Lasten lelupäivä kiellettiin epätasa-arvon vuoksi

että lelupäivään tuodaan leluja, joilla kaikki saavat leikkiä eli älä tuo lelua sinne pk:iin brassaillaksesi muille vaan tuo se jakoon iloksi kaikille. Eiköhän se karsisi eliittilelut ja opettaisi omasta jakamista ja toisi iloa kaikille. Sinä aamuna esim vain kaverilelut käytössä eikä pk:n omia niin ei mee sekaisinkaa.

Ja on vähän outoa, jos iso osa tämän ketjun mammoista haluaa vastuuttaa köyhiä, että "opettakoot lapsilleen, ettei kaikkea voi saada..."

Eikö olisi itse asiassa moraalisempaa vastuuttaa ne rikkaat opettamaan lapselleen, että mammonalla elvistely on typerää ja väärin?

Kaikilla pitää olla niin samanverran. Voi jeesus, ei aikuisenakaan elämä mene niin! Meillä poika usein haluaa viedä jonkun käpäsen pienen lelun, vaikka kotona olis mitä tahansa hienompiakin. Aina on olemassa ihmisiä, joilla on enemmän kuin sulla ja siihen on totuttava jo lapsena.

Et nyt selvästikään tajua, että Suomessakin on paljon lapsia, joilla ei oikeasti ole juuri koskaan uutta lelua, saati mitään trendilelua.

Miksei näillä leluvuori-perheillä ei ole vastaavasti velvollisuuttaan opettaa lapsilleen, ettei tavaroilla leuhkita, ja niitä lainataan leikkiin muillekin? Minusta se on paljon nätimpi kasvatuksellinen oppi kuin että köyhien lapsiperheiden on opetettava lapsilleen pienestä pitäen, että "sulla ei ole mitään, tyydy osaasi äläkä valita."

Miettisit hei säkin hiukan, mitä suustasi päästät.

-kielletään lelupäivä

-kielletään synttärit

-kaikille samanlaiset tarha-/kouluasut

-kaikille samanlaiset sukset ja luistimet

-kaikille samat vapaa-ajan harrastukset



listaa voisi jatkaa loputtomiin, ja lopussa lukisi kaikille kaiken pitää olla aivan samaa. Ei onnistu ei.

-kielletään lelupäivä

-kielletään synttärit

-kaikille samanlaiset tarha-/kouluasut

-kaikille samanlaiset sukset ja luistimet



listaa voisi jatkaa loputtomiin, ja lopussa lukisi Kaikille kaiken pitää olla aivan samaa yhtä tylsää yhtä harmaata. Pohjois-Korea tulee tästä mieleen.



Ei onnistu ei.

-kielletään lelupäivä -kielletään synttärit -kaikille samanlaiset tarha-/kouluasut -kaikille samanlaiset sukset ja luistimet listaa voisi jatkaa loputtomiin, ja lopussa lukisi Kaikille kaiken pitää olla aivan samaa yhtä tylsää yhtä harmaata. Pohjois-Korea tulee tästä mieleen. Ei onnistu ei.

Yhtä hyvin voisi sanoa, että individualismissa voitaisiin mennä tähän:

- rikkaat voivat ostaa päiväkodissa omat ruuat, ja höyhentäkin sänkyynsä. Myös oman hoitajan rinnalle ojentelemaan leluja lapsen käteen. Köyhät voidaan panna kuuraamaan lattioita ja vessoja, siinä oppivat samalla nöyriksi ja omaan, köyhimyksen rooliinsa.

Ei se, että tarhassa ei kannusteta lelukilpailua tarkoita, että kaikkien pitää olla samasta puusta veistettyjä.

Tuossa on ollut aivan hyviä vaihtoehtoja, mm. se, että lelun saa viedä, mutta lelupäivänä ne ovat yhteiskäytössä.

