Lue keskustelun säännöt.
Pakkonauraminen sosiaalisista syistä ahdistaa!
20.12.2012 |
Mä olen kyllä ihan kova nauramaan kun naurattaa, mutta mua ahdistaa esim. juhlissa tai vastaavissa, kun joku pitää puhetta ja sanoo jotakin hauskaksi tarkoitettua, ja yleisön pitää kohteliaisuussyistä nauraa näissä kohdissa jotka on tarkoitettu hauskaksi. Nuo tilanteet ahdistaa mua ihan ihmeellisen paljon :D En kestä sitä teennäisyyden määrää jotenkin.
Sekin on kiusallista, kun joskus yleisö tai osa siitä näyttääkin tulkitsevan tilanteen jotenkin väärin ja naurahtavat ihan oudossa kohtaa kun ovat jotenkin virittäytyneet odottamaan että jossakin kohtaa tulee se kun kuuluu nauraa.
Teatterissakin näkee samaa ja leffassa. Etenkin teatterissa, koska se on kuitenkin eri tavalla sosiaalinen tapahtuma. "Hauskoille" jutuille nauretaan kohteliaasti, koska niille kuuluu nauraa. Ei siksi, että ne aidosti naurattaisivat.
Joissakin naisporukoissa, miksei miesporukoissakin mutta etenkin naisporukoissa, on myös aika yleistä sellainen tyhjälle nauraminen, joka on juuri sitä sosiaalista naurua vahvimmillaan. Joku sanoo jotakin ihan ns normaalia ja kaikki nauravat, eivät siksi että se juttu olisi niin hauska vaan siksi, että nauraminen vaan kuuluu asiaan.
Ja ymmärrän tottakai, että ihmisillä on erilaisia huumorintajuja ja jotakuta saattaa ihan oikeasti naurattaa joku juttu, joka ei ole mun mielestä yhtään hauska. Väitän silti tunnistavani ja erottavani yleensä tämän sosiaalisen naurun aidosta huvittumiseen ja huumoriin perustuvasta naurusta.
Onko muita, jotka ei tähän sosiaaliseen nauruun oikein kykene ja joita se ahdistaa?
Kommentit (32)
Kerrankin törmään tähän asiaan jossain. Olen tuntenut itseni outolinnuksi. Mulla sosiaalisen naurun kauhu liittyy jännittämiseen, epävarmuuteen ja keskeneräisyyteeni. Jännitän usein sosiaalisissa tilanteissa, ja kahvipöytävitsailut ovat ajoittain tuskallisia. Vitsinkertojan katsoessa juuri minuun tunnen naamalihasteni vääntyvän irvistykseen. Argh. Vaikka juttu olisi ihan hyväkin. Vihaan itseeni kohdistuvaa huomiota ja vaadin itseltäni liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen mielummin teeskennellysti iloisen kuin aidosti hapannaamaisen ihmisen kanssa. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella.
Mut olen se jolle ap äsken vastasit:)
Niin minä arvelinkin, että sulla voi olla negatiivisia kokemuksia ryhmistä noin ylipäänsä. Jos on ollut kiusattu, on ihan vaan järkevää suhtautua varauksellisesti sellaiseen ryhmämeininkiin, joka voi ns "riistäytyä käsistä" koska siinä on se riski että kiusatusta tulee seuraava ryhmän hauskanpidon kohde.
Jos on tällaisia kokemuksia, on ihan luonnollista ettei koskaan oikein opi luottamaan siihen, että ihmisten ilmaisema tunne olisi oikeasti se mitä he tuntevat. Ehkä sä myös huomaat, herkemmin kuin moni muu, milloin ihmisen aito tunnetila ja käytös on ristiriidassa keskenään. Nyt jos mietin tätä asiaa tästä sun näkökulmasta, niin ymmärrän paremmin, että nuo tilanteet on varmasti mielestäsi epäaitoja ja vie voimiakin. Jos sulla on tavallaan tuntosarvet pystyssä koko ajan, niin eihän se tosiaan ole ollenkaan rentouttavaa.
