mieheni ei osaa pukea lastani nätisti
Yleensä puen lapseni ennen hoitoon menoa, mutta tänä aamuna mies vei lapsen hoitoon ja luonnollisesti myös puki hänet. Kun hain lapsen hoidosta, hänellä oli ihan järkyttävä asukokonaisuus. Kotivaatteet, jotka ei sopineet yhteen ollenkaan. Miks miehet ei vaan tajuu...
Kommentit (84)
Sillä ei ole pillunvihellyksen väliä mitkä vitun vaatteet jollain kakaralla on päällä. Ketään ei kiinnosta ja jos rupeaa kiinnostamaan, niin se on merkki siitä, että kannattaa hankkia oikeita ongelmia. Vihaksi pistää perkele
Vaikka viestin sävy onkin aika värikäs, niin täytyy sanoa, että olen täsmälleen samaa mieltä. Eilen tällä foorumilla haukuttiin miehet tyhmiksi, koska ne eivät naisten puutteellisten ohjeiden takia osaa tuoda kaupasta oikeita elintarvikkeita. Nyt miehet ovat tyhmiä, kun eivät "osaa" pukea lasta.
Jos käyttäisin aikaa ja vaivaa, niin varmaankin osaisin pukea tuon meidän pojan kohtuullinen tyylikkäästi ja siten, että kaikki vaatteet ovat sävy sävyyn. Ongelma on siinä, että minua ei kiinnosta, noh, pillunvihellyksen vertaa alkaa panostamaan asioihin, joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä.
Ei siinä, kyllä minä teitä naisia silti ymmärrän. Käsissä on kriisitilanne, jos feng shuit eivät ole kohdallaan. Miehet tajuavat, mutta eivät vain välitä.
pukea lapsi nätisti. Kyllä mieskin siihen psytyy, jos HALUAA. mutta miehillä on tapana tehdä epäkiinnostavat asioat vähän sinne päin :/
av-mamman puhetta. Vain minäminäminäminäminä... Miehille riittää, että vaatteet on päällä. Ei niiden tarvitse matsata mihinkään ruokalappuun, tuttiin yms.
naisten nolla-asianarinoista tulee mieleen vanha sanonta: Miehet ovat sikoja ja naiset ovat eläinrakkaita.
Ei vaatteiden tarvitse olla sävysävyyn, mutta joku järjen ääni kuitenkin olisi hyvä olla mukana, jos taloudessa kaksi aikuista huoltajaa on. Sosiaaliset suhteet ovat mutkikkaita ja ihmiset arvottavat toisiaan ikävä kyllä niinkin pinnallisten asioiden kuin vaatetuksen perusteella. Jos joku lapsi on aina ihan huithapelisti puettu liian pieniin tai jopa reikäisiin vaatteisiin, eriparisukat jne. niin kieltämättä ajattelen että perheellä ei taida olla kaikki ihan kunnossa. Tai jostain syystä lapsi on perheen arvomaailmassa pahnanpohjimmainen. Kai sinäkin miesvastaaja laitat itsellesi saman parin sukat jalkaan, kun lähdet ihmisten ilmoille? Miksi lasta ei pueta kuin ihmistä, vaan kuin joku merkityksetön möykky.
Onneksi mun mies osaa laittaa lapsellemme ihan normaalisti vaatteet päälle, tosin jostain syystä sotkee aina pyjamahousut ja collegehousut keskenään mutta vaan niin päin, että usein poika on nukkunut colleget jalassa, joten ihan sama.
Sillä ei ole pillunvihellyksen väliä mitkä vitun vaatteet jollain kakaralla on päällä. Ketään ei kiinnosta ja jos rupeaa kiinnostamaan, niin se on merkki siitä, että kannattaa hankkia oikeita ongelmia. Vihaksi pistää perkele
Vaikka viestin sävy onkin aika värikäs, niin täytyy sanoa, että olen täsmälleen samaa mieltä. Eilen tällä foorumilla haukuttiin miehet tyhmiksi, koska ne eivät naisten puutteellisten ohjeiden takia osaa tuoda kaupasta oikeita elintarvikkeita. Nyt miehet ovat tyhmiä, kun eivät "osaa" pukea lasta.
Jos käyttäisin aikaa ja vaivaa, niin varmaankin osaisin pukea tuon meidän pojan kohtuullinen tyylikkäästi ja siten, että kaikki vaatteet ovat sävy sävyyn. Ongelma on siinä, että minua ei kiinnosta, noh, pillunvihellyksen vertaa alkaa panostamaan asioihin, joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä.
Ei siinä, kyllä minä teitä naisia silti ymmärrän. Käsissä on kriisitilanne, jos feng shuit eivät ole kohdallaan. Miehet tajuavat, mutta eivät vain välitä.
[
[/quote]
[/quote]
Ja ihan siististi. Miksi lapsi pitää pukea koiranoksennuksen näköiseksi? mun exä teki sitä joskus tahallaan. kiusatakseen minua.
kiusatakseen. Jotkut ottaa sitten itseensä kaiken vaikka sitä ei olisi sinulle tarkoitettukaan. Miehellesi ei ollut tärkeää, että lapsen asuste matsaa ravintolan pöytäliinaan. Ja sitten lähdettiin marttyyrinä syömään huoltikselle. Älä nipota kaikesta niin sullakin on helpompaa.
