paheksutko vanhempia jotka jättävät lapset

Vauvaparka, jonka äiti noin ajattelee. On se jännä, että jotkut voivat ohittaa tutkitun tieteellisen tiedon noin kevyesti.

Vauvaparka, jonka äiti noin ajattelee. On se jännä, että jotkut voivat ohittaa tutkitun tieteellisen tiedon noin kevyesti.

vauva viedään hoitoon jo 3kk vanhoina? esim 8tuntia päivässä, ja näissä maissa sitä pidetään ihan normaalina?

t. se joka aikoo viettää synttäreitä nyt vkl, vauvan ollessa 4kk-> ja mummilla hoidossa.(HUOM!: väliaikaisesti ;) ) ja kyllä, rakastan lastani, vaikka vienkin hänet hoitoon.

Meillä ei ole mummolaa, tätilää, enolaa, ei KETÄÄN kuka suostuii auttamaan, eli emme ole esikoisen syntymän jälkeen -siis kuuteen vuoteen - olleet sekuntiakaan kahden. Isovanhemmat on olemassa mutta ovat totaalise n piittaamattomia eivätkä ole hoitaneet sekuntiakaan kolmea lastamme ikinä.

Totta hitossa haluaisin miehen kanssa olla kaksin edes joskus!

Meillä ei ole mummolaa, tätilää, enolaa, ei KETÄÄN kuka suostuii auttamaan, eli emme ole esikoisen syntymän jälkeen -siis kuuteen vuoteen - olleet sekuntiakaan kahden. Isovanhemmat on olemassa mutta ovat totaalise n piittaamattomia eivätkä ole hoitaneet sekuntiakaan kolmea lastamme ikinä.

Totta hitossa haluaisin miehen kanssa olla kaksin edes joskus!

että vauva ei tunne käsitystä: hylkääminen :)

oikeasti, että vauva luulee tulevansa hylätyksi? miten se näkyy? itkuisuutena? olen lähdössä mieheni kanssa viihteelle synttäreitä juhlimaan, ja vauva(4kk) menee huolehtivaan mummilaan yöksi.

eikä se edes ole mikään uskon asia, vaan ihan oikea lastenpsykiatrien kanta asiaan. Se ei välttämättä näy itkuisuutena, vaan pikemminkin päinvastoin vetäytyvyytenä. Eli kun palaat hakemaan vauvaa, vauva on loukkaantuneen oloinen ja vetäytyvä. Nelikuinen vauva ei ymmärrä, mihin sinä ja isänsä katoatte. Ei hän ymmärrä, että hänet haetaan seuraavana päivänä. Hän kokee sen hylkäykseksi.

Ja hylätyksi tulemisen oireet saattavat laueta vasta 30-35-vuotiaana. Sanoo Keltinkangas

oikeasti, että vauva luulee tulevansa hylätyksi? miten se näkyy? itkuisuutena? olen lähdössä mieheni kanssa viihteelle synttäreitä juhlimaan, ja vauva(4kk) menee huolehtivaan mummilaan yöksi.

eikä se edes ole mikään uskon asia, vaan ihan oikea lastenpsykiatrien kanta asiaan.

Se ei välttämättä näy itkuisuutena, vaan pikemminkin päinvastoin vetäytyvyytenä. Eli kun palaat hakemaan vauvaa, vauva on loukkaantuneen oloinen ja vetäytyvä.

Nelikuinen vauva ei ymmärrä, mihin sinä ja isänsä katoatte. Ei hän ymmärrä, että hänet haetaan seuraavana päivänä. Hän kokee sen hylkäykseksi.

Siis paheksun todella PALJON. Minusta tuollaiset vanhemmat eivät ole ihan valmiita vanhemmiksi ollenkaan, suoraan sanottuna.

ne teidän lapset rakastaa olla siellä mummulassa... Voi jeesus, lapset, kaikki lapset, on aina mielummin kotona, vaikka tietenkään elämä ei ole niin yksinkertaista ja lastakaan ei voi suojata kaikelta ikävältä elämässä. Mummulassa on usein hyvää ja rakastavaa hoitoa, lapset kiintyneetkin mummuun, mutta silti koti on lapselle aina koti.

Eikä tämä ole mitään "kettu"-juttua, mutta minusta on päässä jotain vikaa, jos pientä vauvaa rahtaa yökylään ilman järjellistä syytä. Ymmärrän jotenkin koliikkivauvan, jonka vanhemmat sekoaa, jos eivät saa yhtä yötä nukkua tai ihan pakollinen meno, mutta muuten vauvan paikka on kotona ja piste. On tässä vanhemmuuden vaistot täysin hukassa, jos vauvan vientiä hoitoon perustelee jotenkin niin, ettei siitä mitään haittaa ole. Totta helvetissä siitä on haittaa, mutta joskus vaan niin on toimittava ja lapset on onneksi aika kestäviä.

