Haluaisin erota, mutta tulevaisuus pelottaa...

...että miten pärjäisin kahdestaan tuon 2 v. 8 kk lapsen kanssa, jolla on uhmaikä pahimmillaan. Tukiverkosto on olematon. Lisäksi pelottaa miten pärjäisin rahallisesti, kun täällä vuokrat ovat niin kalliita että vuokra veisi 70 % tuloistani. Lisäksi tämänhetkisessä asunnossa on määräaikainen vuokrasopimus elokuun loppuun, en tiedä miten voisin lähteä edes.



Silti olen varma että haluaisin erota, olen koko ajan vaan onnettomampi tässä suhteessa.



Itseäni saan syyttää, mitäs menin hankkimaan lapsen alkuhuuman aikana, olimme tunteneet 1,5 v. kun aloin odottaa. Ikää kun meillä alkoi jo molemmilla olla, ja biooginen kello tikitti, kun ei kummallakaan ollut lapsia. (minä olin 36 ja mies 44 kun aloimme odottaa)



Elämämme on todella epäreila minun kannaltani, siitä en sen enempää nyt tässä avaudu, mutta minulla on todella syytä olla onneton, tappelu ei auta enkä halua enää olla kynnysmatto ja vaan tyytyä. Lapsikin vaistoaa että äiti on onneton, eilen viimeksi huomasi kun itkin ollessamme kahden kotona, ja toi minulle rakkaan nallensa lohduksi.



Silti ajattelen että olen itsekäs paska jos riistän lapselta oman isänsä. Vaikka en tätä ole rakastanut enää aikoihin, ihan syystä.



Eroaminen on silti ihan liian vaikeaa.



Ja teen päätökseni kyllä itse, sitten aikanaan, mutta halusin vaan avautua tänne, koska kaipaan vertaistukea ja omia kokemuksianne, en syyllistämistä.