extreme uskovainen?

Mutta veikkaisin että sillä tarkoitetaan ns. ääriuskoivasta, fundamentalistia jne.

Joskus olen kuullut tuon sanan kuvaamassa uskovaista, joka juoksee hihhuli-ilmiöden perässä, eli kaatumiskokouksissa ja ns. Toronto-herätyksen kaltaisissa ihmeissä. Eli fiilis-kristitty.



Sanottakoon, ettei se ole oikeaa kristinuskoa.

vilmahilma:

Sanottakoon, ettei se ole oikeaa kristinuskoa.

Ihan Sanasta kuule voi.

vilmahilma:

Joskus olen kuullut tuon sanan kuvaamassa uskovaista, joka juoksee hihhuli-ilmiöden perässä, eli kaatumiskokouksissa ja ns. Toronto-herätyksen kaltaisissa ihmeissä. Eli fiilis-kristitty.

Sanottakoon, ettei se ole oikeaa kristinuskoa.

Minusta se, että juoksee " kaatumiskokouksesta" toiseen saattaa kertoa lähinnä ihmisen rikkinäisyydestä ja siitä, että hän tarvitsee voimakkaita tunnekokemuksia kerta toisensa jälkeen. Mutta eihän se oikeuta sanomaan, ettei toisen usko ole oikeaa! Mistä sinä tiedät, millainen toisen ihmisen suhde on hänen Taivaalliseen isäänsä? Tällainen ihminen varmasti kaipaa Jumalaa, mutta jostain syystä tunteen etsiminen vain on hänellä ylikorostunutta.

Mutta ei noissa tilaisuuksissa juokseminen tarkoita välttämättä rikkinäisyyttäkään. Ehkä jonkun usko on ollut vuosikausia kuivaa, ehkä ihminen kaipaa rukousvastauksia tai kokemusta siitä, että Jumala vielä toimii...

Raamatussa ei muuten MISSÄÄN lue, ettei uskoon kuuluisi myös tunteita. Kun ajattelee vaikka Daavidia, niin hänhän rypi tunteidensa vuoristoradassa koko ajan.

Kerrohan tarkemmin. Sanalla tarkoittanet Raamattua? Missä siellä kerrotaan että esim. nuo " kaatumiskokoukset" ym. eivät ole aitoa kristinuskoa? Mitä on aito (kristin)usko?



Myönnän toki, että minustakin nuo kaatumisjutut ym. ovat hiukan epämääräistä hihhulitoimintaa, mutta en silti menisi arvostelemaan kenenkään uskon aitoutta. Ja minä nyt satun pitämään kaikkia uskontotoimia hiukan hihhulimaisena ;)

Lähinnä sitä tarkoitin, että Raamattu ei puhu näistä kaatumis- yms. ilmiöistä mitään uskovaisten keskuudessa, vai puhuuko??



Joten sielu saattaa olla pelastetussa tilassa (uskossa), vaikka rikkinäisenä. Mutta en usko kaatumis-ilmiöiden parantavan kenenkään sielua. Jumalan Sana sen sijaan parantaa, jos antaa sen parantaa.



Eikö Jeesuskin kysynyt: " Tahdotko tulla terveeksi?"



Monesti nämä kokemuskristillisyyden ilmiöt vain ruokkivat tunne-elämää, ja tunteisiinhan ei voi uskoaan perustaa. Silloin ei olla Kristuskalliolla, ja usko saattaa mennä tunteiden mukana yhtä nopeasti kuin se tulikin. Sana ja totuus sen sijaan pysyvät. Ja Jumala lupaa, etti hän ketään hylkää eikä jätä!



Olen jonkun verran tehnyt sielunhoitotyötä, ja tämä kokemuksellinen puoli asia usein puhututtaa... ja toisaalta jakaa kristikuntaa kahteen osaan...



