Onko täällä ketään joka olisi löytänyt kumppanin NETISTÄ?

Kaikki eivät halua ekstoverttejä sosiaalisia miehiä. Toisille edes se varakkuuskaan ei ole niin tärkeää.

Vielä vähemmän naiset haluavat miehiä, jotka ovat olevinaan ekstroverttejä ja varakkaita, vaikkeivät ole. (Heitto meni ohi aiheen, minulla vain on tällainenkin kokemus.)

Luin aviomieheni profiilin sinkut.inet.fi -palstalta 1998; tuota palstaa ei kai varmaan olekaan. Kävimme treffeillä, aloimme seurustella, menimme kihloihin ja naimisiin, ja 3 vuoden liiton jälkeen saimme lapsen. Tarinassa ei ole tuon kummempaa. Mieheni on mieshistoriassani ainutlaatuinen, kun yhteensopivuuttamme vertailee joihinkin aiempiin miesystäviini. Hän on aina hyväksynyt minut täydellisesti juuri sellaisena kuin olen. Korvaamaton aarre siis. Ja sorry, jos jotakuta ärsyttää kun kehua retostan tällä lailla, mutta tämä mies jos joku sen ansaitsee.

tuota palstaa ei kai varmaan ENÄÄ olekaan.

Onko täällä ketään joka olisi löytänyt kumppanin NETISTÄ?

tapa löytää kumppani.

on monta tuttua, jotka ovat löytäneet useamman miehensä netin kautta. Kaikki miehet ovat olleet joko naistenhakkaajia, pahasti psyyk. ongelmaisia tai muuten vaan niin omituisia, ettei niiden kanssa ole voinut seurustella.

Jos on avoin, rehellinen, komea, huomaavainen, romanttinen, varakas ja muutenkin kaikki kuulostaa olevan hyvin, niin miksi pitää hakea seuraa netistä? Eikö sellainen avoin ja mukava ihminen löydä seuraa kasvotusten, kun on kerran niin sosiaalinen ja avoin? Tällaiset sosiaaliset ovat paljastuneet kaikkia naiviksi, avoimet ovat paljastuneet asioiden ja salaisuuksien huutelijoiksi, komea (noh, kenen mielestä on ja kenen ei. Ei se tarkoita, että jos äiti sanoo omaa poikaansa hyvännäköiseksi, että kaikki naiset olisi sitä mieltä) vähemmän komeaksi ja lapsirakas on ollutkin sellainen, jonka mielestä muiden lapset ovat ok, mutta ei missään nimessä halua sotkea omaa elämäänsä lapsilla, ei puolison eikä omillaan. Että se siitä.

Monella varakkaalla, työelämässä mukana olevalla, ehkä uraputkessa olevalla miehellä tai naisella sen puoleen, ei välttämättä ole aikaa tai haluja lähteä metsästämään kasvotusten sitä kumppania. Ja let's face it. Yleensä se metsästys tapahtuu baarissa parin promillen humalassa. Itse en ainakaan työ- tai harrastuspiireistä olisi ikinä miestä tavannut. Sen sijaan netistä löysin juuri kuvailemasi rehellisen, komean, jne. miehen. Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä, joista 6 vuotta naimisissa ja meillä on lapsi.

Se oli silloin suosittu juttu.



En ollut seuraa hakemassa, ihan vaan chattailemassa ja aikaa tappamassa. Juttusille osui mies, joka oli samasta kaupungista. Kun oltiin hetki juteltu, minun piti lopettaa. Hän kärtti tapaamista ja puhelinnumeroa.



Ensin en ollut suostua. Silloin mies totesi, "mitä voit muka hävitä, jos tapaat mut? Parhaimmassa tapauksessa voit vaan voittaa."



No, sovittiin treffit seuraavaksi illaksi Wiklundin kahvilaan. Kun tulin paikalle, sain tekstiviestin mieheltä, että myöhästyy 5 minuuttia. Meinasin jo lähteä kävelemään... Mutta jäin sitten kahvilan viereiselle laukkuosastolle pläräämään veskoja. Sitten näin jonkun miehen harppovan ylös liukuportaita. Ja näin tapasimme toisemme.



Juttelimme kahvilassa n. 45 minuuttia. Juttu sujui ihan mukavasti. Ajattelin, että ihan ok tyyppi, mutta mahtaako meillä olla paljonkaan yhteistä. Ja pukeutuukin kuin joku pappa! (Päällystakki, jollaista isäni voisi käyttää, villapusero ja suorat housut.)



