Lue keskustelun säännöt.
Olen nuori yksinhuoltajaäiti, miten voin päästä yli katkeruudesta ?
29.02.2012 |
Tunnen suurta katkeruutta lapseni isää kohtaan. Hän maksaa kyllä elarit, mutta jätti minut ja varhain, lapsen ollessa vauva. Hän asuu toisella paikkakunnalla, matkustelee paljon ja tekee kaikkea, mitä vapaa ihminen vain voi elämällään tehdä.
Joskus hän soittaa tai minä soitan hänelle ja kerron, että olen väsynyt ja tarvitsen apua. Lapsi on alusta asti ollut haastava ja vienyt jaksamiseni kaikilla osa-alueilla äärirajoille. Mies ei ole nähnyt yhtäkään lapsen uhmakohtausta, ei ole joutunut viemään tätä lääkäriin sairastelun vuoksi, ei missaamaan työpäiviään, koska lapsi on ollut kipeänä. Hän on saanut ja saa olla vapaa ja tehdä mitä ikinä haluaa, milloin haluaa.
En osannut odottaa, että jäisin näin yksin. Iltaisin tuntuu pahimmalta, varsinkin viikonloppuisin, kun tiedän että lapsen isä on jossain menossa, ja minä istun yksin kotona tyhjässä olohuoneessa tai tappelen lapsen kanssa siitä, mennäänkö nukkumaan vai ei. Mies ei kysy kuulumisiamme eikä ole aidosti kiinnostunut asioistamme, hänelle riittää ne "elarit". Tuntuu niin pahalta.
Miten tästä tunteesta pääsee irti ? Miten voin hyväksyä, että elämä, joka meidän piti jakaa, kaatuikin minun taakakseni ja hänen vastuulleen ei jäänyt mitään ?
Kommentit (52)
Kasvatin 5-vuotta lastani yksin, olen myös nuori. Lapsen isä saattoi 8kk olla pitämättä mitään yhteyttä ja kävi vain harvoin parin tunnin vierailuilla. Ei huolehtinut vaikka lapsemme sairastui vakavasti ja vietti monta viikkoa sairaalassa. Tai kun lapsi sai 2 tunnin raivokohtauksen. Hän eli omaa elämäänsä. Itse keskityin täysillä lapseeni. Myönnän että välillä väsytti, mutta onneksi avun sain muuta kautta kuten isovanhemmilta. Ensimmäisen kerran lapsemme isä otti yökylään lapsen ollessa yli 3 vuotias( eli ei vaippoja tai tarvinnut syöttää) Ajan kanssa hän kasvoi isyyteen vaikka välillä tuntuu että kyllähän siinä kestikin :) Jaksamisia sinulle, neuvoksi antaisin että koita elää kaikesta huolimatta omaa elämääkin, keskittyä lapseesi, ystäviin ja läheisiisi, ja ehkä kenties joku päivä löydät sen jonkun paremman!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin. mitä käyt läpi. Suht samojen asioiden kanssa painin itsekin tällä hetkellä. Vertaistukea kaipaisin. Tähän asti olen selvinnyt ystävien avulla, mutta yksinäistä on toisinaan silti. Ei ole ketään kenelle soittaa, kun vauva oppii uuden asian tai valvottaa tms. Ja mullekin yksinjääminen tuli aivan puun takaa...
Mistä päin olet? Itse olen Päijät-Hämeen alueelta. Voisi vaikka perustaa jonkinlaisen vertaistukiryhmän? :)
asiaa toisinpäin. Vaihtaisitko lapsen siihen, että saat ryypätä viikonloppuisin? Sulla on se lapsi, yritä olla onnellinen. Lapsesti myöhemmin kiittää sinua kun olet jaksanut hoitaa hänet, isäänsä ei tod. näk edes tunne. Olet vielä nuori, ehdit mennä kun lapsi kasvaa. Ja voithan palkata lapsenlikan jos joskus haluat käydä tuulettumassa? Jos pussi antaa myöten, matkustele lapsesi kanssa esim. sukulaisiin tai kavereiden luo? Jos sinulla ei ole yksinhuoltajuutta, hakisin sitä. Sen jälkeen voit unohtaa exäsi kokonaan. Toivottavasti exäsi potee joskus syyllisyyttä siitä, että on jättänyt sinut lapsen kanssa yksin, joutuupahan elämään sen tunteen kanssa koko loppuelämän.
onko tuo sinulta pois, jos isä viettää vapaa-aikaa. Siis oikeasti.
Jos olisitte parisukuntana saman katon alla, niin et sinä kuitenkaan viettäisi vapaa-aikaa ja viikonloppuja, vaan olisit edelleen omistautunut perheelle ja lapselle. Ehkä tuon sijaan kirjoittelisit tänne, että mies on sika, kun ei ole 24/7/365 koko ajan kotona.
kaltaisesi kirjoittaisi näin.