Jos luemme Sanaa, huomaamme sieltä totuuden. Totuus tekee meidät ennen muuta vapaiksi ja parantaa meitä syvältä asti. Jumalallehan kelpaamme aivan sellaisina kuin olemme. Usein Sielunvihollinen haluaa tulla Jumalan kansan keskuuteen, sekoittamaan ja viemään meitä väärään suuntaan. Tämän vuoksi Jeesus kehoitti luottamaan kirjoitettuun Sanaan enemmän kuin tunteisiin.

mutta eihän se puhu pyhäkoulustakaan... eikä siitä, että kirkossa pitää istua penkeillä... Mutta jotain tämäm tyyppiseen viittavaa siellä kuitenkin on. Esim. Pietari joutui hurmokseen, samoin Paavali kaatui tielle pitkin pituuttaan Jumalan voimasta.



Ihmettelen kahtiajakoa, jonka mukaan kaatumisen ym. kokemusten vastakohtana pidetään Jumalan sanaa. Olen aika paljon ollut tilaisuuksissa, joissa on ollut näitä ilmiöitä, eikä missään ole koskaan vähätelty Raamatun ensisijaista asemaa. Päinvastoin on korostettu sitä, että uskon pohja on Jumalan sanassa.



Uskon kyllä, että on olemassa myös ei-tervettä hihhulointia, joka perustuu tunteiden manipulointiin. Mutta minusta uskonelämään liittyviä tunteita ylipäätään pelätään usein turhaan. Onhan Jumala antanut meille myös kyvyn tuntea! Miksi tunteiden kirjo ei saisi ulottua uskoon? Ei niin, että usko perustuu tunteeseen, mutta jos tunteet kielletään, minusta silloin typistetään uskosta keskeinen osa ihmisyyttä.



Olen sitä mieltä, että tässä(kin) asiassa kultainen keskitie on aika kova sana... :)

ymmärrän kyllä näkökantasi ja olen itsekin miettinyt tätä(kin) asiaa monelta kannalta. En paljon muuta nykyään teekään uskonelämässäni kuin vain mietin! ;) Kysymyksiä on tsiljoona, vastauksia vain muutama.



Minulla vain kiehahti se ensimmäisen viestisi lause, ettei " kaatumiskokouksissa juokseminen" ole oikeaa kristinuskoa... Se on nimittäin aika paljon sanottu.

on Persoona, joka kulkee siellä missä tahtoo. Emme tiedä mistä se tulee, ja mihin menee. Näinhän Raamattu sanoo. Eli täysin emme voi sanoa, mistä ilmiöstä on aina kysmys, Pyhästä Hengestä vai ihmisen henkisistä asioista vai jopa pahoista hengistä.



Raamattu sanoo: " Koetelkaa kaikki henget" ! Myös Pyhä Henki tulee koetella, eikä hän siitä loukkaannu, kun Raamatun ohjeiden mukaan hänet koetellaan, vai mitä? Miten koetellaan? Jumalan Sanalla! Raamattu puhuu valtavasti eksytyksistä, henkien koettelemisista, vääristä profeetoista ja luopumuksesta. Ei niinkään herätyksestä, jota kristikunta jostain syytä odottaa.



Paavali, Damaskosken tiellä kaatui, koska oli Jeesusta vastaan. Eli epäuskoinen. Sai siinä sitten uskon! Myös jokainen kaatuminen muu Raamatussa tapahtui epäuskoisille, Ananiaalle ja Safiralle jne. Lukuunottamatta Johannesta saadessaan ilmestyksen, Johannes kaatui maahan, mutta silloinkaan ei ollut ketään palvelijaa / saarnaajaa paikalla. Hän oli yksin.



Sitten myös mm. eläimelliset äänet, joita mm. Toronto-herätyksestä saatiin... onko se mielestäsi raamatullista? Eikö Jumala ole järjestyksen Jumala?



Toki Pyhä Henki noissa voi vaikuttaa, mutta ihminen niin helposti antautuu kaikelle yliluonnolliselle, että henkistä " kamaa" tulee mukaan. Samoin " joukkohysteriaa" on usein mukana.



Jumalan Sana kosketaa, ja antaa tunteita; rauhan, varmuuden, joskus hädän toisten ja itsensäkin puolesta, iloa, surua... monenlaista tunnetta.



