Miksi niin vähän puhutaan siitä, että synnytys on helppo?

synnytykset

menis edes vertaamaan hammaskipua omiin synnytyskipuihini, kyllä synnytyskivut on ihan jostain toisesta maailmasta!



Mutta hienoa että sulla on ollut suht kivuton synnytys. Kyllä se niin on, että useimmilla ei valitettavasti ole.

"kirkkaampaa kruunua" ;)

kun niistä kauhusynnytksistä puhuminen auttaa toipumaan henkisellä tasolla.



Helposta synnytyksestä ei jää traumoja joita tarvitsisi purkaa puhumalla. Ne on vaan synnytyksiä.



Molemmat olen kokenut.

eivät ole kiinnostavia tarinoita :). Oma tarinani on suunnilleen tällainen:



Supistukset alkoivat kello 11 säännöllisinä ja tiheinä. Tiesin, että minun olisi lähdettävä heti sairaalaan, sillä edellinenkään synnytys ei kovin kauaa kestänyt.



Sairaalassakin supistuksia tuli koko ajan voimakkaina, mutta eivät ne helvetillisiä olleet missään vaiheessa. Kun olin n. 8 cm auki, halusin aquarakkuloita ja ilokaasua kipuihin. Ponnistusvaihe alkoi vajaa neljä tuntia siitä kun supistukset olivat alkaneet. Ponnistusvaihe kesti neljä minuuttia ja terve vauva syntyi alle neljässä tunnissa.



En revennyt tai kokenut synnytystä mitenkään erityisen kivuliaaksi. Ei se tietysti nautinto ollut :).



Tuossa ei ole dramatiikkaa, verta, hikeä eikä kyyneleitä. Tylsä tarina :). Kauhukertomuksissa on enemmän kiinnostavuutta ja draamaa, siksi niistä puhutaan enemmän. Ja lisäksi, ne jotka ovat kauhean synnytyksen kokeneet, eivät juuri halua kuulla helppoja synnytystarinoita :).

Mulla on kolme helppoa synnytystä takana. Kaikista suoraan omille tolpille, ja olo sellainen, että voisi jusota vaikka maratonin. Istumaan olen pystynyt heti, ja tikkejä tullut ekssa 6kpl tokassa 3 ja vikassa ei enää yhtään.

Auttaako synnytykseen hyvä yleiskunto/lihaskunto? Vai onko kaikki arpapeliä?

Tietenkin hyvä kunto auttaa. Mulla alkoi supistukset puoliltaöin ja koko yö meni käytännössä kipujen kanssa valvoessa. Vauva syntyi aamupäivällä. Olisi varmasti ollut helpompaa, jos olisin ollut paremassa kunnossa enkä nuutunut niin täysin edellisen yön valvomisesta.

vaikka viikottain, kun odotan nämä viimeiset kuukaudet. Lonkat tulessa ja alaselkä myös kun nivelet alkaa löystyä.

Kolme synnytystä takana, joista kaksi käynnistettyä. Käynnistetyt ovat olleet nopeita n. 2,5 tuntia ensimmäisestä supistuksesta ja viimeistä en ehtinyt ponnistaa kun tuli supistuksen mukana. Kivunlievityksenä on ollut ilokaasu ja kohdunkaulanpuudutus.

Odotan jo, että pääsisin synnyttämään, sais nukkuttua yöllä kun ei koko ajan särkisi joka paikkaa.

T. rv 36+1 ja kauhulla pelkään että menee yliaikaiseksi :(

olen ollut ns. tavallisessa kunnossa. Ei siis huonossa, mutten hyvässäkään.



Taustaltani olen kyllä urheilija, mutta ennen raskauksia ja synnytyksiä olin lopettanut urheilun. Ulkoilin ja kävelin kyllä paljon ennen raskautta olin tehnyt pitkään fyysistä työtä.



Ennen toista synnytystäni olin kyllä jo paremmassa kunnossa, kun olin vähitellen aloitellut urheiluharrastukset uudestaan. Nykyisin olen kuitenkin huomattavasti paremmassa kunnossa kuin kummankaan synnytyksen aikaan.



Kummankin synnytyksen aikaan olin alle 25 -vuotias.



terv. se, joka kertoi tylsän tarinan helposta synnytyksestä :)

ja molemmat "helppoja", toisessa kaks tikkiä, toisessa ei yhtään ja molemmat alle 6 tuntia ja puudutuksen sain molemmissa mutta en kokenut kipua mitenkään sietämättömäksi. Päälle parikymppisenä nuo synnytykset ja kunto täysin perus, en ole mikään himoliikkuja mutta kävelyllä käyn joka päivä koiran kanssa ja pyrin välttämään hissiä. Normaalipainoinen olen. Kunto ja oma asenne synnytykseen myös vaikuttaa ja tietty kipukynnys, mutta perimä määrää myös paljon. Mun äiti myös on ollut nopea synnyttäjä.

