En ymmärrä vanhempia, jotka antavat lastensa avata joululahjat jo ihan aamusta
perustellen sitä sillä, etteivät lapset jaksa odottaa iltaan, "lapset hyppivät seinille odotellessaan lahjojen avaamista".
Elämä on odottamista, aina jonkun, tai vuoron tai ihanan tai hirveän.
Vanhempien tehtävä on opettaa lasta odottamaan jotain, kärsivällisyyttä ja jopa sitä odotuksen iloa ja jopa odotuksen jälkeistä pettymystä.
Näitähän kaikkia se elämä on hamaan loppuun asti. Joulu on iloista odotuksen aikaa, miksei myös lahjoissa, sen sijaan on vanhempia, jotka antavat lastensa avata joululahjansa ensimmäiseksi aamulla etteivät lapset nyt vallan hermostuisi pitkän päivää odottamaan pakettejaan.
Jos ei 5-vuotias osaa lahjojaan odottaa iltaan, miten samainen 25- tai 35- vuotias osaa odottaa vuoroaan mihinkään?
Kommentit (90)
Minä taas en ymmärrä, että miksi pitäisi odottaa iltaan, että saa avata lahjat, mutta sitten niillä ei ehdi leikkiä/tekemään mitään, kun pitää mennä nukkumaan? Ja odottaahan se lapsi joulua jo monta viikkoa aiemmin, minusta on vähän kiusaamista, että pitää väkisin odottaa iltaan.
T: Lapseton.
Mä en kokenut lapsena kiusaamisena, että sai oottaa iltaan. Se sähköisti koko päivän. Oli myös ihana avata ne illalla ja riemuita, ja mennä sitten nukkumaan tietäen, että huomenna saa aamusta alkaen leikkiä niillä ja koko pitkät joulupyhät. Nautinnon pitkittämistä.
Heti aamusta tietysti, paljon mukavampi päivä koko perheelle sitten.
Mun perheessä on jaettu 24.12 illalla:)
Miksi ap hankit lapsia? Oletko sadisti, jonka on kiusattava pienempiään? Kasvattaminen on eri asia kuin kiusaaminen. Eri juttu on, jos on hankittu oikein joulupukki jakamaan lahjat, kuuluu ns. esitykseen.
Aatto aamun mä vielä ymmärrän, mutta kun sukulaislapsen vanhemmalle koitin vaivihkaa ojentaa kassia 2 viikkoa ennen joulua, niin tää täti otti sen kassista ja lapsi repi auki ennenkuin olin ehtinyt ovesta ulos. Olin kyllä vähän hämilläni.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en ymmärrä, että miksi pitäisi odottaa iltaan, että saa avata lahjat, mutta sitten niillä ei ehdi leikkiä/tekemään mitään, kun pitää mennä nukkumaan? Ja odottaahan se lapsi joulua jo monta viikkoa aiemmin, minusta on vähän kiusaamista, että pitää väkisin odottaa iltaan.
T: Lapseton.
Mutta joulunahan sai valvoa niin pitkään kuin suinkin jaksoi...
Onneksi lapset on jo isoja, niin ei tarvitse enää mennä tuohon härdelliin. Ja luojan kiitos ei ole lapsenlapsia. Lapsuushan on ihan pilalla nykyään älypuhelinten ja pelien takia. Ei kiinnosta enää lapset, ne on menneet pilalle!
Vierailija kirjoitti:
lahjat jo sunnuntaina aamulla, ajattelepa sitä. Jäävät tavarat sitten kotiin odottamaan, että palaamme joulunvietosta. Raahaamaan en leluja ala ympäri Suomea, mikä järki siinä olisi? Ja kyllä ne lapset on odottaneet lahjojaan jo vaikka kuinka kauan, onko se niin muutaman tunnin tai päivän päälle... On kyllä ihme nipoa porukkaa...
Mä tiedän porukkaa jotka raahaa kaikki lahjat avaamattomina mukaansa sukulaisiin tai mihin nyt meneekään jouluksi. Se se vasta hölmön hommaa on=) Mun kaverin perheellä ei ole edes autoa ja se pakotti miehensä kantamaan junaan lahjat vaik ne olis voinut antaa lasten avata ne kotona.
sukulaisiaan kohtaan. Meillä oli kerran jouluna sukulaisperhe, joka ei tuonut lahjoja kuin meille, eivät mitään omia juttuja. Oli jotenkin tosi ikävä hetki, kun pukki tuli, ja meille jaettiin lahjoja, ja heille vain meidän antamat. Ei itselläkään ollut kiva o
Voi kyynel🥲
Kannattaa antaa joululahjat heti kun ne on ostanut. Säästää paketoimisen vaivan eikä se Assi-ADHD-PDA-👧🏻äpärä sitten ahdistu.
