Paraneeko epävakaa kun, saa tietoa sairaudestaan ja leikkii ryhmäännyttämisleikkejä ryhmäterapiassa?

nautin tästä. Mites sen täydellisen epävakauden vois saavuttaa?

ja itsetuhossa ja muistella kaikkee kokemaani paskaa ja haluisin muistaa kaikki ne mielensopukoiden pimeimmätkin asiat, ihan sama miten pahoja asioita sieltä nousis, mut mä vaan haluun elää ne uudestaan. Millaista terapiaa suosittelette että alkaisin muistaa kaikki elämäni paskan, ahdistuksen ja muut ei niin kivat jutut? Mä haluun kokea ne uudestaan.

Sä olet täynnä erilaisia suojamekanismeja, erittäon itsekeskeinen, uhoat, kerjäät huomiota. N e kaikki kertovat PELOSTA. Olet suojannut itsesi tuollaisen mukasekopäisyyden taakse ettei sun tarvitsisi OIKEESTI kohdata sitä kuka olet, millainen sun elämäsi on. Koska jos kohtaat tajuat ettei sulla ole rakkautta ja sit kun sä koet sitä sä tajuat kuinka paljon sulta OIKEESTI puuttuu. Ja siinä on sulla tosi paljon suremista. on helpompi ylläpitää tuota naurettavaa showta kuin kohdata rakkaudettomuus ja suru. Siis susta näkyy vain ja ainostaan naurettava show jonka takana on varmasti järkyttävän suuri kauhu ja pelko.

samanlaista tietä olen kulkenut:)

Nyt kuin vielä voisi jotenkin selittää kokemansa toiselle niin että se ymmärtäisi. Mutta eihän se onnistu. Jokaisen on pakko lähteä sille tielle itse.

sen rakkaudettomuuden ja pelkoni ja mitä kaikkee muuta sitä voikaan kohdata.

Mutten mä jaksa uskoo että joku monistenippu tai nallekortti-sessiot mua niiden pelkojen ja kurjuuden äärellä veisi.

Että onko ideoita miten kohtaisin todellisuuden ja sen mitä oikeesti olen?

Mä niin tahtoisin rypeä ja märehtiä ja sillai.

tuhlaamasta aikaani sellaiseen mihin en usko. Nyt ei ole enää velvoitetta osallistua tyhmäterapiaan, voin käyttää tulevan vuoden siihen todelliseen itseni etsimiseen ja haluan palata menneeseen eikä siihen MTT-terapia oikein riitä.

leikkimiseen voikin tosissaan aloittaa menneisyytensä kohtaamisen. Mut onko tietoo miten saada ulos ne muistot, jotka psyyke on painanut niin syvälle ettei niitä muista?

vaarallisen elämän? Jos se kerran on se mitä itse haluaa ja mitä kaipaa?

että osaisin haluta sieltä pois.

Täällä olisi kanssa yksi epävakaa, joka on hoidattamassa itseään kuntoon. Suosittelen kaikille niille, joilla on mahdollisuus saada, yksilöterapiaa. Itse olen käynyt kognitiivis-analyyttisessä psykoterapiassa 2,5 vuotta ja vielä olisi jäljellä mahdollisuus käydä 1,5 vuotta. En olisi koskaan terapiaan asti päätynyt, jos ei ois elämä menny ihan päin peetä. Olen toisaalta surrut ja harmitellut kauheasti näitä vuosia. Toisaalta olen erittäin onnellinen, että sain hoitoa. Terapiasta hyötyy, jos oma asenne on kohdallaan, terapeutti ei yksin ketään paranna! Minusta hoitoni on kyllä ollut kaikean vaivan arvoista, tunnen olevani pian terveen kirjoissa!



Olen kaivannut tietyllä tapaa vertaisryhmää, siis ihmisiä, joita yhdistäisi tämä diagnoosi. Mukavaa olisi edes, jos joku tästä asiasta oikeasti ymmärtävä juttelukaveri löytyisi. Haluaisin kuulla ihmisten kokemuksia: millainen tausta on, missä vaiheessa diagnoosin on saanut, miten hoito on järjestynyt ja miten on paranemisprosessin kokenut.



