kun tuttava ei ymmärrä etten halua ystävystyä lähemmin

Palstalta opittua:



- Jos et halua olla ystävä, olet itsekäs.



- Jos olet ystävällinen, se on lupaus ystävyyden mahdollisuudesta, joten ei kannata olla ystävällinen ventovieraille/tuttaville.



- Jos et ole ystävällinen kaikille, sinusta puhutaan pa*kaa, koska olet ylimielinen ja epämiellyttävä ihminen.



Miten vaikea se on käsittää että kaikki ihmiset eivät ole yhtä sosiaalisia kuin toiset, tai haluavat priorisoida ajankäyttönsä niihin ihmisiin joista oikeasti tykkäävät? Etenkin perheellisenä ja töissä käyvänä aika on kortilla.





Itselläni on vähän samankaltainen ongelma kuin ap:lla, mutta en mitenkään erityisesti inhoa tai ole edes pitämättä siitä ihmisestä joka selkeästi haluaisi olla läheinen ystävä. Minulle vain riittäisi täydellisen hyvin sellainen hyvänpäiväntuttavuus, jossa vaihdetaan kuulumiset jos satutaan törmäämään.



Koska "ongelma" on minun, en viitsi loukata sillä vastapuolta. Kieltäydyn vaan kohteliaasti kaikista kutsuista jne ylimääräisestä. Pidän itse rajani ystävyyden suhteen ja minusta tuntuu että parissa kuukaudessa tämä ihminen on ymmärtänyt asian, ja pysyy etäämmällä. Tulemme kuitenkin ihan hyvin juttuun silloin jos tapaamme.



Ja näille jotka kyselivät että mikä sitten siinä toisessa ihmisessä on "vialla", niin mun tapauksessa ei mikään. :) Ystävyys ja rakkaus on kuitenkin paljon muutakin kuin järjellä selitettävissä olevia asioita, kaikkien kanssa ei vain kolahda tarpeeksi.

- Jos olet ystävällinen, se on lupaus ystävyyden mahdollisuudesta, joten ei kannata olla ystävällinen ventovieraille/tuttaville.

En minä omasta mielestä lähetä mitään ystävyyssignaaleja, olen ainoastaan hyväkäytöksinen. Kai nyt jokainen suht normaalilla järjellä varustettu ihminen tajuaa puolitutun kysyessä "mitä kuuluu?" että se on vain kohteliaisuuttaan esitetty kysymys.

Itselläni ollut vähän samanlainen tilanne kuin ap:llä ja ymmärrän kyllä. Sitä vastoin en tahdo ymmärtää teitä, joiden mielestä ystäviä ei voi olla liikaa ja ei se yksi ihminen maailmaa siinä kaada. Tai no ymmärrän sen, että ollaan kaikki erilaisia, yrittäkää tekin ymmärtää.

Välillä poden todella huonoa omatuntoa siitä, etten kertakaikkiaan pysty kokemaan positiivisia tunteita tätä ihmistä kohtaan. Meillä ei synkkaa yhtään, mutta hän on koko ajan kimpussani.



Peruskuulumisia vaihdan kyllä mielelläni nopeasti vaikkapa kerran kuussa, mutta sen enempää en jaksa, eikä kiinnosta.

että sanon ettei minulla ole aikaa, niin paljon kaikkea meneillään. (mikä on kyllä tottakin, muttei estäisi jos haluaisin oikeesti tutustua johonkuhun)



Kyllä sen asian voi nätisti sanoa, jos toinen loukkaantuu, niin sillonhan on kyseessä todella outo/hankala ihminen jonka kanssa sukset olis mennyt ristiin jossain välissä kuitenkin.

siitä huolimatta saa kavereita eikä kukaan halua ystäväkseni. Missäköhän sitten on vika?

on (ollut?) samanlainen ongelma. Tutuistuin erääseen naiseen harrastepiirissä. Kyläilimme toistemme luona muutaman kerran hänen toiveestaan. Olimme täysin eri elämäntilanteessa, eri aaltopituudella jne. En viihtynyt yhtään pätkää hänen seurassaan.



Noin 5 vuoden välein hän lähestyy minua, soittaa monta kertaa, laittaa viestejä ja pyytää kylään. Muutama vuosi sitten kiltteyttäni menin ja siitähän alkoi taas pommitus. Valitettavasti hänellä ei liene juurikaan ystäviä.



Ei minullakaan ole liikaa ystäviä, tietenkään. Mutta kiireinen työ ja suuri perhe, joka harrstaa paljon. Elämään ei nyt vaan mahdu, että väkisin kävisin kärvistelemässä hänen kotimyyntikutsuillaan (jonne saanut vieraaksi minut ja ehkä äitinsä) tai kahvittelemassa.



En enää vastaa viesteihin. En ole koskaan oma-alotteisesti ottanut häneen päin yhteyttä. Miksi hän vielä 15 vuoden jälkeen sinnikkäästi yrittää silloin tällöin?



tsemiä ap, tiedän tunteen.