Olen muuten huomannut, että eniten parisuhdeaikaa ottavat pariskunnat on eroherkimpiä. Johtuuko parisuhdeajan tarve juuri ongelmista vai siitä, ettei osata elää sitä arkea lasten kanssa ja siksi alkaa vanne kiristää? On vaan enemmän sääntö kuin poikkeus, että nämä parisuhdeaika-pariskunnat eroaa juuri eniten ja ne, jotka elää sitä tavallista arkea, niin suhteet kestää...

Joo, en itsekään tajua, jos pitää vauva viedä hoitoon muista kuin terveydellisistä syistä, mutta kyllä meillä lapset ihan oma-aloitteisesti pyytävät päästä isovanhempien luo. Pettymys oli melkoisen suuri, kun eivät kerran päässeetkään sairauden takia. Eiköhän jokainen tunne omat lapsensa ja mummolansa paremmin kuin sinä? Tuollaiset väitteet, että vanhemmat aivopesevät itseään ovat nimenomaan sitä hapanta, sanoi kettu -linjaa. Ikävää, että itsekritiikki ja -tuntemus on sinulla näin heikoissa kantimissa. Ymmärrän toki, että harmittaa, jos ei ole läheisiä suhteita isovanhempiin tai isovanhemmat ovat kieltäytyneet hoitamasta lapsenlapsiaan, mutta turha sitä kiukkua on purkaa sellaisiin vanhempiin, joiden isovanhemmat ovat aktiivisesti arjessa mukana.

Meillä ei ole mummolaa, tätilää, enolaa, ei KETÄÄN kuka suostuii auttamaan, eli emme ole esikoisen syntymän jälkeen -siis kuuteen vuoteen - olleet sekuntiakaan kahden. Isovanhemmat on olemassa mutta ovat totaalise n piittaamattomia eivätkä ole hoitaneet sekuntiakaan kolmea lastamme ikinä.

Totta hitossa haluaisin miehen kanssa olla kaksin edes joskus!

Olen se lapsi jonka vanhemmat säännöllisesti jättivät mummon hoitoon viikoksi tai pitemmäksikin aikaa noin vuoden ikäisestä alkaen. Ei, tietenkään en muista näitä ensimmäisiä kertoja. Sen sijaan muistan että noin kolmivuotiaana kun tapasin vanhempani taas erossaolon jälkeen tunsin kyllä kasvot mutta muuten he olivat kuin vieraita ihmisiä. Tulivat toki sitten taas tutuiksi, mutta koska vanhempieni pysyvyyteen en voinut luottaa niin minulle todella oli se ja sama kuka minua hoitaa. En usko että vanhempani tajusivat tätä. Sitten kun osasin jo puhua sanoin aina jääväni mummolle mielelläni - ja muistan kuinka hirvittävästi minua aina ahdisti kun vanhemmat lähtivät ja jättivät minut. Ahdistusta lapsi ei lojaalisuudessaan näytä, koska toimii kuten olettaa vanhempien haluavan. Paradoksaalista sinänsä että lapsi näin osallistuu hylkmäämiseensä.



Ihanan lapsirakkaan mummoni kanssa minulla on edelleen läheiset välit, vanhempieni kanssa olemme enemmänkin hyvänpäivän tuttuja.



Nyt vuosikymmeniä myöhemmin maksan näistä hylkäämisistä edelleen. Kokemukset olivat todella traumatisoivia, ja aikuisiällä ensimmäinen reaktioni hylkäämiseen (poikaystäväkokelas jätti) oli itsemurhayritys. Vaikka olen käynyt terapiassa en näköjään koskaan pysty pääsemään posttraumaattisesta reagoimistavasta eroon.



Omaa yksivuotiastani en jätä vielä pariin vuoteen pitemmäksi aikaa hoitoon edes isovanhemmille joita lapsi tapaa usein. Omat itsenäisyyden tarpeeni nyt vain saavat odottaa vielä hieman. En katso olevani takertunut lapseen, mutta tiedän että hän on täysin riippuvainen vanhemmistaan.



Jokaisen vanhemman soisi tajuavan että alle parivuotiaalla ei ole ajantajua eikä ymmärrystä siitä että poissaoleva ihminen on edelleen olemassa.