Miulle sais siis rohkeat laittaa sähköpostia annamiettii@gmail.com !



PS Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia myös ryhmäterapiasta, kun itselleni ei ole koskaan semmoista mahdollisuutta tarjottu.

vaan siihen että saan menneisyyteni takaisin ja muistan asiat, joita en halua muistaa.

Ja sen jälkeen on itsestäni kiinni paranenko vaiko en.

Dialektinen käyttäytymisterapia on Suomessa aika uusi hoitomuoto, mutta rapakon takaa huomattujen kokemusten myötä ainoa ns. tehokas menetelmä. Ollakseen valmis tämän luokan muutokseen ja mahdolliseen parantumiseen, epävakaan tulee olla pitkällä itsensä ymmärtämisessä- ns. tuhovaiheessa olevia ei oteta mukaan ja ryhmässä on ehdottoman kiellettyä puhua itsetuhoisista ajatuksista, kostonhimosta ym. Keskitytään eteenpäin pääsemiseen ja oman ajatusmallin muuttamiseen. Ryhmäterapia kestää aluksi vuoden, jonka jälkeen sitä voidaan jatkaa vielä toisella vuodella, mikäli henkilö on edistynyt tarpeeksi.



Olen itse jonossa kys. terapiaan ja ainakin minulle sanottiin suoraan, että sinne ei ole asiaa kuin "harvoilla ja valituilla", sillä prosessi on uuvuttava ja vaativa, sitoutuminen pitkäaikaista (väh. vuosi pitkäkestoisessa ryhmässä) eikä eteenpäin pääse kuin tarkastelemalla omia puutteitaan ja vahvuuksiaan. En siis usko pätkääkään, että "psykomammalle" olisi tämmöistä ryhmää tarjottu. Tod.näk. kyseessä on muutenkin provo, joka on joskus joutunut huonokuntoisen epävakaan uhriksi ja traumatisoitunut siitä. Psykomamman tasoa ajatellen, hän pääsisi korkeintaan epävakaiden keskusteluryhmään kerran kuussa...ja se ei ole verrattavissa tähän käyttäytymisterapiaan ollenkaan!

tulee melko lailla etsimättä mieleen, että tämä ap:n uhoaminen on sen kieltämistä, että hän a) haluaisi parantua ja b) pelkää, ettei se onnistu.



Jos olet provo niin onnittelut taitavasta ja läpinäkyvästä epävakaan kuvan luomisesta!

jättäisin menneisyyteni läpikäymättä ilman kostohalun kohtaamista ja muita tuntemuksia. En sovellu ainakaan tuon tyyppiseen terapiaan, koska mä haluaan elää mun menneisyyden tapahtumat uudestaan ja maistella niitä tunteita mitä ne herättää, ihan sama vaikka miten kauheita tai vaikeita.

Enkä hyödy keskusteluterapiasta, ei oo mun juttu.

Mulla on oikeus elää menneisyyteni uudestaan ja sitä oikeutta ei kukaan multa vie. Enkä suostu muuttumaan muunlaiseksi mitä olen, olen menneisyyteni ja lapsuuteni tuotos ja mulla on oikeus olla tällainen.

Menkää te terapiaan ketkä halutte valita helpoimman tien ja unohtaa menneet. Terapia on teitä varten, ketkä haluatte helpon keinon tulla hyväksytyksi, te menette siihen muottiin, jonka yhteiskunta ns. normaalille ihmiselle asettaa.

Mä en halua valmista muottia siitä miten elää, siksi toi epävakaiden terapia ei oo mun juttu.

tukea. Siihen ei oikeastaan mitenkään pysty yksin. Tai ainakaan en kehota kokeilemaan ilman jonkinlaistan shabluunaa siitä mitä on tekemässä. Ja jos yrittää ilman tukea konkreettista terapeutin tukea, pitää olla ainakin varma siitä ettei ole psykoosin vaaraa.



