Vauva syntyi ja esikoinen alkoi mahdottomaksi. Mitä tehdä?
Meille syntyi muutama viikko sitten vauva. 3-vuotias esikoisemme on suhtautunut vauvaan hyvin, mutta noin muuten hänen käytökseensä on tullut todella rajuja ja hänelle epätyypillisiä uhmakohtauksia. Ne liittyvät ennen muuta pukemiseen ja vähän myös nukkumaan menemiseen. Esikoinen osaa pukea vaatteet ylleen kyllä, mutta nykyään hän kieltäytyy pukeutumasta itse --> kauhea huutoraivaritaistelu.
Olemme panostaneet tosi paljon siihen, että esikoisemme tuntisi olonsa hyväksi vauvan synnyttyä, mutta tietyissä asioissa olemme päättäneet olla joustamatta eli pukea pitää itse ja nukkua pitää omassa sängyssä. Melkein kaikissa muissa asioissa esikoisella on paljonkin sananvaltaa.
Teemmekö mielestänne väärin, kun emme anna periksi noissa kahdessa asiassa? Tilanne on siis useana päivänä ollut sellainen, että esikoinen huutaa aivan raivoissaan eikä suostu pukemaan ylleen. Mies vie esikoisen hetkeksi jäähylle vaatteiden kanssa ja kysyy about puolen minuutin päästä, suostuuko esikoinen pukeutumaan. Mutta ei suostu. Ja taas jäähyä. jne. Raastaa vaan minun hermojani kuunnella tuota huutoa. Toisaalta koen, ettemme voi antaa esikoisen ihan juoksuttaa meitä mielihalujensa mukaan.
Kommentit (21)
kuin huudattaisin. kyllä se siihen äkkiä kyllästyy ja alkaa taas pukemaan itse. maalaisjärkeä eikä liikaa säätöä!
että saa nukkua vieressä. Lapselle on tullut valtava elämänmuutos, perheeseen on tullut vauva joka tavallaan on vienyt esikoisen paikan. Väkisinkin se esikoinen tuntee että hänet on sysätty sivuun.
Mä pukisin lapsen, uskon että tuo on ohimenevää ja menee nopeammin ohi kun asiasta ei nosteta meteliä eikä tapella. Auttaisin esikoiselle vaatteet päälle ja antaisin nukahtaa viereen. Ehkä se auttaisi tän tilanteen yli, lapsi saisi haluamansa huomion ja turvan ja pikkuhiljaa sopeutuisi uuteen tilanteeseen. Kasvaisi taas "isoksi" ja alkaisi omatoimisesi kun saisi hetken olla pieni. Jotainhan se lapsi tuolla käytöksellään oirehtii. Älä jätä sitä huomiotta ja kuvittele että lapsi vain ilkeyttään uhmaa.
siitähän tässä on kysymys. Ja samalla sysäisin takaisin olemaan iso kehumalla niitä kaikkia taitoja joita iso jo osaa ja joita hän pian saa alkaa opettaa pienelle.
puetaan kohta 4v tyttö ainakin aamuisin. Päivällä kehotan eka pukemaan itse mutta jos ei pue niin autan. Veikkaampa että vaikka pukisitte lasta niin kohta tuo pukee jo taas itse.
syntymä on laukaissut myös 3v. uhman. Nuo huutokonsertit on kovin tuttuja, eikä syyn tarvitse olla kummoinen. Nyt koetellaan vanhempien kestävyyttä ja haetaan rajoja.
Itse annan lapsen kyllä huutaa, jos syy ja itku on ihan turhaa. Jos siihen pahimpaan huutoon yrittää mennä rauhoittelemaan, niin huuto vaan pahenee. Yleensä pyydän lasta poistumaan omaan huoneeseen tai jätän huomiotta. Sitten, kun alkaa rauhoittua niin voi aloittaa keskustelun, että mikä nyt noin kovasti harmittaa.
mutta tuo nukkuminen on vähän eri. Kun vauva jo häiritsee sinun unta niin jos se 3-vkin siihen vielä pyörähtää niin eihän teillä nuku kohta kukaan. Mutta sekin pitäis hoitaa kyllä huudattamatta.
