Vituttaa istua kotona ja katsoa kun nuoruus vilisee ohi

Valitse toisin!

Tosin itsepä päätät elämästäsi.

Ei ole mihin mennä, ei ole ketään kenen kanssa mennä, lapsille ei ole lastenvahtia jne. Mä olen ihan jumissa täällä hiton kopissa. Mä kaipaan juttuja, joita muut mun ikäiset tekee; ystävien tapaamista, viihteellä käymistä yms. Mutta mun elämä on samaa arkea aamusta iltaan, maanantaista sunnuntaihin ja just nyt se ottaa päähän ihan liian paljon.



Ap.

kutsu vieraita kylään, hanki tukiperhe niin saat vapaata. Järjestä elämääsi hieman ja kas, kopin seinät laajenevat

lähde postdociksi ulkomaille. sieltä sitten jatkat kiertoa. vielä kun ehdit. keski ikä painaa jo päälle.

Mutta tiedän tunteen:( Joskus sitä kaipaa myös omaa aikaa ja aikuisten seuraa, lapset ovat välillä niin kuormittavia. Toisaalta sitä onkin niin väsynyt, ettei iltaisin edes jaksa hommata lastenvahtia ja lähteä viihteelle, kun kuitenkin sieltä tulisi jo ennen kahtatoista kotiin nukkumaan.



Jos käy illalla kylässä lasten kanssa, se pahin aika eli noin 7 - 23 menee vähän helpommin. Ei tarvitse kykkiä koko iltaa himassa vaan osan aikaa voi olla poissa. Itse olen ainakin kokenut kaverit tosi tärkeinä, joskin niitäkin karsiutuu aikalailla lastensaannin myötä. välillä tuntuu pahalta olla yksin kotona ja ajatella mitä kaikkea muuta voisi sillä hetkellä olla tekemässä.



Päätä vaikka että menet sitten kesällä terassille ja tanssimaan! Ei tuolla kylmässä lumisateessa kukaan ees jaksa olla.

kutsu vieraita kylään

Sehän tässä on, kun ei ole ketään ketä kutsua.

Lasten kans meneminen on just sitä arkea minkä vastapainoksi tarvisin niitä "nuorten juttuja", jotka mulla menee ohi.

Kai mä voisin tämän mun koko ongelman kiteyttää yhteen lauseeseen: otetaan vastaan kaveri, jonka kanssa viettää aikaa, jonka kanssa jakaa ilot ja surut.

Ap.

Kiitos, ymmärsit juuri sen mitä tarkoitin.



Ap.

Koin samanlaista kun sain lapsen 19-vuotiaana,kaikilla muilla samanikäisillä oli "hieman" eri menot..

Vittu, olisit sinäkin ajatellut, mitä haluat elämältä ja kenen kanssa. Tämmöset turhan ruikuttajat vituttaa eniten!

kutsu vieraita kylään

Sehän tässä on, kun ei ole ketään ketä kutsua. Lasten kans meneminen on just sitä arkea minkä vastapainoksi tarvisin niitä "nuorten juttuja", jotka mulla menee ohi. Kai mä voisin tämän mun koko ongelman kiteyttää yhteen lauseeseen: otetaan vastaan kaveri, jonka kanssa viettää aikaa, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Ap.

itse välillä ihmettelen itseäni. Olen erakoitunut. Pahasti. Ennen olin paljon ystävien kesken, mutta nyt niitäkään jäljellä enää yksi ja sekinn sähköpostin ja pitkän välimatkan päässä. Hyvä mies minulla on ja useampi pieni lapsi. Ei hoitoapuja, asumme uudella paikkakunnalla. En osaa oikein tutustua uusiin ihmisiin tai järjestellä mitään kahvikekkereitä. Olemme vain perheen kesken, ja mukavaahan se, paitsi että sellainen omaan itseensä panostaminen menee vain ohi, sitä ei enää ole nimeksikään. Päivät menee ruitiinilla, kaupassa käyn ja välillä urheilemassa. Muuta sosiaalista elämää minulla ei enää ole. Se on yllättävääkin. Masentunut tai muuten vaan toimetonkaan en ole, mutta oikeastaan ketään varsinaista juttukaveria minulla ei enää ole. Mutta aikaansa kutakin.

itse välillä ihmettelen itseäni. Olen erakoitunut. Pahasti. Ennen olin paljon ystävien kesken, mutta nyt niitäkään jäljellä enää yksi ja sekinn sähköpostin ja pitkän välimatkan päässä. Hyvä mies minulla on ja useampi pieni lapsi. Ei hoitoapuja, asumme uudella paikkakunnalla. En osaa oikein tutustua uusiin ihmisiin tai järjestellä mitään kahvikekkereitä. Olemme vain perheen kesken, ja mukavaahan se, paitsi että sellainen omaan itseensä panostaminen menee vain ohi, sitä ei enää ole nimeksikään. Päivät menee ruitiinilla, kaupassa käyn ja välillä urheilemassa. Muuta sosiaalista elämää minulla ei enää ole. Se on yllättävääkin. Masentunut tai muuten vaan toimetonkaan en ole, mutta oikeastaan ketään varsinaista juttukaveria minulla ei enää ole. Mutta aikaansa kutakin.

