Pahin mokasi työhaastattelussa?

jonka tuotteet olivat mieluisia ja kiinnostavia. Haastattelu meni mielestäni hyvin kunnes haastattelija kiitti käynnistä ja lupasi ilmoittaa jatkosta viikon sisällä. Samalla hän tarjosi muutamaa näytettä kotiin vietäväksi heidän tuotteistaan. Jostain kumman syystä kieltäydyin. Haastattelijan ilme oli melko hämmästynyt ja olin jotenkin niin tohkeissani haastattelusta, että vasta ulko-ovella tajusin minkä mokan olin tehnyt. Ei tullut kutsua toiselle kierrokselle.

Eikä tämä haastattelija syyllistynyt syrjintään,kun niin jaksoi paasata hakijan äitiydestä? No huvittavaa tosiaan yhtään kenkämyyjän työtä väheksymättä kaksi haastattelukierrosta osa-aikaisen myyjän hommiin. Ehkä Palmrothille on (oli) sitten vaikeaa päästä töihin..

kun firma jossa työskentelin meni konkurssiin. Oli pakko hakea edes jotain työtä, joten hain Palmroothille osa-aikaiseksi kenkämyyjäksi (ei liippaa läheltä ollenkaan varsinaista alaani, olen markkinoinnin ammattilainen, mutta jotain oli pakko saada). Haastattelija oli 20 min myöhässä. Aloitti kertomalla miten vaativaa ja haastavaa työ on ja arvuutteli selviänkö siitä kun olen kuitenkin tehnyt VAIN paiperinpyörittelyä työkseni aiemmin.. Tässä vaiheessa päätin etten ota työtä vaikka saisin. Haastattelija kysyi onko mulla lapsia. Tokaisin että kuten CV.ssä lukee, mulla on yksi lapsi. Haastattelija sai hepulin: Me ei TODELLAKAAN haluata tähän hommaan ketään jolla on lapsia, ei ei ei... Mä sanoin et ehkä tää oli sit tässä ja olin nousemassa ylös lähteäkseni, kun haastattelija pyysi mua istumaan alas ja jatkoi mm. työtodistusteni arvostelemista, aikaisempien töideni haukkumista, ja epäilyä siitä kuinka hän ei usko että pärjäisin näin vaativassa (!) työssä. Olin aivan kypsä tässä vaiheessa. Haastattelija jankkasi vielä tovin siitä miten harmillista on että mulla on lapsi, johon sanoin että johan se siinä CV:SSÄ luki, että ei voi kovin suuri yllätys olla?! Haastattelu loppui nopeasti.. Seraavana päivänä soi puhelin, tämä haastattelija soitti että he voivat nyt KUITENKIN harkita mua seuraavalle haastattelukierrokselle (hei oikeesti, osa-aikaisen kenkämyyjän duuniin kaksi haastattelukierrosta yms..) vaikka edelleen oli pettymys että mulla on lapsi. Mä sanoin todella hölmistyneenä että eiköhän tää nyt kuitenkin ollut oikeesti tässä, etttä mä en missään nimessä halua noin lapsivastaiseen ja negatiiviseen työpaikkaan töihin. Hasstattelija oli pitkään hiljaa. Ilmeisesti oli niin järkyttynyt että joku sanoi hänelle eI. Että joo, tällaista "mokailua" mun osalta. Tahallista tosin.. Tää tarina olis sopinu paremmin ehkä hirveiden työhaastattelujen ketjuun.

.. Kuulemma myymäläpäällikkö ei voinut sietää lapsia eikä pitänyt äideistä (!!) ja oli vaaatinut että hommaan palkataan lapseton SINKKU (eli ei saanut olla siis naimisissakaan..)tämä syy kun ihmettelin jossain vaiheessa haastattelua miksi tästä lapsiasiasta tehdään niin iso numero.

Koin kyllä aavistuksen vahingoniloa kun tuo lafka ajautui konkurssiin.

Tulipa mieleen yksi "moka" toisessa haastattelussa.. Multa kysyttiin millainen olen konfliktitilanteissa. Vastasin rehellisesti, enemmän ajattelematta että "osaan pitää puoleni enkä taatusti jää kakkoseksi." Kuulosti varmaan niin kusipäiseltä :D Haastattelija (tiomitusjohtaja) kysyi lopuksi että mitä sä haluat että kysyn sulta vielä. Vastasin -jälleen enempää ajattelematta- että "sä voisit kysyy vaik koska mä voin aloittaa." Joo. No ilmeisesti hakivat itsevarmaa ja sanavalmista ihmistä töihin koska sain työn huolimatta noista vähintäänkin ääliömäisistä heitoista.

ja menin käymään ennen töiden alkua (kesäloman lopussa), tapasin silloin apulaisjohtajan. Tämä kysyi missä olen ollut aiemmin töissä. Mä unohdin työpaikan nimen, jossa olin ollut 10 vuotta töissä! Olisin voinut häpeästä vajota maan alle ja sopersin, että taitaa olla pää vielä kesälomalla, kun ei työasiat muistu mieleen.

haastattelija kysyi missä näen itseni 10v kuluttua, hetken mietittyäni vastasin että en yhtään missään.

