Lue keskustelun säännöt.
Elämän liiallinen suunnittelu
24.02.2012 |
On alkanut tuntua että olen ehkä liian kontrollifriikki elämäni suhteen. Olen elänyt putkessa ja odottanut kaiken menevän jotenkin tietyn kaavan mukaan. Pitkään myös mietin että elämä on täydellistä "sitten kun" on sitä ja tätä omistusasuntoineen yms.
Olemme nuorehko pariskunta ja nyt olen alkanut miettiä että pitäisikö heittäytyä enemmän. Esim. lastenhankinnan suhteen olen ollut tosi jyrkkä että ei ennen kuin olen töissä ja opiskeluni opiskellut ja on oma asunto yms. Olen alkanut tajuta että ehkei olosuhteet ole koskaan täydelliset. Opiskella voi myöhemminkin, mutta mistä voimme tietää ettei hedelmällisyyden kanssa olisi ongelmia tai milloin kuolema korjaa meistä jomman kumman.
Onko täällä heittäytyjiä, miten uskallatte luottaa että kaikki järjestyy? Olen jotenkin tottunut ns. pitämään langat käsissäni kaikessa mitä teen, ja tietämättömyys ja elämän arvaamattomuus tuntuu pelottavalta.
Kommentit (24)
ja muutettiin ulkomaille. tosin se oli ollut pitkän haaveena. ja oma talooli juo tuolloin suomessakin, nyt sellainen on nykyisessä asuinmaassakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on läheisille todella rankkaa ja tuntuu kontrolloimisena.
Minun äitini on tämmöinen. On suunnitellut jo valmiiksi minunkin lasteni elämän. Tietysti myös minun ja sisarusteni elämän on suunnitellut valmiiksi, ja saa hirveitä kohtauksia aina kun asiat ei mene niinkuin hän on suunnitellut.Nyt ollaan lähdössä hiihtolomareissulle, ja sitäkin äitini on jo suunnitellut vaikka ei ole edes lähdössä mukaan. On oikein aikatauluttanut valmiiksi tekemisemme ö.ö
Se suunnitteleminen on todella ärsyttävää ja kuluttavaa, vaikka kukaan ei edes kuvittele toimivansa hänen suunnitelmiensa mukaan.
Sanotaan hänelle aina että "joo, meneeköhän taas vähän yli". Sillä lopettaa vähäksi aikaa, mutta jatkaa kyllä myöhemmin.Käytännössä tämä on johtanut siihen ettei kukaan kerro mitään omia asioita hänelle vapaaehtoisesti. Kukaan ei myöskään kuuntele mitä hänellä on sanottavaa, sillä kaikki hänen sanomisensa kuulostaa korvissamme kontrolloimiselta silloinkin kun ne eivät sitä ole.
Oman itsesi ja läheistesi takia kannattaa sinun, ap hakea apua vaikka ammattiauttajalta.
Ainakaan äitini ei itse ole tapaansa pystynyt muuttamaan vaikka tiedostaa sen ongelmalliseksi.
Mitä ihmettä? Miten tämä vuodatus liittyi aloitukseeni. En tietääkseni maininnut mitään muitten elämien suunnittelusta, vaan omastani. Siis että olen aina olettanut meneväni tuon putken läpi ja oikeastaan vasta nyt alkanut miettiä että eihän se ole ainoa tie.
Minulle ei ole hirveästi intressejä määrätä muitten elämästä tai päätöksistä. Tuntuu peräti vieraalta tuon kirjoittajan kuvaus äidistään, en koe olevani tuollainen. Eli en kyllä ole kääntymässä ammattiauttajan puoleen..
ap
Kun valitset toisen haaran, niin et tiedä mihin toinen haara olisi johtanut:)
Kun sille polulle on astunut, niin elämässä ei voi palata takaisin ja valita sitä toista haaraa. Mutta et voi myöskään nähdä tulevaisuuteen mitä se toisi minkäkin haaran kohdalla tullessaan. Eli et voi tietää onko hedelmällisyyden kanssa ongelmia tai milloin kuolema korjaa jonkun. Myöhemmin voi spekuloida jälkiviisaana aina että "voi kun olisin tiennyt" niin olisin tehnyt toisin. Mutta vaikka olisi tehnyt toisin, niin sinulla ei olisi ollut nykyisiä kokemuksia ja tuntemuksesi olisivat voineet olla erilaisia.
Perimmäinen kysymyksesi taisi olla koska olisi hyvä aika tehdä lapset. Koska elämä on tässä ja nyt niin voit valita ettei vielä tai juuri nyt. Mutta se mitä toinen vaihtoehto olisi tuonut tullessaan et voi tietää. Tässä se dilemma juuri onkin, ettei kannata elää miettien ja pohtien mitä jos tapahtuu sitä tai tätä, vaan tehdä päätökset sen hetkisen tietämyksen pohjalta.
Oletteko parisuhteenne valmiita lapsiin? Oletko valmis sitoutumaan lapseen ja luopumaan osittain omista jutuista (ja jos joku älypää väittää ettei tarvitse luopua mistään, niin ei ole valmis vanhemmaksi)? Mitä merkitystä sinulle on vaikka valmistuminen venyisi? Mitä mieltä puolisosi on omasta vanhemmuudestaan? Mitä kaikkea haluatte taloudellisessa mielessä tarjota lapselle ja kuinka tärkeää se on teille? Mitä kaikkea kaipaatte itse taloudellisessa mielessä ja kuinka tärkeää se on teille?
ensimmäisenä tulisi mieleen että oletko sinut kuolevaisuutesi kanssa? Itse pystyin vasta silloin kunnolla heittäytymään elämään (ei tietenkään tarkoita sitä että tekee joka hetki sen mitä tekee mieli), kun tulin sinuiksi oman kuolevaisuuteni kanssa. Kannattaa lukea vaikkapa filosofisia kirjoja, jotka käsittelevät pääsääntöisesti kuolemaa. Itse olen löytänyt paljon lohtua itämaisista, kuten tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta.
Minun mielestä on hienoa että olet alkanut ajatella erillä tavalla kuin ennen. Kaikki mielipiteen muuttaminen on kehitystä, ja kaikki me joudumme välillä luopumaan ajatusmalleista johon olemme kovin piintyneitä. Sekin on kypsymistä, ei se että pitää ajatuksistaan kiinni hinnalla millä hyvänsä, vaikka niistä olisi itselle haittaa.
Lasten tekoon ei tarvita mielestäni omistusasuntoa ja molemoien vakityöpaikkoja. Minun mielestä riittää ihan se että toisella (miehellä mieluummin) on vakituiset tulot ja toisella kuitenkin selkeät tulevaisuudensuunnitelmat, esim opiskelujen suhteen. Sitäkin tärkeämpää on oma kypsyys ja parisuhteen kypsyys. Oletko minkä ikäinen muuten? Alkaako aika olla ns kortilla lasten suhteen.