Mitä se muille kuuluu, miten joku perhe viettää joulua? En tiennytkään että joulun viettoon liittyy joku sääntökirja, miten joulua kuuluu viettää.
Mun lapsi saa avata aamulla kotona mun hankkimat lahjat, illalla sitten mummolassa mummon, papan ja enojen lahjat.
Mitä vtun väliä sillä on sulle mikä se syy on miksi joissain perheissä avataan lahjat aamulla?? Varmaan itsekin olen naureskellut sanonut tuon eivät jaksa odottaa syyksi jollekin kaltaisellesi uteliaalle norsunvttunaamalle. Meillä avataan aamulla koska minä haluan. Yksinkertaista.
Yritä nyt vaan ap ymmärtää. Pienet lapset ehtivät leikkiä lahjoillaan ennen ulkoilua ja päikkäreitä. Sitten illalla simahtavat onnellisina, jokin mieleinen lelu vieressään tai ainakin näköetäisyydellä. Siinä jää sitten aikuisillekin mahdollisuus viettää yhteistä aikaa, vatsat täynnä jouluruokaa, ja ennen nukkumaanmenoa vielä santsata yöpalaa. Olen itsekin lapsena kokenut sen, miten pitkältä aattopäivä tuntui, iltaa odotellen. Jatkuvasti kyselimme vanhemmilta, milloin se pukki tulee. Eikä siinä mikään herkku maistunut jännittäminen vei nälän. Niin huonosti minutkin on sitten kasvatettu. Iloitse itse joulunajan rauhaisasta tunnelmasta ja anna sama mahdollisuus muillekin. Kaikkien ei tarvitse ainakaan mun mielestä sovittautua samaan kulhoon. Jotkut haluaa elää väljemmin joillekin sopii tiukka pipo kesät talvet, ja jokaisella pitäisi olla mahdollisuus omiin valintoihin.
Me saatiin lapsuudessa aina yhdet lahjat heti aamusta, yleensä joku peli, kirja tai muuta puuhattavaa (ikätason mukaisesti) loput lahjat toi sitten joulupukki ruuan jälkeen illalla.
Hyvin toimi ja meistä kaikista neljästä on kasvanut ihan kunniallisia kansalaisia jotka osaavat odottaa vuoroaan :D
Omat lapseni saavat osan lahjoista aattoiltana ja loput sitten joulupäivän aamuna koska asumme Englannissa.
Meillä ei ole varaa joulupukkiin, joten siksi lahjat on tulleet yöllä.
Ei olisi edes tilaa asunnossa piilottaa niitä mihinkään, jos avattaisiin ne myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole varaa joulupukkiin, joten siksi lahjat on tulleet yöllä.
Ei olisi edes tilaa asunnossa piilottaa niitä mihinkään, jos avattaisiin ne myöhemmin.
Illalla kun lapset nukkuvat ollaan haettu lahjat mummulasta, ne on siellä säilössä. Siis toinen vanhempi käy hakemassa.
Lapsiperheitä asuu Suomessa kaksioissa ja yksiöissä.
Ihmisillä on niin erilaisia jouluperinteitä. Jotkut avaavat lahjat aamulla. Jotkut illalla, jotkut joulupäivän puolella. Jotkut eivät anna lahjoja lainkaan. Perinteitä ja tapoja viettää joulua ( tai olla viettämättä) on yhtä paljon monia, mikään niistä ei ole se "ainoa oikea".
Nim. Ei lahjoja meille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole varaa joulupukkiin, joten siksi lahjat on tulleet yöllä.
Ei olisi edes tilaa asunnossa piilottaa niitä mihinkään, jos avattaisiin ne myöhemmin.
Illalla kun lapset nukkuvat ollaan haettu lahjat mummulasta, ne on siellä säilössä. Siis toinen vanhempi käy hakemassa.
Lapsiperheitä asuu Suomessa kaksioissa ja yksiöissä.
Jos asuisi isommassa asunnossa niin ei jäisi rahaa ruokaan eikä lasten vaatteisiin. Ja 2 lasta on. Vuokrat on kalliita ja työt pätkätöitä.
Me avataan lahjat huomenna kello 10 alkaen, koska laiva lähtee kello 15 eikä viitsitä raahata sinne lahjoja. Poikkeus sääntöön. Tuntuu vähän oudolta tehdä niin, mutta ei voi mitään.