Ovatko ei-uskovaiset ajatuksiltaan rajoittuneempia kuin uskovaiset?

Minusta kyse on sitoutumisesta, eikä siinä kyse ole siitä, onko se virallistettu tuomarin tai seurakunnan edessä. Kun kihloihin menimme ja yhteen muutimme, juttelimme siitä, että se on mielestämme osoitus siitä, että haluamme ajatella loppuelämää toisen rinnalla ja yrittää toimia niin, että se myös onnistuisi. Suhteemme virallistaminen avioliitoksi ei ole poissuljettua. Ehkä menemme vielä naimisiinkin, mutta näinkin on minusta hyvä. Olemme sitoutuneita. Kyse ei siis ole koeajasta tms.



Olen ollut naimisissa ja eronnut. Päätös ei ollut helppo, mutta se oli täysin oikea. Olen tuntenut Jumalan läsnäolon niin eroa miettiessämme, erotessa kuin sen jälkeenkin. Ei hän ole minua hylännyt sen vuoksi, että avioliittoni päättyi.



Se mitä muut ihmiset erostani tai avoliitostani ajattelevat, on toisarvoista. Aina löytyy kivittäjiä.

Minä olen kyllä sitäkin mieltä, että uskova voisi ihan vain esimerkin takia solmia myös sen virallisen liiton :) Etenkin jos on lapsia. Siinähän ei mitään menetä, jos on tosissaan sitoutunut puolisoonsa.



Mutta en siis ajattele, että sinun avoliitossa olemisesi olisi jotenkin ristiriidassa uskosi kanssa, ei tokikaan. Vaan että uskovan olisi toisaalta tässä nykyajan " kaikki on sallittua ja millään ei ole merkitystä" maailmassa ihan hyvä omalla elämällään osoittaa, että kaikki ei olekaan niin merkityksentöntä ja että todellinen sitoutuminen on vielä mahdollista.



t.se joka kyseli avoliittoasiaa

Mieheni on ateisti eikä kuulu kirkkoon. Olemme itse sitä mieltä, että asia ei ole ongelma. Minä olen tähän mieheen rakastunut ja hän minuun. Parisuhteesta ja sen merkityksestä ajattelemme samalla tavalla, en katso, että minun pitäisi häntä käännyttää. Jokainen saa näissä asioissa ajatella niin kuin itse haluaa, kunhan antaa tilaa toisen erilaisuudelle. Eli kirkkohäitä meille ei ole tulossa, siviilivihkiminen ja sen päälle kenties avioliittoon siunaus.

Silti hän oli kanssani samaa mieltä siitä, että naimisiin meneminen on yhä edelleen se vahvin sitotumisen muoto, eikä meille siis tästä tullut mitään ongelmaa. Halusimme sitoutua yhteiskunnan hyväksymällä tavalla ja samalla sain liitollemme Jumalan siunauksen. Eli ei minunkaan tarvinnut käännyttää miestäni avioliiton takia ;)



Kuinka hyvin Pisamanenä sinä olet hyväksynyt miehesi vakaumuksen? Minulla meinaa välillä tehdä tiukkaa tai siis olen yksinkertaisesti huolissani miehestäni. Sinä vaikutit edellisessä viestissäsi jotenkin niin selvästi hyväksyneesi miehesi ateismin! Etkö koskaan toivo, että miehesi pääsisi kanssasi taivaaseen? Rukoiletko sen puolesta, että miehesi tulisi uskoon? Välillä toivon, että voisin hyväksyä oman mieheni vakaumuksen paremmin, mutta en vain voi... Yritän toki kovasti enkä tosiaan käännytä häntä aktiivisesti (lähinnä vain rukoilemalla ja välillä kinuamalla häntä jonnekin mukaan), mutta hätä miehen puolesta on välillä kova.



t.12