.. Jestas.
no on sillä! mä en ainakaan halua, että mun lapsi näyttää kerjäläiseltä. jos puen itseni nätisti, miksi en pukisi lastani?
lapsellesi, jos haluat hänen olevan nätisti puettuna?
Miksi lapsi pitää pukea koiranoksennuksen näköiseksi?
näköisiä vaatteita.
Naurettavia ns. "äitejä" taas liikkeellä...
tälle kirjoitukselle. Ihme rutinaa.
miten lapsi on puettu ? Pääasia on että on vaatteet päällä, ja lämpimästi. En ole koskaan ymmärtänyt äitejä jotka pukevat lapset viimeisen päälle muka trendikkäästi ja useimmiten epämukavasti. Mitä tekee esim alle vuoden vanhalla ja juuri kävelemään oppineella farkut ? Hankalat,kovat ja varmasti puristavat vyötäröstä. itse suosin aivan perinteisiä potkuhousuja collegehousuja, mahdollisimman mukavia päällä enkä mitään vain "kivannäköisiä".
Ei vaatteiden tarvitse olla sävysävyyn, mutta joku järjen ääni kuitenkin olisi hyvä olla mukana, jos taloudessa kaksi aikuista huoltajaa on. Sosiaaliset suhteet ovat mutkikkaita ja ihmiset arvottavat toisiaan ikävä kyllä niinkin pinnallisten asioiden kuin vaatetuksen perusteella. Jos joku lapsi on aina ihan huithapelisti puettu liian pieniin tai jopa reikäisiin vaatteisiin, eriparisukat jne. niin kieltämättä ajattelen että perheellä ei taida olla kaikki ihan kunnossa. Tai jostain syystä lapsi on perheen arvomaailmassa pahnanpohjimmainen.
Kukaan tuntemani normaali ihminen arvota toista perhettä perheen lapsen vaatteiden pohjalta. Teilläkö on tällainen hieno tapa?
Kai sinäkin miesvastaaja laitat itsellesi saman parin sukat jalkaan, kun lähdet ihmisten ilmoille? Miksi lasta ei pueta kuin ihmistä, vaan kuin joku merkityksetön möykky.
Aika usein jalkaan eksyy eripariset sukat. Mitäs noista. Jos joku antaa sukkieni määritellä minut ihmisenä, niin antaa palaa vain. Menetys ei ole minun, sillä en välittäisi olla sellaisten ihmisten kanssa muutenkaan tekemisissä.
mutta kiertoon menivät farkkuhaalarit, sammarit ja muut hienosteluvaatteet, kun eivät ne ole kivoja pienen päällä. Sen sijaan en tajua sitä että lapsi tahallaan puetaan rumiin tai jopa risoihin vaatteisiin. Mukaviakin vaatteita on tosi kivoja ja edullisesti myös. Mulle on tärkeää, että lapsestani näkee, että häntä arvostetaan perheenjäsenenä eikä hän ole mikään raparipa.
miten lapsi on puettu ? Pääasia on että on vaatteet päällä, ja lämpimästi. En ole koskaan ymmärtänyt äitejä jotka pukevat lapset viimeisen päälle muka trendikkäästi ja useimmiten epämukavasti. Mitä tekee esim alle vuoden vanhalla ja juuri kävelemään oppineella farkut ? Hankalat,kovat ja varmasti puristavat vyötäröstä. itse suosin aivan perinteisiä potkuhousuja collegehousuja, mahdollisimman mukavia päällä enkä mitään vain "kivannäköisiä".
pukea lapsen mukavan näköisesti ja nimenomaan mukavan tuntuisesti. Eli ei mitään ihmeellisiä nappihöpötyksiä paikkoihin joista painaa tms. Mies ei niin katso kokonaisuutta mutta meillä ei ainakaan laatikosta edes löydy mitään koiranoksennusvaatteita että kovin isoa mokaa ei mieskään voi tehdä asua valitessa. Se kuitenkin ärsyttää kun pukee toisinaan niin huolimattomasti, tyyliin toinen sukka saattaa olla jalassa kantapää ylöspäin ja kerran oli vaippakin takapuoli edessä. Siis en voi käsittää kuinka sokea voi olla että saa vaipan väärinpäin...tarratkin meni selän puolelle eikä edes siitä tajunnu. Sanoi vaan että "oho ajattelinki että jotakin outoa siinä oli". Siis ääää!!
Vaikka viestin sävy onkin aika värikäs, niin täytyy sanoa, että olen täsmälleen samaa mieltä. Eilen tällä foorumilla haukuttiin miehet tyhmiksi, koska ne eivät naisten puutteellisten ohjeiden takia osaa tuoda kaupasta oikeita elintarvikkeita. Nyt miehet ovat tyhmiä, kun eivät "osaa" pukea lasta.Jos käyttäisin aikaa ja vaivaa, niin varmaankin osaisin pukea tuon meidän pojan kohtuullinen tyylikkäästi ja siten, että kaikki vaatteet ovat sävy sävyyn. Ongelma on siinä, että minua ei kiinnosta, noh, pillunvihellyksen vertaa alkaa panostamaan asioihin, joilla ei ole oikeasti mitään merkitystä.