Yleensä se tosin on muodossa "mitä teet 5 vuoden kuluttua". Varsinkin nopeasti muuttuvilla aloilla on todella typerää edes esittää tätä kysymystä, joka on kliseisyyden huippu. Aina jos tämä kysymys on kysytty työhaastattelussa, olen alkanut pohtia onko haastattelijakaan ihan tehtäviensä tasalla ja millä vuosituhannella hän on oppinsa saanut.

Kaikissa oppaissa myös kehotetaan miettimään valmiiksi jotain näppärää sanottavaa/kysyttävää, kun haastatattelun lopussa yleensä aina tulee se kohta, jossa sinä itse "saat" kysyä jotain kys. työtehtävästä tai työpaikasta.



En viitsinyt kysyä mitään, kun ajattelin, että paikka ei ole minua varten. En tuon myöhästymisen vuoksi, vaan, koska en mielestäni työtehtävät ylittivät kykyni ja oletin, että haastattelijatkin tämän jo huomasivat.



Olin aivan ällikällä lyöty, kun halusivat minut kuitenkin monien hakijoiden joukosta palkata.

Tuossa paikassa olen ollut jo yli 10v..



Eikai se pokan pitäminen ja 100% onnistuminen vastausksissa aina se juttu ole, vaan kyllä fiksut rekrytoijat löytää sopivan ihmisen ja saahan sitä olla inhimillinen ja takellella ja vastata "väärin" sun muuta, jos kyvyt ovat kohdallaan.

Mulla on ajoittaista huomattavaa vapinaa. En tiedä mistä johtuu, kukaan lääkäri ei sitä suostu tutkimaan ja mulla on siihen täysin toimimaton _verenpaine_lääke...



No, jäi sekin lääke sitten ottamatta kun unohdin ja sattui vapinakohtaus just haastatteluun. Ei siis johdu jännityksestä, mutta siltähän se tietenkin näyttää. En jännittänyt yhtään, hain apulaisjohtajan paikka jossa olisin hyvin pärjännyt. Työssä selitän vapinani eikä niistä yleensä kukaan ole ihmeissään, mutta haastattelussa en kertonut mistä on kyse.



Vapsin kauttaaltani haastattelussa ja tuli tosi paska fiilis. Toivoin vaan että haastattelu loppuisi nopeesti, siinä kohtaa ei ollut enää mitään väliä saanko paikan, vitutti niin ankarasti. Haastattelija ajatteli varmasti etten todellakaan sovi siihen hommaan. Vapina on siis tosi näkyvää eikä vaan kädet vapise vaan kaikki.



Yllättäen kutsuttiin sit kuitenkin toiseen haastatteluun, mutta jotenkin oli niin kurja olo että kieltäydyin. Perseestä. Tuntui että ne juoruaa selän takana ja tämä on karsee vaiva muutenkin. :(

Hain Australiassa erääseen Body Shoppiin töihin. Minulta kysyttiin, että miten suomalaiset tavat eroavat paikallisista. Jostain kumman syystä menin lukkoon, ja sanoin että australialaiset myyjät ovat paljon ärsyttävämpiä kun hyökkäävät heti asiakkaan naamaan hönkimään ja kyselemään miten päivä on mennyt. Niinkuin tuo ei yksinään olisi ollut tarpeeksi paha, niin päätin vielä oikein eläytyä ja näyttää miten se tehdään, ja kruunata koko homma liioitelulla aussi-aksentilla.



En saanut töitä. :D

olen ollut haastattelemassa entiesen esimieheni kanssa useastikin työnhakijoita. Eräs haastattelu meni hakijan kannalta oikein mukavasti, saimme hyvän kuvan hänesät jne. Kunnes haastattelun virallinen osuus oli ohi ja hakija ryhtyi laittamaan takkia päälle ja keräilemään kamppeitaan ja samalla jutellen niitä näitä esimieheni kanssa paljastaen epähuomiossa todellisen motivaationsa hakea ko. työtä. Ja se motivaatio ei ollut ihan sitä mitä työnantaja keneltäkään odottaa työnhakutilanteessa. Siitä opin, ettei kannata liiaksi rentoutua haastattelun päätyttyä, koska siinä tilanteessa saattaaalkaa höpistä jotain mitä ei todellakaan pitäisi.

