Suomessa on työssä käyviä reilusti alle 3 miljoonaa
työttömiä noin puoli miljoonaa ja loput ovat eläkeläisia, lapsia ja opiskelijoita. Meitä on nykyisin reilut 5 miljoonaa.
Minä tässä päivänä muutamana vähän tutkin tilastoja ja pakko nyt sanoa, että en ymmärrä mikseivät työttömät saa töitä kun eihän vajaa 3 miljoonaa voi millään elättää kaikkia muita. Suomen talous on kestämättömässä tilassa ja omia työttömiä ei vaan siltikään palkata mihinkään.
Kommentit (14)
kuvitellaan että autuus löytyy siitä, kun kaikki koulutetaan meeeedia-alan tradenomeiksi.
Unohdetaan, että kaikista ei yksinkertaisesti ole koulunpenkille ja heilläkin pitäisi olla mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä työnteolla.
Tämä on johtanut siihen, että suurin osa suomalaisista on ilmaisella rahalla kotona ja pieni osa tekee niska limassa töitä, johon uupuu, koska tehot on nostettu niin ylös kuin mahdollista.
Tässä on sellainen ongelma, että alle 3 mijoonaa ihmistä ei voi elättää yli viittä miljoonaa, mutta suomen talouselämä ei myöskään tarvitse edes tätä nykyistä työssäolojoiden joukkoa, vaan tuotannolle riittäisi 100 000 työntekijää vähemmänkin.
Perinteiset teollisuustyöpaikat ovat kadonneet halvempiin maihin tai sitten ne automatisoitu kokonaan pois. Siksi eivät saa työtä. Ja kun pitäisi olla työnantajia jotka maksaisivat palkkaa, eikä niitä ole. Siksi ei ole työtäkään. Eivät firmat ole olemassa siksi että työllistäisivät ihmisiä vaan siksi että ne tuottaisivat voittoa omistajilleen. Samoin julkinen sektori ei ole olemassa siksi, että se työllistäisi mahdollisimman paljon ihmisiä vaan siksi, että se tuottaisi palveluja ja palveluja tuottamaan palkataan tasan se määrä kuin verovaroilla voidaan (julkisen puolen kaikkien muiden tehtävien lisäksi).
Suomalaiset on opetettu liian hyvälle. Rahaa tulee joka tuutista vaikka et eläessäsi mitään tekisi, aina voi hakea sossusta ja asumistuki takaa ilmaisen asumisen.
Sehän tässä ongelma onkin, kun ei riitä verojenmaksajia jotta kaikki noi tuet pystyttäs kustantamaan.
työttömiä on enemmän. Ei ole varaa palkata kun on niin kallista, halvempaa on tuoda ulkomailta työntekijä tekemään 8€ tuntipalkalla tehtävät josta Suomalaiselle joutuisi maksamaan 10€. tunnista.
jos mukaan lasketaan myös kaikki kotiäidit, jotka menisivät töihin jos vaan työpaikan saisivat.
työvoimatutkimuksen mukaan meillä oli joulukuussa 2011 työllisiä (15–64-vuotiaista) 2 411 000, mikä oli 14 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä kasvoi yksityisellä sektorilla mutta väheni julkisella sektorilla.
15-74 vuotiasta väestöä on yhteensä 4 067 000, josta työvoimaan kuuluvia yhteensä 2 603 000.
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2011 joulukuussa 192 000, mikä oli 13 000 vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun 2011 lopussa kaikkiaan 255 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 14 000 pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa.
Tero
Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli joulukuussa 2,4 miljoonaa.
http://www.stat.fi/til/tyti/2011/12/tyti_2011_12_2012-01-24_tie_001_fi…
Työllisyysastetta pitäisi saada nostettua, mikä on tällä hetkellä 67% ikäluokassa 15-64 -vuotiaat, jotta mitään kestävyysvajetta ei syntyisi.