Meillä olisi varaa hankkia muotileluja ja samanlaisia vaatteita kuin muilla, mutta materian haalinta ei ole arvojeme mukaista ja hyvin oli pärjätty tähän asti. Edellisessä tarhassa jokainen oli puettu miten oli ja lelupäivä oli kerran viikossa.



TARHA SANELEE, että joka päivä on lelupäivä. Myöhemmin vasta kuulin lapselta, ett toiset pojat eivät ota häntä leikkiin, jos hänellä ei ole samaa muotilelua mukana. Tarhantädit olivat SOPINEET LASTEN KANSSA, että kaikki tuovat nyt ninjagoja, salama-autoja, hotwheelsejä, bakuganeja jne. mutta EIVÄT KERTONEET VANHEMMILLE tästä sopimisesta. No eihän meillä sitten ollut mukana, kun ei joka lelua aina heti saa. Olisi ollut kiva tietää, että muiden kanssa leikkiminen on siitä kiinni, että n oikea muotilelu mukana. Eipä siinä voi vanhempi itse enää päättää.



Joku siellä välitti pukemisestkin, kun muotipelleksi oli jo haukuttu hyvän aurinkohatun takia, kun ei siis ollut samanlainen lippis kuin muilla.



Mutta joo ei se nyt ollut yhtä pahaa kuinse että syrjittiin leikistä joka kerta. Saatettiin ottaa mukaan ja sitten kahdestaan alkaa lyömään mahaan ja selkään, houkuteltiin ansaan ja tiputeltiin kiviä päälle jne. TARHANTÄTIEN KOMMENTTI: ne on ihan kivoja poikia, ei ne sellaista tee



eilen juuri sai kerottua, että oli pidett jotain narua suun edessä niin ettei saanut huudettua... tosi kivoja, ei mitään ongelmaa



jos lapsi oireilee jotain, niin kysyisin aika tarkkaan ketä ja kyselisin muutenkin tarkemmin, mitä hän tekee sitten ulkona kun aiakuiset eivät näe jne.



ja ei ole syytä kiusta muuta kuin että tuli uutena ryhmään

on varmasti, kun ei tässä yöllä murehtiessa jaksa oikoluku kiinnostaa



nyt uteen ryhmään siirtymisessä oli jätetty meidän poika kolmeksi päiväki ryhmäytymisen ulkopuolelle ja maanantaina taas kolmanneksi pyöräksi, vaikak oli sovittu että ihan alusta asti on siinä ryhmässä tutustumassa... huoh

-kielletään lelupäivä -kielletään synttärit -kaikille samanlaiset tarha-/kouluasut -kaikille samanlaiset sukset ja luistimet listaa voisi jatkaa loputtomiin, ja lopussa lukisi Kaikille kaiken pitää olla aivan samaa yhtä tylsää yhtä harmaata. Pohjois-Korea tulee tästä mieleen. Ei onnistu ei.

Aina joku lapsi on kauniimpi kuin toinen, sehän on eriarvoista! Joten lapset saavat kulkea tarhassa paperipussi päässä.

Joku juoksee tarhan pihalla nopeammin kuin toinen - eriarvoista - parempi kahlehtia ne kaikki lämpöpatteriin.

Entäs piirtäminen ja laulaminen, kyllä lahjakkuudessa voi olla eroja ja sehän olisi kamalan eriarvoista. Täytyy lopettaa sellaiset tarhassa.

Ottakaa nyt järki käteen ja astukaa todellisuuteen. Meillä EI ole samat lähtökohdat missään asiassa.

että lapseni päiväkodissa joillain 5-vuotiaiden ryhmässä oli lelupäivänä mukana kännykkä, jolla sitten pelailtiin päivät pitkät jotain angry birdsiä. Menin hakemaan lastani pk:sta ja siellä hän istui pihalla muiden kanssa PELAAMASSA. Ensinnäkin, mihin 5-vuotias tarvitsee kännykkää muuta kuin näyttääkseen muille, että meillä on varaa ostaa lapselle kännykkä? Sillä sitten leuhkitaan ja toiset lapset kyselevät, miksi he eivät saa kännykkää. Minä selitin lapselleni, että 5-vuotias ei sellaista tarvitse ja piste.



