Lue keskustelun säännöt.
en ymmärrä miksi esim luunappi tai kevyt tukistus liitetään vallankäyttöön tai alistamiseen
19.02.2012 |
sain pienenä jopa piiskaa ja ei mitään traumoja ole jäänyt.
lapsethan saa vallan välineen vanhempiin ku niihin ei mikään enää tehoa. kuka tahansa 10 - vuotias saa sossutädille ottaa yhteyden ja valittaa "väkivallasta" se että vähn ottaa tukasta tai läpsäisee pepulle on kuitenkin minusta pienempi paha kuin lapsen maailmaa mullistava huostaanotto vieraaseen perheeseen.
nykyaikana ei oo enää mitään kontrollia missään. ollaan ylihysteerisiä ja varotaan kaikkea.
jos esim neljä vuotias tekee toistuvasti jotain pahaa. ei sen ikäinen ymmärrä keskustelulla parantaa tapojaan. ei sen ikäisen kanssa voi käydä älykästä ja opettavaista keskustelua jos on selkeästi hankala tai tempperamenttinen luonne.
miksi kukaan ei paremminkin puutu huutamiseen tai uhkailuun. se on pelottavampaa ja traumaattisempaa. tai siihen että vanhemmat riitelee lasten kuullen .se tuo turvattomuuden tunteen. ei se että vähän nipistää, sillä tavalla lapsi oppii että ei kannata tehdä tuhmuuksia koska siitä seuraa konkreettista kipua ja harmia hänelle itselleen. jos lapsi vaan jatkuvasti saa pahoista teoistaan kommenttia ja huoneessa istumista esim neljä vuotias lapsi ei opi siitä yhtään mitään
ja naurettavaa on taas jos joku vetää jonku natsikortin taas että entä jos vuoden ikäinen lapsi huutaa/kiusaa. ei vauvaa tietystikkään kuuluu kurittaa fyysisesti ku on pieni. mutta siis rangaistus aina iän mukaan.
minusta myös ei teiniä ei kuulu enää tukistaa koska se taas ei tehoa kun on jo liian vanha siihen. tehokkaampi tapa rangaista on vaikka aresti tai puhelimen pois otto yms
Kommentit (161)
Toki annat miehesikin nippailla sinua kun et toimi hänen toiveidensa mukaan?
En anna. Mutta teillä vissiin miehes saa laittaa sut jäähylle, määrätä arestiin tai ottaa sulta puhelimen pois rangaistukseksi? Jos kerran on OK laittaa lapsi jäähylle tai arestiin tai takavarikoida sen kännykkä, teette varmaan niin toisillennekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Luunapilla+kunnon+kansalaiseksi/113…
Luunapilla kunnon kansalaiseksi
14.2.2011 7:15
A A
Laura Koljonen
On vain yksi ryhmä, joka tietää enemmän lastenkasvatuksesta kuin kiihkoilevimmatkaan elämäntapavanhemmat: ne, jotka eivät vielä ole saaneet lapsia. Lapsia haluamattomathan ovat näiden asioiden suhteen huomattavasti välinpitämättömämpiä.
Vielä lapsettomilla on aina mielipide lapsista, lastenkasvatuksesta, lasten pukeutumisesta, sukupuolirooleista ja perheelle omistautumisesta. Ja mikäs sen kivempaa, lapsettomalla ei nimittäin ole syytä huoleen – hänellä ei ole vastuuta kasvavasta mukulasta. Vielä.
Lapsettomien ystävieni kanssa arvostelemme usein muiden lastenkasvatusmetodeja ja keskustelemme siitä, miten ennen oli asiat paremmin. Muistelemme, kuinka meitä pidettiin kurissa ja nuhteessa ja kuinka nykylapset saavat isoja karkkipusseja harva se päivä, kun omassa lapsuudessa karkkipäivä oli kerran viikossa, ja se tarkoitti veljen kanssa jaettavaa Mars-patukkaa tai 50 gramman suklaarusinarasiaa.
Olemme kolmekymppisiä elintasopossuja, vaikka puheistamme voisi luulla, että olemme varttuneet pula-aikana tai keskellä Monty Python -sketsiä, jossa lapsena syötiin pikkukiviä.
Kuritusta käsittelevät keskustelumme noudattavat aina samaa kaavaa.
"Kun faija veti luunapin ohimoon ja näin tähtiä, ainakin tiesin tehneeni jotakin väärää."