Perinteiset teollisuustyöpaikat ovat kadonneet halvempiin maihin tai sitten ne automatisoitu kokonaan pois. Siksi eivät saa työtä. Ja kun pitäisi olla työnantajia jotka maksaisivat palkkaa, eikä niitä ole. Siksi ei ole työtäkään. Eivät firmat ole olemassa siksi että työllistäisivät ihmisiä vaan siksi että ne tuottaisivat voittoa omistajilleen. Samoin julkinen sektori ei ole olemassa siksi, että se työllistäisi mahdollisimman paljon ihmisiä vaan siksi, että se tuottaisi palveluja ja palveluja tuottamaan palkataan tasan se määrä kuin verovaroilla voidaan (julkisen puolen kaikkien muiden tehtävien lisäksi).
Mitähän jos alkaisi yrittäjäksi? Laiskanpulskat suomalaiset vaan odottaa aettä JOKU MUU perustaisi yrityksen ja palkkaisi hänet sitten isolla palkalla töihin.

yrityksesi ei tule menestymään.
Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli joulukuussa 2,4 miljoonaa.
<a href="http://www.stat.fi/til/tyti/2011/12/tyti_2011_12_2012-01-24_tie_001_fi…" alt="http://www.stat.fi/til/tyti/2011/12/tyti_2011_12_2012-01-24_tie_001_fi…">http://www.stat.fi/til/tyti/2011/12/tyti_2011_12_2012-01-24_tie_001_fi…;
Työllisyysastetta pitäisi saada nostettua, mikä on tällä hetkellä 67% ikäluokassa 15-64 -vuotiaat, jotta mitään kestävyysvajetta ei syntyisi.
Ei niin mikään ihme jos Suomessa voidaan huonosti ja mikään ei suju eikä toimi.
Ja politiikkoja ei vois vähempää kiinnostaa. :-(
Julkinen sektori on paisunut valtavaksi syöpäkasvaimeksi.
Bruttokansantuotteestamme 56 % menee julkisen sektorin pyörittämiseen.
Ei ihme, että verotus on kireää, kun suojatyöpaikkoja riittää...
Julkaistu: 29.12.2011
Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston ennakkotietojen mukaan vuonna 2010 sataa työssäkäyvää kohden oli 131 ei-työssäkäyvää. Taloudellinen huoltosuhde, eli työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien suhde työllisiin, parantui eli laski hieman vuodesta 2009, jolloin huoltosuhdetta kuvaava indeksiluku oli 134.
http://www.stat.fi/til/tyokay/2010/01/tyokay_2010_01_2011-12-29_tie_002…
Ikävä kyllä huoltosuhde tulee tulevaisuudessa pahenemaan, koska eläkeläisten osuus väestöstä kasvaa koko ajan. Sen vuoksi olisi tärkeää, että eläkeikää saataisiin nostettua.
Julkaistu: 29.12.2011
Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston ennakkotietojen mukaan vuonna 2010 sataa työssäkäyvää kohden oli 131 ei-työssäkäyvää. Taloudellinen huoltosuhde, eli työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien suhde työllisiin, parantui eli laski hieman vuodesta 2009, jolloin huoltosuhdetta kuvaava indeksiluku oli 134.
<a href="http://www.stat.fi/til/tyokay/2010/01/tyokay_2010_01_2011-12-29_tie_002…" alt="http://www.stat.fi/til/tyokay/2010/01/tyokay_2010_01_2011-12-29_tie_002…">http://www.stat.fi/til/tyokay/2010/01/tyokay_2010_01_2011-12-29_tie_002…;
Ikävä kyllä huoltosuhde tulee tulevaisuudessa pahenemaan, koska eläkeläisten osuus väestöstä kasvaa koko ajan. Sen vuoksi olisi tärkeää, että eläkeikää saataisiin nostettua.
elättää itsensä lisäksi 1,31 sellaista ihmistä, jotka eivät käy töissä. Tai ei nyt ihan suoraan noinkaan, mutta näin sen voi kuitenkin ajatella.....