Millaista oli olla lapsi 90-luvulla?

Lapseni ei suostu ottamaan huolehdittavakseen suvussamme pian 50 vuotta kulkenutta kesämökkiä, isäni rakentamaa, valittaa että siellä haisee ja on ummenhtunut ilma, vaikka aina on siivottu ja remontoitu ja on tehty sisävessa. Ei monessa ole ja on niin nätillä paikalla, aivan upealla, ei sellaisia poukamia enää koskemattomina löydykään. Lapseni valittaa, että hänellä on vain huonoja lapsuusmuistoja sieltä, miten kaikki aikuiset olivat siellä aina humaltuneina. Ja hän joskus yrittänyt herätellä sammuneita kuntalta ja terassilta, mutta eivät ole eväänsä letkauttaneet, ja luullut näitä kuolleiksi. Lisäksi lapseni valittaa, että oli riitoja ja huutoa ja tupakointia sisällä, hän ei kuulemma saanut nukutuksi. Ja joskus kuulemma ollut mökillä nälässä, kun humalaiset aikuiset söi kaikki makkarat ja eväät. Itse en muista, että olisi ollut humalahuuruista kuin ehkä vain parina juhannuksena. Jos otimme, otimme sivistyneesti ruoan kanssa ja yleensä vain viinejä, teimme myös kotiviinejä, ja itse en keskiolutta osaa edes alkoholina pitää, koska meillä se on aina ollut jano- ja ruokajuoma. Ja lapsille ei tarjottu, lapset laitettiin satukasettia parvelle kuuntelemaan ja me aikuiset siirryttiin illalla ulos nauttimaan Suomen suvesta. Muistan myös mattojen pesun mökkikalliolla ja muistan mustikan poimimisen ja muistan kalastamisen. Ihan perusmökkeilyä on ollut, sanokaa minun sanoneeni? Nykyaikuisilla on tapana tämä loukkaantuminen ja muiden syyttely omista ongelmistaan. En minäkään ole isääni siitä syyttänyt, että oli viikkokausiakin ryyppyreissuills työrupeaman jälkeen, se oli ihan normaalia vaikka aika epäterveellistä hänelle itselleen. Siitä huolimatta valmistuin ammattiin ja olen pitkää päivää painanut ja mennyt naimisiin sekä ukkoani sietänyt ja tehnyt lapsia ja jatkanut aina vain elämää eteenpäin ja nauttinut siitä, mitä milloinkin on ollut.