapahtuvia

ilmiöitä, nehän ovat olemassa meistä huolimatta. Ei pidä kuitenkaan

lähteä rohkaisemaan ihmisiä Raamatusta poikkeaviin tekoihin.

Itse olen ollut ns. liberaali uskova jonkin aikaa. Se ei toiminut.

Silti hyväksyn kaikki ihmiset, ainakin pyrin siihen. Jeesuskin

näki ihmiset ihmisinä, virheineen, realistisella tavalla. Miksemme

mekin? Silti pitää rakastaa.

Ajattelen, että synti on korvien välissä oleva juttu. Teko sinänsä voi olla oikein ja hyvä. Sama teko voi olla myös paha, jos asenne sen takana on väärä. Esimerkiksi: seksi on hyvä, jos siihen liittyy toisen arvostus, kunnioittaminen. Seksi on paha, jos sen tarkoituksena on alistaa toista, käyttää hyväkseen tms. Alkoholin nauttiminen on ok, mutta jos se alkaa hallita ihmistä itseäänh tai vahingoittaa lähimmäisiä, niin se on paha. Uskokin voi olla paha, jos sen tarkoituksena on hallita tai alistaa tms. lähimmäisiä.

Sekä uskovissa että ei-uskovissa on uskomattoman ahdasmielistä ja tuomitsevaa porukkaa. Ja toisaalta molemmissa poppoissa on myös avarakatseista ja lämminhenkistä väkeä.

Itse vaan olen törmännyt lähes pelkästään rentoihin ja avarakatseisiin uskovaisiin. Joten meikäläisen vinkkelistä on kummallista, miten vahvoja pyhimysleimoja jotkut ei-uskovaiset lyövät uskovaisiin.

Etenkään jos oletetaan, että ei-uskovaiset sisältävät kaikki muut paitsi kristityt uskovaiset. Joita varsinkin tiukimman tulkinnan mukaan on erittäin pieni ryhmä maailman väestöstä. En lähtisi tekemään mitään yleistyksiä, jotka koskevat suurinta osaa maailman ihmisistä. Jotkut ihmiset, elämänkatsomuksesta riippumatta, ovat kapeakatseisempia. Toki tietyn uskonnon säännöt aina rajoittavat ajattelua jonkin verran, joten uskonnottomalla on kyllä avarammat lähtökohdat ajattelulleen.

Uskovainen on määrittelynä hieman epätarkka. Uskoisin sinun kuuluvan ev. - lut. kirkkoon kuten valtaosa suomalaisista. Jos nyt kärjistää asioita, niin kyseiseen kirkkoon kuuluvana olet samalla sitoutunut kirkon opettamiin opinkappaleisiin (teologiseen oppiin). Suurin osa kristillisen vakaumuksen omaavistahan ei todellisuudessa tiedä eikä välttämättä edes koe tarpeelliseksi tietää, mikä " virallisen" tai " oikean" opin sisältö on.



Tässä mielessä voit olla oikeassa tuon rajoittuneen katsantokannan suhteen. Ilmoittautuessasi uskovaiseksi aktiivisessa mielessä samalla olet tavallaan antanut ymmärtää kannattavasi virallisen kirkon teologisia opinkappaleita. Olen osittain samaa mieltä, että katsantokanta joko kokonaan mukana tai kokonaan ulkona on tiukka. Toisaalta jos olet vakaumuksellinen (ev. - lut.) kristitty sinulla pitäisi olla myös vakaumuksesi mukainen lähestymistapa asioihin.



Suomalainen ajattelu on siinä mielessä uskon asioissa institutionalisoitunut, että moni ei todella ajattele mitä ev. - lut. kirkkoon tai muihin uskonnollisiin instituutioihin kuuluminen todella tarkoittaa. Minun näkemykseni on, että joko muutan asioita jotka koen epäkohtana tai sitten olen aktiivisesti erossa asiasta. Moni kritisoi ev. - lut. kirkon valintoja tai opinkappaleita tekemättä mitään ja samalla kuitenkin kuuluen kirkkoon. Minun käsittääkseni Jeesus ei missään vaiheessa suoranaisesti vaatinut häneen uskovia liittymään mihinkään tiettyyn instituutioon. Tässä vaiheessa tietysti yleensä viitataan Pietarin asettamiseen johtamaan ja opastamaan Hänen laumaansa.