Miten voisi olla hyväksi lapselle päästä HOITOON jos menee jo ennestään huonosti? Huostaanhan silloin kuuluu mennä. Jos lapsella menee hyvin niin lapsi voi vauvanakin olla hoidossa. Mitä pienempi vauva, sitä oleellisempaa on ihan perustoimintojen; ruoka, lämpö, kuivuus pitää yllä. Ei vauvalle ole oleellista KUKA hoitaa, tämä ajatusmalli on jotain takapajusta Suomalaista holhoamista. Sinä sen näköjään päätät mitä kukin pari tekee, tuo on tuomitsevaa ja naurettavaa. Kertoo pienestä maailmankatsomuksestasi. Mistä sinä tiedät ihmisien toiveista ja tarpeista? Neuvolakin suosittelee että lasta hoitaa muutkin kuin pelkästään äiti ja isä. Mutta eräille oleellista on vaan ja ainoastaan se oman kannan tajuaminen. Kyllä minä tajuan että jankkaat tässä siitä että äiti menisi tekemään jotain josta nauttii. Jos joku nyt näkee jotain hätää niin silloin ei ole enää valiä jos lapsi hoidetaan muualla. Kaksi lasta, kaksi eri tapausta ja vaan toinen on lapselle turmiollista. Sitä sinä et ymmärrä että ei kummastakaan lapselle mitään kamalaa koidu jos lasta joku tunnollinen hoitaa. Sinulle tässä on jotain vammaa koitunut. Kateellinen? Katkera? Joku ei elä kuten sinä? Osta oma elämä. Vaikka sinä miten siinä vollotat että NYT PUHUTAAN siitä että äiti lähtee jonnekin niin sillä ei vaan ole paskaakaan väliä siihen että äiti JOUTUISI menemään sairaalaan ja lapsi hoitoon mummolaan: ihan sama se on lapselle. SINULLE SE EI SITÄ OLE. 31

EI HOITOONVIEMINEN OLE KOSKAAN PIKKUVAUVALLE HYVÄKSI. Eikö mene jakeluun, huudanko lisää? Ei o-le hoi-toon-vie-mi-nen kos-kaan pik-ku-vau-val-le hy-väk-si. En ole sellaista ikinä väittänytkään, sinä et vaan osaa lukea.

Mutta joskus se paha on pienempi paha ja siksi voi olla tarpeen viedä vaikkapa koliikkivauva hoitoon mummolaan pariksi yöksi, että yh-äiti saa nukkua eikä kuukahda unenpuutteeseen.

Oletko kamalan teini, kun et ymmärrä, että vaikka jokin asia ei ole suositeltava, se voi olla silti järkevä teko tietyissä tilanteissa, jossa sen tekemättä jättäminen johtaisi vielä pahemiin seurauksiin?

Ap ei kuitenkaan nyt puhu hätätilanteista. Hän puhuu siitä, että ihan ehdoin tahdoin ja oman mukavuudenhalun ja huvittelunhalun takia viedään pikkuvauvaa mummolaan hoitoon.

SE on oikeasti aika huono ajatus. Sitä ei puolla yhtikäs mikään, muu kuin sen äidin oma itsekäs halua pitää "aikuisten kivaa".

Tätä ei nykyaikana moni nuori nainen halua kuulla, mutta on olemassa myös velvollisuuksia. Kun lapsia hankkii, pitäisi voida sitoutua lapsenhoitoon ja kasvatukseen aika tiiviisti ekat pari vuotta. Sitten kun lapsi ymmärtää, että hänet haetaan hoidosta seuraavana aamuna, voi hänet hyvillä mielin viedä mummolaan turvalliseen hoitoon.

Sun on oikeasti ihan turha inttää siitä, mikä on pikkuvauvoille hyväksi. Lapsen primäärin kiintymyssuhteen muodostuminen on lapsen psyykkiselle kehitykselle ihan keskeinen asia vauvaiässä, ja sitä tuollaiset hoitoon jättämiset vahingoittavat. Piste.

Siinä on aika samantekevää, miten tunnollinen se hoitaja on, mutta totta kai minäkin nyt siitä oletuksesta lähden, että ei se bilettämään menevä äiti nyt lasta sentään kenellekään epäluotettavalle vie.

Mutta on sitten millainen hoitaja tahansa, se on vauvalle vähemmän tuttu ja turvallinen kuin oma äiti.

PS: kun osoitat viestisi jollekulle, opettele panemaan otsikkokenttään se, kenelle puhut. Mieluiten myös lainaa viestiä, jota kommentoit.

Meillä ei ole mummolaa, tätilää, enolaa, ei KETÄÄN kuka suostuii auttamaan, eli emme ole esikoisen syntymän jälkeen -siis kuuteen vuoteen - olleet sekuntiakaan kahden. Isovanhemmat on olemassa mutta ovat totaalise n piittaamattomia eivätkä ole hoitaneet sekuntiakaan kolmea lastamme ikinä. Totta hitossa haluaisin miehen kanssa olla kaksin edes joskus!

ööh..millä lailla on oma vika jos on piittaamattomat isovanhemmat? Ja todellakaan en mitään pientä vauvaa uskalla jättää 15v ikäiselle MLL hoitajalle! Haluan _luotettava_ hoitajat, ja koska niitä ei isovanhemmista löydy kun eivät viitsi auttaa, niin sitten ollaan ilman. Eikä siis käydä kahden missään. Eri asia sitten kun lapset koululaisia tms että pärjäävät vieraan hoitajan kanssa. Silloinkaan ei kuitenkaan ole mitään yön yli mahdollisuutta olla pois ikinä.