kotihoidon tuen käyttäjäryhmä 2 ikävuoden jälkeen
on todennäköisimmin pienituloinen perhe jossa äiti mahdollisesti työtön. Miettikääpä, että kun työtön äiti on kotihoidontuella, hän hoitaa lapsensa kotona eikä ole kotiäitiytensä aikana oikeutettu työttömyyskorvaukseen.
Kun lapsi täyttää 2v ja kotihoidontuki lakkaa, äiti hakee työttömyyskorvauksia kelasta. Työkkäri kehottaa hakemaan lapselle päiväkotipaikkaa sillä äiti on velvollinen ottamaan työtä vastaan heti kun sitä tarjotaan. Miten kalliiksi tulee se, että äidille maksetaan kotihoidontukea suurempaa työttömyyskorvausta ja tämän päälle päiväkotihoito lapselle, sillä työttömän tuloilla päivähoitolaskua ei tule lainkaan.
Toinen ääripää on sitten tosiaan ne, joilla on varaa jäädä kotiin ihan vain toisen puolison tuloilla. Mutta heidän tulojensa mukaan maksettu kh-tuki on paljon pienempi kuin em. työttömän äidin. Sen lisäksi he maksavat päiväkotilapsen hoidon kustannuksista sentään osan, työttömän äidin saadessa vapautuksen maksuista.
Onko kukaan miettinyt tätä ihan oikeasti todellisuuden kannalta?
Ja ei, itse en ole ikinä ollut lasteni (3kpl) kanssa kotona yli 2-vuotiaiden kanssa, mutta näen silti tilanteen monelta kantilta. Kotihoidontuen leikkaaminen ei tarkoita automaattisesti lisää verotuloa valtiolle palkkatuloista.
Kommentit (32)
mutta siitähän saa 9e päivässä lisää kun käy muutaman viikon leikkimässä työssäolijaa.
mitä suuremmat tulot, sitä pienempi kh-tuki, eikö?
Kunnille/valtiolle tulee varmasti kalliimmaksi lasten päivähoito kuin kh-tuen maksaminen!
Kun lapsi on päiväkodissa se maksaa kunnalle noin 1200e kuukaudessa. Tästä vanhemmat maksavat maksimi päivähoitomaksuja n.250e (voi kai olla hieman enemmänkin. KOrjatkaa kuka paremmin tietää). Työttömät vanhemmat pääsevät tosiaan nollamaksuilla, mutta kunnalle jokainen lapsi päivähoidossa maksasa!
Varmasti tulisi halvemmaksi maksaa kodinhoidontukea ja mahdollista kuntalisää. Minua kanssa ihmetyttää tämä uusi lakiehdotus.
Itselläni kolme lasta 4-, 3- ja 1- vuotiaaat (neljäs tulossa). Tähän asti kaikki hoidettu kotona ja tarkoitus on myös tuo neljäs kotona hoitaa mahdollisimman pitkälle oman fiiliksemme mukaan. Ammattini on sh/th, eli töitä olisi aina tarjolla. Pätkiä olen töissä ollut ja tällöin puolisoni lapsia kotona hoitanut. Kunnassamme ei makseta edes kuntalisää, eli ihan perus kh:n tuella oltu.
niin varmasti jäisin 3 vuodeksi kotiin. Nykyisen työpaikan menettäminen ei haittaisi sillä uusi löytyy varmasti. Tämä siinä tapauksessa että työpaikka säilyisi jatkossa vain 2 vuotta. Lisäksi pärjäisimme mainiosti pelkästään miehen tuloilla ja olemme siinä suhteessa hyvässä asemassa.
hoitoraha 327,46 e/kk, Hoitolisään vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot. Hoitolisä on enintään 175,24 e/kk.
hoitoraha 327,46 e/kk, Hoitolisään vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot. Hoitolisä on enintään 175,24 e/kk.
Hoitoraha on kaikille sama.
Kyllähän se nyt niin itsellänikin menisi.Eli hoitovapaan aikana oli yt:t ja palattuani töihin minut irtisanottiin. Jäin pian uudestaan äitiyslomalle joten ansiosidonnaista en kerennyt montaa viikkoa käyttämään. Eli jos tämä toteutuu tarkoittaa se meillä että jään kotiin hoitamaan lapsia ja alan nostamaan ansiosidonnaista. Tarkoitus olisi vielä neljäs lapsi yrittää saada joten en usko että minua kovin helposti edes palkattaisiin jos sinne työhaastatteluun maha pystyssä lyllerrän. Ja toki jos hyvän työpaikan saan niin sen vastraankin otan. Epäilen myös sitä että kuinka moni minua vakavasti ottaisi sillä kolmen alle kouluikäisen infektioastmaatikon äitinä voin jo rehellisyyden nimissä haastattelussa kertoa että tulen olemaan poissa kuukausittain ja jopa viikottain sillä meillä nuo normit pikkunuhat usein vaativat sairaalassa käyntejä ja kestävät helposti 2-3 viikkoa kaikkiaan. Päiväkotiin tuskin ottaisivat hengitysvaikeuksista kärsivää ja non-stoppina yskivää lasta vaikka hän kuumeeton olisikin. No nyt sitten mielenkiinnolla seurataan tämän uudistuksen toteutumisaikataulua.