Mä olen edennyt pääosin itsekseni mutta saaden kehysen tekemisilleni Kotkansydän -nimisen kaverin teksteistä. Ne on netissä kaikkien saatavilla. Mutta mulla onkin aika lailla älliä ja hyvä kyky analysoida itseäni, koska prosessi on äärimmäisen vaikea ja rankka. Tai sitten otat asiaksesi etsiä epävakaan kanssa pärjäävän terapeutin vaikka se ottaisi vähän aikaakin. Tämä on erittäin suositeltavaa. Myös midnfullness-tekniikkoja voin suositella lämpimästi.

mut lähinnä vaan sitä varten että saan ne muistot esiin mielen syvimmistä sopukoista jos ei niitä itse sieltä ylös osaa kaivaa.

samanlaista tietä olen kulkenut:)

Nyt kuin vielä voisi jotenkin selittää kokemansa toiselle niin että se ymmärtäisi. Mutta eihän se onnistu. Jokaisen on pakko lähteä sille tielle itse.

et ihminen joka ei ole sitä kulkenut, ei voi mitenkään käsittää, vaikka olisi kuinka myötätuntoinen. ja se tavallaan on se "lahja" minkä myös kaiken kamalan ja kurjan jälkeen saa, ymmärryksen siitä et sellainen tie ihmisellä on- ja kaikkien ei sitä tarvitse koskaan kulkea eikä kaikki joiden tarvitsis, sille tielle uskalla:)

sen rakkaudettomuuden ja pelkoni ja mitä kaikkee muuta sitä voikaan kohdata. Mutten mä jaksa uskoo että joku monistenippu tai nallekortti-sessiot mua niiden pelkojen ja kurjuuden äärellä veisi. Että onko ideoita miten kohtaisin todellisuuden ja sen mitä oikeesti olen? Mä niin tahtoisin rypeä ja märehtiä ja sillai.

se ei onnistu; tarvitset luottamuksen ja rohkeuden. Ja todella kipeän potkun persuksiisi koska tuota sun itsesäälistä vikinää ei jaksa kuunnella edes kukaan terapeutti maksusta määräänsä enempää. Tullaiseen luuseriruikutukseen ei auta kuin kunnon potku persuksille. OIkeasti hädässä oleva tarttuu oljenkorteen joka hänelle tarjotaan. Tuohon itsesäälissä märehtimiseen ei oikeasti auta mikään. OMA VALINTA. Eikä tuollaisen lähellä jaksa kukaan olla. että ihan rauhassa saat vajota mihin lystäät noilla valinnoilla.

tietoa minkä avulla voi palauttaa unohtuneet muistot. Kokeilen ensin yksin ja jos se ei tuota tulosta pitänee varmaan se terapeutti hommata.

Oma valintani on etten ota apua ainakaan MTT:n kautta, kunnioita sitä.

Ehkä voin ryömiä MTT:n portaille apua anelemaan sitten kun olen ensin itse kokeillut palata menneisyyteeni, en aiemmin.

Jos se ei onnistu yksin voin ehkä kokeilla ottaa jotain toista tapaa, vaikka MTT:n tyyliä.

Mutta se mitä MTT tarjoaa ei ole ensimmäinen valintani se on vasta toinen, se viimeinen oljenkorsi kun kaikki muu on jo kokeiltu eikä ole enää suurta vahinkoa kokeilla jotain vähän huonompaakin juttua.

jos parempiakin on tarjolla? Vähän sama että kela pakottaa psykoosiin joutuneen kokeilemaan ensin vähintäänkin kolmea vanhentunutta paskapsykoosilääkitystä ennenko myönnetään kelakorvaus siihen parempaan lääkkeeseen.

Kiitos ei, mä aion aloittaa sillä parhaimmalla lääkkeellä ja kokeilla vasta jos se ei auta niitä huonoja lääkkeitä.