Itse aikoinani näitä kokouksia kierrellessäni sain vain levottomuutta. Menin tyhjänä kokoukseen ja tulin vielä tyhjempänä ulos :( Lopetin kaiken kokouksissa käymisen (siis asiallisissakin). Luin vain Sanaa kotona ja rukoilin totuutta. Tämän vuoksi suhtaudun aikalailla varovaisesti kaikenlaisiin ilmiöihin.



Sain rauhan sitä kautta. Niin kuin Jeesus sanoo, joka juo tätä elävää vettä, se ei koskaan janoa. Jumalan Sana on sama eilen ja tänään. Se ei muutu eikä uudistu. Sen sijaan ihmisten tulisi uudistua, avata sydämensä totuudelle.



Minusta ihaninta Jumalan sanassa on se, että tiedän olevani matkalla Kotiin, eikä minun tarvitse katsoa omaa mahdottomuuttani tai omia mahdollisuuksiani vaan Jeesuksen työtä minussa. Jumala on. Jumal on minun kanssani. Näin Sana sanoo.



Nyt käyn taas kokouksissa. Vaikka vapaita suuntia " edustankin" tykkää hiljaisista kokouksista, sillä niissä olen saanut kokea oikeasti Pyhän Hengen kosketusta, synnintunnon ja armon kokemisen kautta. Mm. luterilaisen kirkon herätysliikkeissä. Myös vapaissa suunnissa saattaa olla oikein rauhallisia kokouksia, mm. baptisteilla. Enkä halua mitään seurakuntaa vähätellä muutenkaan.



Mutta minua pelottaa katsella joskus, mihin suuntaan uskovaiset ovat menossa? Kerrotaanko synnistä, joka tuhoaa maailman/ihmiskunnan, vai loukkaako se jotain niin paljon, että vaikenemme mielellämme?

Mielenkiintoista on se, että sanonnan käyttäjä itse ei ole osannut määritellä, mitä hän sillä sanalla tarkoittaa. Lienee siis itsekin vain kuullut sanat ja sitten käyttää niitä tietämättä, mitä sillä on tarkoittanut. Tosin hän käytti sanontaa " extreme kristitty" , kun käväsin tarkistamassa kirjoituksen. Ilmeisesti sanat olivat niin lähellä toisiaan, että erehtymisen vaaraa ei ollut.



Vilmahilman ajatuksen ymmärrän tuon kirjoituksen jälkeen, mitä hän kirjoitti. Minä itse olen ajatellut, että jos kerran joku saa parantumiskokouksista jotakin, niin se on hänen asiansa. Itse en ole niissä juoksemalla juossut. Kerran olen ollut kuuntelemassa Seppo Juntusta ja siihen se taitaa jäädäkin.

Kirjoitin juuri pitkän viestin, joka KATOSI! :((((( Ehkä palaa asiaan myöhemmin, jos jaksan. Pääpointtini kuitenkin oli, että meidän ihmisten on vaikea antaa lopullista " tuomiota" siitä, miten Jumala toimii ja miten ei. Tärkeintä on hedelmä, joka eri asioista seuraa.

seuraako jostakin asiasta hyvää hedelmää vai ei. Jos tuntuu hyvältä, onko se hyvää hedelmää, ja jos tuntuu pahalta, voiko silloin sanoa, ettei hengen hedelmää ole? Esim. " kaatumiskokouksista" on ihmisillä tämän suhteen erilaisia kokemuksia, toisilla hyviä, toisilla huonoja. Kummat ovat " oikeassa" ja onko sillä merkitystä?



En taida jaksaa palata aiheeseen enää. Viesti oli ja meni. :(

En osaa määritellä mitä se tarkoittaa. :-D Olenko asian niin ilmaissut?

Extreme on tuiki tavallinen termi, jota ei sen enempää tarvitse määritellä. Jos te vaikka saisitte päähänne alkaa miettiä onko pallossa kulmaa, enkä tällaiseen keskusteluun ottaisi osaa, niin mahtaisiko se tarkoittaa sitä, että en tiedä.

tuhve:

Mielenkiintoista on se, että sanonnan käyttäjä itse ei ole osannut määritellä, mitä hän sillä sanalla tarkoittaa. Lienee siis itsekin vain kuullut sanat ja sitten käyttää niitä tietämättä, mitä sillä on tarkoittanut. Tosin hän käytti sanontaa " extreme kristitty" , kun käväsin tarkistamassa kirjoituksen. Ilmeisesti sanat olivat niin lähellä toisiaan, että erehtymisen vaaraa ei ollut.

