En opi kai koskaan käyttämään rahaa oikein:(

Itse olen yh, ja minulla on tietenkin vähemmän rahaa käytettävissä kuin lapsettomilla, parisuhteessa elävillä ystävilläni. Aikaisemmin minulle oli äärettömän tärkeää se, että ulkoiset puitteet olivat kunnossa ja ettei minua pidettäisi ns. köyhänä yksinhuoltajana. Joskus se tarkoitti sitä, että elin yli varojeni (pankin pieni kulutusluotto lähinnä asunnon sisustamiseen, visalla aina muutama satanen "piikissä" jne.). Useimmiten elin kuitenkin tulojeni mukaan, ja jos ostin jotain kallista / tarpeetonta, tingin sitten muualta. Alkuun se, että oli varaa joustaa ja lainata lisäsi itsevarmuutta, mutta lopulta se kääntyi itseäni vastaan.

Vaikka minulla ei missään vaiheessa ollut hallitsemattomia luottoja, alkoi niiden määrä kuitenkin kasvaa ja tilanne alkoi inhottaa minua. Minua alkoi hävettämään se, etten osaakaan elää tulojeni mukaan ja että rahat tuntuivat aina olevan lopussa. Luottokierteeseen ei olisi ollut enää pitkä matka.

Lopulta päädyin siihen, että karsin menot minimiiin ja rupesin lyhentämään luottoja hyvin ripeästi. Tavallaan se oli vaikeaa, mutta aika pian luottojen (ja korkojen) määrän väheneminen muuttui palkitsevaksi :).

Nyt olen kohta siinä tilanteessa, että kaikki luotot on maksettu pois. Joinakin kuukausina on pakko käyttää rahaa enemmän: lapset tarvitsevat uusia ulkovaatteita tai kenkiä on pakko uusia. Niinä kuukausina lyhennän vähemmän, mutta aina lyhennän kuitenkin edes jotain.

Kulutustottumusten muuttaminen ei ollut helppoa, mutta mitä vähemmän minulla on velkaa, sitä vapautuneempi ja itsevarmempi olo minulla on. Eikä ne ystävätkään ole kadonneet :). Osa tietää tilanteen, eikä kukaan ole ihmetellyt. Joskus jos asia on tullut puheeksi, olen sanonut, että lyhennän nyt lainaa (hetken) tosi tiukalla tahdilla tai sitten olen vain jonkin syyn miksi joku rahaa vaativa meno ei sovi minulle.

Ap, jos minä olen pystynyt tähän, pystyt sinäkin. Tsemppiä!

Kortiti odottavat vielä lompakossa, kun jäin kirjoittamaan lisää.

Minulla tämä turhan ja liian kalliiden asioiden/vaatteiden jne ostaminen liittyy osittain ehkä myös äärettömän huonoon itsetuntooni ja näin ollen kauniissa ja kalliissa vaatteissa koen olevani "parempi" ihminen. Ystäväpiirini on jostain syystä erittäin hyvin toimeen tulevaa porukkaa ja jotenkin en halua olla "huonompi" kuin he.

Normaaliin elämiseen ja välillä pieneen extraankin meillä varmasti rahat riittäisivät, mutta ei tällaiseen kulutukseen, jota minä harrastan.

-ap-

Ajattelin, että illalla istahdan mieheni kanssa iltapalalle ja otan asian puheeksi, että mitä hänen mielestään olisi parasta tehdä. Hän toki tietää taipumukseni osteluun (joutuuhan hän maksamaan laskujanikin), mutta aina en kehtaa kertoa mitä turhaa ja kuinka kallista olen ostanut.

Ehkä tämä tästä:) Ensimmäistä kertaa tuntuu, että nyt haluan oikeasti tehdä asialle jotain ja pian.

kun ei erotellut aiemmia kirjoituksia uudesta...