Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voi apua…
05.03.2012 |
Olen 38-v, pitkäaikainen yksinhuoltaja. Poikani on nyt 22-v, eli sain hänet hyvin nuorena, ja kasvatin yksin. Muutama vuosi sitten löysin ihanan miehen, ikäiseni, ja olemme muuttamassa yhteen. Vauvastakin on hiukan puhuttu. Olisihan se ihana toinenkin tehdä ja saada ja kasvattaa. Mutta nyt tämä minun poikani laittoi kyllä aikamoisen pommin viikonloppuna. On joskus syksyllä maininnut, että seurustelee, mutten ole häirinnyt häntä sen enempää, en ole halunnut liikaa udella ja kysellä, häiritä nuorta rakkautta. Viikonloppuna sitten toi ”tyttöystävänsä” kylään. Ei sitten valmistellut mua sen paremmin.
Voi itku ja apua. Se ”tyttöystävä” on mua vuoden vanhempi, ja tunsimme jo lapsena. Ei ollut silloin kovin ihana kaveri, vaan koulukiusaaja ja kiusasi myös minua. Ja tuo minun teiniraskautenikin sai kiusausta aikaan. Kaikenlisäksi pojan isällä ja tällä tyttöystävällä oli kai jotain juttua, jonka vuoksi isä ei ollut pojastaan kovin kiinnostunut, piti kiitää ja liitää. Isäkin oli mua pari vuotta vanhempi, itse olin rakastunut, ehkä se vaan käytti mua hyväkseen.
Kovasti hymyilin ja koitin pitää pokkani, mutta jotenkin tuntu ihan naurettavalta tuo suhde nyt. Siis kuvitteleeko tuo nainen, että voi viedä kaikki mun elämäni miehet, ensin pojan isän, sitten pojan? Ja ehkä kuuntelin liian tarkkaan, mutta rivien välistä saatoin kuulla lapsestakin jotakin… Siis että poikani aikoisi tehdä tuon naisen kanssa lapsen. Ja mahdollisesti hoidattaa mulla, tulevalla mummilla sen sitten. Ja mitenhän sitten omat vauvasuunnitelmani.
Mitä teen? En halua tuota naista enää elämääni, lapsenlapseni äidiksi, poikani vaimoksi. Ei mun miniäksi. EI!!!
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea te av-mammat keksittekin!
Täällä voi kertoa kaikkea anonyymisti. Voi ihmetellä sitä, ettei jotkut osta joka vuosi uusia pyyhkeitä. Voi kysyä, hierooko kumppani välilihaa ennen synnytystä, voi kysyä, oliko hääpuvun alla vaippa, tai jos käyttää vaippaa bilettäessä. Voi haukkua anopin ja miniän, tai vaikka avautua siitä laminoidusta BMI-taulukosta kerta toisensa jälkeen. Tai valittaa siitä naapurin metelöinnistä.
AV:llä on elämää. Porvoon juttuja ja ihan oikeata. Mä luulen, että tää on just sitä, mitä Bogartia ja Dingoa diganneelle teiniäitille voisi oikeasti tapahtua, olen suurin piirtein samaa ikäluokkaakin, ja kyllä meinini teineillä oli silloin 20-25 vuotta sitten aikamoinen. Ja nykynuoret kun sotketaan siihen samaan soppaan.
millainen historia sulla on tuon naisen kanssa. Ja tietysti, ettei sulla ole tässä vaiheessa kiinnostusta olla hoitajamummo vaan että suunnittelet itsekin vielä vauvaa.
Muuta et oikein mielestäni voi tehdä kuin kertoa kiihkottomasti todelliset ajatuksesi. Poikasi sitten päättää itse, miten toimii sen jälkeen.
Siis niin varmasti provo kuin olla ja voi!
Tai sitten tästä tulee mielenkiintoinen anoppi-miniä -suhde, josta saamme tulevaisuudesa lukea av:ltä, vuoroin anopin vuoroin miniän kertomana.
Parasta mitä voit tehdä, on alkaa kirjoittamana blogia aiheesta! Anoppi, joka oli miniäänsä nuorempi!