Kun olin pk:ssa töissä ja opiskelin oppisopimuksella niin aina teoria jakson jälkeen yks 5-v päätti, että hän ei pue itse, ei voi ei osaa. Halusi minun pukevan. Hän odotti rauhassa, että kaikki muut oli autettu pihalle ja sitten puin hänet. Ei jaksanut kovin kauaa ootella, mutta hänelle oli tärkeää saada oma erityinen huomio ja sai sen noin. Ei ollut ongelma, ko ei tehty siitä sitä :)
Ja nyt on kyse 3-v ja hänen äidistään! Ikiomasta äidistä joka nyt pitäs jakaa pikkusisaruksen kanssa! Pukeminen ei ole iso juttu aikuiselle, mutta pienelle näyttäis joskus olevan.
ja kokea että hänestäkin yhä pidetään huolta. Ei tuo vaihe kauaa kestä. Sun kolmevuotias on nyt niin isossa kriisissä, että nyt ei ole oikea hetki nähdä lapsen hädän ja pettymyksen ilmaisuja kasvatuksellisina kysymyksinä. Hän tarvitsee sinun hoivaasi ap juuri nyt enemmän kuin ikinä tämän jälkeen.
Meillä esikoinen kieltäytyi vauvan syntymän jälkeen syömästä itse. Syötin häntä, hellittelin samalla, leikin että hän on pieni linnunpoika joka avuttomasti aukoo sitä heiveröistä nokkaansa. Tuota syöttämisvaihetta kesti muutaman päivän, sitten lapsi ilmoitti olevansa iso ja syövänsä itse. Todennäköisesti näin käy sinun lapsesi kohdalla; kun annat ylenpalttisesti hoivaa ja hellyyttä, lapsen ei tarvi hakea sitä uhmaamalla ja kiukuttelemalla.
Siitä en tinkisi, että vaadittu pitää tehdä. Ja peruskäyttäytyminen on järkevää ja muita huomioivaa.
Mutta vaatimustasoa voi pudottaa, eli vaadi vain ne välttämättömimmät ja anna pienen olla pieni mahdollisimman paljon. jos ole ehtinyt pyytää pukemaan, on puettava, mutta mielummin tee itse aloite siihen, että puet sen isomman vauvan oikein hellästi ja vauvamaisesti leperrellen ;)
Ja paljon huomota muutenkin, usein auttaa kehua sitä, miten taitava ja nokkela isosisarus on vauvaan verrattuna. ja kysellä lapselta "neuvoja" vauvan hoidossa (miksiköhän se itkee? Muistatko, miten vaippa latetaan kiinni?)
Meillä esikoinen 3.5 v alkoi kakkaamaan housuunsa vauvan tultua ;)
Aika yksimielisiä tunnutte olevan sen suhteen, että tässä asiassa (erityisesti pukeminen) kannattaisi joustaa. Mä itse kyllä joustankin tuossa aika paljon, mut mies on tässä asiassa tiukempi. Tosin hän on kyllä pitkämalttinen ihminen siten, että hän ei mitenkään suutu lapselle, vaan on vain jämäkkä ja systemaattinen. Kun lapsi sitten saa lopulta puettua vaatteet päällensä, lapsi on heti aivan iloinen ja tulee näyttämään, miten hienosti hän osasi pukea vaatteet itse päällensä. Mieskin kehuu tuolloin lasta kovasti ja he halaavat.
Tiedostamme kyllä sen, että esikoinen vaatii nyt ekstrahuomiota, ja olemme tähän tosiaan panostaneetkin. Kehumme esikoista paljon, ja juuri tuon pukeutumisenkin kanssa pyrimme vetoamaan siihen, miten hienosti hän osaa itsensä pukea. Halimme ja hellimme häntä paljon, ja pyrimme siihen, että molemmat vanhemmat tekevät hänen kanssaan special-asioita - toki käytännön syistä mies on nyt ollut enemmän esikoisen kaverina ja minä vauvan.
ap
tehneet kaiken aivan hyvin. Ei sitä lapsen kriisiä voi estää vaikka mitä tekisi, ja johonkin se lapsen pettymys purkautuu. Jos ei nukkumiseen ja pukemiseen, niin sitten syömiseen tai housuun pissaamiseen jne. Olkaa vaan kärsivällisiä ja koettakaa välttää konflikteja niin siitä se lähtee taas rullaamaan ajan kanssa.
