Enpä taida enää muistaa mieheni lasta lahjoilla
Ostin pari joululahjaa ja tähän päivään mennessä en ole saanut niistä sanaa kiitos.
Isälle tuli jouluaattona tekstari kiitos lahjoista mutta minulle ei. Lapsi ei ole myöskään meillä ollessaan kiittänyt minua lahjoista.
Ei olisi ollut isoa vaivaa laittaa tekstaria minullekin ja ihan pelkkä kiitos olisi riittänyt.
Kommentit (4)

Tehän olette samaa perhettä. Ei kummallekin tarvitse kiitos tekstaria lähettää.
Mutta sinä oletkin näitä minä ihmisiä ja aina vaan minä, minä , minä
mutta sulla ei. Jos olisin sinä, ostaisin jatkossakin lahjoja. Hyvän suhteen muodostuminen vie aikaa ja se on ihan ymmärrettävää.
että tuo kiitos merkitsee sinulle niin paljon ja miehesi voi kertoa lapselleen, että sinua kannattaa vielä kiittää erikseen. Nämä on sellaisia asioita, joissa aikuiset kertovat lapsille, kuinka toimitaan, kiittäminenhän on opeteltu tapa. Muutenhan kiitos on voinut tulla juuri tuossa yhdessä tekstarissa, kuten edellä mainittiin jo.
Tai sitten vaan sellainen ihminen.