Voi kun olisinkin provo. Oon elämässäni kokenut kaikenlaista, monet itkut pojan isän perään itkenyt. Miettinyt ja pohtinut olisko se sittenkin ollut rakkautta vai jonkun asteinen raiskaus. Pojan olen kunnialla saanut yliopistoon, itsekin sain suoritettua akateemisen loppututkinnon vuosien työllä, mutta on tässä käyty kaikenlaista läpi. Elämä olisi nyt mallillaan vauvalle, mutta ei sen naisen vauvalle!
Kamala ajatus, olisin itsekin samanlainen mummoäiti, mutta samalla entinen teiniäiti.
Miten saan poikani jättämään tuon tyttöystävän? Naisella ei ole lapsia, ja olenkin ajatellut, että tarraa poikaani vain vauvakuumeessaan? Vai olenko ollut huono äiti, ja sen takia poikani on nyt ottanut tällaisen puuman itselleen.
Oman vauvahaaveeni olen valmis hautaamaan, miesystäväni ei ehkä ole samaa mieltä, mutta keskustelen hänen kanssaan vielä pitkään ja hartaasti asiasta. Voisinpa pelastaa poikani, antaisin vaikka miesystäväni tuolle naiselle, jos jättäisi poikani sillä rauhaan. Mutta sehän taas ei ole minun käsissäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jos on, niin sun on pakko päästää irti asiasta. Ottaisin etäisyyttä poikaan ja tähän "tyttöystävään" enkä nyt missään nimessä hautaisi omia vauvahaaveita heidän takiaan. Eihän sun ole pakko hoitaa heidän vauvaansa, jos nyt sellaisen onnistuvat pykäämään (ei mitenkään selviö naisen ollessa tuossa iässä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta onhan sitä kaikenlaista elämässä, ja sori, jos naureskelen täällä, mutta ei sun tarvii tehdä yhtään mitään. Anna poikasi elää naisensa kanssa, yliopistossa ja kaikkee, ja kapasiteetti on tämä, niin olkoon.
Tee sinä vauva miehesi kanssa, olkaa perheenä, se riittää. Aikuisen poikasi äiti olet aina, mutta hoitaa sun ei tarvitse, jos he vauvan tekevät. Siis jos et tahdo. Toisaalta, jos vauva tulee, se saattaa sulattaa sydämen kuitenkin.
Eli elä ja anna muiden olla!
teillä on hyvä, tiivis suhde. Kerrot suoraan pojallesi kaiken, hänkin on sen ansainnut kuulla. Sanot, että sen takia toivot, että ymmärtäisi, miten heidän suhteensa loukkaa sinua. Sanot suoraan omat tunteesi. Kyllä pojalla on velvollisuuksia edelleen vanhempiaan kohtaan, varsinkin, jos on kyse noin inhottavasta asiasta. Sanot naiselle saman, jos on pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
painollaan. Jos sekaannut siihen, menetät mahdollisesti poikasi kokonaan. Keskity omaan elämääsi. Tuskin poikasi jatkaa tätä mummosuhdetta kovin kauan.
Ja teistä tulee bestiksiä ja käytte yhdessä shoppailemassa ja kaikkea!!
Ei vaan, sori mutta mä en vaan voi uskoa tätä todeksi.
Alue: Aihe vapaa
Toivon niin kovasti, ettei tää olis totta. Tuo teiniaika jätti niin isot arvet, etten vaan voi shoppailla ja alkaa bestikseksi ton naisen kanssa. Jos se ois ees joku ennestään tuntematon puuma, niin asia vois olla ok, mutta että just se nainen....
Toivon myös, ettei kummallakaan ole vauva vielä tulossa. Kyllä yhteenmuuttohaaveetkin on nyt niin ja näin, ei oikein jaksa katsella sopivia asuntoja.
Vien varmaan poikani ravintolaan syömään ja otan vanhoja valokuvia jne. mukaan. Ja kerron elämästäni. Ehkäpä poika ymmärtää ja avautuu omastaankin.
Ap.