Sitten mun piti lähteä kavereiden kanssa leffaan. Mies halusi ehdottomasti saattaa. Kysyi vielä leffateatterin aulassa, haluanko tavata uudelleen. Sanoin, että harkitaan.



Jo samana iltana alkoi tulla mieheltä tekstiviestejä. Ennen kaikkea hän kehui ulkonäköäni, hänestä olin niin ihana. Tämä yllätti. Olin aina pitänyt itseäni, jos en rumana, niin ainakin niin tavallisen näköisenä, että jos joku mies minuun päätäpahkaa ihastuu, niin sitten älyyn tai luonteeseen tms. Muttei nyt ainakaan ulkonäköön!



Eli noin turhamainen olin. :) Kahden viikon päästä aloimme seurustella. Olemme yhä yhdessä.

netin välityksellä eikä missään deittipalstalla edes.



Sitten tavattiin ja siitä asti ollaan pidetty yhtä. Netissä liikkuvat ihmiset on ihan tavallisia, en ymmärrä miten joku piti netissä surffailijoita automaattisesti ties minä psykopaatteina.



Itse olen vaan ujo, en varmaan uskaltaisi tavata deittisivuston kautta.

miten joillakin on niin negatiivinen kuva internetistä. Sehän on vaan tekniikkaa, joka helpottaa kontaktin ottamista ihmisiin ja tiedon jakamista. Sitä varten se on luotu, että samoin ajattelevat ihmiset löytäisivät toisensa, joten sehän on aivan erinomainen kanava löytää oikea kumppani.



Yksi sinkkukaverini kieltäytyy menemästä nettiin, koska on jotenkin epänaisellista olla niin aktiivinen. Onhan se jotenkin ikiaikaista, että naisen pitäis olla passiivinen kohde joka kuitenkin näyttää niin viehättävältä että mies haluaa ottaa kontaktin. Nettihän romuttaa perinteiset romanttiset käsitykset kohtalosta joka tuo ihmisiä yhteen hauskoissa paikoissa ja näin todistaa heidän olevan aivan erityislaatuisia, joten kyllä mä ymmärrän vähän tuota ystävääni. Vaikka siis oman mieheni löysinkin netistä. :)

Yksi sinkkukaverini kieltäytyy menemästä nettiin, koska on jotenkin epänaisellista olla niin aktiivinen.

Tai sitten ei. Mutta en kyllä ymmärrä ystävääsi. Itse löysin puolisoni netistä, enkä ole ikinä kokenut olevani yhtään epänaisellinen:-). Aika paljosta hän on valmis luopumaan ihan vain ylpeydestä.

Kaikki täsmää - Cityn palsta, yhdessäolon aika, hieno ilmoitus, huonot ekat treffit...



Mut juu, täälläkin on kultakimpalemies löydetty netistä ja naimisissa ollaan nyt oltu vuoden verran, lasta yritetään. Kyllä netistä voi onnistua saamaan kunnollisen miehen :)

sillä tiesimme mieheni kanssa toisemme jo aiemmin ennenkuin aloimme netissä juttelemaan.

Facebookin ansiosta siis tutustuimme toisiimme paremmin ja päätimme treffata.



Äitini on aikoinaan etsinyt miehiä treffipalstoilta ja kaikenlaisia sekopäitä sattunut hänen kohdalleen! Jokaisella viirannut vähän päässä... Minulla ei siis ole positiivisia kokemuksia "nettideittailusta" :/

Eiköhän joitain kultakimpaleitakin voi kohdalle sattua, en väitä vastaan.

Netissä ainakin se hyvä puoli, kun voi tarkemmin määritellä mitä etsii ja voi tutustua paremmin toisen "henkiseen maailmaan" :) Joillekin kirjoittaminen niin paljon helpompaa ja avoimempaa, kun ääneen puhuminen.

Kumpikaan ei etsinyt varsinaisesti seuraa. Viestiteltiin vuosi ennen ensi tapaamista Suomessa, jonka jälkeen mies muutti Suomeen opiskelemaan seuraavana vuonna.



Yhteisiä vuosia takana ensichatistä nyt 13v. Naimisissa ollaan oltu 7v ja lapsia on kaksi. Ihana mies ja isä. Äärettömän rakas.

Mies vastas siihen, kirjoiteltiin n. 1kk ja sitten tavattiin. Kaipa se sitten kolahti, koskapa alettiin seurustelemaan ja nyt ollaan aviossa ja kolme lastakin on tehty.

Ilman nettiä tuskin oltas tavattu, me kun ei kumpikaan juurikaan baarissa käyty, eikä yhteisiä harrastuksiakaan ollut.