Haluaa läheiseksi kaveriksi?? Käy sääliksi tuota ihistä hän luulee että pidät hänestä oikeasti ja yrittää ystävystyä :( Jotenkin ymmrrän sen että jos hän sinuun ripustautuu ja on päivittäin seuraa vailla ei se ole mukavaa, mutta miksi koet ap hänet niin vastenmielisenä?

... mutta joskus on parempi sanoa suoraan. Itsellä alkoi ystäväpiiri vähentyä noin kolmikymppisenä, kun se perheellistyi ja loi uraa yms. Mutta minä se vain pidin yhteyttä. Lopulta sain kuulla monen mutkan kautta, että moni oli kokenut toimintani kiusallisena roikkumisena. Olen aina ollut puhelias, ehkä liiankin vilkas. Mutta viime vuosina olen pyrkinyt muuttamaan käytöstäni. On hyvä muistaa, että vaikka itsellä olisikin aikaa ystävyyteen, muilla ei välttämättä niin ole. Ja kun joskus tavattaessa ei ole aina tekemässä itseään liiaksi tykö, voi taas hyvillä mielin vaihtaa kuulumisia seuraavalla kerralla.

jos teillä ei kerran synkkaa, niin luulisi sen välittyvän sille toisellekin..? Itse en lähtisi mitään tekosyitä keksimään, vaan haluaisin antaa ihmiselle mahdollisuuden.

Yleensä jos jonkun kanssa ei homma ei kuitenkaan toimi niin se ei vaan toimi, ja tapaamiset ovat usein vaivautuneita kun kumpikaan ei oikein tiedä miten olisi ja mitä sanoisi..

ehkä ap:n kannattaa siis yrittää muuttaa tapaamisten tunnelmaa latteaksi. et ole samaa mieltä tämän tyypin kanssa, kommentoit hänen juttuihinsa tyyliin: jaaaa, aha, okei, no en nyt tiedä.. ja vastailet puheluihin harvakseltaan. luulisi tyypin tajuavan lopulta, että ei tästä mitään tule.

mutta tällaiset mukavat, kivat ja hauskat ihmiset, pliiiiis älkää antako ymmärtää että olette toisesta kiinnostuneita jos ette ole!

Älkää hemmetti sentään tavatessanne aktiivisesti kyselkö mitä kuuluu, kommentoiko positiivisesti jotakin toisesta, jos ette niin oikesti ajattele,kun haluatte olla vain mukavia. Enkä tarkoita, että pitäisi olla ikävä ihminen, mutta lopettakaa sitten se ystävän esittäminen, jos ette koe ystävyyttä toiseen.

Pointini on se, että toinen henkilö saa teistä aivan eri viestejä, kuin oikeasti haluaisitte antaa. Olkaa rehellisiä itsellenne ja toiselle, se vasta on oikeaa rehellisyyttä. Olkaa passiivisia, kun ette ole toisesta kiinnostuneita. Älkää esittäkö kiinnostunutta, ja lopettakaa se toisten miellyttäminen, vain siksi, että haluatte antaa itsestänne mukavan kuvan toisille ihmisille. Miettikää omaa käytöstänne ja millaisia viestejä annatte lähiympäristöllenne.

Kaikille ei tarvitse olla se "kulmakunnan mukavin tuttu". Ällöttää tuollainen kaksinaamaisuus.

Samaa mieltä! Karmaisevaa voi olla se reipas paskakivailukin, josta ei näe yhtään, että se toinen ei olekaan kiinnostunut seurasta. Jos siis haluaa viestiä, ettei kiinnosta, niin ei saa esittää ainakaan tasan päinvastaista. Näin tekee järkyttävän moni ja sit ihmettelee, miksi viesti ei mene jakeluun. En tarkoita, että ap olisi tällainen vaan ylipäänsä, että näitä tapauksia todella on. Ei sitä aina pysty lukemaan niitä sosiaalisia merkkejä, joskus niitä ei kertakaikkiaan edes anneta. Jos välillä ei hokaa, että joku ei ole kiinnostunut, niin se ei ole aina oman sosiaalisen kyvyttömäyyden merkki.

miltä ap:n suhtautuminen kuulostaa niistä, jotka täällä av:lla kertovat ja toitottavat, miten turvaverkon saa luotua tuosta vaan ja ystäviä löytyy helposti. Kun mun kokemus on vähän tuollainen, että halutaan pitää etäisyyttä eikä haluta läheisempää ystävyyttä uusien ihmisten kanssa. En yritä tuputtaa seuraani jos huomaan ettei kiinnosta, siksipä meillä ei olekaan turvaverkkoa.

eikä halua tutustuakaan, mitään turvaa tuo. Turvaverkko olisi hyvä olla lapsiperheessä, mutta mitä turvaa tuovat ihmiset, joista ei oikeasti välitä, ehkä jopa inhoaa. Jos heillä on jo tavat sellaiset, ettei itse halua lapsilleen semmoista mallia.

