Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko aikuisen räjähtävään luonteeseen ja itsehillinnän puutteeseen lääkkeitä? Tehoaako mikään?
11.02.2012 |
Mietin että jos aikuisella ihmisellä on räjähtävä tempperamentti, matala ärsyyntymiskynnys ja itsehillintä jo luonteessa, suostuuko lääkäri määräämään jotain rauhoittavaa? Veljeni on tällainen, mutta ei voi itselleen mitään vaikka on yrittänyt ja parisuhteet kaatuvat siihen että hän on niin äksy. Tuntuu että tällaiset ihmiset jätetään yksin ja ohjeeksi että koita nyt vain hillitä itseäsi. Veli on sanonut että kun hän suuttuu, joka käy siis todella helposti, niin hän ei välitä mistään sillä hetkellä. Hän ei välitä siitä kuka näkee, miltä toisesta tuntuu, mitkä on seuraukset. Niitä hän pohtii vasta paljon myöhemmin ja tajuaa kyllä kuinka väärin teki. Hänellä on myös yhdestä suhteesta lapsi, hänellekin hän menettää hermonsa helposti. Häntä vain yksinkertaisesti ärsyttää kaikki ja voin kuvitella kuinka kauhea veljen olo on.
Joskus annoin hänelle omia Opamox-tabletteja joita sain kun elin kriisivaihetta hyvän ystävän kuoleman takia. Lääkkeet auttoivat veljeä PALJON ja sanoi että hänestä tuntui kuin hän olisi vihdoin normaali ihminen. Hän rohkaistuikin menemään lääkäriin ja toivoi saavansa niitä lisää. Lääkäri oli teettänyt hänellä jonkun masennustestin ja kun hän ei ole masentunut eikä hänellä ole paniikkihäiriötä tai muutakaan niin lääkäri vain sanonut että hänen on vain opeteltava kasvattamaan pinnaansa, ehdotti jopa meditointia. Veli ei siis kokenut saavansa mitään apua.
Onko siis tällaisille ihmisille mitään apua tarjolla? Veli ei ole väkivaltainen, mutta sen verran kova suunsoittaja ja usein ajautuu tappeluihin ja pelkään että jonain päivänä käy vielä huonosti jollekin.
Kommentit (49)
temperamentit ja muut keltinkangas-höpötykset on aivan paskapuhetta. suuttua saa mutta ei räyhätä tai käydä käsiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös räyhäämistä ja väkivaltasta käytöstä niin lemikkejä, puolisoa kuin lapsiakin kohtaan. Syynä kaksisuuntaisen mielialahäiriön aiheuttama ärsytyskynnyksen laskeminen oleattomaksi. Terapia ja lääkitys (Seroquel) on auttanut ja nyt on menny vuosia ilman raivokohtauksia. Ennen niitä oli viikottain ja jopa sellaisia että käytös oli täysin kohtuutonta, hallitsematonta ja tilanteeseen sopimatonta.
...Aikuisen räjähtävään luonteeseen...
Tuosta tulee mieleen englanninkielinen termi "Oxymoron", eli ei voi olla molempia...
Ne on hemmoteltuja ja saaneet tuolla tavalla toiset pelkäämään ja sitä kautta saaneet mitä haluavat. Läpi elämän. Ensin kotona, sitten koulussa heitä on peljätty ja opetajat ottaneet jonku kiltin ja hiljaisen tytön silmätikuksi kun turhautuneet noihin räyhääjiin ja heillehän ei voi mitään.
Näille räyhääjille on huudettava ja räyhättävä samalla tavalla takaisin. Hommaat jonkun isompikokoisen tekemään sen tai käyt itse jonkun itsepuolustuskurssin, karatea tai jotain ja jos huutaa jollekin, niin huudat takaisin paljon isommin, heität lattiale tavaoita tai teet tasan tarkkaan kaikkea mitä se mieskin (yleensä nämä on miehiä). Jos käy käsiksi kun joku muukin uskaltaa räyhätä, niin sitten hakkaat sen paskaksi.
Hemmoteltuja paskaperseitä ne on.
