Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen huono äiti, menetin lapseni. Miten tästä selviää?
26.02.2012 |
Enkä mä tiedä, miten mä jaksan. Itkettää ihan koko ajan, ei ole voimia enää mihinkään.
Ja kyseessä mun vanhin lapsi. Mä luulin että kaikki oli hyvin, luulin että meillä oli avoimet välit. Mä uskoin teiniin ja luotin. Ihan turhaan. Kävi ilmi, että lintsaa koko ajan koulusta, valehtelee mulle syyt miksi, valehtelee myös missä on ollut. Kaikkein kauheinta on se, että on myös valehdellut ympäri kyliä että olen ihan hullu ja sairas ja hakkaan ja kidutan teiniä aina kun vaan käsiini saan. :( Olipa kertonut ihan tarkemminkin, mutta mä en jaksa niitä toistaa.
Ja meidän perhe on aina ollut ihan tavallinen. Mä olen tehnyt kaikkeni, että mun lapsilla ois hyvä ja normaali lapsuus. Mä en ole päihderiippuvainen, en väkivaltainen, en mielenterveysongelmainen. Mä olen opiskellut ja tehnyt paljon töitä saadakseni lapsilleni hyvän elintason, että meillä ois varaa käydä yhdessä vaikka leffassa tai jossain pienellä reissussa. Että lapsilla ois vaatteita ja mahdollisuus harrastaa. Mä olen oman elämäni laittanut täysin sivuun siksi aikaa, kun lapset on olleet pieniä. Keskittynyt vain olemaan hyvä äiti ja siihen, että mun lapsista kasvais onnellisia ja fiksuja aikuisia.
Ja tässä sitten kiitos kaikesta. Kun juttelin teinin kanssa sen tekosista, se vain huusi ja lopulta karkasi kotoa. Kun se ilmaantui seuraavana päivänä, ilmoitti ettei jää kotiin koska vihaa mua niin paljon että toivoo mun kuolevan ja että vihaa kotona olemistakin. Ajattelin, että tilanne rauhoittuu jos lähtee mummolleen hiihtolomaksi. Mutta ei. Edelleen sen ainoa keskustelumuoto mulle on huutaa ja haistatella, se uhkailee meitä jne.
Musta tuntuu niin pahalta kun mä en ymmärrä mikä sillä on. Miksi se on tuollainen? Mä en pysty ottamaan tätä kevyesti; "se on vaan teini", musta tuntuu aivan kauhealta se, että se a) valehtelee musta, b) uhkailee mua ja sisaruksiaan ja c) että se vihaa mua noin silmittömästi. Jos mä oisinkin ollut kauhea ihminen, niin mä ymmärtäisin tuon. Mutta kun en.
Mitä mä teen? Miten mä saan tän itkun loppumaan? Musta tuntuu että koko mun elämä on ollut vaikeuksista selville kamppailemista, ja nyt tää kriisi taisi katkaista kamelin selän.
Kommentit (37)
Sun pitää hakea ulkopuolista apua. Sun lapsi oirehtiijotain aika voimakkasti. Mä olin itse aika paha teini koska suhde äitiin oli olut liia läheinen ja irrottautuminen olikin sen mukaista. Koska ette pysty keskustelemaan niin nuorisopsykiatri voisi olla hyvä paikka aloittaa. Tsemppiä ap, et sä ole huono äiti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatteleppa kirjoittaneen äidin tunteita.Lapsen voi tuntea menettäneensä ilman kuolemaakin.Pitääkö aina saivarrella?
Itse tajusin juuri eilen että teini käyttää usein alkoholia. Tiedossa oli, että on kokeillut, mutta yllätys oli että myös viime aikoina. Enkä ole huomannut mitään. Rahaa ei ole annettu ja aikainen kotiintuloaika on. Olen samaa mieltä kuin edellä joku: hae ulkopuolista apua, jos vain sitä jostain löydät. Itse olen kokenut avun saamisen vaikeaksi, eikä ainakaan meille ole sopivaa paikkaa löytynyt.
Muista, että nuori on nuori ,mutta sinä ole aikuinen. Sinä kestät ja olet asiallinen, älä mene liikaa mukaan nuoren tunnereaktioon.
Itsestä raskaimmalta tuntuu se, että aina syyllistetään äitiä ja perhettä. Jokaisen nuoren takana on puheiden mukaan perhe, jossa käytettään liikaa alkoholia, ei tehdä töitä tai tehdään töitä liikaa jne. Meilläkin on ihan tavallinen ydinperhe, jossa kaksi muuta lasta, joiden kohdalla jo nyt ennustan, että murrosikä tulee olemaan ihan toisenlainen.
