Opiskelisinko tradenomiksi vai sosiaalityötä?
olen siis lähihoitaja ja siitä työstä paljon kokemusta. Lisäksi olen merkonomi, mutta vailla työkokemusta.
Kumpaa alaa suosittelisit jatkamaan? Tradenomiksi voisi opiskella iltaisin töiden ohessa parissa kolmessa vuodessa. Kun taas sosiaalityötä pitäisi opiskella vuosikausia yliopistossa.
Kommentit (17)
siten voisit suorittaa tutkinnnon työn ohessa ja menisi myös se noin 2 vuotta vain. Yliopistotutkinto vie ainakin 5 vuotta koska on kaksivaiheinen nykyään (3 vuotta kandiksi ja 2 vuotta siitä vielä maisteriksi). On myös todella vaikeaa päästä opiskelemaan sosiaalityötä yliopistoon, hakijoita on tuhansia ja sisään otetaan muutamia kymmeniä.
sosiaalityötä opiskelemalla mahdollisuus tehdä muuta kuin sitä varsinaista asiakastyötä sosiaalitätinä?
Esim. jotain hallinnollisia hommia kunnassa, osastonhoitajantöitä tms.?
Sosiaalityö työllistää varmasti, jos pääset sisään koulutusohjelmaan. Tradenomeista on ylitarjontaa, mutta periaatteessa urapolkuja enemmän. Jos valitset tradenomilinjan kannattaa työllistymisen kannalta painottaa taloushallintoa.
vaikea sitä sosiaalityötä on sitten päästä opiskelemaan? Minulla on ihan hyvät YO-paperit, joten alkupisteet olisi ainakin hyvät, mutta toisaalta olen kuitenkin vain sellainen kasin oppilas muuten eikä oppimistaidot välttämättä kovin hyvin enää hallussa.
niiden yliopistojen, joilla on tuo on koulutusohjelmassa, löydy jonkinlaista tilastoa sisäänpäässesutä ja hakijoista.
Ainakin Helsingin yo:n valtiotieteellisessä voi opiskella sosiaalityötä. En usko, että sinne on mitekään kovin vaikea päästä, mitään tekemistä millään lukion arvosanoilla tässä ei ole. Kunhan jaksat päntätä pääsykokeisiin, niin sillä hyvä.
t. surkeasti aikoinaan kirjoittanut kiitettävin arvosanoin valmistunut vtm
vaikuttaahan ne lukion arvosanat puolet siihen pääseekö sisään? Yliopiston sivuilla ainakin näin oli, että puolet vaikuttaa YO-pisteet ja puolet sitten se pääsykoe.
siinä uskossa, että ne vaikuttavat jos sinulla on tosi hyvät paperit, muutoin niillä ei ole merkitystä, jos pärjäät pääsykokeissa hyvin.
En tiedä onko tähän tullut muutosta, itse pyrin 90-luvun puolivälissä onnettomilla papereilla ja pääsin sisään valtiotieteelliseen pääsykoeen perusteella. Yo-papereista ei todellakaan ollut mitään hyötyä.
ei ole kauhean vaikeaa päästä sisään ja hyvä yo-todistus varmasti auttaa asiaa. Yliopistotutkintoa suosittelen, voithan lukea sivuaineena vaikka kauppatieteitä jos sekin kiinnostaa. Tradenomeja koulutetaan reilusti yli tarpeen joten työllistyminen hyvään työpaikkaan on kyseenalaista.
Tunnen ainakin yhden sosiaalityötä lukeneen, joka tekee viranomaispäätöksiä eli ei tee suoraa asiakastyötä. Eli mahdollista on.
opiskelemaan, vaikeampaa esim kuin luokanopettajaksi tai oik.tieteelliseen. Eli on vaikeaa.
Voisitko aloittaa sosiaalityön opinnot työn ohessa avoimessa yliopistossa ja pyrkiä sisään sitten kun perusopinnot on suoritettu?
Riippuu tietysti mitä vaikeana pitää, mutta Helsingin yliopistossa myös sosiaalityöhön pääsy verrattain vaikeaa. Esim. valtiotieteellisen pääaineista ylivoimaisesti pienin sisäänpääsyprosentti, erityisesti jos yrittää kiintiöön pelkän pääsykokeen perusteella (max. 10 opiskelijaa v. 2012)
sossuilla taas hyvä. Its valitsisin sosiaalialan, jos jaksat sellaista työtä. Miksi haluat yliopistoon? Eiks se ole AMK-tutkinto?
olisi mahdollisuuksia hallinnollisiin töihin, joissa palkkakin ehkä hieman parempi.
Katso Helsingin Yliopisto tilastot hakijoiden sisäänpääsytsä 2011. Eli ei ihan kuka tahansa pääse.
Mulla on ihan datanomin koulutuksella tonninparempi palkka kuin sosiaalityöntekijällä.
on ollut huutava pula viime vuosina, näin ollen työllistyminen on olut suht varmaa. Jos se yhtään kiinnostaa, ota selvää työllistymistilanteesta nyt ja tulevaisuudessa.
Itsekin sitä mietin, mutta en uskonut että psyykeeni kestäisi rankkoja tilanteita etenkään lasten kohdalla.