mielipiteitä, mies haluaa "hengailla" muttei seurustella

Olen 32 vuotias,nätiksi ja kauniiksi sanottu nainen.

Olen ollut väkivaltaisessa suhteessa on/off n 10 vuotta, lapsuudenperheeseeni on etäiset ja muodolliset välit, he myös asuvat toisella puolen Suomea.

Eksäni kanssa minulla on 3-vuotias poika ja yksinhuoltajuus. Lähestymiskielto ei ole enää voimassa mutta tämän uuden tuttavuuteni avulla olen saanut hänet jättämään minut rauhaan.

Minulla on ns rajatilapersoonallisuus, olen käynyt masennuksen ja bulimian takia psyk polilla juttelemassa 19-vuotiaasta asti. Olen oireillut bulimian ja masennuksen kautta 14-vuotiaasta.

Olen siis tapaillut tätä uutta miestä viime heinäkuusta asti, syyskuun alusta todella tiiviisti.

Viime kesänä mulla meni tosi lujaa, olin aina ryyppäämässä ja bilettämässä kun oli mahdollisuus, saatoin juoda ja valvoa koko perjantaiyön ja jatkaa lauantaiaamuna heti uudestaan samaa settiä. Miehiä piti saada, halusin saada huomiota ja valloituksia, mulle oli tärkeää että oli joka ilta joku mies. En osannut lähteä nukkumaan yksin ja seksikumppaneita kertyi, jopa usea päivän aikana. Se oli jotain uskomatonta... mua ällöttää nyt koko touhu. Miten olen saattanut toimia niin!!!

Lähettelin törkeitä seksiviestejä netissä miehille ja sain hullun lumpun maineen. Tosin lähes kukaan ei silti vastustanut helpon seksin houkutusta. Miehet oli mulle kuin huume. Oli pakko saada uusia ja uusia valloituksia. Oli niin paljon söpöjä kundeja, ja minua vain yksi, näin ajattelin...

En satuttanut ketään, en tehnyt mitään laitonta... Silti rikoin itseäni koko ajan enemmän ja enemmän. Lopulta musta tuntui että oli pakko rajoittaa, alkoi tuntua jo niin hullulta se meno. Olin ihan liian helppo miehille, ei ne arvosta helppoja naisia. Ei nainen saa olla sellainen kuin mies haluaisi olla. Että saa seksiä silloin kun haluaa ja kenen kanssa haluaa. Miehet on helppoja. ne ei arvosta jos nainen on samanlainen. Koska se nainen olisi jonkun toisen kanssa pian. Mies ei halua sitä, ne haluaa että niiden nainen on puhdas ja arvostettava. Tämän olen ymmärtänyt viime aikoina.

Kuvittelin että voisin tehdä isossa kaupungissa temppujani, mutta miehet kiinnitti huomiota muhun, ja pian mulla oli tosi huono maine.

Mutta tämä yksi mies on pysynyt mun mukana viime syyskuusta lähes koko ajan ollaan oltu yhdessä. Se ostaa lahjoja mun pojalle ja auttaa mua raha-asioiden hoidossa ja muutossa ja kaikessa. Sitä ällöttää mun tekemät asiat, mutta se pääsee niistä yli ajattelemalla että tää on vaan väliaikaista ja että ei enää kohta hengata. Se ei halua että pyörä pysähtyy siihen...

Hän itse on henkilö jota ihmiset kunnioittaa ja pitää arvossa, pyytää neuvoa ja luottaa häneen. Hän on aivan mahtava ihminen, temperamenttinen, mutta valtavan hyvä mies.

Hän on auttanut mua eksäni kanssa, poikani kanssa ja kaikessa! Häntä vain ällöttää mitä tein viime kesänä, eikä hän tunnu pääsevän siitä yli. Haluaisin kuvitella, että olisimme yhdessä ja tekisimme yhteisen lapsen. Rakkauslapsen! Se olisi uutta minullekin, toki rakastan poikaani mutta hänen isäänsä pelkään.

Haluaisin niin kovin alkaa seurustelemaan tämän uuden miehen kanssa, enkä ymmärrä, miten hän tykkää viettää aikaa mun kanssa lähes koko ajan, ja auttaa mua, mutta ei oikein tahdo myöntää edes mulle että tapailemme. Me vain hengaillaan. Tapaileminen on jo deittailua ja hän ei voisi ikinä deittailla mun kaltaista naista, joka on jakanu itteensä kaikille.

Ja silti hän välittää musta tosi paljon ja tuntee mut tosi hyvin ja tykkää olla mun kanssa. Onhan se tosi iso asia kun valitsee elämänkumppania, mutta jos me tykätään olla yhdessä, niin mitä siinä enää muuta vaaditaan...

Sekoilin pari-kolme kuukautta elämästäni... Olin mielenhäiriössä, maaninen seksin suhteen. Hän haluaa kunnollisen naisen.



Onko tää nyt ihan mun omaa toivottomuutta että toivon että hän haluaisi olla mun kanssa?

Miksi hän viettää sitten mun kanssa noin paljon aikaa? Näin pitkään?

En tajua.