Kirjoituksestasi heräsi yksi kysymys: minkäikäisestä teinistä nyt puhut, kun voi olla yönkin poissa kotoa
ja tarvitsee apua. Ei teini-iän piikkiin voi mitä tahansa laittaa. Eikä ongelman tarvitse sinuun liittyä tai sinusta johtua, äiti on se helppo kohde vihalle ja ahdistukselle, koska lapsi kuitenkin luottaa äidin rakkauteen.
Sen verran kuitenkin sanoisin, että minusta hyvää äitiyttä ei ole se, että äiti uhraa omat tarpeensa ja elämänsä lapsen edestä. Lapsi joutuu kantamaan sitten aikamoista taakkaa, koska kyllä sen vaistoaa, vaikka äiti ei marttyyrinä sitä hokisikaan. Toisekseen, ei se anna ihan hyvää mallia lapsenkaan elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei olla puhuttu nyt vuosiin... Mutsi vakoili tekemisiä koko ajan (kävi läpi puhelimet, päiväkirjat, kirjeet yms. ei mitään rajaa), ei asettanut rajoja (= tee mitä lystäät asenne); luuli olevansa kovinkin rento mutsi, heh. Sitten itkeä pillittää ja kertoo kaikille kuinka on paska mutsi, ei suostu kuuntelemaan mitään vastaväitteitä asiasta; täysi drama queen. En vaan osaa tulla sen kansssa toimeen. Joku sosiaalialan ihminen joskus ehdotti että välimatka voisi auttaa, ja auttaahan se toki kun ei tarvitse sen oikkuja kestää. Silti ihan DL profiilia pidän, enkä ole esim. FB:ssä koska mutsi ihan varmasti siellä kyttäisi taas mun asioita.
Se puoli on jotenkin hoidossa. Ja kyseessä kohta 16-v. On ollut yötä pois, kun on kertonut menevänsä parhaalle ystävälleen yöksi (jonka minäkin tunne, samoin hänen vanhemmat ja kaikki ollut ihan ok).
Lähinnä tuolla "oman elämän uhraamisella" tarkoitin sitä, että mulla ei ole mitään harrastuksia, koska mulla ei ole omaa vapaa-aikaakaan. Enkä ole sitä omaa vapaata aikaa väkisin yrittänyt hankkia, olen ajatellut että kunhan lapset on isompia, niin sitten on sen aika. Toinen asia, mistä olen luopunut, on parisuhde. Olen eronnut 8 vuotta sitten, ja siitä saakka elänyt yksin lasten kanssa. En oikeastaan edes halua mitään parisuhdekuvioita ennenkuin sitten, kun lapset ovat isoja. Olen halunnut keskittyä elämään lasteni kanssa niin kauan, kuin he ovat vielä pieniä.
Tuntuu vain niin kamalan pahalta. Teki niin tai näin, niin ei ole hyvä. :( En siis ole ollut sittenkään hyvä äiti, en ole osannut sitä vaikka olen niin kovasti yrittänyt. Enkä mä haluaisi ottaa tätä näin raskaasti, mutta teinin viha ja yhtäkkinen kotoa muutto tekee niin kipeää. Mä vaan itken koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mähän kirjoitin tuolla aikaisemmin, että mun ja lapseni luottamus oli kunnossa. Tai niin mä luulin. Enkä siis todellakaan ole vakoillut lastani pätkän vertaa. Miksi olisin, kun luulin että teini puhuu totta ja voi kertoa mulle kaiken? Ja meillä on ollut rajat, kerroinhan mä siitäkin, etkö sä lue mun viestejä?
Ja mä itkeä pillitän täällä vain itsekseni, lähinnä teinin isälle olen itkenyt asiasta, mutta en siltäkään ole mitään sääliä kerjännyt.
:(
ei olla puhuttu nyt vuosiin... Mutsi vakoili tekemisiä koko ajan (kävi läpi puhelimet, päiväkirjat, kirjeet yms. ei mitään rajaa), ei asettanut rajoja (= tee mitä lystäät asenne); luuli olevansa kovinkin rento mutsi, heh. Sitten itkeä pillittää ja kertoo kaikille kuinka on paska mutsi, ei suostu kuuntelemaan mitään vastaväitteitä asiasta; täysi drama queen. En vaan osaa tulla sen kansssa toimeen. Joku sosiaalialan ihminen joskus ehdotti että välimatka voisi auttaa, ja auttaahan se toki kun ei tarvitse sen oikkuja kestää. Silti ihan DL profiilia pidän, enkä ole esim. FB:ssä koska mutsi ihan varmasti siellä kyttäisi taas mun asioita.
teinin elämässä voi olla moni muukin asia pielessä. Eikä täydellisiä äitejä ole, joten varmasti olet tehnyt virheitä, mutta niin ovat kaikki muutkin.