Nykyään joka asiassa kilpaillaan ja kaikki haluavat tuoda omaa varallisuuttaan esiin.

on ihan eri asia. Köyhä lapsi voi olla porukan mukavin ja suosituin ja juosta parhaiten, mutta hänellä ei välttämättä ole sitä hienointa lelua mitä esitellä.



omalla lapsella on ollut kerran kuussa lelupäivä. Ihan tietoisesti ollaan jätetty viemästä sinne ne parhaat ja uusimmat lelut, ihan senkin takia että ne eivät menisi heti rikki isossa porukassa. Yleensä lapsi on ottanut jonkun pikkuauton mukaan ja pojat ovat etukäteen tuosta sopineetkin. Tuossa päiväkodissa lelupäivä ei ole koskaan lähtenyt käsistä, eikä ole haitannut vaikka joka kerta sitä lelua ei olisikaan mukana.

joka päivä tai olla viemättä, mutta niillä piti kaikkien saada leikkiä. Joskus ei viety mitään, joskus kassillinen. Mitään ei kadonnut eikä mennyt rikki. Lapsi kyllä joskus sanoi että sillä ja sillä on sellainen ja sellainen lelu ja haluaa jotakin, mutta meillä ei osteta leluja semmoisella periaatteella. Lahjoiksi voi sitten saada jonkun "muotilelun". Tuota esittelyjuttua en ymmärrä. Siinähän oikein nostetaan lelu esille.



Kaikkea voi haluta, mutta ei tarvitse saada. Kaikilla ei tarvitse olla samanlaisia leluja, koska se vasta tylsää olisikin. Tarhan kuuluu ohjata että leluilla ei elvistellä eikä niitä rikota.



Aina on olemasssa joku jolla on "enemmän", "parempaa" jne. Jos ei tähän opi jo lapsesta niin kyllä on pään kanssa ongelmia myöhemmin, kun pitäisi saada "kaikki" mutta ei ole varaa. Ei tavara tee onnelliseksi ja pitää pystyä olemaan sellainen kun on ilman kokoaikaista vertailua. Huono itsetunto on jos tähän ei pysty vaan pitää arvottaa itseään ulkoisten tekijöiden mukaan.

minun mielestä nuo henkiset ja fyysiset ominaisuudet on ihan eri asia. Köyhä lapsi voi olla porukan mukavin ja suosituin ja juosta parhaiten, mutta hänellä ei välttämättä ole sitä hienointa lelua mitä esitellä.

Enemmän vanhemmat pystyvät vaikuttamaan käytettävissä olevaan rahamäärään per lapsi (pyrkimällä tienaamaan enemmän, tekemällä vähemmän lapsia, tekemällä lapsia vanhempana, ym.) kuin vaikkapa lapsilleen antamiinsa musikaalisuus- tai ulkonäkögeeneihin. Miksi sitten nimenomaan raha-asioissa pitäisi tasapäistää viimeiseen asti?

lapsi voi itse vaikuttaa käyttäytymiseensä ja kaverisuhteisiinsa. Mutta leluihin ja vaatteisiin hän ei paljon pysty vaikuttamaan jos vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole varaa. Aiheuttaa ihan turhaa pahaa mieltä pienissä lapsissa ja kenties heidän vanhemmissaankin. Kyllä siihen kilpavarusteluun ehtii kouluiässäkin.

vei lelupäivänä päiväkotiin kävyn, jonka oli kerännyt kaverin pihalta. En tiedä mitä muut ovat siellä vieneet.