Olen itse nainen, mutta muuten tunnistan itsessäni ap:n veljen piirteet: Kun suutun, niin se kyllä huomataan, niin kotona kuin töissä! Eikä minua kiinnosta kuka on kuulemassa, puhun (=huudan) silloin tasan tarkkaan suuni puhtaaksi. En kuitenkaan ole väkivaltainen, homma pysähtyy tuohon huutoon, en edes paisko ovia tms.
Minulle on lapsena opetettu, että maailmaan mahtuu ääntä. Minulle ei siis ole annettu aina periksi, mutta huutaminen on ollut sallittu kiukun purkamiskeino. Ja minun on vaikea ymmärtää ja sisäistää, että se on toisille kamalan paha juttu ja niin ei saisi missään nimessä tehdä. Olen muutenkin luonteeltani temperamenttinen,ja näytän tunteeni: itken ja nauran julkisesti. Ja kiukkuni menee nopeasti ohi. Parin minuutin rauhoittumistauon jälkeen pystyn taas normaaliin keskusteluun.
Vastaan raivoaminen EI auta. Etenkin, jos se ei ole aitoa, vaan minulle räyhätään vain siksi, että minä olen suuttunut (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Alistaminen ja persoonani haukkuminen saa minut hyökkäämään entistä pahemmin. Kynnysmattona oleminen ei myöskään toimi, varsinkaan parisuhteessa.
Parhaiten yhteistyöni niin työ-, harrastus- kuin parisuhteessakin on toiminut sellaisten (yleensä miesten) kanssa, jotka ymmärtävät sen, että huudan siksi, että olen jostakin ASIASTA suuttunut ja että asiat voivat riidellä, mutta ihmisten ei tarvitse. He kuuntelevat asiani ja ottavat kantaa siihen suuttumuksen aiheeseen - temperamenttinsa mukaan toiset kovempiäänisemmin kuin toiset, mutta haukkumatta minua ihmisenä - en minäkään hauku heitä. Yleensä joko siinä tilanteessa tai pienen rauhoittumishetken jälkeen löydetään järkevä ratkaisu (jonka ei aina tarvitse olla se minun ratkaisuni). Ja he eivät myöskään kanna kaunaa, vaan seuraavan kerran tavatessa lähdetään hyvissä väleissä liikkeelle. Eli sitä huutoa ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaan kuunnella se asia siellä kenties sopimattoman ilmaisutavan takana.
Veljeni ei minustakaan ole masentunut. Itsekin sanoo että aina yksin ollessaan hän on hyvällä tuulella, mutta heti kun tulee toisia ihmisiä kuvioihin alkaa pikkujutut ärsyttää. Toisaalta jos polttaa vaikka ruuan pohjaan niin saattaa yksinäänkin potkia huonekaluja, mutta sellaista tyhjää oloa hänellä ei ole koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne on hemmoteltuja ja saaneet tuolla tavalla toiset pelkäämään ja sitä kautta saaneet mitä haluavat. Läpi elämän. Ensin kotona, sitten koulussa heitä on peljätty ja opetajat ottaneet jonku kiltin ja hiljaisen tytön silmätikuksi kun turhautuneet noihin räyhääjiin ja heillehän ei voi mitään.
Näille räyhääjille on huudettava ja räyhättävä samalla tavalla takaisin. Hommaat jonkun isompikokoisen tekemään sen tai käyt itse jonkun itsepuolustuskurssin, karatea tai jotain ja jos huutaa jollekin, niin huudat takaisin paljon isommin, heität lattiale tavaoita tai teet tasan tarkkaan kaikkea mitä se mieskin (yleensä nämä on miehiä). Jos käy käsiksi kun joku muukin uskaltaa räyhätä, niin sitten hakkaat sen paskaksi.
Hemmoteltuja paskaperseitä ne on.
Olen itse nainen, mutta muuten tunnistan itsessäni ap:n veljen piirteet: Kun suutun, niin se kyllä huomataan, niin kotona kuin töissä! Eikä minua kiinnosta kuka on kuulemassa, puhun (=huudan) silloin tasan tarkkaan suuni puhtaaksi. En kuitenkaan ole väkivaltainen, homma pysähtyy tuohon huutoon, en edes paisko ovia tms.
