Menee hermot anopin kanssa >:(
Meillä on lapsi sairastunut viime syksynä eikä vielä tiedetä taudin nimeä eikä syytä. Hänellä on mm. toistuvia kuumejaksoja lähes viikottain ja epileptisiä kohtauksia.
Tällä hetkellä 3 eri alojen erikoislääkäriä tekee yhteistyötä selvittääkseen mikä lasta vaivaa ja mitä tutkimuksia pitäisi tehdä.
Nyt anoppi sitten on suuttunut minulle. Veti herneet nenäänsä kun en jaksanut enää kuunnella kauhuskenaarioitaan, vaan sanoin että 'kaikkien mahdollisten tautien miettiminen ei tässä tilanteessa auta, vaan pelkästään kuormittaa ja väsyttää'. Sanoin myös etten jaksa kuunnella hirveitä tautijuttuja.
Anoppia kauhujuttujen miettiminen ja niistä puhuminen helpottaa, mutta minulta se vie viimeisetkin voimat. Ne viimeiset voimat tarvitsen oikeasti lapseni hoitamiseen ja tukemiseen, en anopin tukemiseen.
Nyt olen sitten paha paha ihminen miehen suvun mielestä.
Kommentit (9)
tyhmyys. Jos ei selviä, mikä lastasi vaivaa...etsi ja vaihda lääkäriä niin kauan kunnes löytyy pätevä! Tarvittaessa myös Suomen ulkopuolelta. Lapsesi terveys on nyt ykkönen.
jos homma ei edisty niin vanhempien pitää olla aktiivisia ja etsiä tietoa ja hyvää hoitoa.
tyhmyys. Jos ei selviä, mikä lastasi vaivaa...etsi ja vaihda lääkäriä niin kauan kunnes löytyy pätevä! Tarvittaessa myös Suomen ulkopuolelta. Lapsesi terveys on nyt ykkönen.
Homma alkoi etenemään vasta kun löydettiin lääkäri joka ymmärsi lähettää lapsen kiireellisenä yliopistosairaalaan jatkotutkimuksiin. Siellä tilannetta tutki ensin yksi lääkäri, sitten tuli toinen mukaan, ja vähän aikaa sitten ollaan saatu kolmas lääkäri mukaan tutkimuksiin.
Itse olen ajatellut, että on hyvä että se ensimmäinenkin lääkäri on vielä mukana. Ihan jo pelkästään tiedonkulun kannalta. Tietävät paremmin mitä on jo tutkittu ja selvitetty.
Alku tosiaankin oli hankalaa, sillä lapsi on hyvinvoiva ja reipas aina kohtausten välillä. Hänellä ei myöskään tulehdusarvot nouse edes kuumejaksojen aikana. Niitähän monet lääkärit tykkäävät tuijottaa, ajattelevat että kaikki on ok kun perusverikokeet näyttää hyvältä.
Minusta on jo itsestäkin alkanut tuntumaan että olen paha ihminen kun en jaksa kuunnella kuinka 'maalataan piruja seinille'.
Vaikka ihan normaali reaktio se lienee.
Tämän stressin keskellä on jotenkin vaikea enää hahmottaa mikä on normaalia ja mikä ei.
Kaikki pyörii vaan tämän taudin, oireiden ja niiden selvittämisen ympärillä. Itse haluan vielä vakaasti uskoa, että kyseessä on joku helposti hoidettavissa oleva vaiva. ..kunhan syy vain ensin löydetään.
Lapsi tosiaan on poika, kuten tuossa ylempänä joku arvasikin.
-ap
Lapsi tosiaan on poika, kuten tuossa ylempänä joku arvasikin.
-ap
koska huomasin kirjoittaneeni poika, vaikka sitä ei lukenut ap:n tekstissä. Mutta Jumala tietää kaiken :)
Toivon teille todella paljon voimia ja kunpa pojan tilanne selviäisi pian!
Koita vapauttaa itsesi syyllisyydestä. Sinun tehtäväsi ei todellakaan ole toimia anopin terapeuttina tuossa tilanteessa, herran tähden!
Tosi ikävää että joudut vielä anopin takia stressaamaan tuollasessa tilanteessa! :( Tiedän tasan mitä tarkoitat, meillä päin sanotaankin, että ei saa maalata piruja seinille kun joku alkaa tollasen älyttömän maalailun. Ymmärrän että ahdistaa. Anoppi on suuttunut ihan syyttä.
Mitä miehesi sanoo, ymmärtääkö ja onko sun tukena? Sietäisi olla ja sanoa äidilleen kovan sanan. Sinä olet oikeassa, nyt pitää keskittyä lapseen!