Hän ei vielä onneksi tajua trendilelujen päälle (3,5v). Hänellä on aika paljon leluja ja joitain mielestäni tosi arvokkaitakin, mutta ainakaan vielä brassailua ei ole ilmennyt.



Kannatan jatkossakin lelupäivinä jotain ihan tavallista pikkujuttua.



Mielestäni lelupäivän kohtalo pitäisi päättää ryhmäkohtaisesti. Jos brassailu menee överiksi, niin sitten lopettaa koko juttu. Tai kieltää lelupäivä juuri niiltä brassailijoilta.

En ymmärrä, miksi teille on niin tärkeää että lapsi saa kerran kuussa/viikossa viedä omia lelujaan tarhaan? Oon käsittänyt, että siellä tarhassa on niitä leluja joilla leikkiä. Eli miksi ylipäänsä tarvitaan koko lelupäivää?? nimim. lapseton

Lapselle on tärkeä saada esitellä omaa leluaan kavereille, ja kertoa siitä. Ehkä sama juttu, kun aikuiset haluavat esitellä uutta autoaan, taloaan yms kavereille. -Eli päivastoin kuin vanha sananlasku sanoo : "Kell´onni on, se onnen kätkeköön."

Meillä päiväkodissa lelupäivä oli maanantaisin, jolloin auttoi joitain lapsia viikonlopun jälkeisessä siirtymässä päiväkotielämään= sai ottaa OMAN TUTUN TURVALLISEN lelun mukaan. Tällöin lelu ei välttämättä ole vain leikkimisen väline, vaan osa kotoa tuotua minuutta ja muistuttaa perheestä (kun oikeasti se päiväkotipäivä on pitkä aika perheestä erossa lapselle).

Jos lelupäivänä esitellään lelua ja jokainen vuorollaan saa kertoa miksi lelu on tärkeä, niin se voi olla ainoa hetki, kun jokainen lapsi pääsee vuorollaan kertomaan itsestään jotain. Tämä voi opettaa myös toisia lapsia kunnioittamaan toisen näkemyksiä ja voi tuoda lisää ymmärrystä tätä lasta kohtaan (tässä tärkeää miten asiat esitetään ja kuinka aikuiset ohjaavat lapsia). Lapset kuitenkin kertovat mieluiten itselleen tärkeästä asiasta ja tällöin kun kaikilla on lelu, niin kaikki ovat samalla viivalla.

Tuo "kell' onni on, sen onnen kätketöön" on mielestäni idioottimainen sanonta. En haluaisia lapsistani sisäänpäinkääntyneitä ja kaiken sisällään pitäviä ihmisiä, joiden tarvitsisi miettiä koko ajan mitä muut ajattelevat heistä. En ymmärrä mitä pahaa toisen onnen näyttämisessä on. Ihana kun toinen ihminen on onnellinen syystä tai toisesta, sen kadehtimisen sijaan voisi iloita toisen onnesta. Tämä olisi mielummin tärkeämpi asenne opetella.

on juuri se, mikä tässäkin on tullut jo monta kertaa esiin: köyhän lapsi osaa kadehtia sitä mitä ei ole, koska vanhemmat välittävät sen viestin: et VOI saada sitä, koska meillä ei ole rahaa. PAremmin toimeen tulevien lapsille taas perustellaan enemmän erilaisilla arvoilla miksi jotain ei hankita: ei tarvitse juosta muodin mukana, ei osteta turhaa jne.



Ja tämä on ikävä kyllä ainakin omassa tuttavapiirissäni täysin totta. Pahimmat materialistit on köyhien perheiden lapset, jotka todellakin kuvittelee olevansa jotain parempaa ja hienompaa, jos heillä on se muotilelu tai merkkivaate. Ja äiti elää yli varojensa ostellessaan lapsille kaikenlaista ja järjestäessään huvipuistosynttäreitä " kun kaikilla muillakin on". Vaikka ei edes oikeasti ole.