Mulla on kolme helppoa synnytystä takana. Kaikista suoraan omille tolpille, ja olo sellainen, että voisi jusota vaikka maratonin. Istumaan olen pystynyt heti, ja tikkejä tullut ekssa 6kpl tokassa 3 ja vikassa ei enää yhtään.

kolme helppoa synnytystä takana. En nyt sentään maratonille olisi heti lähtenyt :) Mutta helppoja olivat. Ei tikkejä lainkaan, istumaan olen pystynyt myös heti. Kivunlievitys oli ilokaasu, joka ei toisessa synnytyksessä edes toiminut... auttoi kuitenkin siinä hengityksessä kun luuli saavansa jotain apua :)

ja traumoja puretaan puhumalla. Se oikeasti auttaa näitä äitejä.



Minulla helppo synnytys ja vaikea synnytys. Ei siinä helpossa ole mitään puhumista. Plop ja vauva ulkona eikä kunnolla edes sattunut. Vaikeassa tiesin että jos homma ei ala ripeää tahtia etenemään (eikä siltä näyttänyt), kuolen. Siinä on kummasti vähän enemmän käsiteltävää ja pitemmäksi aikaa.

mielestä synnytyksestä pitäisi puhua normaalina, luonnollisena tapahtumana. Sellaisesta, että jokainen normaali ja terve nainen siitä selviää kunnialla. Usein tuntuu, että puhutaan ihan jostain yliluonnollisesta ja hirveitä kykyjä vaativasta toiminnasta. Se jos mikä stressaa ja vaikeuttaa hommaa entisestään..

Nainen on pahin marttyyri sitten jeesuksen. Asia, jota ei voi antaa miehille anteeksi. Asia, jota liiotellaan, aina pitää olla toista pahempi kokemus tässäkin asiassa, verrattuna toiseen naiseen. Eiköhän suurin osa synnyksistä kuitenkin ole ihan normaalin kivun rajoissa, mutta jotenkin naiset vaan tekevät itsestään sen sankarin, kun synnytyskertomustaan kirjoittaa.

enkä tarvinnut mitään lievityksiä"-mammoja on paljonkin. Höpöhöpö. Musta esikoisen synnytys oli kamala melkein 2h kestäneen ponnistusvaiheen takia, mutta en kehdannut sanoa muille miten kamalaksi sen oikeasti koin. toivoin mm. kuolemaa siinä jossain vaiheessa. Muille olen sanonut jotain, että sattuihan se mutta ei se mitään..

Olin ilmeisesti lukenut liikaa kauhukertomuksia keskustelupalstoilta ja luulin tosissani, että kaikki repeää peräaukkoon asti, jollei sitten tehdä episiotomiaa. Myös kuvittelin, että synnytys on taukoamatonta kipua ja mielessä oli koko ajan erään keskustelun lause: "kuin kirveellä hakattaisi alapäätä".



Olin kertakaikkisen hämmästynyt siitä, että synnyttäminen omalla kohdallani oli ennenkaikkea positiivinen kokemus. Ei kivuton, mutta kipu oli koko ajan hallittavissa ja siedettävissä. Oi jospa olisin ennen synnytystä saanut lukea enemmän positiivisista synnytyskokemuksista, jotta en olisi tuhlannut aikaani turhaan pelkäämiseen ja panikoimiseen.

Olen siis samaa mieltä ap:n kanssa siitä, että synnytyksestä saisi puhua enemmän hyvässä valossa.

Jos jollain on hankala synnytys ja se kestää, lapsi jumittaa väärällä päänasennolla jne niin ei varmaan saisi niin kertoa?

Entä jos lapsi kuolee synnytyksessä? Eikö sitä sovi kertoa ettei joku odottaja ala sitä pelkäämään?



Minulla oli pitkä synnytys eka jossa lääkkeinä spinaali, paracervikaali, epiduraali ja peruskipulääkettä päälle, kaasun lisänä. Olin ajatellut että en ota kipulääkettä kuin tarpeeseen, parasta olisi kokonaan ilman. ;)



Toisessa synnytyksessä samat lääkkeet vaikka aika oli 15 h vähemmän.



Kolmas ja neljäs meni epiduraalilla. Silti synnytyskipu on kamalaa vaikka tykkään laittaa tatuointeja.



En ole koskaan pelännyt etukäteen synnytystä ja minusta synnytysten kuuleminen on aina mukavaa.

Jos jollain on hankala synnytys ja se kestää, lapsi jumittaa väärällä päänasennolla jne niin ei varmaan saisi niin kertoa? Entä jos lapsi kuolee synnytyksessä? Eikö sitä sovi kertoa ettei joku odottaja ala sitä pelkäämään? .

eihän tässä kukaan ole kieltänyt kertomasta omista synnytyksistään. Vaan toivottiin, että MYÖS niistä hyvistä ja positiivisistakin kokemuksista kerrottaisiin. Sellaisiakin kun kuitenkin on..

josta jokainen normaali nainen selviää kunnialla. Miksi luulet, että se on? Ihmisellä on pystyasennon vuoksi ahdas lantio ja vauvan pää on isojen aivojen vuoksi suuri. Tämä yhtälö on vaikea ja kivulias, se voi koitua joko äidin ja lapsen kuolemaksi tai sitten johtaa loppuelämän vammoihin. Ei siinä ole sen suurempaa dramatiikkaa. Ilman lääketiedettä monen kaverini lapsi olisi synnytyksessä kärsinyt hapen puutteesta tai kuollut väärän asennon tai liian suuren koon vuoksi.