"No, entäs kun mutsi otti käteensä koko tukan ja pyöräytti pari kertaa."
"Kerran jouduin hakemaan metsästä oman koivuniemenherran, joka laitettiin pöydälle selkäsaunaa odottamaan."
Poikkeuksetta olemme vanhempiemme kasvatusmetodien kannalla. Ajatuksen pettämätön logiikka on, että ilman kuritusta olisimme olleet vielä kauheampia kuin mitä lapsena olimme. Saati sitten, mitä meistä olisi tullut.
Lause "kyllä lapsi kuria tarvitsee" esiintyy aina jossakin vaiheessa keskustelua.
Emme ole milloinkaan kyseenalaistaneet kuritusta. Emme ole edes ottaneet huomioon, olisiko esimerkiksi ennaltaehkäisevä keskustelu ja opastaminen kasvatuksessa toiminut, jolloin välitöntä kurinpalautusta ei olisi tarvinnut ollenkaan.
Jostakin syystä olemme ystävieni kanssa nostalgisoineet ruumiillisen kurituksen ja auktoriteettien pelon.
Meillä on mielestämme oikeus arvostella nykymenoa, jossa urheiluharrastuksiin ei tarvitse mennä, jos sataa tai on viisi astetta pakkasta; emme käsitä ylisuuria viikkorahoja, jotka ansaitaan viemällä roskapussi roskakatokseen kerran viikossa, vaan arvostamme vanhempiemme pihiyttä ja vaalimme muistoa peruskoulun taksvärkkipäivästä, jolloin koko päivän raatamisesta oli palkintona pari voileipää ja 60 markkaa, joista 50 piti lahjoittaa hyväntekeväisyyteen; olemme sitä mieltä, että ongelmat nykykouluissa johtuvat siitä, että lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin vuonna 1984.
Ikäiseni – tai vähemmän yleistäen: minä ja muutama ystäväni – ihailemme ankeutta ja ankaruutta aina siihen asti, kunnes saamme omia lapsia. Sitten meidän onkin nopsasti päätettävä, jatkammeko omien vanhempiemme suosimaa kasvatusmallia vai olemmeko kenties niin avarakatseisia, että edes huomioimme muut kasvatusmetodit.
Valitettavasti vastausta joutuu odottamaan siihen asti, jos raskaustesti joskus tuuttaa kahta viivaa.
Sitten on niitä muita uhkatekijöitä, kuten omin silmin tehtävät havainnot.
Esimerkiksi aina, kun puolustan lievää ruumiillista kuritusta, en voi olla ajattelematta ystäväni 7-vuotiasta lasta ja tuntematta pientä epäilyksen pistosta.
Tuota lasta ei ole koskaan ruumiillisesti kuritettu eli Suomen lain mukaan lievästi pahoinpidelty. Hänen ei myöskään ole tarvinnut mennä jalkapalloharjoituksiin, jos häntä ei ole huvittanut tai samaan aikaan on ollut kaverin synttärit. Lisäksi hän saa tilata kahvilassa kalliin tortun ja jättää puolet syömättä, jos maku ei miellytä tai vatsa tuntuu täydeltä.
Tuollainen kasvatus järkyttää minua. Se on täysin vastoin kaikkea, mitä itse olen elämästä oppinut, kuten "pitää mennä vaikka ei huvita", "olosuhteista ei pidä valittaa" tai "kaikki syödään mikä otetaan tai ensi kerralla ei saa mitään".
Erityisesti olen huolestunut siitä, että lapsi on parhaiten käyttäytyvä kakara, jonka tiedän. Hänen kurinpitonsa perustuu keskusteluun, eli jos hän tekee jotakin vanhempien mielestä väärää, hän joutuu puhutteluun.
Kun olin lapsi, tukkapöllyn jälkeen joutui miettimään asioita "hiljaa mielessänsä".
Kun olen aikuinen, sukupolveni istuu terapiassa puhumassa traumojaan julki jollekin, joka maksusta kuuntelee sitä päänsisäistä pöpellystä.
Mutta nämä kaksi edellä mainittua asiaa eivät tietenkään liity toisiinsa.
Kolumneissa kommentoidaan lasten elämää aikuisen näkökulmasta.
Kirjoittaja on tietenkin Suomen ylpein kummitäti.