Olitko ap naimisissa vai miten mies pääsi liukenemaan noin helposti? Kehoittaisin sinua keskittymään juuri nyt äitiyteen eli olemaan paras äiti ikinä!! Se on rankkaa ja loputonta työtä mutta usko minua se palkka on huikea ja uuden onnenkin löydät kunhan pääset luuseriukostasi henkisesti eroon.
Aloita vaikka tykkäämällä pikkasen enemmän itsestäsi ja lapsestasi!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun löydät oman tyylisi elää tätä elämää yhdessä lapsen kanssa. Ajattele mitä kaikkea lapsen isä menettää, kun ei ole seuraamassa lapsen kasvua ja kehitystä.
Minun lasten isällä on jälkikasvua useammankin naisen kanssa, mutta ex ei ole tekemisissä yhdenkään lapsensa kanssa paitsi että meidän yhteisiä tapaa. Elareista koettaa päästä eroon heittäytymällä yhteiskunnan elätiksi, ja silti elää ihan mukavaa elämää matkusteluineen ja uusien tavaroiden osteluineen. Lapsille hän ei ostele mitään. Niinikään lasten elämä ei kiinnosta häntä lainkaan, ei koskaan kysele lasten kuulumisia eikä ota osaa tapaamisten ulkopuolelle jääviin asioihin. Kyllähän se itseäkin sapettaa ja tekee mielen katkeraksi, mutta toisaalta sitten taas ajattelen, että tuskinpa tällä sankarilla on yhtään lasta tai lapsenlasta vanhuuden ilonaan. Halveksin ja inhoan exää, mutta tavallaan myös säälin häntä; jossakin vaiheessa hän ehkä itsekin tajuaa sen, että on menettänyt elämässään todella paljon vaikka aineellisesti porskuttaakin samaan tapaan kuin kuka tahansa keskiluokkainen.
Tsemppiä ap:lle ja muille vastaavassa tilanteessa oleville! Kyllä meille vielä aurinko paistaa ja onnea piisaa, kun säilytetään oma elämänilomme :)
sivullisena lukea näin empaattisia vastauksia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
empaattista on! Mutta se toinen puoli. Miksi pitää mennä viikon tuttavuuden kanssa naimisiin? Miksi tehdä lapsi kahden viikon tuttavuuden kanssa? Vähintään vuosi tai mieluummin kaksi pitää toista katsella, että tulee se oikea karva esiin alkuhuuman jäljeen. Säästyttäisiin monelta murheelta.
empaattista on! Mutta se toinen puoli. Miksi pitää mennä viikon tuttavuuden kanssa naimisiin? Miksi tehdä lapsi kahden viikon tuttavuuden kanssa? Vähintään vuosi tai mieluummin kaksi pitää toista katsella, että tulee se oikea karva esiin alkuhuuman jäljeen. Säästyttäisiin monelta murheelta.
Yrittivät vuosikausia lasta tuloksetta, sitten 3 vuoden adoptiorumba ja puoli vuotta lapsen saamisen jälkeen mies totesi, ettei perhe-elämä olekaan sitä mitä hän haluaa ja lähti toisen naisen matkaan. Muutaman viikon päästä tuo toinen nainen raskaana...
Kaveri on nyt sit tummaisoisen lapsen yh, vielä eri murheet edessä kuin biologisen lapsen kanssa. Ei riittänyt miehensä 8 vuoden tunteminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varsinkin jos se pitää kantaa yksin. eikö mies näe lastaan ollenkaan? jos näkee, yritä saada heidät viettämään aikaa myös kaksin, jotta isä näkee, mitä vanhempana oleminen on -edes hetken. mene kauppaan tai lenkille ja anna heidän leikkiä kotona kaksistaan. vähän myöhemmin voit ehkä pyytää isää ottamaan lapsen yökylään? pääasia on tietenkin, että lapsesi saa isän, joka välittää hänestä. sen vuoksi ymmärrän, että sua harmittaa. sano se isälle. lapsi on paras palkkio, jonka vanhemmuudessa voi saada. jos lapsenne ei kouluikäisenä välitä isästään, tätä varmasti harmittaa, onhan tämä silloin itsekin jo vanhempi.
muista, että sä tarvitset myös omaa aikaa. olet ensisijaisesti äiti ja lapsellesi maailman tärkein ihminen, mutta olet myös nainen, jolla saa ja pitää olla omiakin juttuja. saatko vanhemmiltasi tai kavereilta apua? raivaa itsellesi edes hetki aikaa vähintään kerran-pari kuussa, jolloin viet lapsen hoitoon tai palkkaan hoitajan. parikymppiä ei ole iso raha siitä, että saat käydä kaverin kanssa kahvilla tai rauhassa harrastamassa tai kampaajalla. tsemppiä!
onko ap jossain kohtaa väittänyt että heillä ei ole yhteistä historiaa? ja sattuu sitä paremmissakin piireissä, meillä mies lähti lätkimään vajaan 8 v liiton jälkeen, kun toinen lapsi oli 3 kk ikäinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuo nyt meni noin :( olen todella pahoillani siitä. Minä olen 6 lapsen yksinhuoltaja äiti ja 2 lapsellani on eri isä. Ensimmäinen isä joi ja hän sai valita ottaako lapset vai kaljan ja hän otti kaljan, tietty lapset on väillä hänen luonaan ja hän on heidän isänsä. Mutta mikä pahinta, minä maksan elatusmaksut niiltä neljältä.. Nyt mietin miksi olen ollut niin tyhmä, että olen hoksahtanut sellaiseen ja vielä jaksanut katton 10 vuotta..
