Lue keskustelun säännöt.
Lääkäri kirjoitti reseptin Escitalopram Actavis-masennuslääkkeen, eka kertaa elämässä..
15.02.2012 |
Ja jännittää hirmuisesti aloittaa. Etenkin, kun menin lukemaan kokemuksista ja siellähän haukuttiin tuota vaikka miten, että tullut vaikka mitä ikäviä sivuvaikutuksia.
Itselleni lääkäri ei ensisijaisesti edes suositellut lääkettä, sanoi sitten että voisi helpottaa oloa käyttää sitä. Sanoi, että masentuneelta en vaikuta, mutta on selvää että olen ylirasittunut ja käyn ylikierroksilla.
Meillä kaksi pikkulasta ja viime vuodet olleet todella rankkoja, olen hermostunut, nukun levottomasti jne.
Haluaisin kokemuksia, toivottavasti oloni ei pahene tällä lääkkeellä kun periaatteessa nytkin voin ihan hyvin kuitenkin..?
Kommentit (97)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkkä lääkitys ei paranna, vaan tarvitaan muutakin hoitoa, muuten lääkityksen täytyykin jatkua koko loppuelämän.
Alussa oli hiukan sivuvaikutuksia (hiusten lähtö, levottomuus) mutta ne menivät nopeasti ohi. Ei aiheuta mitään "hitautta", ei todellakaan. Aika hassuja käsityksiä ihmisillä masennuslääkkeistä :) Mulla on paino hieman noussut mutta en tiedä kuinka paljon siitä voi lääkkeen piikkiin laittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nyt napsinut ko.lääkettä muutaman kuukauden, eikä edes syöpä v...ta. Tasottaa kummasti.
Sivuvaikutuksista en osaa sanoa, kun noista sytostaateistakin niitä tulee.
Hengissä ajattelin selvitä :)
vaan piristää, siksi kannattaa ottaa aamuisin. Se ei ole rauhoittava, vaan tasaa toisella tapaa tunne-elämää. Huiput katoavat ja toisilla häviää kiinnostus seksiin. Elämä vähän laimenee, mutta jos on oikeasti vaikeaa, se on tervetullut vaikutus. Se on vähän kuin kipsi särkyneen mielen ympärillä. Auttaa paranemaan kun ei koske koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettekä söisi 'sivuvaikutuksia' aiheuttavia mömmöjä. Eikä ne mitään sivuvaikutuksia ole, vaan ihan varsinaisia aineen aiheuttamia vaikutuksia.
Kokeilkaa noita luonnon tarjoamia vaihtoehtoja. Masennuslääkkeet on se ihan viiminen konsti. Ensin on kokeiltava terapiaakin, ei kemiallisia pillereitä. Ongelmahan on jossakin muussa, ei siinä että teiltä puuttuu jokin kemiallinen aine elimistöstä.
Onko teillä itselle aikaa? Kuntoiletteko? Onko lapsenhoitoapua jne. Onko mies mukana kotihommissa? Ei sitä pilleripurkista saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
'tiuskin perheelleni' on jo syy nappailla nappeja! Kaikki pitää olla niin helppoa ja auvoista ilman omaa vaivaa ja aikuiseksi kasvua...
Sä et nyt kyllä tiedä yhtään mistä puhut. Terapiastakin voi olla apua mutta lääkkeet auttaa ihan todellisesti myös. Parasta käytettynä yhdessä. Masennus itsessään saattaa estää liikkeelle lähtemisen ja elämänsä muuttamisen, jos lääkkeet sen mahdollistaa, niin hyvä, eikö totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... kun olit ap aloittanut viestin kuin mun tämän hetken elämästä. Sain just toissa päivänä terveysaseman psykiatriselta sairaanhoitajalta kehotuksen harkita masennuslääkityksen käyttöä.
Olin ihan pölmistynyt!! Ja nyt en tiedä mitä teen. Tuntuu niin stigmatisoivalta omalla kohdalla aloittaa lääkitys (ja se tuli jotenkin kuitenkin niin puun takaa kun olin ajatellut hoitaa puhumalla tätä pahaa mieltä, saamattomuutta ja kireyttä). Samat oireet kuin sulla, pinna kireällä ja mä olen sitten myös niin saamaton, en saa aloitettua mitään.
LÄäkäriaika kahden viikon päästä eli en tiedä mitä lääkettä saan. Ja samat pelot kuin sullakin ylipäätään, tuleeko musta ihan "hidas" ja "turta" ja miten kauan minä sitten niitä käytän? MOnta vuotta / lopun elämän??
