Paniikkihäiriöstä kärsivät: Millaisessa elämäntilanteessa eka kohtauksesi tuli?

2 x. Onneksi tapahtuivat uima-altaalla, vielä kurssin aikana. Enää ei tule. No, jos näkis hain, vois tulla.

Oli abivuoden talvi ja vaikka en mielestäni stressannut kirjoituksista mitenkään erikoisemmin, kohtaukset alkoivat. Sen jälkeen oli yli 10 vuotta väliä ja kohtauksia alkoi tulla taas. Silloin tosin itsekin tajusin stressaavan elämäntilanteen: kaksi pientä lasta, mies reissutöissä, itsellä stressaava työ ja nuorempi heräili öisin jatkuvasti ja omat yöunet olivat ennen näiden kohtausten alkua ihan minimissä.

tuli sellaisessa elämäntilanteessa, kun mies oli reissutyössä viikot, minä kotona pienten lasten kanssa. Ei turvaverkostoa ympärillä.



Opiskelin yo:ssa, opinnot melko vaativassa vaiheessa silloin.



Mutta kaikista merkittävin syy oli varmaankin aiemmin (n. puoli vuotta ennen kohtausta) sairastamani tasapainoelimen tulehdus, joka aiheutti todella pelottavat oireet.

kun äitini sairasti syöpää ja samoihin aikoihin alkoivat yo-kirjoitukseni

kuoleman jälkeen (noin pari viikkoa oli kuolemasta).



vain kaksi kertaa onneksi.

Ex pahoinpiteli, en nukkunut viikkoon tuntiakaan, niin hyvin kuin pystyin niin hoidin kotini ja kävin koulupäovät istumassa. Sain unilääkkeet ja diagnoosin paniikkihäiriöstä. Eka kohtaus tuli kun exän käsi oli kurkulla ja olin vasten seinää.

Sairastin paniikkihäoriötä n. 2vuotta eronkin jälkeen.



Paniikkinen

ei mitään stressiä tai muuta eritytyistä taustalla.



ihan yllättäen näkökenttä vaan muuttui oudoksi, tuntui etten tajua mitään, en saanu hengitettyä, ihosta katosi tunto ja tunsin etääntyväni vartalostani ja katsovani itseäni jostain katon rajasta. luulin saaneeni aivoverenvuodon tai sydänkohtauksen ja kuolevani.



lääkärin mielestä paniikkihäiriö, tosin mitään tutkimuksia ei tehty.

ei mitään stressiä tai muuta eritytyistä taustalla. ihan yllättäen näkökenttä vaan muuttui oudoksi, tuntui etten tajua mitään, en saanu hengitettyä, ihosta katosi tunto ja tunsin etääntyväni vartalostani ja katsovani itseäni jostain katon rajasta. luulin saaneeni aivoverenvuodon tai sydänkohtauksen ja kuolevani. lääkärin mielestä paniikkihäiriö, tosin mitään tutkimuksia ei tehty.

Ei paniikkihäiriöön liity mitään ruumiistairtautumiskokemuksia... tuo muu oireilu kyllä sopii taudinkuvaan.

ei mitään stressiä tai muuta eritytyistä taustalla. ihan yllättäen näkökenttä vaan muuttui oudoksi, tuntui etten tajua mitään, en saanu hengitettyä, ihosta katosi tunto ja tunsin etääntyväni vartalostani ja katsovani itseäni jostain katon rajasta. luulin saaneeni aivoverenvuodon tai sydänkohtauksen ja kuolevani. lääkärin mielestä paniikkihäiriö, tosin mitään tutkimuksia ei tehty.

Ei paniikkihäiriöön liity mitään ruumiistairtautumiskokemuksia... tuo muu oireilu kyllä sopii taudinkuvaan.

kyllä siihen voi liittyä. tuosta ekasta kohtauksesta en tiedä oliko kyse jostain muusta(kin), mutta sen jälkeen olen alkanut pelätä just aivoverenvuotoa mikä tietty ruokkii paniikkihäiriötä, ja mulla tuohon kohtaukseen liittyy just toi ruumiistairtautumisen tunne mikäli en ajoissa saa pysäytettyä pelkoajattelua ja rauhoitettua itseäni.

ja tarkemmin mietittynä eka paniikinkaltainen kohtaukseni oli sittenkin 5-vuotiaana, kun jouduin olemaan sairaana yksin kotona.