Tällä hetkellä ev.-lut. kirkkoa repivät ehkä merkittävämmät opinkiistat kuin ihmiset ymmärtävätkään. Kristilliset kirkot ovat perinteisesti olleet hyvin hiearkkisia, eivätkä ole kannustaneet kovinkaan vahvaan kyseenalaistamiseen. Tämä on muuttunut parempaan suuntaan mutta jossakin vaiheessa jokainen joutuu pohtimaan oman ja (hänen) kristillisen kirkon välisen vakaumuksen yhteneväisyyttä.

Eivätkö instituutiot ole parhaiten muutettavissa sisältä päin? Eli jos haluat muuttaa kirkkoa, kuulu siihen ja ole oma itsesi. Jos useammat tekisivät niin, eivätkä vain sanoutuisi irti, kirkkokin muuttuisi. Nyt se pysyy vanhojen ajatusten temmellyskenttänä, johon suvaitsemattomuuden on helppo pesiytyä.



Itse olen kohdannut eniten hyökkäävää epäasiallista käytöstä ei-uskovien taholta. Se ärsyttää, vaikka en kovin uskonnollinen olekaan. Etenkin se ei-uskovan yleinen luulo, että ollakseen oikealla tavalla uskova pitää olla jotenkin todellinen superuskova, joka tietää uskonnostaan aivan yksityiskohtaisesti kaiken. Minun mielestäni tapoja uskoa on monia, yksi niistä on se, että ajattelee silloin tällöin uskonasioita, vaikka ei olekaan seurakunta-aktiivi tai vaikka ei pysty perustelemaan jokaikistä ajatustaan.

terkuin eräs, joka ei kuulu kirkkoon (erosin teinikapinassa), etsin tietä vielä :-)

Minusta se, että olen uskovainen ja kuulun ev.lut. kirkkoon ei tarkoita sitä, että olen kaikista ns. kirkon kannanotoista samaa mieltä. Ensin pitäisi myös määritellä, mikä on kirkon kanta, onko se kirkolliskokousken kanta, kirkkoon kuuluvien kanta, kirkon työntekijöiden kanta, piispojen kanta vai mikä. Minulla voi olla oma mielipteeni siitä, onko avoliitto oikein vai väärin, mutta silti uskon kristinuskon perussanomaan. Joitakin Raamatun asioista pidän vertauskuvallisina ja joitakin täysin oman aikansa yhteiskuntaan sidottuina asioina. Mielestäni synti ei ole konkreettinen teko vaan asenne. Esim. alkoholin nauttiminen sinänsä ei ole syntiä, se on syntiä jos takana on asenne, joka halveksuu tai väheksyy sitä, mitä pahaa alkoholi voi saada aikaan itselle tai muille. Samoin suhtaudun seksiin. Seksi ei ole syntiä, vaan se jos haluaa alistaa, vahingoittaa muita (tai itseään).

eräälle homotuttavalleni ehdotettiin kerran, että alkaisi toimia aktiivisesti kirkossa. Hän sanoi osuvasti, että ei halua tieten tahtoen tunkea päätään muurahaispesään.



Eli kyllä, instituutiota voi muuttaa parhaiten sisältä käsin, mutta aina ei jaksa lyödä päätään seinään vapaaehtoisesti.

Olen uskova ja olisi mielenkiitoista kuulla, miten näet tämä asian uskon valossa. Siis että millä argumenteilla " puolustat" (jos niin nyt voi sanoa...) sitä.



Itse olen sitä mieltä, että on sama onko avioliitossa vai avoliitossa, jos tämä liitto on solmittu eliniäksi ja sille on pyydetty Jumalan siunausta. Itse olen avioliitossa siksi, että koimme sen mieheni kanssa kuitenkin tavallaan varmimmaksi tavaksi solmia liitto. En pidä hyvänä sitä, että uskova muuttaa avoliittoon kokeilumielellä ja harrastaa seksiä jonkun kanssa, jonka kanssa ei ole päättänyt jakaa koko lopu elämäänsä. Minusta se on vastoin sitä, mitä raamattu opettaa.



Mutta olisi kiva kuulla mielipiteesi, ihan siis ystävällisin mielin ja uteliaisuudesta kysyn, kun tuo avoliitto on kuitenkin aika lailla monien uskovien mielestä melko arveluttavaa.