Nyt kuitenkin joku on pielessä, ja apua tarvittaisiin, ja ihan kunnon pysäytys tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä mitä teillä on tai ei ole tehty. Puhuin omasta mutsistani. Mutta teistä huokuu samanlainen asenne, ja se ahdistaa jostain syystä ihan kauheesti. Varsinkin toi uhrautuminen ja itku on tuttuja. Olisin halunnut tavallisen mutsin. En martyyriä.
Nyt vain tämä teinin tilanne saa mut surulliseksi. Enkä mä teininkään edessä itke ja ole marttyyri. Mutta samapa se mulle, mitä sä tästä ajattelet. En jaksa vääntää rautalangasta.
Ja kai mä nyt ensimmäiseksi mietin mikä kotiasioissa ja meissä vanhemmissa on sellaista, että teini käyttäytyy noin. Musta ois pelottavaa, jos lasten oireillessa vanhemmat sanois samantien että heissä ei ainakaan syytä ole.
Kuten sanoin, teinille on haettu apua ja se asia on nyt tällä hetkellä niin hyvin hoidossa kuin se vain voi olla. Lähinnä siksi kirjoitin tänne, kun mietin omaa oloani. Sitä, että onko normaalia enää nää mun tunteet ja se, että otan tämän näin raskaasti. Teinin isä ottaa asian huomattavasti rennommin, vaikka on toki myös huolissaan lapsesta.
siitä mitä teillä on tai ei ole tehty. Puhuin omasta mutsistani. Mutta teistä huokuu samanlainen asenne, ja se ahdistaa jostain syystä ihan kauheesti. Varsinkin toi uhrautuminen ja itku on tuttuja. Olisin halunnut tavallisen mutsin. En martyyriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
marttyyrius on raivostuttavaa. Hanki selkäranka ja oma elämä ja vaadi ja anna kunnioitusta.
Teinille on kauhea taakka juuri tuo, että hän on koko elämä äidilleen. Siinä ei juuri tilaa jää omalle minälle.
Täällä on tasan yksi ihminen joka nyt kaataa omia lapsuuden traumojaan useammassa viestissä sinun päälle. Älä kiinnitä niihin huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on haasteellinen teini.
Raivostuessaan käyttää todella ala-arvoista kieltä ja hukkuu minua. Onneksi tämä on kohtauksellista ja sitten kun on rauhoittunut pyytää anteeksi ja on aidosti pahoillaan.
Olemme hakeneet apua ja saaneet sitä. Suosittelen että hakeudutte teinin kanssa yhdessä lasten- ja nuorten psykiatriselle klinikalle. Nimi kuulostaa hurjalta ja kynnys voi olla korkea mutta sen ylittäminen kannattaa.
Lapseni käy psykologin vastaanotolla ja on lääkitys. Hänellä todettiin masennus.
Meillä osasyynä ongelmiin on isän hylkääminen, ei pidä juurikaan yhteyttä ja nuori kokee itsensä arvottomaksi.
Koulukiusattukin oli aiemmin. Monenlaista kuormitusta on nuorelle tullut herkässä murrosiässä.
Tuosta valehtelusta olen tosi huolissani.
Tsemppiä.
Muutamille tässä ketjussa sanon että hillitkää itseänne ja älkää syytelkö aloittajaa, emme tiedä heidän elämästä riittävästi antaaksemme "tuomioita" tälle äidille.
Hän juo usein. Sossut ihan puuttuneet asiaa ja tarjonneet paikkaa laitoksessa. koulussa helpotettu lukkari.. Juuri saatiin häntä hakea 200km päästä kun oli lähtenyt tutulleen sinne salaa ja rahat ei riittäneet kotiin tuloon. Hänen parhaan kaverin äiti alentuu tyttöjen tasolle. Hän kyyditsee tyttöjä vaikka keskellä yötä, uskoo energiajuoma puutteet ja ostaa heille energiajuomaa ja yrittää muutenkin olla enemmän kaveri kuin äiti. Hän on älyttömissäkin jutuissa mukana ja tukee idioottimaisia juttujakin. Siskoni luulee että tämä on oikea äidin malli ja siksi pitää omaa äitiämme huonona ja epäreiluna elämän pilaajana.
Tytöt jäivät juuri kiinni kun olivat olleet laivalla joidenkin täysi-ikäisten kanssa. LAIVALLA!! Eikä tämän toisen äiti ymmärrä miksi se on niin vakavaa? Miksi hänen olisi pitänyt ilmoittaa äidilleni kun kuuli asiasta? Ei tuntunut ymmärtävän että täysikäinen seura 15vuotiaille ei hyväksi eikä se etää meidän kunnasta turkuun on jo 250km saati sit jos siellä ruotsinpuolella olis sattunu jotain :(
Moni teini tuntuu vihaavan äitejään jos he rohkenevat asettaa rajoja ja kotiintuloaikoja kun huolestuttavan moni esim kaveripiiristä on vailla sääntöjä nykyään tai kaverit täysikäisiä niin on niin noloo kun äiti komentaa..