Minulle on lapsena opetettu, että maailmaan mahtuu ääntä. Minulle ei siis ole annettu aina periksi, mutta huutaminen on ollut sallittu kiukun purkamiskeino. Ja minun on vaikea ymmärtää ja sisäistää, että se on toisille kamalan paha juttu ja niin ei saisi missään nimessä tehdä. Olen muutenkin luonteeltani temperamenttinen,ja näytän tunteeni: itken ja nauran julkisesti. Ja kiukkuni menee nopeasti ohi. Parin minuutin rauhoittumistauon jälkeen pystyn taas normaaliin keskusteluun.
Vastaan raivoaminen EI auta. Etenkin, jos se ei ole aitoa, vaan minulle räyhätään vain siksi, että minä olen suuttunut (jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Alistaminen ja persoonani haukkuminen saa minut hyökkäämään entistä pahemmin. Kynnysmattona oleminen ei myöskään toimi, varsinkaan parisuhteessa.
Parhaiten yhteistyöni niin työ-, harrastus- kuin parisuhteessakin on toiminut sellaisten (yleensä miesten) kanssa, jotka ymmärtävät sen, että huudan siksi, että olen jostakin ASIASTA suuttunut ja että asiat voivat riidellä, mutta ihmisten ei tarvitse. He kuuntelevat asiani ja ottavat kantaa siihen suuttumuksen aiheeseen - temperamenttinsa mukaan toiset kovempiäänisemmin kuin toiset, mutta haukkumatta minua ihmisenä - en minäkään hauku heitä. Yleensä joko siinä tilanteessa tai pienen rauhoittumishetken jälkeen löydetään järkevä ratkaisu (jonka ei aina tarvitse olla se minun ratkaisuni). Ja he eivät myöskään kanna kaunaa, vaan seuraavan kerran tavatessa lähdetään hyvissä väleissä liikkeelle. Eli sitä huutoa ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaan kuunnella se asia siellä kenties sopimattoman ilmaisutavan takana.
Omaa miestäni täällä mietin...
Ystäväni mies on samanlainen ja ystäväni pelkää koko ajan ärsyttävänsä häntä. Raivo saattaa iskeä kuitenkin asiasta kuin asiasta, joten käytöstä on mahdotonta ennakoida. Miehellä on asperger ja diagnoosin mukaan ehkä jotain muutakin. Miehen kasvoissa on nykiviä liikkeitä ja räpyttelee silmiään paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äsken tönäisi 5v:n tuolilta ihan vaan kun joku muu asia otti päähän.
Nyt haudotaan jalkaa kylmällä kääreellä ja toivotaan ettei sattunut pahemmin (jalka vääntyi kaatuneen tuolin alle).
Toimi. Tee lastensuojeluilmoitus miehestäsi. Muuten SINÄ voit joutua hankaluuksiin, kun suojelet lasta pahoinpitelevää miestäsi.
meillä myös miehen matalaan ärsyyntymiskynnykseen ollaan hakemassa apua, opamaxia sai ensiapuna silloin kun tuntuu et pää räjähtää, mutta lääkäri suositteli jatkoa sen jälkeen, hyvä kuulla tuosta cipralexista lisääkin kokemuksia? Tiedän että se kuuluu näihin joita käytetään pidempi aika käytöskuvioiden muuttamiseksi. Miehellä myös aina ollut tuo matala ärsyyntymiskynnys, lyhyt pinna, saa paniikkioireita isossa ihmisjoukossa, näyttää tulistumisensa sanallisesti voimakkaasti jne. Ei ole väkivaltainen silti, ikinä edes antanut aihetta epäillä sellaista. Suvussa muillakin miehillä tällaista tempperamenttityyppiä olen havainnut..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äsken tönäisi 5v:n tuolilta ihan vaan kun joku muu asia otti päähän.