Tuosta stigmatisoinnista ei kenenkään pidä loukkaantua täällä palstalla, mulla vaan lähipiirissä pari masennuslääkkeitä käyttävää kroonista "masennusihmistä" ja siksi olen vähän pelästynyt, että olenko itse näin "pohjalla"? Ja enkö voi hyväksyä itseäni tällaisena kuin olen, pitääkö olla jossain lääketokkurassa? Vähän kärjistettyjä nämä mun pelot, mutta näin minä ajattelen näin tuoreeltaan. Jäänpä seuraamaan keskustelua, on niin ajankohtainen mulle. kiitos ap!
tämä tosiaan on tehoyhteiskunta. Vähän väsähtäneet mamit vain masisnappikuurille. Olikohan samaa kun kävin aikoinaan työterveyslekurilla, ja kun olen hieman jännittäjä ja couperosa helahtaa helposti, niin johan lääkäri oli aprikoimassa mitähän mulle pitäisi määrätä...Oikeasti? Ei saa olla viivan yli eikä ali piirun vertaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotka eivät ole tajunneet pillereitä aloittaa :)
syöviä tällä palstalla :O
No toisaalta, ei kai sitä tarvi ihmetellä, sillä niin sairaita osa vastauksista kyllä on ja aggressiivisia.
Raivopää mammat raivoaa täällä pilleripurkki toisessa kourassa.
tuo lääke on sopinut tosi hyvin, mitään sivuoireita ei ole tullut ja voin nykyään loistavasti! Oikein harmittaa miten monta vuotta meni tavallaan hukkaan, kun olin just väsynyt ja ärtyisä, helposti hermostuva lapsille ja olisin vaan halunnut olla yksin. Nyt tunnen olevani hyvä ja jaksava äiti.
Ne jotka täällä puhuvat turhasta pillereiden nappailusta eivät ole olleet masentuneita. Joskus aivoissa on tosiaankin kemiallinen "vika", joka ei korjaannu ilman lääkkeitä. Joo, tuskin ainoastaan lääkkeillä ilman terapiaa, mutta vakavasti masentunut tai ahdistunut ei ole terapiakunnossa ilman lääkkeitä.
Normaalia käytöstä ei kyllä ole perheelle raivoaminen ja se, että pinna on jatkuvasti kireällä. Jonain päivänä nämä ihmiset saattavat purkaa oloansa väkivallalla, fyysisellä tai henkisellä. Pienempi paha napata niitä pillereitä. Mielummin otan itselleni ne sivuoireet (joita muuten ei minulla ainakaan juuri ole) kuin annan perheeni kärsiä. Masentuneen äidin varjossa kasvaneella lapsella on suuri riski itse sairastua aikuisena.
Tulee mieleen, että nämä lääkehoidon jyrkästi tuomitsevat ovat itse masentuneita/ahdistuneita, jotka ovat jääneet hoitamatta. Jos kerran pitävät jatkuvaa pahaa oloa normaalina elämänä. Elämään kuuluvat myös surut ja vastoinkäymiset. Masennus tulee kuitenkin erottaa näistä elämän normaaleista ylä- ja alamäistä.
Kertooko se jostakin, huhhhuh!
Palstan tasosta vai Suomen naisten tasosta vai lääkäreiden tasosta hoitaa masennusta?
Joskus aivoissa on tosiaankin kemiallinen "vika", joka ei korjaannu ilman lääkkeitä.
Masentuneen äidin varjossa kasvaneella lapsella on suuri riski itse sairastua aikuisena.
Lapsi voi periä kemiallisen "vian", mutta todennäköisemmin äidin masennus vaikuttaa äidin ja vauvan vuorovaikutukseen ja siten negatiivisesti lapsen tunne-elämään.
Ihanaa kun kerrotte kokemuksianne! Taitaapi olla meille äideille kovin yleistä tämä tietynlainen "ylisuorittaminen" ja stressaaminen. Monesti olen miettinyt, että parisuhdekin eron partaalla, kun mies on täysin kyllästynyt minun valituksiin ja minä aina täysin tyytymätön mieheen. Eli senkin takia syytä aloittaa joku tasaava ja pian;)
Nouseeko paino? Tuleeko "hidastajuisuutta"? Jotenkin pelkään, että masennuslääke tarkoittaa sitä, että tuijottelen vaan enkä tajua reagoida asioihin ja toisten puheisiin:)