mulle tulee aina joskus sellanen kaipuu

että jospa mä vaan itse toimisin niin, hakisin siitä miehestä sen turvan, niin tulisiko se mukaan siihen kuvioon



että jospa mä itse olen liian itsenäinen, itseriittoinen, mitä kyllä olen



mutta en ehtinyt, mies tuli töistä ja ilmoitti olevansa väsynyt ja käski mun mennä hakemaan lapsen suksia, kun niillä on koulussa tänään hiihtoa ja meni itse sitten makuuhuoneeseen huilimaan, oli vielä ärtynyt kun pidin kuulemma meteliä



olin tehnyt ruokaa ja astiat oli jättänyt pöydälle mun korjattavaksi



ap

Riippuu pitkälti rooleista, jotka olette ottaneet suhteen alussa ja osaatteko luontevasti siirtyä roolista toiseen. Ei sen tukijan tarvitse aina olla vain toinen.

olen aina se tukija, ja se on minulle luontainen rooli, mutta en tiedä mistä ja miksi tuo ajatus nyt juuri eilen yhtäkkiä, ihan yhtäkkiä pamahti päähäni



olen kieltämättä varmasti aktiivisesti ottanut itselleni tämän roolin, ja aina ajatellut että kestän ihan mitä vain



ap

Se tietää millä tuulella olen, kun menen kainaloon ja pyydän "rakasta mua, silitä mua, pidä musta huolta". Tietää silloin, että olo on hellyydenkipeä ja antaa sitä syliä ja paijausta, sanoo ääneen että rakastaa minua.



Saatan myös sanoa ääneen, että "auta mua, mä en jaksa". Silloin usein pelkät kannustavat sanatkin riittävät.

opetella tuo sama, mutta kynnys tuntuu valtavan suurelta



en ole ikinä koskaan kenellekään voinut sanoa noin, enkä tähän mennessä ole tuntenut tarvettakaan



miten sä onnistuit tuossa?



ap, 42 v

kun kumpikin kaipasi jotakin ja oli epävarma siitä onko suhde kunnossa. Ja kumpikin rakasti kauheasti! Tajusimme, että puhumme eri kieltä. Mies sanoi, että hänestä tuntuu ihan oikeasti siltä että rakastan, kun seksiä ja fyysistä läheisyyttä on paljon. Hän kaipaa ihan kirjaimellisia tekoja. MInä taas kerroin, että kaipaan silittämistä ja sanoja, pitää sanoa usein ääneen että välittää ja rakastaa.



Äimistelimme aikamme toistemme päitä, miten samasta asiasta voikin olla niin eri tulkinnat. Mutta opettelimme tarjoamaan toiselle sitä mitä hän on vailla.



Nykyisin riittää, kun menen kainaloon ja sanon "tuli taas semmoinen Puuska". Rakkauden- ja hellyydenkipeys. Jos se ei mene ohi pusuilla ja halauksilla, järjestämme yhteisen koti-illan kainalokkain. Katsomme leffan vaikka sylikkäin.



Mies taas "saa" olla fyysisesti kimpussani ja vailla seksiä silloin kun hänestä tuntuu siltä. Mukaudun siihen, vaikka aina ei aluksi tee itsellä mieli. Passaan häntä konkreettisesti tekemällä iltapaloja tai tuomalla villasukat jalkaan, käymällä kaupassa, milloin mitäkin :)

Kumpikin saa olla vuorollaan heikko.