Lapsia on kolme. Itsellä ei ole ammattia eikä työtä, ei työkokemusta. Kun nuorin täyttäisi kaksi, pitäsi ilmoittautua työvoimatoimistoon, ja laittaa lapset päivisin muiden hoidettavaksi. Mitäköhän säästöä siinä olisi? En varmaan kovin nopeasti saisi töitä, kun ei ole koulutusta ja lisäksi on terveydellisiä rajoitteita. Hakisin luultavasti kuntoutukseen työvoimatoimiston kautta.
Yhteiskunta maksaisi siis nykyisen kotihoidontuen sijaan työttömyyskorvauksen, kuntoutuksen ja kolmen lapsen päivähoidon. Säästöä tulisi???
"No nyt sitten mielenkiinnolla seurataan tämän uudistuksen toteutumisaikataulua."
Hyvien uudistusten tekeminen kestää. Vuosi tolkulla valmistellaan ja pohditaan, voitaisiinko lapsilisää korottaa 80 senttiä. Mutta toisenlaiset uudistukset saadaan taas pikavauhtia läpi. Tämä taitaa olla niitä uudistuksia. Joten kunnille tulee hieman kiire päivähoidon järjestämisen kanssa, jos eivät nyt sitä subjektiivista päivähoitoa poista samalla kertaa (toivottavasti ei!).
...kyllä meitäkin on, joiden perheessä yhden vanhemman palkan lisäksi kotihoidontuki on ihan välttämätön jotta ei tiputa toimeentulotukirajan alle. Sillä keikutaan nytkin, mutta ei ihan.
Minä olen aikuiskoulutustuella ja opiskelen. Lapsi on mummulassa hoidossa sen verran, kun tarvin opinnoilleni aikaa. Aika kätsy järjestely. Aikuiskoulutustuki+kotihoidontuki+säästetty hoitomaksu -> ero työssäkäyntiin about 200 Euroa.:) Lisäksi saan samalla opiskeltua uutta ammattia.
Suurin osa mun tuntemista lapsista on mennyt hoitoon kaksivuotiaana (tai alle). Niistä jotka eivät ole hoitoon menneet suurin osa on saanut pikkusisaruksen.
Pari tiedän joita on hoidettu pitkään kotona vakavien allergioiden takia. Lasten allergioista suuri osa häviää kolmeen ikävuoteen mennessä ja vanhemmat eivät ole halunneet/uskaltaneet laittaa lasta tarhaan kun sopivia ruokia on viisi ja oireetkin voivat olla aika voimakkaita. Yhden äidin tiedän joka otti lapset pois tarhasta ja jäi kodinhoidontuen turvin kotiin jatkuvien vakavien hengitystieinfektioiden takia.
En tiedä yhtään perhettä jossa toinen vanhemmista olisi hoitanut yhtä ns. normaalia tervettä lasta kotona kolme vuotiaaksi (vaikka allergiat on kyllä nykyään niin yleisiä että on jo melkein epänormaali jos ei mitään ole). Sellaisen parin kyllä tiedän jossa toinen tekee etätöitä ja toinen osa-aikaista eikä lapsia ole tarvinnut laittaa tarhaan ennenkuin lähempänä kouluikää.
vaan kuluja kunnille.. hyvin tehtiin taas tulonsiirto kunnilta valtiolle...
mutta pointti kai onkin saada ne ilman työtä olevat naiset nopeammin havahtumaan tilanteeseen, opiskelemaan johonkin tai työharjoitteluun, koska heidän tilanteelleen se viimeinen kotihoidon vuosi ei todellakaan tee hyvää. Jos tämä onnistuu, niin ajan myötä tämä tuo valtiolle tuloja. Ja ennen kaikkea vähentää naisten köyhyysriskiä.
Nyt joku huutaa, että entä lapset, mutta kuten aloittaja kirjoitti, ne joilla on työ, ovat sinne jo palanneet, kun lapsi on noin kaksi v. Ja onhan se nyt lasten etu, jos heidän äitinsä ei syrjäydy kotihoidontuen tuomaan loukkuun.
se kotona oleminen on?! Maailma on täynnä aivan tyytyväisiä kotiäitejä, joille suomalainen systeemi, missä naiset raataa aamusta iltaan, on loukku. Suomessa jos on pari vuotta kotona on aivan laitokseen kypsää kamaa, hulluuden rajamailla, koska eihän kukaan voi kotona pysyä henkisesti terveenä. Ja töitäkään ei voi enää ikinä tehdä, jos haluaa, kaikki junat meni jo. Mikään aikuiskoulutushan ei voi tulla kyseeseen.
Yhden lapsen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle noin 4000e ja vaikka kävisitkin töissä niin päivähoitomaksusta perhe maksaa noin 300e. Sitten tietysti työttömät jotka eivät maksa mitään mutta se lapsi maksaa kuitenkin sen saman 4000e yhteiskunnalle. Niin että mistä säästöt tulevat? Täytyy sanoa, että olen onnellinen että minulla ei enää ole pieniä lapsia.
vaikkapa päiväkotiin lapsia hoitamaan.