Lapsijoukossa on aina niitä jotka saa AINA ne parhaat ja halutuimmat lelut ja sitten niitä jotka ei koskaan saa mitään tosi mageeta ja haluttua. Ei ole oikein tälläisiä lapsia kohtaan,että joutuvat tuntemaan "huonommuuttaan" muiden joukossa. Erityisesti kun lapsetkin alkaa olemaan tossa esim. eskari-iässä jo aika julmia toisiaan kohtaan. Ja kavereita aletaan valkaamaan ja toisia syrjimään just tollaisilla perusteilla.

ja tiedän ainakin yhden päiväkodin ryhmän joka on harventanut lelupäiviään tämän takia. Kaverit valittiin lelujen perusteella.

jos siitä aiheutuu enemmän ongelmia kuin iloa.



Mun lapset eivät ole enää pk-iässä, mutta aikoinaan kiellettiin muutaminen muotilelujen tuominen, kun homma meni ihan mahdottomaksi.



Kyllä varmaan kotonakin voi opettaa, että kaikkea ei voi saada ja jollakulla on aina enemmän... ei tätä tarvii siirtää pk-henkilöstön tehtäväksi, jos lelupäivä tuottaa kohtuutonta rasitusta.

vei lelupäivänä päiväkotiin kävyn, jonka oli kerännyt kaverin pihalta. En tiedä mitä muut ovat siellä vieneet.

Hän ei vielä onneksi tajua trendilelujen päälle (3,5v). Hänellä on aika paljon leluja ja joitain mielestäni tosi arvokkaitakin, mutta ainakaan vielä brassailua ei ole ilmennyt.

Kannatan jatkossakin lelupäivinä jotain ihan tavallista pikkujuttua.

Mielestäni lelupäivän kohtalo pitäisi päättää ryhmäkohtaisesti. Jos brassailu menee överiksi, niin sitten lopettaa koko juttu. Tai kieltää lelupäivä juuri niiltä brassailijoilta.

Lapsiryhmissä on aikuisten vaatimuksista tai helpon ratkaisun vuoksi usein kollektiivisia rangaistuksia. Siis kun yksi-kaksi lasta hölmöilee, niin koko ryhmältä kielletään tai perutaan joku luvattu asia. Eli tällöin lasten kanssa mennään vanhan ajan armeijameiningillä.

Tämä voi aiheuttaa ajan myötä ryhmän muiden lasten tai heidän vanhempiensa negatiivisten tunteiden syntymiseen näitä kieltojen aiheuttajia kohtaan. Kuka haluaisi olla samassa ryhmässä sellaisten kanssa, joiden vuoksi kivoja asioita menetetään tai joiden vuoksi kivoista asioita tulee ongelmia.

Omat lapseni ovat jo kouluikäisiä, mutta viimeisimmän päiväkodin vanhempainillan muistan juuri noista muutamista meuhkaavista äideistä, jotka olisivat halunneet kieltää kaiken. Yksi halusi kieltää herkut eväistä ja poistaa synttäritarjottavat, toinen halusi poistaa lelupäivän ja kolmas halusi että kaikki vähänkään pelottavat naamiaisvaatteet kielletään. Perusteluna oli tietenkin heidän lapsensa asiassa kohtaamat ongelmat. Itselleni tuli tällöin mieleen että heillä on kasvatuksessa varmaankin ongelmia ja että heillä ei ole kykyä/tahtoa selvittää ongelmia. En saanut siis kyseisistä henkilöistä kovin positiivista kuvaa ja kieltämättä suhtaudun heidän kasvatustyönkin hedelmiin (eli niihin lapsiin) varauksella.

#43 oli siis osoitettu #41:lle, en saanut quoteja toimimaan.



Muutkin äipät saa toki kertoa, mikä siinä lelupäivässä on sen oman Nico-Petterin kasvun kannalta niin tärkeää?



nimim. edelleen lapseton