Työssäni olen huomannut, että lapsi, joka kotona pistetään voimalla ojennukseen, on asialliselle sanalliselle ohjeelle kuurompi kuin oppilas, jonka kanssa asiat hoidetaan kotona keskustellen. Kaikkien taustoja en tietenkän voi tietää, mutta aika useissa tapauksissa kylläkin. Oliko nuo lapset jo lähtökohtaisesti kovakorvaisempia ja vanhemmat totesivat että asiallinen puhe ei tehoa vai saiko väkivalta kovakorvaisuuden aikaan, en tietenkään voi tietää. Joskus vain pohdin, että millä ilveellä sellainen lapsi saadaan koulussa kuuntelemaan ja noudattamaan oheita, joka on tottunut huutamiseen tai kovisteluun? Tuntuu, että mikään sallittu keino ei tehoa. Ei hyvä ei paha.
Se 3-vuotias lapsi, joka saa tukkapöllyä ja luunappeja ei kuuntele puhetta, ei edes karjumista, OLLENKAAN. On kai oppinut, että puhetta ei tarvitse totella, vaan haetaan sitä rajaa sillä, että milloin tulee luunappi. Virnistelee vaan kun äidin karjunnan volyymi nousee. Sitten saa tuntea nahoissaan raivostuneen äidin näpäytyksen, kun äidin pinna lopulta katkeaa, kun kaikki keinot käytetty. Ja tämä siis ihan jokaisessa tahtojen taistossa, isoissa ja pienissä. Tämä lapsi myös lyö äitiään takaisin usein.
Kyllä näissä on lastaan ruumiillisesti kurittavan vanhemman ongelmista ja kasvatuskyvyn puutteesta kyse, ei "kurittomista kakaroista", jotka tarvitsevat luunappeja.
vanhempi pitää olla, jos ei saa lastaan komennettua ilman luunappeja tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kyse siitä, kuinka kovaa tukistaa. Kyse on siitä, ollaanko ihmisen kunnioittamisen puolella vai ei. Miten lasta lähestytään. Marssitaanko yli. Väkivaltaa voi tehdä ilman, että lapseen edes koskee. Koen, että ihminen jota on väkivallalla, pelolla, uhkailulla yms keinoilla kasvatettu ei itsekään ymmärrä, mitä on toisen ihmisen kunnioittaminen, kuunteleminen niin että toisen asian todella kuulee ja toisen ihmisen ymmärtäminen. Herkkyys on kadonnut.
se ei tarkoita sitä että myös keskusteltaisi opettavaisesti ja asiallisesti myös
av-mammat ja ammattikasvattajat ovat kaikki hyvin mustavalkoisia ja ennakkoluuloisia
tuo loputon keskustelu ja selittely ja muu päänsilitys paapatus vie paljon enemmän aikaa ja hidastaa lapsen kehitystä ja kasvua koska oppi menee paljon hitaammin perille, kuin se että antaisi silloin tällöin hieman sapiskaa kun on aihetta.
sitä paitsi lapset ovat myös yksillöllisiä ja omia persoonia,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä keskustelussa ja linkitetyissä tai lainatuissa artikkeleissa todistetaan miten vahingollista kuritus on ja miten hyvä on myönteinen kasvatus.
Itseäni turhauttaa, ettei missään mainita konkreettisia neuvoja tilanteeseen, jossa vanhemmat on niin väsyneitä, etteivät he kykene enää olemaan rauhallisia ja kärsivällisiä.
Meillä on tällaista nyt. Minä olen yliväsynyt 5-vuotiaan jatkuvaan valvontaan, siihen ettei kukaan perheessä saa levähtää kun tuota yhtä pitää koko ajan taluttaa tilanteista pois kun useampi nätti kehotus ja tiukempi sanominen ei mene perille.
Itse en hyväksy tukistamista, mutta olen itse sortunut ottamaan lastani kahdella sormella niskavilloista kiinni jotta saan talutettua hänet kädestä jäähylle rauhoittumaan.
Juu, olen myös huutanut ja takonut nyrkillä sänkyä.
Miten tämmöisen tilanteen saa rauhoitettua? Kun perheessä on yksi elohopea, jolle kehotukset ei mene perille plus kaksi muuta joiden kanssa hän tappelee koko ajan?
Miten tästä pääsee selville vesille????