9
tehneet kaiken aivan hyvin. Ei sitä lapsen kriisiä voi estää vaikka mitä tekisi, ja johonkin se lapsen pettymys purkautuu. Jos ei nukkumiseen ja pukemiseen, niin sitten syömiseen tai housuun pissaamiseen jne. Olkaa vaan kärsivällisiä ja koettakaa välttää konflikteja niin siitä se lähtee taas rullaamaan ajan kanssa.
9
Tämä on vaan jotenkin kornia, että kun tätä lähdimme miettimään tätä toisen lapsen tekemistä, ajattelimme juuri sitä, miten kivaa esikoiselle olisi saada kaveri. Ja nyt sitten pähkäilemme, miten auttaisimme parhaiten esikoistamme yli tästä elämänsä suurimmasta kriisistä. Mutta joo: alku on varmasti kaikilla vähän haastavaa ja hyödyt ja ilo tulevat voimakkaampina esiin vasta myöhemmin. Outoahan se olisi sekin, jos ei esikoinen mitenkään reagoisi uuteen tilanteeseen.
ap
Voi kun kaikilla lapsilla olisi näin viisaat vanhemmat...
Anna isommankin olla hetken aikaa vauva ja kokea että hänestäkin yhä pidetään huolta. Ei tuo vaihe kauaa kestä. Sun kolmevuotias on nyt niin isossa kriisissä, että nyt ei ole oikea hetki nähdä lapsen hädän ja pettymyksen ilmaisuja kasvatuksellisina kysymyksinä. Hän tarvitsee sinun hoivaasi ap juuri nyt enemmän kuin ikinä tämän jälkeen. Meillä esikoinen kieltäytyi vauvan syntymän jälkeen syömästä itse. Syötin häntä, hellittelin samalla, leikin että hän on pieni linnunpoika joka avuttomasti aukoo sitä heiveröistä nokkaansa. Tuota syöttämisvaihetta kesti muutaman päivän, sitten lapsi ilmoitti olevansa iso ja syövänsä itse. Todennäköisesti näin käy sinun lapsesi kohdalla; kun annat ylenpalttisesti hoivaa ja hellyyttä, lapsen ei tarvi hakea sitä uhmaamalla ja kiukuttelemalla.
mutta mäkin sanoisin että pukekaa vielä 3-vuotiasta.
Itse olin 4v kun sain pikkusisaruksen ja minusta kyllä tuli ihan vauva, olisin halunnut olla äidissä kiinni koko ajan ja ihan todella muistan sen pahan mielen kun siinä oli "joku vauva" välissä ja viemässä huomiota. Minua ei tuolloin koko vauva juurikaan kiinnostanut mitenkään, vain äiti.
Niin sitten olikin, että itkin sängyssäni kun vauva oli mennyt nukkumaan ja toivoin että äiti tulisi silittelemään minutkin uneen, halusin pitää puklurättiä myös koska vauvallakin oli ja olin hirmu loukkaantunut kun vauva laitettiin MINUN rattaisiin, joutuisinko nyt kävelemään itse, enkä enää saisi olla isän työnnettävänä? Se oli rankkaa aikaa mutta meni kyllä myös ohi.
Pikkusisarus taisi olla vuoden kun oli jo minunkin lellikkini eikä ole mitään muistoja siltä ajalta että olisin ikävöinyt äitiä ja vauvojen hoivaa minullekin.