Menee ohi uskoisin ? Olen itsekkin nykyään äiti ja pelkään mitä meillä on edessä reilun 11vuoden päästä :/
T:Teinin sisko entinen teini siis itsekkin :)
että teinille tulee lisää pahaa oloa siitä että käyttäytyy huonosti. Teini tietää käyttäytyvänsä asiattomasti.
Oma nuori sanoo raivonsa jälkeen ettei haluaisi olla sellainen kun on suutuspäissään.
Teidän pitäsi saada nyt puheyhteys kuntoon ja silloin kun kumpikaan ei ole vahvassa tunnetilassa. Yrittäkää keskustella kun ei ole mitään riitaa päällä.
mulla on vähän samanlaisia kokemuksia. Muistan, kun mun teini huusi mun olevan täysi paska, jonka ei olisi koskaan pitänyt hankkia lapsia ja että olen pilannut hänen elämänsä.
Se tuntui ihan hirveältä. Meillä on ihan tavallinen perhe, tosin lapsen ollessa 10v isä lähti kun löysi uuden. Mutta ihan hyvin ollaan pärjätty. On ollut rakkautta ja rajoja. Häntä oli kiusattu koulussa, ja loppujen lopuksi diagnostisoitiin masennus. Terapia ja lääkkeet auttoivat, nyt hän on jo 20-v ja meillä on välit kunnossa. Eikä hän enää syytä minua kaikesta.
Monet itkut minäkin itkin. Ja kyllä minä sanoin hänelle hänen mua haukkuessaan, että se tuntuu tosi pahalta ja surettaa mua. Kai nyt äidilläkin saa tunteet olla! kerroin myös, että rakastan häntä ja haluan hänelle hyvää.
meilläkin on vaikeaa muttei sentään tuollaista. Sossut eivät ole mukana elämässä.
Jos tilanne menee kotona huonoksi on todellakin kaikkien etu että nuori menee joksikin aikaa muualle.
Hän juo usein. Sossut ihan puuttuneet asiaa ja tarjonneet paikkaa laitoksessa. koulussa helpotettu lukkari.. Juuri saatiin häntä hakea 200km päästä kun oli lähtenyt tutulleen sinne salaa ja rahat ei riittäneet kotiin tuloon. Hänen parhaan kaverin äiti alentuu tyttöjen tasolle. Hän kyyditsee tyttöjä vaikka keskellä yötä, uskoo energiajuoma puutteet ja ostaa heille energiajuomaa ja yrittää muutenkin olla enemmän kaveri kuin äiti. Hän on älyttömissäkin jutuissa mukana ja tukee idioottimaisia juttujakin. Siskoni luulee että tämä on oikea äidin malli ja siksi pitää omaa äitiämme huonona ja epäreiluna elämän pilaajana.
Tytöt jäivät juuri kiinni kun olivat olleet laivalla joidenkin täysi-ikäisten kanssa. LAIVALLA!! Eikä tämän toisen äiti ymmärrä miksi se on niin vakavaa? Miksi hänen olisi pitänyt ilmoittaa äidilleni kun kuuli asiasta? Ei tuntunut ymmärtävän että täysikäinen seura 15vuotiaille ei hyväksi eikä se etää meidän kunnasta turkuun on jo 250km saati sit jos siellä ruotsinpuolella olis sattunu jotain :(Moni teini tuntuu vihaavan äitejään jos he rohkenevat asettaa rajoja ja kotiintuloaikoja kun huolestuttavan moni esim kaveripiiristä on vailla sääntöjä nykyään tai kaverit täysikäisiä niin on niin noloo kun äiti komentaa..
Menee ohi uskoisin ? Olen itsekkin nykyään äiti ja pelkään mitä meillä on edessä reilun 11vuoden päästä :/T:Teinin sisko entinen teini siis itsekkin :)
ettet ole menettänyt lastasi, EN saivarrellut.
Kahden hankalan ex-teinitytön äiti itsekin, ja kyllä ne lapset taas ovat omia rakkaitani. Teini-iän "menetys" EI = lopullinen menetys, tarkoitin :)
Alue: Aihe vapaa
minä olin samanlainen. Olin äidilleni aivan kauhea johonkin 25-vuotiaaksi asti!
Itselläni oli vain jatkuvasti niin kauhean paha olla, olin supermasentunut ja vihasin elämääni. Olin koulukiusattu ja ujo, tuntui ettei elämässä mikään sujunut. Ja kaikki tämä kostautui sillä, että huusin ja karjuin aamusta iltaan äidilleni :(
En osaa neuvoa mikä auttaisi, kun en itsellenikään mitään silloin mahtanut. Sain masennuslääkkeitäkin ja olin hoidossa muutaman päivän...