Lue keskustelun säännöt.
Yksinhuoltajat! Pelottaako teitä koskaan
05.03.2012 |
että teille sattuu jotain, ja lapset jäävät pulaan? Siis esim. että kaatuu portaissa ja menee tajuttomaksi ja että pienet lapset ei osaa/kykene hakemaan apua?
Mä olen yksin vuoden vanhan kanssa, ja mulla on aina välillä tällaisia pelkoja. Koska voisi ihan hyvin olla, että kukaan ei tulisi ensimmäiseen vuorokauteen tai ehkä muutamaankaan tilannetta tarkistamaan. Ja tässä fobiassa mua ei siis pelota, että mitä itselle käy vaan mitä lapselle käy, koska on liian pieni pärjäämään yksin.
Onko tällaiset tuntemukset normaaleja ja miten niitä pitäisi käsitellä?
Kommentit (8)
kyllä sitä tuli mietittyä, kun lapsi oli pienempi. Nyt kun on jo isompi, ollaan opeteltu miten soitetaan 112 ja mitä sinne pitää osata kertoa (osoite yms).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapseni ovat tosin jo 6 v., 9 v. ja 12 v. Mutta pelottaa se, miten heille kävisi, jos kuolisin ja joutuisivat huonohermoiselle isälleen pysyvästi. Nyt jo vuosi eron jälkeen huomaa lapsissa selviä eroja entiseen, eivät kulje enää varpaillaan.
Onko sulla ketään, joka voisi päivittäin tarkistaa, että olet hengissä? Siskoa? Veljeä? Ystävää? Kilauttaisitte vaikka vuoropäivinä toisillenne. Mä teen näin mun äitini kanssa.
ja silloin kun lapsi oli alle 4v, niin sovittiin vanhempieni kanssa että soitellaan päivittäin, ja jos ei minuun saa yhteyttä niin tulee tarkistamaan onko kaikki kunnossa.
Kun lapsi on isompi, on opeteltu, miten soitetaan apua ja toimitaan hätätilanteissa.
Edelleen pelottaa tietysti se, mihin lapsi joutuu, jos minulle tapahtuu jotain.
Muistan kyllä olleeni lapseni vuoksi kauhuissani muutama vuosi sitten, koska myöhästyin viimeisestä bussista ja olin 70 km:n päässä kotoa. Lapseni oli tuolloin kolmasluokkalainen, en tuntenut asuinpaikkakunnaltani suunnilleen ketään ja luulin jo hetken lapseni jäävän yksin yöksi. Ei jäänyt, asiat selvisivät kuin itsestään ja pääsin ajoissa kotiin.
Muita pelkoja en muista.
Ihana kuulla että muillakin on tällaisia tuntemuksia, en olekaan ihan hullu :)
Asun rivitalossa, mutta molemmat naapurit ovat eläkeläisperheitä jotka viettävät pitkiä aikoja maalla.
Omat sukulaiseni asuvat 300km päässä, mutta toimiihan puhelin.. voisin pyytää ajoittain soittamaan tarkistussoittoja. en siis kyllä ole mitenkään sairas tai mitään, että olisi syytä äkkikuolemaa pelätä.
Mies ja miehen sukulaiset ovat täällä samalla paikkakunnalla, mutta heihin en luota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että soitan joka ilta ja ilmoitan, että kaikki ok - käyn koirien kanssa pikapissatuksella lasten mentyä nukkumaan ja näin varmistetaan, etten makaa koko yötä jossain puskassa eivätkä lapset ole yön yli yksi. Samalla varmistuu se, että kerran vuorokaudessa tulee tsekattua, ettei mitään ole sattunut.
Mutta ihan normaaleja pelkoja nuo ovat.
ja lapset joutuu mt-ongelmaiselle isälleen, joka ei pysty niistä kunnolla huolehtimaan . Olen miettinyt että olisko mitään hyötyä et tekis testamentin jossa ilmaisee toiveen ketkä tulevat lasten huoltajiksi jos kuolee? Omilta vanhemmiltani olen jo kysynyt ja saanut suostumuksen että he voisivat huoltajiksi ryhtyä, jos kuolen. Tällaista vaan joutuu yh pohtimaan :/
Olen kyllä itselleni "luvannut" että teen kaikkeni etten kuole ennen kuin kuopuskin on 18v mutta koskaanhan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu.
Kun esikoinen kasvoi ns riittävän isoksi, opetin sille, mitä pitää tehdä, jos jotain sattuu. Mutta yksi vuotiaalle se ei toimi tietenkään. Pitää kuitenkin luottaa elämään. Asutko omakotitalossa?