Jos olette noin hakoteillä ja ilmeisen epävarmoja myös, kun kyselette mitä sitten pitää ja sitten pitää... kokeilkaa seuraavaa. Menkää poliisiasemalle ja tukistakaa lastanne siellä poliisien nähden. Katsokaa mitä tapahtuu. Tässä asiassa laki on harvinaisen mustavalkoinen. Olet rikkonut lakia ja sen jälkeen tiedät, että tukistaminen on väärin. Ei tästä tarvitse sen enempää jankata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häntä piiskattiin ja tukistettiin. Muuta selitystä en hänen idoottimaisuudelleen keksi.
Ei siihen varmasti mitään salamaratkaisua olekaan. Millaisia tilanteita teillä on, ne vaikeat siis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tähän ketjuun oli ilmestynyt muitakin, jotka ovat samaa mieltä. Lapsen fyysinen kurittaminen on väärin. Luulin jo, että olen ainoa.
ikään kuuluvan rajojen kokeilemisen lisänä jatkuva riehuminen ja rauhattomuus, josta koko muu perhe kärsii. Olemme harjoitelleet rauhoittumista yhdessä, kehottaneet lasta lukemaan, jäähyttäneet, kieltäneet, vieneet suihkuun rauhoittumaan... mutta yleensa se riekkuminen alkaa aina uudestaan.
Toinen ongelma, se isompi, on äidin eli minun kärsivällisyyden loppuminen. Suutun joskus aivan liikaakin, kun en voi auttaa muita lapsia pukemaan, tehdä ruokaa, auttaa tätä hilluvaa lasta pukemaan, rauhoittua utse jne. kun koko ajan pitää taluttaa yhtä lasta kädestä muista erilleen.
Sitten tulee sellainen olo että "nyt jumal*uta suu kiinni" ja olen tosiaan ottanut tukasta kiinni, jolloin lapsi pysähtyy edes siksi hetkeksi kun luen hänelle saarnaa. En ole repinyt tai nykinyt, mutta tunnen hirveää syyllisyyttä tuostakin...
Tätä kirjoittaessa meni lapsen isältä hermo siihen että lapsi taas kokeilee rajojaan ruokapöydässä. Yleensä lapsi on vain poistettu pöydästä, mutta nyt meni isältäkin hermo.
Olemme hakeneet apua nlasta, muttemme vielä saaneet. Jonot on pitkät.
T: p*skat vanhemmat, useampi lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsensa ovat jo niin isoja että pystyvät kertomaan asiasta ulkopuolisille aikuisille? Valehtelevat että lapsi keksii satuja?
(pieneen tukistukseen ja luunappiin)
hakea sossulta apua, vääntöä ja lastensuojelu toimintaa jos kuitenkin on rakastava ja lämmin perhe.
vai se että tosiaan annetaan lapsi huostaan tai laitetaan väliaikaisesti jonnekkin hoitokotiin ja näin tämä kyllä lapsi kärsii paljon enemmän.
ikään kuuluvan rajojen kokeilemisen lisänä jatkuva riehuminen ja rauhattomuus, josta koko muu perhe kärsii. Olemme harjoitelleet rauhoittumista yhdessä, kehottaneet lasta lukemaan, jäähyttäneet, kieltäneet, vieneet suihkuun rauhoittumaan... mutta yleensa se riekkuminen alkaa aina uudestaan.
Toinen ongelma, se isompi, on äidin eli minun kärsivällisyyden loppuminen. Suutun joskus aivan liikaakin, kun en voi auttaa muita lapsia pukemaan, tehdä ruokaa, auttaa tätä hilluvaa lasta pukemaan, rauhoittua utse jne. kun koko ajan pitää taluttaa yhtä lasta kädestä muista erilleen.
Sitten tulee sellainen olo että "nyt jumal*uta suu kiinni" ja olen tosiaan ottanut tukasta kiinni, jolloin lapsi pysähtyy edes siksi hetkeksi kun luen hänelle saarnaa. En ole repinyt tai nykinyt, mutta tunnen hirveää syyllisyyttä tuostakin...
Tätä kirjoittaessa meni lapsen isältä hermo siihen että lapsi taas kokeilee rajojaan ruokapöydässä. Yleensä lapsi on vain poistettu pöydästä, mutta nyt meni isältäkin hermo.
Olemme hakeneet apua nlasta, muttemme vielä saaneet. Jonot on pitkät.