Voin kuvitella tuon tilanteen kun samalla miettii mielen sopukoissaan että "mitä mä oikein oon tekemässä!???" :D

Voin kuvitella tuon tilanteen kun samalla miettii mielen sopukoissaan että "mitä mä oikein oon tekemässä!???" :D

Hain erästä ihan hyvää virkaa ja haastattelu oli todella jäykkä, pukumiehiä pitkä rivi pöydän toisella puolella. aina kun minua jännittää, alan hihitellä ja puhua mitä sattuu. Koko haastattelu meni ihan penkin alle. Kysyttiin esim. näkemystäni ko. viraston toiminnasta, johon minä sitten vastaan teinityyliin hihitellen että "no eix tää oo vähän niinku sellasta isoveli valvoo -tyyppistä juttua hihihi". Minkälainen on hyvä esimies? "No niinku sellanen joka osaa olla alaisen kaa myös kaveri hihihiiiii.." Halusin vajota maan alle enkä todellakaan saanut paikkaa. Ja olin sentään 30-vuotias valtiotieteiden maisteri enkä mikään yläasteelainen...

mahassa väänsi ja aaattelin että jännityksestä johtuu. Kohta kuitenkin aloin voida pahoin ja yökkäilin. Sanoin sit että mua yrjöttää. Mulle neuvottiin vessa. Meillä oli ollut kyllä oksennustautia edellispäivinä. Sieltä ei kuulunut mitään sen jälkeen enkä minäkään kysellyt mitään.

Valtiotieteen maisteri kikattaa khihihii ja toinen sanoo että "mua yrjöttää"!



Jotenkin ei ihme, että "Sieltä ei kuulunut mitään sen jälkeen enkä minäkään kysellyt mitään."



Nauran ihan kippurassa, oioi, ei enempää X´D

Hain Australiassa erääseen Body Shoppiin töihin. Minulta kysyttiin, että miten suomalaiset tavat eroavat paikallisista. Jostain kumman syystä menin lukkoon, ja sanoin että australialaiset myyjät ovat paljon ärsyttävämpiä kun hyökkäävät heti asiakkaan naamaan hönkimään ja kyselemään miten päivä on mennyt. Niinkuin tuo ei yksinään olisi ollut tarpeeksi paha, niin päätin vielä oikein eläytyä ja näyttää miten se tehdään, ja kruunata koko homma liioitelulla aussi-aksentilla.

En saanut töitä. :D

Ei vaan voi olla nauramatta! =D

Haastattelija (myöhäiskeski-ikäinen mies) kysyi yhtäkkiä olinko allerginen jollekin. Vastasin kieltävästi, jolloin hän mainitsi kaulani punoittavan. En tiennyt, mitä olisin siihen sanonut, joten tokaisin vain "Aha", tai jotain vastaavaa. Mies kysyi sitten samaa kysymystä vielä ainakin kaksi kertaa haastattelun aikana. No en piru vie ole allerginen!! Kai se kaula voi punoittaa vaikka siksi, että jännittää. Olin nuori ja hakemassa ekaa kesätyöpaikkaani, joten en tajunnut kiinnittää haastattelijan huomiota tähän tosiasiaan - tosin omasta mielestäni en edes jännittänyt tuota tilannetta. En saanut paikkaa.



Samana kesänä hain töihin hampurilaisravintolaan. Olin hyvin epävarma identiteetistäni ja alkanut juuri kokeilla erilaisia pukeutumistyylejä. Tulin sitten syystä tai toisesta pukeutuneeksi vesirajaminihameeseen ja niin korkeisiin korkokenkiin, että en päässyt edes kävelemään niillä kovin hyvin..! Tajusin mokani heti, kun haastattelija loi minuun ensimmäisen, hyvin halveksivan silmäyksen. Luuli varmaankin, että yritin päästä reittä pitkin töihin.. Yllättäen en saanut paikkaa.

Kaikki tekee virheitä. Kokemuksesta oppii, myös huonoista kokemuksista. ;D  oma suhtautuminen on kaiken a ja ö.

Haastattelija kysyi, että olenko enemmän aamuvirkku vai iltavirkku ja vastasin, että en erityisesti kumpaakaan. Tarkoitin sillä, että kumpi vain unirytmi onnistuu, mutta ilmeestä päättelin, että otti sen niin, etten saa itseäni liikkeelle milloinkaan. Sain tosin sen työn eikä ollut iso juttu.

Eksyin ja myöhästyin... Eli olin menossa haastatteluun vieraaseen kaupunkiin ja lähdin vähän liian tiukalla aikataululla. Tämä tapahtui ennen kuin kännyköissä oli navigaattoreita. Päädyin siis ihan toiselle puolelle kaupunkia, josta soitin haastattelijalle ja kerroin eksyneeni. Hän oli ymmärtäväinen, mutta koska seuraava haastattelu oli tulossa heti mun perään, niin en sitten päässyt enää samana päivänä haastatteluun. Uusi aika järjestyi, mutta yllättäen en saanut paikkaa. 

Haastattelija: Missä päin Helsinkiä asut?

MInä: Munkkiniemessä eli ihan kivenheiton päässä. 

H: Olet kova tyttö heittämään kiveä..

M: Ja sinä olet kova poika vitsailemaan (ja hymyilin vähän ivallisesti)

En saanut paikkaa, mutta saattoi johtua ihan siitä, että koulutus ei oikein ollut kohdillaan. 

Suutuin yhdelle haastattelijalle niin kovasti, että loppuajan puristin hampaita yhteen etten olisi purrut häntä käteen. Ja kaiken lisäksi kyseinen haastattelija oli oma esimieheni ja jouduin hymyilemään hänelle tätä irvikissahymyä vielä useita vuosia tuon jälkeen.