Ei siinä, kyllä minä teitä naisia silti ymmärrän. Käsissä on kriisitilanne, jos feng shuit eivät ole kohdallaan. Miehet tajuavat, mutta eivät vain välitä.
Olet aika puusilmäinen ja sosiaalisesti kömpelö, jos et sitä ymmärrä. Tilannetajua pukeutumiseen, myös lapselle. En puhu merkkivaatteista ja kalliista vaatteista, vaan puhtaista ja sopivista, kivan värisistä vaatteista. Ei estetiikka ole kirosana.
Ei vaatteiden tarvitse olla sävysävyyn, mutta joku järjen ääni kuitenkin olisi hyvä olla mukana, jos taloudessa kaksi aikuista huoltajaa on. Sosiaaliset suhteet ovat mutkikkaita ja ihmiset arvottavat toisiaan ikävä kyllä niinkin pinnallisten asioiden kuin vaatetuksen perusteella. Jos joku lapsi on aina ihan huithapelisti puettu liian pieniin tai jopa reikäisiin vaatteisiin, eriparisukat jne. niin kieltämättä ajattelen että perheellä ei taida olla kaikki ihan kunnossa. Tai jostain syystä lapsi on perheen arvomaailmassa pahnanpohjimmainen.
Kukaan tuntemani normaali ihminen arvota toista perhettä perheen lapsen vaatteiden pohjalta. Teilläkö on tällainen hieno tapa?
Kai sinäkin miesvastaaja laitat itsellesi saman parin sukat jalkaan, kun lähdet ihmisten
ilmoille? Miksi lasta ei pueta kuin ihmistä, vaan kuin joku merkityksetön möykky.Aika usein jalkaan eksyy eripariset sukat. Mitäs noista. Jos joku antaa sukkieni määritellä minut ihmisenä, niin antaa palaa vain. Menetys ei ole minun, sillä en välittäisi olla sellaisten ihmisten kanssa muutenkaan tekemisissä.
Aivan varmasti arvottaa - tai ainakin arvioi
Ei, ei arvota eikä arvioi. Enkä tee sitä itsekään, koska perheen "tason" arviointi lapsen vaatteiden perusteella on 1. typerää 2. arvailua.
Jäkäti jäkäti jäkäti jäkäti
Nalkutus nalkutus nalkutus nalkutus
Yleensä puen lapseni ennen hoitoon menoa, mutta tänä aamuna mies vei lapsen hoitoon ja luonnollisesti myös puki hänet. Kun hain lapsen hoidosta, hänellä oli ihan järkyttävä asukokonaisuus. Kotivaatteet, jotka ei sopineet yhteen ollenkaan. Miks miehet ei vaan tajuu...
Ja ihan siististi. Miksi lapsi pitää pukea koiranoksennuksen näköiseksi? mun exä teki sitä joskus tahallaan. kiusatakseen minua. Kysyin, kun lähdettiin reissuun suoraan pk:sta, että onko lapsella siistit kamppeet. Vastaus oli joo. Ja kun päästiin taukopaikkaan ja piti mennä ravintolaan, huomasin, että lapsen vaatteet oli oikeasti kuin koiranoksennus. "no ei kai se niin tarkkaa ole." No on, jos itse olen siistissä kamppeissa ravintolassa, pitää lapsenkin olla. Mentiin sitten huoltsikalle syömään.
No, minä en, eikä minun lapseni. Minusta jonkinlaiset käytöstavat on oltava. Minä mitään jäkättäny, vaihdoin vain paikkaa, minne oltiin menossa.
mitä väliä jos ei ole harkittu asukokonaisuus? Mä ite mietin mitkä sopii yhteen, mut koska tiedän vaatteet ja niiden sijainnit, se ei ole mikn ponnistus. Mies tietää missä on puhtaat ja sopivat, riittää mulle. Ihmettelisin enemmän miestä joka ettii tietynvärisiä sukkia.. Ja esim muskarissa pistää enemmän silmään ne taaperot jotka ei pysty jumppaamaan kun liikaa tai liian jäykkää päällä kuin ne, jolla ehkä eriparisukat.
että naiset eivät pukeudu juuri kuin miehet toivoisivat. jepjep. ei ole mitään merkitystä sillä mitä ihmisillä on yllään...
että kyllä me naiset sitten osataan pukea ne lapset niiiiiiin paljon paremmin kuin meidän miehet. Eikä teitä naisia ala jo huimaamaan tuo teidän ylivertaisuus miehiinne nähden?
Voi miesparat, kun mitään eivät osaa enää oikein tehdä. Jos haluatte, että miehenne pukee sen lapsen nätisti niin lopettakaa ostamasta niitä "kerjäläislasten" vaatteita, ja ostakaa kunnollisia niin miehenne osaa sitten pukea sen lapsen teidän vaatimallanne tavalla. Voi v....u sanon minä näitä av-mammoja!!!