Olisin voinut kirjoittaa tuon itse.

ja siksi ymmärrän, mitä tarkoitat. Lapsettomat kaverit on vähän eri maailmassa ja ne, joilla on lapsia, heitä näen ihan liian harvoin. kaipaan myös nuorena naisena olemista. lapsen isä ei juurikaan osallistu eli olen omistautunut täysin lapselleni. en käy juuri missään, koskaan ... Sen takia muuten ärsyttää välillä, kun JOTKUT vanhemmat äidit leimaavat heti huonoksi äidiksi, jos kertoo, ettei aina jaksa.



veikkaan että olen ollut lapseni kanssa paljon enemmän kuin moni vanhempi äiti. Olen ottanut lapsen mukaan joka paikkaan, kauppaan, kavereille, kävelyille. omaa aikaa ei ole melkein yhtään, mutta ilmeisesti nuorilla äideillä ei ole oikeutta siitä valittaa ?





t. 10

koska en mä enää edes mikään kovin nuori ole. :D No, en mikään teiniäiti ole ja aikuiseksi kai mun pitäis itseni jo mieltää.

Tuntuu vaan, että tässä elää aikaista eläkeikää...



ap.

vaikka sitä eri normielämässä näin tiedostaisikaan. Elämä menee omia ratojaan ja toisaalta voin syyttää erakoitumisesta itseäni. En ehkä osaa pitää kovin hyvin yhteyksiä, vaikka olenkin mielestäni (heh) ihan kiva tyyppi. Lasten saanti ja uusi paikkakunta ovat ehkä merkittävimmät tekijät. Mutta muuttuuko elämä enää tämän jälkeen? En tiedä. Tsemppiä ja piristyksiä kaikille!



t. nro 18

Ollaanko kavereita?

vaikka sitä eri normielämässä näin tiedostaisikaan. Elämä menee omia ratojaan ja toisaalta voin syyttää erakoitumisesta itseäni. En ehkä osaa pitää kovin hyvin yhteyksiä, vaikka olenkin mielestäni (heh) ihan kiva tyyppi. Lasten saanti ja uusi paikkakunta ovat ehkä merkittävimmät tekijät. Mutta muuttuuko elämä enää tämän jälkeen? En tiedä. Tsemppiä ja piristyksiä kaikille!

t. nro 18

Vittu, olisit sinäkin ajatellut, mitä haluat elämältä ja kenen kanssa. Tämmöset turhan ruikuttajat vituttaa eniten!

kutsu vieraita kylään

Sehän tässä on, kun ei ole ketään ketä kutsua. Lasten kans meneminen on just sitä arkea minkä vastapainoksi tarvisin niitä "nuorten juttuja", jotka mulla menee ohi. Kai mä voisin tämän mun koko ongelman kiteyttää yhteen lauseeseen: otetaan vastaan kaveri, jonka kanssa viettää aikaa, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Ap.

Liian nuorena äidiksi rupeaminen vaan on semmoinen virhe, josta joutuu pakosta kantamaan vastuun!

vaikka ymmärrän kyllä omanajan kaipuun. Kyllä sitä välillä vaan pitäisi päästä itekseen tekemään juttuja. Tää on kaupungista hyvä neuvoa, mutta tutustu naapureihin... tai jos olisi jotain päiväkerhoja samanikäistä porukkaa, että saatte vaihtareina lapsenvahtivuoroja tms. Tai onko paikallisia isovanhempia joilla olisi aikaa.. :)



tsellä muinoin jelppas tosiaan naapurit. Kaikilla suku ja läheiset kaukana, joten hoideltin sitten mukuloita ristiin tai istuttiin iltaa joillakin lasten ehdoilla. Sain elinikäisiä ystäviä.



Nyt oma likka 13 v on "adoptoimassa" lähellä asuvaa 63 vuotiasta rouvaa mummokseen. Lähti vahingosta liikkeelle. :) Elämä tuo, jos sille antaa mahdollisuuden.

Kun lapsen hankki, sen kanssa on opeteltava olemaan ja elämään.

On kokonaan unohdettava se aikaisempi elämä ja opeteltava tämä uusi elämä lapsen kanssa. Se vaatii aikaa ennen kuin tästä uudesta elämäntilanteesta oppii nauttimaan.

ON jätettävä kokonaan ne ajatukset, että johonkin pitää päästä. Jos kokoajan on mielessä, että tämä elämä on surkeaa, ei anna itselleen mahdollisuutta oppia nauttimaan elämästä lapsen kanssa.

Kun ajattelet, että lapsi on ihaninta mitä sinun elämässä on, niin opit tästä uudesta elämäntilanteesta pikkuhiljaa nauttimaan.

Tähän oppiminen vie aikaa kuukausia, mutta kun sen tilanteen saavutat, huomaat, että tämä uusi elämä on paljon antoisampaa, kuin se aikaisempi.

Sen jälkeen, kun olet päässyt tähän, voit aina silloin tällöin käydä rentoutumassa.

Just näin. Aikaa menee. Voi mennä kauemmin kuin vain kuukausia. Mulla meni kolme vuotta. Siinä ajassa sopeuduin ja aloin tajuta että omaa elämääkin voisi tässä vaiheessa elää. Kuopus oli vasta 9 kk kun esikoinen täytti kolme, mutta jotenkin mun "oma elämä" alkoi silloin uudestaan. En tarkoita että lapseni olisin hylännyt johonkin hoitoon jatkuvasti, vaan aloin ottaa niitä hetkiä tehdä niitä omia juttua. Kyllä niitä löytyy.