Ehkä jotkut ihmiset ovat niin avoimia ja löytävät kaltaisensa helposti. Itselleni se on vaikeaa ja siksi turvaverkkoon ei kuulu kuin mummo ja vaari.

vähän tulee nähtyä niitäkin ystäviä joita oikeesti haluaisi.En tosiaan käyttäisi aikaa selaiseen ihmiseen joka ei miellytä/kiinnosta.Jokaisella vapaus valita ystävänsä.

tätä ketjua. Kuten joku muukin sanoi, niin mulla kans sama juttu, että olen aina luottanut siihen mitä mulle sanotaan. Kesti kauan hokata, että jos joku kysyy, mitä kuuluu, niin se ei olekaan muuta kuin muodollisuus, ei missään tapauksessa merkki siitä, että toinen haluaisi antaa ystävyyssignaaleja.



On tosi nöyryyttävää, jos toinen osapuoli esittää aina ystävällistä, ja sitten pitkän ajan kuluttua jotuuu omin päin hokaamaan, että voi juma, toi on koko ajan ajatellut, että mä oon rasite ja vain kohteliaisuuttaan esittänyt aivan muuta. Ei voi sanoin kuvata fiilareita sellaisissa tilanteissa.



Vaikka on totta, että eihän sitä voi sanoa suoraan ettei halua jonkun ystävyyttä (jollei nyt sitten ihan pakkotilanteessa), niin mä kyllä toivoisin melkein mieluummin kuulevani jotain sellaista kuin että monen kuukauden päästä havahdun tähän nöyryyttävään tietoon jotenkin muuten.

Vaikka on totta, että eihän sitä voi sanoa suoraan ettei halua jonkun ystävyyttä (jollei nyt sitten ihan pakkotilanteessa), niin mä kyllä toivoisin melkein mieluummin kuulevani jotain sellaista kuin että monen kuukauden päästä havahdun tähän nöyryyttävään tietoon jotenkin muuten.

Parempi suora puhe kuin valheellinen/teeskennelty ystävällisyys.

Itsekin nöyryytystä kokenut.

olen ihmisille ystävällinen ja kohtelias. Kuitenkin olen sen verran epäsosiaalinen, etten jaksa kyläilyä iltaisin ja viikonloppuisin. Lapset ovat aikuisia, eli aikaa olisi, mutta en vaan jaksa. koettakaa ymmärtää.

Yritän olla kohtelias ja ystävällinen, mutta inhottaa keksiä tekosyitä, miksi en voi lähteä syömään tai kyläilemään. En vaan voi sanoa päin naamaa, ettei mua kiinnosta ja lisäksi ajtuksemme ovat niin erilaisia.

Olen myös joskus huomannut, että itse haluaisin ystäväksi jonkun, joka onkin viileä. Tajuan kyllä jättää asian sitten siihen.

Ymmärrätkö, että käyttäytymistapasi missä esität kehnoja verukkeita on loukkaavampi kuin jos sanoisit suoraan ettet ole kiinnostunut jolloin asia olisi sitä myöten selvä?

ap:n kuvaamassa tilanteessa molempina osapuolina useasti.



Uudella paikkakunnalla olin kovin innokas luomaan tuttava- ja ystäväverkostoa. Mutta usein tulin huomaamaan, että en vain mahdu siihen porukkaan ja kuvioon, joka on ollut kasassa jo vuosikausia.



Ja nyt viime vuosina olen itse päin vastaisessa tilanteessa. En vain koe mitään tarvetta uusiin ystävyyssuhteisiin. Sen sijaan haluan vaalia rajallisena vapaa-aikanani vanhoja rakkaita ystävyyssuhteita. En oikeasti tee uusilla kavereilla mitään, en mitään.



Joskus kun aavistan, että on tulossa tällainen epämukava tilanne, niin otan sopivalla hetkellä puheeksi kaikenlaisen arjen kiireen ja valittelen yleisellä tasolla sitä, että miten vähän ehtii pitää yllä sosiaalisia suhteita; kuinka on kulunut jo puoli vuotta kun tapasin sen ja tuon vanhan ystäväni ja kuinka toista ystävää näkee varmaan vasta ensi kesänä. Lopuksi totean, että onneksi pitkät ystävyyssuhteet kestää myös pitkät hiljaisuudet.



Yleensä tällainen jutustelu menee wanna-be-kaverin ymmärrykseen, eikä kukaan ole tullut nolatuksi, eikä kenestäkään ole tehty pahaa ihmistä.

joku totesi että jotain yhteistä pitää olla että henkilö haluaa kaveriksi...joo onhan meillä molemmilla pienet lapset ja miehet samalla alalla. tässä yhteiset tekijät.



ja en halua ystävyyttä, sillä hlö on mm. vähätellyt hyvin hlökohtaisia menetyksiäni, udellut perheasioitamme, ja joitakin muita seikkoja joita en tänne nyt kirjoita. viimeisin viesti oli myös outo : hän kirjoitti että meillä on paljon puhuttavaa, siksi haluaaa tavata minut. miten voi olla paljon puhuttavaa kun viimeisimpien kuukausien aikana on puhe ollut tasolla mitä kuuluu, onko lapset terveet.. no joo..kiva kun tänne tuli keskustelua aiheesta. mutta tosiaan, syitä minulla on miksi emme tule läheisemmiksi ainakaan mun puoleltani.



ap

miksi tämä on hänelle niin tärkeä asia.