Kumpikin saa olla vuorollaan heikko.

tuo menisi juuri niin, että jos menen viereen hakemaan fyysistä tukea, niin mies on heti repimässä vaatteita päältäni, eli viesti menee vähän väärin



siksikin varmaan en osaa häneltä sitä tukea hakea, kun hänelle se on aina merkki siitä että nyt on seksiä luvassa



ap

tuo menisi juuri niin, että jos menen viereen hakemaan fyysistä tukea, niin mies on heti repimässä vaatteita päältäni, eli viesti menee vähän väärin

siksikin varmaan en osaa häneltä sitä tukea hakea, kun hänelle se on aina merkki siitä että nyt on seksiä luvassa

ap

niin saakelin vaikea olla heikko



siinä ei ole mun mielestä mitään positiivista, vaikka ymmärrän että mun ajatustavassa nyt on se vika eikä siinä etteikö saisi joskus olla heikko



enemmän nyt kaipaisin sitä että vaikka olen vahva, niin se toinen voisi tarvittaessa olla vielä vahvempi, jos nyt tämä ajatus on yhtään selvittävä...



meillä takana 15 vuotta yhteiseloa, ja mies on masennukseen taipuvainen, ja tiedän ja hän on monesti sanonut että olen pelastanut hänen henkensä tuellani ja toimillani



ap

tiedän että täytyisi sanoa suoraan mitä tarvitsen mutta kun se on jotenkin niin saamarin vaikeaa



ap

niin tiedän nuo fiilikset.....Kaipaan kamalasti vahvaa olkapäätä, johon nojata. Jos haen tukea mieheltä, esim. joku asia painaa mieltä ja kerron siitä, niin hän (ehkä yritää vaan tsempata...?) tyrmää ajatukseni suorilta, haukkuu hölmöksi kun voin stressata jostain niiiiiiin typerästä asiasta jne. Oikeasti vain kaipaan ajatusten jakoa, en aina suoraa ratkaisua (aina ei sitä edes ole olemassakaan) enkä ainakaan haukkumista halua. On tiedossa tämä juttu, ei vaan miehen muisti tunnu toimivan. :(

En kauheasti uskalla mitään kainaloon tunkua; se on suora merkki seksiin, jota en halua kun on murheita mielessä.

Olen tullut siihen tulokseen, että miehet ja naiset ovat liian erilaisia elääkseen rauhanomaista rinnakkaiseloa.

että ei sen lähelle voi mennä ollenkaan halailu ja vieressä olemis mielessä kun se alkaa haluta heti seksiä. Näin on hellyys jäänyt meidänkin suhteessa vähän vähäiseksi kun haluaisin vaan vieressä olemista mutta mies alkaa aina haluta seksiä.

että ei sen lähelle voi mennä ollenkaan halailu ja vieressä olemis mielessä kun se alkaa haluta heti seksiä. Näin on hellyys jäänyt meidänkin suhteessa vähän vähäiseksi kun haluaisin vaan vieressä olemista mutta mies alkaa aina haluta seksiä.

tuttuja ajatuksia tulee teiltä



minä olisin sitäkin mieltä, että ne miehen omatkin ongelmat voisivat tasapainottua, kun miettisi välillä jonkun toisen juttuja eikä aina kieriskelisi niissä omissaan



ja se seksiasiakin takuulla tasapainottuisi siinä sivussa kun ei olisi tämä kuvio, jossa minä olen ikäänkuin hoitaja



ap

Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille.



http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/415-laheisriippuvuus

tuttuakin löysin tuosta artikkelista, vahvuuteen sairastumisesta, ja tiedostan että minulla on ns. auttajasyndrooma (taustalla oma rankka koulukiusaaminen)



hyvä, lähden käsittelemään asiaa nyt omasta näkökulmasta, en yritäkään muuttaa nyt sitä miestä vaan omaa ajatustani... kun nyt keksisi mistä ja miten lähtisi purkamaan... vinkkejä?



ap kiittää

Pidän itseänikin melko vanhvana persoonana, enkä teeskentele heikompaa kuin olen.



Joskus olen ajatellut, että miehelläni on suurperheen vanhimpana poikana jo luonnostaan ns. alfauroksen rooli ja minä taas perheen nuorimpana tyttärenä olen tottunut aina olemaan se perheen "pienin" (vaikka olen 173 cm) ja "heikoin" (67 kg...).

minä olen myös nuorin tytär, mies on nuorin poika



ehkä vertaan miestäni liikaa isääni jotenkin, hän oli myös vankka peruskallio



yritän jäsentää ajatuksiani nyt ja tehdä jonkun suunnitelman



ap