Se juonne tuossa naurujutussa on erityisesti, että jos kuitenkin joku sanoo jotakin mun mielestä oikeasti hauskaa, niin nauran kyllä eli en ole siinä mielessä varautunut. Päinvastoin on ihanan vapauttavaa kuulla jotakin oikeasti hauskaa niin että voi oikeasti nauraa. Tekonaurussa olen vain hirveän huono, vaikka tosiaan ymmärrän sen tarkoituksen. Jos siis jossakin ryhmätilanteessa on oikeasti hauskaa, nauran ja tunnen myös enemmän kuuluvani ryhmään. Sosiaalinen nauru taas tuntuu musta lähes aina kiusalliselta ja vie voimia.
ap
Mä olen mielummin teeskennellysti iloisen kuin aidosti hapannaamaisen ihmisen kanssa. Sosiaalisia taitoja voi ja pitää opetella.
Kuten sanoin, niin en mä ainakaan todellakaan ole mikään hapannaama vaan pikemminkin teen parhaani että en olisi. Yritän siis hymyillä mukana vaikka jutut olisivatkin mun mielestä huonoja.
ap
voisitko ajatella niin päin että sosiaalinen nauru on kohteliaisuudenosoitus tälle puhujalle. Sen ei ole tarkoituskaan olla aitoa, vaan kannatella tämän itsensä toisten eteen alttiiksi laittaneen fiilistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla se liittyy kai lähinnä siihen, etten ole kovin sosiaalinen. En halua kuulua mihinkään porukoihin eikä minua kiinnosta pidetäänkö minusta vai ei. Sosiaaliset tilanteet väsyttävät. Minulla on muutamia ystäviä, mies ja veli, joiden kanssa huumori kohtaa ja heidän kanssaan olen kiinnostunut olemaan vuorovaikutuksessa. Muiden vuoksi en jaksa vaivautua.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 21:52"]
onko sulla ap asperger?
[/quote]
Heh, löysin ikivanhan ketjuni kun etsin jotain tuohon naisten huumorintajuun liittyvää. Ei varmastikaan ole aspergeria, tein joskus ihan mielenkiinnosta jonkun nettitestinkin ja sen tulos oli aika yksiselitteinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uudessa työpaikassani on pari miestä,joiden jutut ja varsinkin "vitsit"on niin mauttomia,että välillä tekisi mieli vaan poistua paikalta.Muut kyllä nauraa näille ihan hervottomasti.Olen yleensä lukevinani puhelimesta jotain kiinnostavaa,enkä reagoi mitenkään.
"stelth-rehellisyys"
kun porukassa pitäis nauraa eikä naurata niin tee suullasi naurumimiikkaa mutta oikeasti kuiskaa samalla "ihan paska juttu"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä työpaikalla naisten kuuluu nauraa ainakin miesten jutuille, jos eivät halua kuulua hapannaamojen porukkaan. Pieni tirskahtelu silloin tällöin on paikallaan ihan vaan hyvän ilmapiirin vuoksi. Naisten ei taas kuulu kertoa hauskoja juttuja, varsinkaan hyviä, ollenkaan etteivät tule astuneeksi miesten reviirille.
Mut olen se jolle ap äsken vastasit:)
Niin minä arvelinkin, että sulla voi olla negatiivisia kokemuksia ryhmistä noin ylipäänsä. Jos on ollut kiusattu, on ihan vaan järkevää suhtautua varauksellisesti sellaiseen ryhmämeininkiin, joka voi ns "riistäytyä käsistä" koska siinä on se riski että kiusatusta tulee seuraava ryhmän hauskanpidon kohde.
Jos on tällaisia kokemuksia, on ihan luonnollista ettei koskaan oikein opi luottamaan siihen, että ihmisten ilmaisema tunne olisi oikeasti se mitä he tuntevat. Ehkä sä myös huomaat, herkemmin kuin moni muu, milloin ihmisen aito tunnetila ja käytös on ristiriidassa keskenään. Nyt jos mietin tätä asiaa tästä sun näkökulmasta, niin ymmärrän paremmin, että nuo tilanteet on varmasti mielestäsi epäaitoja ja vie voimiakin. Jos sulla on tavallaan tuntosarvet pystyssä koko ajan, niin eihän se tosiaan ole ollenkaan rentouttavaa.