Nyt haudotaan jalkaa kylmällä kääreellä ja toivotaan ettei sattunut pahemmin (jalka vääntyi kaatuneen tuolin alle).
Nyt voinet varmasti jo kertoa, mitä lääkäri sanoi lapsen jalasta, kun veit hänet päivystykseen ja miten rikosilmoitus miehesi harjoittamasta perheväkivallasta lähti etenemään lääkäriltä käsin, kun on viikonloppu päällä. Lääkärihän sen ilmoituksen joka tapauksessa teki virkansa puolesta, eikö niin? Tehdäänkö se ilmoitus sekä poliisille että lastensuojeluun samantein? Millaisia lähitulevaisuuden jatkotoimenpiteitä on tiedossa (lähinnä miehellesi)?
Mitenkäs lapsi itse: miten jalka voi ja miten hän itse jaksaa henkisesti?
Toivottavasti olet paikalla, odotan nimittäin ihan mielenkiinnolla vastaustasi. Selässä menee kylmät väreet, kun ajattelee millainen elämän alkutaival lapsellasi on, kun joutuu oman isänsä mielivaltaisen raivon uhriksi. Ei tuollaista saa tapahtua.
T. Eräs turvattoman lapsuuden kokenut
Siskoni poika on asperger-diagnosoitu ja myös lievää narsismia epäillään. Monesti asseissa voi olla myös narsistisia piirteitä. Kummipoikani on jo aikuinen ihminen (23 vuotias)joka hurjistuu pikku asioistakin, jotka ei mene niin kuin hän haluaa. Opiskelut joutui jättämään kesken kun ei pärjännyt ryhmissä. Jokaisesta poikki menneestä suhteestaan hänellä on tullut lähestymiskielto tyttöystävään kun ei pysty hyväksymään eroa vaan jää kiusaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kaikki terapiat on vain menneiden kaiveluja ja syy-seuraussuhteiden etsintöjä? Terapioitahan on monia erilaisia, myös ratkaisukeskeisiä joissa keskitytään nykyhetkeen menneisuuden sijasta.
noi teidän ongelmat on ihan perseestä, tyhjästä revittyjä, ite olen kaksi ihmistä laittanu kylmäksi ja viimein kun pääsi vapaaksi ni nyt saisi riittää, auttaako burana vai mitä tässä pitäisi tehdä. Kunnalliseen kun en mene enkä mihinkään muuhunkaan paskaan ku en halua hullun leimaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 03:51"]noi teidän ongelmat on ihan perseestä, tyhjästä revittyjä, ite olen kaksi ihmistä laittanu kylmäksi ja viimein kun pääsi vapaaksi ni nyt saisi riittää, auttaako burana vai mitä tässä pitäisi tehdä. Kunnalliseen kun en mene enkä mihinkään muuhunkaan paskaan ku en halua hullun leimaa
[/quote]
mitä helvettiä?
[quote author="Vierailija" time="11.02.2012 klo 13:49"]Mä olen kyllä vähän eri mieltä noista lääkkeistä. Mä luulen että niillä vois hyvinkin päästä alkuun. Useinhan tuollainen käytös voi johtua vain siitäkin että on "tapana" antaa itselleen ylittää kynnys heppoisin perustein. Lääkityksen ansiosta tuosta tavasta voi päästä eroon ja kun lääkkeen annosta vähennetään ja lopetetaan niin siinä vaiheessa huono tapa on voinut unohtua ja sen on saanut korvattua uusilla käytösmalleilla.
Mä muutenkin usein mietin tuota terapia-asiaa, kuinka kaikelle pitäisi löytyä joku syy. Niin kuin tässäkin tapauksessa jos luonne on alunperinkin tempperamenttinen. Pitääkö löytyä syy että miksi kenenkin luonne on mikä on. Ja jos syy löytyisikin niin mitä se auttaa. Kyllähän se ehkä jollekin toimii että joku haluaa tietää syyn. Lisäksi kukaan ei tiedä yleensä oikeaa syytä kuin ihan ääritapauksissa. Useinmiten vain ajatellaan että kun sulle on tapahtunut noin niin siinä on syy miks tänään on näin. Eihän se läheskään aina noin mene. Usein on vaan juuttunut johonkin ajatusmalliin ja tässä tapauksessa käytösmalliin. Tarvitaan vain apua että siitä pääsee pois.