Koettakaa ymmärtää lasta tilanteessa ja uskon että niin teettekin kyllä. Meille syntyy myös pieni vauva, kolmas jo. Nyt nuorin on 4v myös, ja aion taatusti jatkaa edelleenkin hänen pukemistaan kunnes haluaa itse pukea vaatteet (viimeistään 5-vuotiaat HALUAA pukea itse).
eihän kukaan osaa sanoa teille, että mikä on oikein ja mikä väärin. Itse kyllä tuossa tilanteessa valitsisin tarkasti taistelut joihin ryhdyn, ja pukeminen ei sitä kyllä olisi.
Vauva on vasta niin uusi juttu, että antaisin esikoisenkin olla hetken vauva.. Pukisin, hoivailisin, kantaisin kuin sylivauvaa.. ei sitä lapsi kauaa jaksa ja rupeaa taas "isoksi". Minusta juju on siinä, että lapsi itse haluaa olla iso. Sillä tavalla saa lapsen myös tekemään melkein mitä tahansa.. "isot lapset pukevat itse" "isot nukkuvat omassa sängyssä, syövät itse, keräävät lelut, paijaavat vauvaa nätisti jne.."
mutta siis lapsen täytyy ensin itse haluta olla se "iso". Pitää myös antaa uusia oikeuksia uusien velvollisuuksien rinnalle.
Itsellä on 5 lasta, joten on jo aikaa siitä kun oli vain kaksi. Meillä on kaikkia lapsia kyllä paapottu ja passattu niin kauan kuin sitä haluavat. annoin isompien lasten esimerkiksi lusikalla maistaa rintamaitoa, kun siitä olivat vähän kateellisia.. ei maistunut ei.. muistin myös sanoa, kun söimme jätskiä, että ajatelkaas, vauva ei saa jätskiä, ainoastaan maitoa.. muissakin vastaavissa tilanteissa olen toiminut, niin että lapsille tulee positiivinen olo siitä, että on jo iso ja taitava ja osaa itse.
voi laskea mäkeä, osaa pukea, auttaa äitiä tai isää, viedä roskat roskiin.. saa ja uskaltaa nukkua ihan itse ikiomassa ison lapsen sängyssä..
Ei pidä väkisin tehdä lapsesta isoa.. Olen imetyksen aikana ottanut toisenkin lapsen syliin köllimään, oikein paijaillut ja hellitellyt.. kyllä ne siitä aina ryhtyvät rimpuilemaan alas :D. 4-vuotiastakin olen kantanut kuin sylivauvaa, tuuditellut myös..
Isoäidiltäni sain aikanaan parhaan neuvon, ettei sitä koko ajan tarvitse lapsille "tehdä asioita selväksi" ja käydä jotain arvovaltataistelua. Nyt tuntuu, että olette vain päättäneet että lapsi pukee itse ja sillä selvä, ettekä osaa nähdä isoa kuvaa.. jos muutaman päivän iloisesti puette lapsen (ilman valinnanmahdollisuutta puettaviin vaatteisiin), kyllä se lapsi rupeaa taas itse pukemaan ja valitsemaan että mikä paita laitetaan päälle ja mitkä housut jne..
huutavasta, äidin ja isän ajan vievästä kääryleestä voisi joskus olla kaveriksi :) Kolmevuotiaskin on vielä kovin pieni, vaikka tuntuukin isolta vauvan rinnalla.
Säännöt pitää toki olla olemassa, mutta täysin joustamaton sääntöihin tuijottaminen ei useinkaan ole toimiva ratkaisu. Mä veikkaan samaa kuin moni muukin: jos annatte esikoisen nyt reilusti olla pieni (= puette ja vaikka syötättekin, ehkä vähän liioitellenkin, niin kuin joku ehdotti), hän huomaa itse muutaman päivän tai parin viikon päästä, että onkin kivempi olla iso, kun osaa itse monta juttua :)
Aurinkoista kevättä teille, kyllä se siitä suttaantuu :)
Tämä on vaan jotenkin kornia, että kun tätä lähdimme miettimään tätä toisen lapsen tekemistä, ajattelimme juuri sitä, miten kivaa esikoiselle olisi saada kaveri.