Kyllä tämä sanonta näköjään aika paljon ihmetystä on herättänyt. Moku-palstan puolella asiaa kysyivät sekä vilmahilma että josefiina. Tänne laitoin oikein oman aloituksen ja jo ensimmäinen vastaaja kirjoittaa:" Enpä ole aiemmin kuullut." Ilmeisesti siis kukaan ei ole kuullut sanontaa extreme kristitty.



Extreme lajit ovat yleisesti käytössä. Nehän ovat seinällä kiipeily, benjihypyt jne.



Mutta sanaan kristitty liitettynä ei sana extreme oikein tunnu tulleen ymmärretyksi. Olisi siis aivan kaunista, jos selittäisit tarkemmin, mitä sillä tarkoitat.



Oikeastaan voisin kysyä oletko sinä sitten extreme muslimi?

mutta kuten olen jo aikaisemmin huomannut olet mestari vänkääjä ja asioiden ylösalaisin kääntäjä sekä väärinymmärtäjä.



Nyt sinulle varmaan taas tuli paha mieli kirjoituksestani, kuten niin monesta aikaisemmastakin olet vetänyt herneet nenuun.

Oletko sinä extreme muslimi?

Kyllä ihmeteltiin tuota ihme nimitystä ruusu, joko voisit selittää sen ja oletko sinä extreme muslimi?? minäkin kyselen.

Asiahan ei minulle kuulu, mutta olisiko tässä nyt vain käytetty kielikuvaa, yhdistetty hauskasti kaksi toisistaan kaukana olevaa asiaa. Extreme = ääri.



Äärikristitty, sitähän ei yleisesti käytetä, mutta äärimuslimit vilisevät sanastossa tuon tuosta. Verbaaliakrobatiaa. Yhtä hyvin voisimme kutsua vaikka George Bushia äärikristityksi, emmekös voisikin?



Huumorilla vain, leidit. :)



Itse kutsuin mamadzaa joskus hardcore-muslimiksi, kaikella rakkaudella, ja hän otti sen justiinsa niin kuin pitikin: huumorilla. Ehkä intuitiivisesti tiesin ja luotin hänen huumorintajunsa kestävän.

Pohdiskelusi voi olla ihan oikeassa. Itse kiinnitin humiota sanaan oikeastaan juuri tuon takia, mitä hilmvilma tänne jo pohdiskelikin. Eli tulee mieleen uskovainen/kristitty, joka juoksee parantamiskokouksesta toiseen ja kaatumiskokouksista toiseen. Etsimällä etsii siis kokemuksia ja elää uskoaan kokemusten kautta. Se on mielestäni ihan hyvä selitys.



Ongelmaksi tulee sitten se, että sanonta oli liitetty yhteen henkilöön eli Josefiinaan. Josefiina ei tietääkseni ole sellainen, joka etsisi tunnekokemuksia kaiken maailman kaatumiskokouksista.



Siksi lähdin pohtimaan, mitä ruusu1 oikein ajoi takaa tällä sanonnallaan. Jos siis on puhe yleensä uskovaisista, niin silloin me kaikki tämän palstan uskikset olemme extreme kristittyjä. Asia on siis selvä.



Jos taas ruusu1 ajattelee niin kuin tuossa alkuun määrittelin, niin silloin ei tällä palstalla kovin montaa extreme kristittyä olla ja ei nimitys sovi ainakaan Josefiinaan, mitä hänestä tiedän.



Jos osaisin vitsailla, niin nyt tänne jotain vitsiä heittäisin. Van kun siitä helposti tulee enemmänkin ivaa, niin jätän vitsailut muille sellaista tekstiä paremmin osaaville. Minun tekstini jää samanlaiseksi kuivahkoksi pohdiskeluksi kuten ennenkin:)