Millainen oli elämäntilanteesi 10 vuotta sitten?

olimme jo tottuneet uuteen asuinmaahamme ja molemmilla oli hyvät työpaikat, lapsilla koulut yms. nuorin lapsi oli 1 v, vanhimmat 8 v.

Olin kymmenen vuotta sitten vielä lukiossa, hakemassa korkeakouluun. Olin kaupan kassalla töissä (siitä asti kun täysi-ikäiseksi tulin, kävin aina töissä).



Hauskaa verrata tähän tilanteeseen sinänsä miten paljon asiat muuttuneet. Kaupan kassan palkoilla silloin, ja juuri tällä viikolla allekirjoitin uuden työsopimuksen yli kuusinumeroisesta vuosipalkasta saman firman sisällä. Olen onnellisempi kuin koskaan.

Asuin vanhempien ja siskon kanssa omakotitalossa ja kävin toista vuotta lukiota. Minulla ei ollut yhtään ainoata kaveria, koulussa olin aina yksin, äiti oli ainoa jonka kanssa saatoin puhua, olin hirveän masentunut. Kouluun panostin täysillä koska mitään muuta ei ollut ja olinkin hyvä oppilas.



Mutta painoin 10 kg vähemmän kuin nyt. Ja tuolloin minulla oli vielä toivo että sitten aikuisena asiat on paremmin. Nyt aikuisena olen kaikki asiani sössinyt eikä ole mitään toivoa että ne menisivät muuta kuin huonommiksi.

kuin silloinkin. Miestä ei ole löytynyt siten että kimpassa olisin kenenkään kanssa. Työpaikka sentään on vaihtunut.

Äitini sairasti syöpää ja oli rankoissa hoidoissa. Katsoin vierestä kun äitini kuihtui laihemmaksi ja laihemmaksi ja teki kuolemaa. Elämäni pahinta aikaa!

Yllätysvauva, esikoisemme, masussa. Ainoastaan minä ja puolisoni tiedettiin tässä vaiheessa. Uutta kotia viimeisteltiin.

kotiäiti. Lapset oli tuolloin 3v, 6v, 11v ja 12v.

Kaikki oli aika hyvin. Makseltiin talolainaa ja juuri oli hankittu uusi auto eli siitäkin lainakuluja. Mutta pärjättiin ihan hyvin, kun tarkkaan suunniteltiin menot ja lasten kulutkin aika pieniä. Ei ollut nimittäin kellään lapsella kännykkää, ei hinkua muotivaatteisiin, eikä meikkeihin eikä kaikenmaailman peleihin ja pelikoneisiin. Elämä oli yksinkertaisempaa jollain lailla ja helpompaa.

Lapsista kaksi on erityislapsia, tuolloin vielä valoisa tulevaisuus edessä molemmilla. Toinen oli juuri vaihtanut erityiskouluun ja koulu sujui ja kavereita löytynyt painajaismaisen kiusaamisen ja syrjimisen jälkeen tavallisessa koulussa. Vanhimman lapsen terapiat pyöri sujuvasti, koulussa pärjäsi ja oli kavereita. Toiseksi nuorin oli reipas eskarilainen ja nuorimman kanssa käytiin perhekerhoissa ja oli paljon kavereita arjessa mulla ja lapsilla.



Joskus haaveilen siitä, että voisi siirtää kelloja taaksepäin ja tehdä asioita toisin. Niin kamalaksi muuttui sitten elämä 6 vuotta sitten yhden lapsen kohdalla. Jos olisin tuolloin tiennyt mitä tiedän nyt, asioita olisi voinut ennaltaehkäistä eikä olis ehkä niin rankkaa ollut nämä välivuodet.

Asuin vanhempien ja siskon kanssa omakotitalossa ja kävin toista vuotta lukiota. Minulla ei ollut yhtään ainoata kaveria, koulussa olin aina yksin, äiti oli ainoa jonka kanssa saatoin puhua, olin hirveän masentunut. Kouluun panostin täysillä koska mitään muuta ei ollut ja olinkin hyvä oppilas.

Mutta painoin 10 kg vähemmän kuin nyt. Ja tuolloin minulla oli vielä toivo että sitten aikuisena asiat on paremmin. Nyt aikuisena olen kaikki asiani sössinyt eikä ole mitään toivoa että ne menisivät muuta kuin huonommiksi.

Aina on toivoa, vaikka siltä ei tunnu!