että onpa ihana nähdä tällä palstalla kerrankin ketju, jossa ap ottaa vastaan neuvoja loukkaantumatta ja jossa kaikki neuvot ovat toistaiseksi olleet rakentavia, viisaita, ap:ta kunnioittavia ja asiallisia :)
Tällaista lisää, naiset! :)
nro 17 ja joku aiempikin nro
että onpa ihana nähdä tällä palstalla kerrankin ketju, jossa ap ottaa vastaan neuvoja loukkaantumatta ja jossa kaikki neuvot ovat toistaiseksi olleet rakentavia, viisaita, ap:ta kunnioittavia ja asiallisia :)
Tällaista lisää, naiset! :)
nro 17 ja joku aiempikin nro
... koska ihan vakavissaan kysyikin teidän mielipidettä asiasta eikä vaan hakenut buustausta jollekin jo valmiiksi päätetylle mielipiteelleni. Sanoin miehellenikin näistä teidän näkemyksistä ja hän oli kans ihan myöntyväinen hölläämään linjaa.
Pyrimme toimimaan sellaisella tavalla, joka on lapsellemme parhaaksi, mutta ei ole aina ihan itsestään selvää, mikä se paras tapa kussakin yhteydessä on. Mutta eiköhän se tosiaan tästä - meidän tilanne on kuitenkin lopulta suhteellisen helppo verrattuna siihen, mitä voisi olla.
Ja on tosiaan ollut mukava saada asiallisia vastauksia - kiitos niistä :)
Ap
Mun nelivuotias on laiska pukemaan ja oppikin vasta nelivuotiaana. Osaa ja tekee osan siitä ja minä autan, kyllä hän vielä joskus pukee kaikki itse, enkä sitten saisi auttaa vaikka haluaisinkin. Eskari-iässä ja kouluiässä sitten. Toisille se on raskaampaa kuin toisille vielä tässä vaiheessa. 3v. on pieni. Yrittäisin saada innostumaan edes jotain tekemään, mutta kyllä meillä nelivuotias useinkin ei tee muuta kuin menee itse haalarin sisään, siihen en suostu sullomaan ja sen ymmärtää. Eli siitä vaan lasta pukemaan. Mulla on kaksi koululaistakin ja kyllä he osasivat pukea jo ennen koulua, se on minusta tärkeämpi kuin se pukeeko 3v. vai ei. Ensi kerralla alat pukemaan häntä. Sillloin et ole mitenkään antanut periksi. Se on hellyyttä lasta kohtaan. Hän tuntee, että hänestäkin pidetään huolta ja hänetkin suomioidaan. Jostain syystä hänelle tärkeää.
Minä ja moni kavereista saimme toisen lapsemme viime kesänä, kaikkien esikoiset noin kolmevuotiaita. Muistan kun aamuisin raahauduimme puistoon aurinkolasit silmillä, kalpeina ja nääntyneinä, eikä joskus kukaan jaksanut juuri jutellakaan. Ensinnäkin toisen lapsen synnytyksestä palautuminen jälkisuppareineen ei ollutkaan niin helppo nakki kuin ekalla kerralla, ja toisekseen esikoinen teki kaikkensa että imetys ja muu vauvanhoito ja elämä ois ollut mahdollisimman hankalaa. Siinä me sit katseltiin iloisesti temmeltäviä esikoisia ja huokailtiin että miten kaikki tuntuukin niin nihkeältä.
Mä en osannut ollenkaan ennakoida, kuinka haasteellista toisen lapsen vauva-aika oli. Suoraan sanottuna se oli järkytys. Mut nyt kun pienempikin on vuoden, on kaikki tosi hienosti. Lapsilla on jo yhteisiä leikkejä, ja vaikka tappelevatkin paljon, niin nauravatkin yhtä lailla. Nukkuakkin saa taas. ;)
Tsemppiä ap, onneksi jokainen päivä on eteenpäin!
eli kehukaa, miten hienosti hän osaa tehdä monia asioita. Ottakaa palkitsemiskeino käyttöön hyvin tehdyistä tehtävistä. Älkää polttako omia päreitä, jos hän kiukuttelee. Antakaa vuoroin molemmat hänelle speciaaliaikaa olla yhdessä ilman vauvaa.