Joskus tuntuu että terapia on vastaus joka ongelmaan. Kärjistäen että jos jollekin on ongelma kynsien syöminen niin ihme ettei siihenkin tarjota terapiaa kun se varmaan johtuu siitä että sulle on tapahtunut jotain pelottavaa lapsuudessa, sen sijaan että lyötäisiin purkki kynneliä käteen ohjeilla että käytä tätä niin kauan kunnes pääset tavasta eroon.
[/quote]
Sinulla ei ainakaan ole mitään hajua terapiasta.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2012 klo 21:38"]
Äsken tönäisi 5v:n tuolilta ihan vaan kun joku muu asia otti päähän.
Nyt haudotaan jalkaa kylmällä kääreellä ja toivotaan ettei sattunut pahemmin (jalka vääntyi kaatuneen tuolin alle).
Toimi. Tee lastensuojeluilmoitus miehestäsi. Muuten SINÄ voit joutua hankaluuksiin, kun suojelet lasta pahoinpitelevää miestäsi.
Rikosilmoitus. Lasten pahoinpitelyhän on rikos.
Usein kyse on ihan opitusta tavasta käyttää valtaa ja siitä voi 'parantua' poisoppimisella. Terapiaan siis.
Tunnen yhden hyvin narsistisen miehen, joka ihan häpeilemättä raivoaa julkisesti jalkaa polkien milloin mistäkin kuin uhmaikäinen. Kohtaukset alkavat ennalta-arvaamattomasti ja usein syy on se, että hän jäi hetkeksi vaille huomiota. Koitan kiertää tyypin kaukaa. Ikää tällä tyypillä on yli 60v.
Terapia olisi parempi. Lääkkeet auttavat oireisiin, eivät poista varsinaista ongelmaa. Ihmisen pitää itse panostaa muutokseen, tehdä töitä sen eteen. Ei sitä muut voi tehdä.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2012 klo 21:27"]
Veljeni ei minustakaan ole masentunut. Itsekin sanoo että aina yksin ollessaan hän on hyvällä tuulella, mutta heti kun tulee toisia ihmisiä kuvioihin alkaa pikkujutut ärsyttää. Toisaalta jos polttaa vaikka ruuan pohjaan niin saattaa yksinäänkin potkia huonekaluja, mutta sellaista tyhjää oloa hänellä ei ole koskaan.
[/quote]
lukekaa Raisa Cacciatoren aggressionportaat Väestöliiton sivuilta. Siellä on asiaa. Kyllä aikuisen pitää opetella ...ne on ihan opeteltava juttuja.
ja se yks joka tönäisi 5-vuotiaan tuolilta...äkkiä tönijä hoitoon. Karseeta käytöstä. Oma raivoa purkaa pieneen lapseen. Ei se ole lapsen syy., jos isä ei pysty hillitsemään itseään. Ja mieti sinä sen tönimään akka...että haluatko, että lapsesi pelkää jatkuvasti...tossa voi niin pahasti sattua, mitä sun ukkos tekee.
sanot sille, että näpit irti lapsista. Lapsia ei saa satuttaa. Lähtee mieluummin vaikka lenkille tai kiroamaan pihalle tai potkimaan kuvia...mutt ei lapset ole sen vihan kohde. Eii. Sun pitää pitää puolsi ja sun perhees puolta ja suojella itseäs ja lasta.
se Pasi oppii luulemaan, että on oikeutettua häntä kurmoottaa. Ja sillä tulee olemaan traumat isona tai sitten sillä tulee olemaan traumat ja se jatkaa väkivaltaa.
se väkivalta on Ei.
käykää "lyömätön linja"-sivustolla myös.
Alue: Aihe vapaa
ja sinuna veisin lapsen nyt lääkäriin ja sieltä ensi ja turvakotiin ja en ottaisi enää uutta miestä.