T: p*skat vanhemmat, useampi lapsi
Minulla ei ole mitään poppakonsteja tarjota, mutta oletteko kokeilleet hyvästä käytöksestä palkitsemista? Jos vaikka kiusaa sisaruksia niin viet sisarukset muulle ja kohdistat heihin positiivista huomiota. Sitten jos tämän yhdenkin riehuminen loppu niin kehut vuolain sanoin häntä, koska lopetti riehumisen. Ei varmasti toimi heti, mutta ajan kanssa voisi toimiakin. Välitettavasti siinä on ehdotonta että vanhempi ei menetä hermojaan eikä korota ääntään.
Entä oletteko kokeilleet "rajuja" harrastuksia lapselle, ts riittävästi liikuntaa vaarattomissa olosuhteissa, temppukerhoa isän kanssa, metsässä juoksentelua tai ihan mitä tahansa jossa saa rajoituksetta riehua.
Entä mitä teidän mielestänne on riehuminen? Tietenkin on oltava ehdoton ettei sisaruksia kiusata tai huudeta ja juosta sisällä jatkuvasti, mutta rauhattoman lapsen voi oikeasti olla aivan mahdotonta olla hiljaa paikoillaan koko aikaa. Tarkoitan siis ettette vain ole liian tiukkoja jolloin lapsi ei viitsi edes yrittää, koska ei kuitenkaan saavuta teidän vaatimianne normeja. Tietenkin on aikoja ja paikoja joissa pitää rauhoittua, mutta mielestäni on eri asia onko lapsi tahallaan tottelematta vai onko vain todella vilkas luonteeltaan.
Valitettavasti av-mammojen "väkivallaton"kasvatus on nykyään muotia,ja kakarat onki sit hirveempiä ku koskaan,ku niitä ei kasvateta. Mä oon pinenä saanu luunappeja ja tukistusta ku muu ei oo auttanut,kaksi kertaa myös risusta persuuksille ku vaaransin oman henkeni(toisella kerralla juoksin auton edestä kadun yli ja toisella leikin autotien vieressä),ja oon kyllä tyytyväinen siihen,että oon saanu "väkivaltaisen"kasvatuksen,sen sijaan että olis annettu just koheltaa itseni hengiltä.Järjen käyttö on sallittua myös lastenkasvatuksessa!
Sen kummemmin puuttumatta saamaasi kasvatukseen, haluan todeta, että noita mainitsemiasi vaaratilanteita tuskin olisi tullut, jos vanhemmat olisivat vahtineet tekemisiäsi.Oliko näin, että sait olla ulkona yksin, ilman aikuisen valvontaa ja lisäksi vielä vaaratilanteen jälkeen sinua rangaistiin vanhempien omasta laiminlyönnistä?
Itse haluan kasvattaa omat lapseni ilman väkivaltaa tai väkivallalla uhkailua. Minusta ei todellakaan ole laadukas kasvatusmenetelmä "uhkailla, että tulee tukkapöllyä, jos et nyt tottele" niinkuin joku tuossa totesi tekevänsä. Suosittelen perehtymään teoriatietoon sekä kasvatuksesta että lähisuhdeväkivallan kokemuksista.
zz ...pieneen tukistukseen ja luunappiin hakea sossulta apua, vääntöä ja lastensuojelu toimintaa jos kuitenkin on rakastava ja lämmin perhe. vai se että tosiaan annetaan lapsi huostaan tai laitetaan väliaikaisesti jonnekkin hoitokotiin ja näin tämä kyllä lapsi kärsii paljon enemmän zz
Onko tässä ketjussa joku puhunut tällaisesta? Tämä viestisi kumpuaa siit samasta juuresta kuin lapsen huono kohtelukin. Et kuule, mitä toiset puhuvat. Sinuakin on lapsena kohdeltu väkivaltaisesti?
ei tukistaminen ole väkivaltaa. jos teidän mielestä on olen pöyristynyt. ja voin vain todetta että nämä luunappien vastustajat käyttävät aseenaan pahempaa voimaa henkistä väkivaltaa.
laittaa lapsen nolattuna esim nurkkaan tai huoneeseen pitkäksi aikaa. tai ei päästä leikkimään yms. se ei enää liity suoranaisesti pahaan tekoon vaan tukahdutetaan ilo. tuo jää minusta pahemmin mieleen kuin lyhyt vähän kirpaiseva nipistys
luultavasti kuka tahansa puhumaan oppinut kokisi asian toisin, jos tulisi tukistetuksi.
Joo joo. On tullut selväksi. Fyysinen koskemattomuus ei ole sun mielestä lapsen oikeus, kun rinnastat nuo muut asiat samalle viivalle. Koeta ymmärtää, että kaikki eivät ajattele samoin.