Jaksamisia sulle! :)
Oman lapsen kasvu ja kehitys jää mieheltä näkemättä ja elämättä.
Ainutlaatuisen pienen ihmisen elämä on mittaamattoman arvokas asia.
Anna moisen paskan miehen olla.
Ja nauti lapsestasi,hän on vain hetken pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
empaattista on! Mutta se toinen puoli. Miksi pitää mennä viikon tuttavuuden kanssa naimisiin? Miksi tehdä lapsi kahden viikon tuttavuuden kanssa? Vähintään vuosi tai mieluummin kaksi pitää toista katsella, että tulee se oikea karva esiin alkuhuuman jäljeen. Säästyttäisiin monelta murheelta.
Anteeksi mutta minkä v*tun alkuhuuman? Meillä oli takana 12 yhteistä vuotta ennen kuin mies lähti. Ehkä ongelma olikin juuri siinä että olimme eläneet yli vuosikymmenen pelkästään toistemme seurassa ja urat ja harrastukset etusijalla. Mies ei kestänyt vauvan tuomaa normaalia kaaosta eikä koliikkisen vauvan itkua vaan lähti kesken vauva-ajan. Nykyisin hän elää lapsettomana toisen samanlaisen ihmisen kanssa parisuhteessa ja on sanonut yhteisen lapsemme "opettaneen" hänelle ettei hän ole perheenisätyyppiä.
Sitä "oikeaa karvaa" ei mun kokemukseni mukaan voi ennustaa. Lapsiperhe-elämä on aivan toisenlaista kuin parisuhde-elämä. Mä en olisi ikinä uskonut exästä että hän lähtee kesken vauva-ajan lätkimään, varsinkin kun hän itse halusi innokkaasti vanhemmaksi ja oli lapsen synnyttyä kuitenkin jo melkein 40-vuotias.
hiukan helpottaa, alat arvostaa asioita, joita sinä saat ja joista mies jää täysin osattomaksi.
Mies ei näe lapsen hymyjä, hän ei saa lapsen suukkoja ja haleja, hän ei kuule lapsen naurua, hän ei kuule lapsen ihanaa ääntä.
Ap, miehesi ei ole mies, vaan keskenkasvuinen ressukka. Hän kuvittelee saavansa, mitä haluaa, mutta ei näemmä osaa arvostaa elämän suuria lahjoja. Joskus hän sitä vielä katuu.
Kun itse jäin yksin, olin todella surullinen ja pettynyt. Joskus auttoi, kun mietin kaikkia niitä ihmisiä, joilla asiat ovat vielä paljon huonommin. Heitä on kuitenkin valtaosa tämän maapallon väestöstä. Ilman kunnollista ruokaa, puhdasta vettä, lämmintä asuntoa ja kaikkea muuta heillä ei ole paljon toivoa paremmasta. Minulla ja sinulla on!
Sekin auttaa, kun hankkii vertaistukea. Näkee muita ihmisiä, joilla on samoja huolia ja ongelmia. Tajuaa, ettei ole yksin.
Kun seuraavan kerran turhauttaa lapsen sairastelut ja uhmat, soita jollekin muulle ihmiselle kuin exällesi. Mitä etäisempi suhde, sen vähemmän sinua harmittaa miehen menot ja tämän kiinnostumattomuus teidän asioista.
Hanki enemmän omaa elämää, yritä saada lapselle joskus hoitaja jotta pääset itse harrastamaan tai ulos.
aattelepa sitä että sää olet nuori vielä. Nää vauvavuodet menee hurjan nopeaa vaikkei nyt tunnu siltä mutta kun vauvasi kasvaa ja varttuu ja aikanaan menee kouluun jne - ja sä olet nuori vielä! Monella muulla on nuo vasta edessä, lapsesi isälläkin jos jonkun kanssa joskus aikuistuu.
Päivä kerrallaan tää hankalin aika on takana päin!
Pää pystyyn ja kevättä kohti :)
jollain samoja tunteita vaikka tää onkin vanha viesti. vituttaa lapsen isä. täällä sitä istutaan kauniina kesäiltana uhmaikäisen kanssa sisällä ja yks pistelee menemään ties missä, ei ole näkynyt. miten ihmisestä voi paljastua kokonaan eri henkilö, kun lapsi syntyy ?